Pia Valkonen

Toimitusjohtaja aurinkotuolissa

Tampere Gekko Paavilaisen Yksisarvisessa ja Vigdis Hjorth Perintötekijät

ti 13.7.2021

Skoda meni eilen läpi katsastuksesta Jyväskylässä. Ilon päivä. Tänään KUG-Saab menee ilmastointilaiteuusintakorjaukseen. Eilen, kun iski iltapäivän läkötys, istahdin aurinkotuoliin ja kuvasin Pyry lehvistössä.

Hannelea nauratti. Toimitusjohtaja aurinkotuolissa. Illalla Matti asensi laituriin portaat. En iki kuuna päivänä ja kullan valkeana olisi uskonut, että minulla on laiturin portaat - laituri ylipäätänsä ja sellainen paikka, jonne tarvitsee laiturin.

Minulle olisi kyllä käynyt kuivan maan mökki. Matille ei. Matti ei ole maakrapu.

Kuuntelen norjalaisen Vigdis Hjorth Perintötekijöitä. Se on kirjoitettu oudosti. Jotain tehoa kyllä on toisteisuudessa: "Hän sanoi, että kuolinilmoitus on asiallinen. Kuolinilmoitus on asiallinen."

Eiliseen minun merkintääni alkoi toisteisuus hiipiä. Perintötekijät kertoo niin sanotusta hyvästä perheestä, jossa kaikki lapset ovat tukevassa keskiluokassa. Vanhemmat kohtelivat kahta vanhempaa lasta eri tavoin kuin nuorinta.

Kun 85-vuotias isä kuolee, perheen äiti haluaa epätoivoiseseti pitää kiinni valheesta. Totuudenpuhujasta kukaan ei pidä. Taustalla on pahinta, mitä voi kuvitella perheessä olevan. Kuvio on äärimmäisen monimutkainen.

Kirjan minäkertoja on Norjassa tunnettu teatterinainen. Muut perheenjäsenet ajattelevat, että hän haluaa vain huomiota taruilemalla ja kertoilemalla keksittyä draamaa. Esikoistytär vain haluaa tulla kuulluksi. Hän haluaa tulla otetuksi vakavasti.

Lopulta esikoistytär lukee perheelle kirjeen perintöasiainhoitajan tilaisuudessa. Äiti kieltää kaiken: "Sinähän sanoit, että ei ole tapahtunut mitään. Sinähän sanoit, että vain kerran. Sinähän sanoit...."

Isä oli murjonut aikoinaan äidin hiljaiseksi. Milloin tämä oli kaatunut portaissa, milloin kompastunut muuten vain.

"Olisi riittänyt, että äiti olisi edes vähän itkenyt ja sanonut, että on pahoillaan, koska sulki silmänsä kaikelta. Ei olisi tarvittu muuta kuin hieman myötätuntoa."

Tästä muuten oli kyse, kun puhuin Lapinlahden Vasemmisto ry:n puheenjohtajan kanssa. Minäkin olisin vain halunnut tulla kuulluksi, mutta puheenjohtajalle asia oli niin vaikea, että hän meni tolaltaan, alkoi juopotella ja vain toisteli sitä, kuinka minä olen loukannut eri ihmisiä.

Voi hyvää päivää sentään.

Toistaiseksi minut on ottanut vakavasti vain kaksi lapinlahtelaista ambulanssinkuljettajaa. Tilanteessa, jossa Matti ambulanssin kutsui, mieltäni painoi kuitenkin kaiherrus. Halusiko Matti loppujen lopuksi leimata minut hulluksi - aivan kuin silloin, kun itse miltei vuosikymmenten ajan teki mitä teki satiaisineen ja muine temppuineen?

Olin itse asiassa juuri silloin täysin rauhallinen. Olisin halunnut hoitoon syksyllä 2020, Matti soitti hätäkeskukseen, mutta kukaan ei soittanut takaisin. Joskus, kun olimme jo