la 7.8.2021
Olin hyppiä tasajalkaa innosta, kun kävelin tänä aamuna Keyrittyjokemme rannasta aamupesumatkalla takaisin keltaiselle aurinkotalollemme. Kaivokosken 1950 rakennettu talo loistaa Etelä-Lapin kaltaisessa karussa maisemassa kuin aurinko.
Viis siitä, että aurinkgonväri on lateksia. Vaihdamme ulkoverhouksen sitten, kun tarve niin vaatii. Olenhan naimisissa Suomen kolmanneksi ensimmäisen restaurointimestarin kanssa. Lisäksi hän on insinöörien isä.
Minä olen vain rakennusinsinöörin pikku sisko, mutta hyvä, että teknistä osaamista Sorjosen suvussa on edes Toke-veljessä. Kosti-veli taitaa vakuutusmatematiikan ja Ulla-sisko tehohoidon työnjohdon ja Paula-siskon lasten kasvatuksen.
Olen paljolti sosiaalikasvattajaisosiskon kasvattama. Ei hassumpi tausta! Lisäksi nyrkkeilijäveli hoiti minua, kun olin pieni ja äiti kyllästyi juopotteleviin, huoraaviin ja väkivaltaisiin lapsenpiikoihin Imatralla - veli, se tuleva vakuutusmatemaatikko, tarvitsi rahaa kroisoksen elämäntapoihinsa. Näin äiti kirjoitti Ulla-esikoiselleen.
Huoraavista lapsenpiioista äiti uskovaisena ihmisenä ei suoraan kirjoittanut, mutta kuvasi kyllä elävästi ja ilmaisuvoimaisesti, millaisissa juoppolalliringeissä minut pahoinpidellyt lastenhoitaja päivähoidettavaansa mukanaan roikotti. Äiti kuvaili kirjeissään värikkäästi myös muita Immolan kartanon työläisyhteisön tapahtumia ja ihmisten kuulumisia. Totta kai ylhäältä alaspäin tietynlaisen arroganssin leimaavalla tekstillä, mutta yhtä lailla hyvää oli kuvailu.
Äitini teki uraa Immolan kartanon apulaispääkarjakkona. Se oli ura! Äiti oli kunnianhimoinen. Isä työskenteli samassa firmassa Kaukopään tehtaiden traktorikuskina ja traktoristien sekä kuorma-autoilijoiden välillä syntyi palkkakiista. Hiljaiset maaseudun miehet ja isojen talojen pojat, jotka eivät olleet saavuttaneet isännyttä, eivät paljoa palkkoja vaatineet.
Kuorma-automiehillä oli SKDL-tietoisuus. Meidän iskällä ei ollut.
Nyt naurattaa, sillä Kosti-veljestä on kuva, kun hän nojaa Immolanjärven rantalaituriin Euroopan omistajan näköisenä. On Anna-tyttö enonsa habituksen ja ostoskäyttäytymisen perinyt!
Eksyin aiheesta. Matti tutkii Kaivokosken talon papereita. Papereissa puhutaan Rossilasta, jonka nimi on muutettu Autioniemeksi. Talon papereiden mukana on tullut palanen tämän kulmakunnan historiaa. Olen aivan Lievosten suvun lumoissa. Lapsia Kaivokosken talossa on syntynyt 11. Kirjallisuusmatinea-agoran kohdalla on sijainnut vanha talo, jonka Jussi Lievonen (s. 1906) on rakentanut ja jossa osa lapsista on syntynyt. Siinä on ollut saunakin, jossa myös Lievosen lapsia on saatettu maailmaan.
Minä olen jo vuonna 1965 syntynyt Imatralla sairaalassa. Paula-sisko lähti lentämällä harjoittelupaikkaansa Riutulan lastenkotiin Inariin - hän pääsi lentokentälle samalla taksilla, kun äiti lähti synnyttämään pikkusiskoa, minua. Jännää. Näin Paula muisteli.
Äiti muisteli, että seurasi synnytyssalin eteenpäin rapsahtelevaa kelloa. Synnyin keskiyöllä juuri kun kello rapsahti 16:nnen lokakuuta puolelle. Saattoi olla toisinpäinkin. Että synnyin juuri ja juuri ennen kuin kello rapsahti 17:nnen lokakuuta puolelle. Äiti tätä aina kertoi, mutten muista, kummin päin se oli.
Äiti oli kuitenkin jännittyneenä seurannut, ehtiikö kello rapsahtaa toisen vuorokauden puolelle. Taitaa olla niin, että meni 16:nnen päiväksi. Niin päin eikä niin, että meni melkein 17:nneksi päiväksi.
...
Se miksi pompin saunapolulla ilosta, oli, kun Kirsi Piha tuli kirjeenvaihtokirjassa Pimeän yli kohtaan, jossa Piha kirjoitti someöyhöttöttämisestä. Piha kirjoitti, että ihmiset ansaitsevat tulla kuulluksi ja se, että eivät ole tulleet vuosikausien hegemoniassa, uusliberalismissa, kuulluksi kostautuu nyt persujen nousuna ja ajoittaisena älämölönä.
Antti Häkkästä Piha arvostelee. Häkkänen, joka Pihan huomaa pyrkivän Kokoomuksen johtoon, vaikka muuta sanoo, nyreilee siitä, että somessa nousee melu pikkuseikoista. Piha huomauttaa, että juuri pikku jutut ovat ihmisten tärkeitä tavallisia asioita, arkisia asioita, joihin poliitikot vaikuttavat teoillaan ja päätöksillään.
Juuri näin. Hyvä. Kirsi Piha olisi voitu valita Helsingin pormestariksi. Jyrki Lehtola vittuili Iltalehden kolumnissaan Pihalle siitä, että Piha kirjoittaa Kokoomuksen isolla:
"Kirsi Pihaa pamfletissa edustaa läähättävä halu olla oikeassa faktoista välittämättä. Suomen kielen lautakunta suosittaa puolueiden nimien kirjoittamista pienellä alkukirjaimella. Koska säännöt eivät koske itsensä oikeamielisiksi ylentäneitä, Kirsi Piha kirjoittaa pamfletin läpi kokoomuksen isolla alkukirjaimella ”Kokoomukseksi”."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008113052.html
Haluaisin nähdä artikkelin, jossa Kotus, Kotimaisen kielen tutkimuskeskus, suosittaa tätä (sentään Lehtola ei kirjoita virheellisesti, että suosittelee). Mielestäni puolueiden nimet kirjoitetaan isolla, jos ne on sillä tavoin merkitty puoluerekisteriin ja käytetään koko nimeä.
Vasemmistoliitto pitäisi minunkin pystyä kirjoittaa isolla, vaikka en voi oksentamatta ajatella Lapinlahden Vasemmisto ry:n taloudenhoitajatarta ja muuta mynnähtäneisyyttä järjestössä, sillä puolueen nimi on Vasemmistoliitto eikä esimerkiksi Nykyään aavistuksen enemmän vasemmalla oleva puolue kuin demarit - Jutta Purpilaisen aikaan enemmänkin.
Eipäs kun. Lehtola on oikeassa. Kotus on päivittänyt ohjeitaan. Puolueista voidaan käyttää käyttönimiä. Siispä juu, menköön nyt niin sitten:
"https://www.kotus.fi/ohjeet/suomen_kielen_lautakunnan_suosituksia/suositukset/puolueiden_kayttonimet
Matti sanoi, että no nihh, elä unohu siihen. Pitää pestä hampaat, pukea ja pedata sänky. Sitten yksi kestitys ja mustikkaan, mustikkaan! Kirsi Piha vastaa Hannu Mäkelälle muka tuohtuneena, että hän kyllä on vakkari-Läsäkoski-bändäri eikä ulkopuolinen kaupunkilaiskokoomusmisu.
Piha joutui älykääpiörakennusyrittäjän huijaamaksi muutama vuosi sitten huvilaremontissaan. Saari meni mullin mallin ja sinne joutuivat tuomaan ulkopuolelta ennallistavaa kuntaa.
Joka viikonloppu Piha on Marco Mäkisineen tai ilman valmis ajamaan kolmesataa kilometriä ensin yhteen suuntaan perjantaina palellakseen ulkohuussissa ja sitten kolmesataa kilometriä sunnuntaina toiseen suuntaan palatakseen Helsinkiin.
Joka heinäkuun ensimmäinen päivä hän linnoittautuu Läsäkoskelleen, saareen, ja tulee sieltä ulos metsittyneenä heinäkuun viimeisenä päivänä. Lisäksi Piha on marinoitunut jopa heinätöissä maalla.
Oli myös kiva kuunnella Pihan suhteesta kirjahyllyynsä sekä siitä, miten ovat miehensä kanssa ratkaisseet kirjojen säilytyksen. Miehen kirjat ovat kellarin häkkikomerossa, mainiota! Piha siteeraa jotain, mitä Laura Lindstedt on sanonut äänikirjoista ja kun minulla on sellainen kutina, että sanoi jotain sinne päin, että äänikirjat tyhmistävät, mietin, haluanko sittenkään lukea, mitä Lindstedt on sanonut.
Tietenkin on niin, että Lindstedt kaikessa viisaudessaan ja kauneudessaan tyhmistyy, jos joutuu äänikirjojen rahvaanomaiseen maailmaan. Joo, joo, mutta minä ajattelen kaikkia heitä, joilla on vaikka lukivaikeus. On aivan vitun sama, millä keinoin tiedon maailmasta saa - vaikka koskettelemalla, kuten kuurosokeat - kunhan vain saa.
Ja sitten! Minun mielestäni elämällä ei ole muuta tarkoitusta kuin metabolia. Säilytämme vähän aikaa elämää nahkapussissamme ja on hyvä, jos siirrämme sitä lapsina eteenpäin. Jos ei, voimme edistää elämää ja rakkautta, elämän edistämistä muilla tavoin eikä alkaa märsätä kuin Valamon kansanopiston rehtori, että puhuminen synnyttämisestä naisen tärkeimpänä tehtävänä loukkaa häntä syvästi lapsettomana naisena.
Jos ei tunne kutsumusta synnyttää omia lapsia, voi äitiä vaikka ihania suurikorvaisia norsuja tai valkeakätisiä apinoita, kunhan vain edistää elämää ja rakkautta.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]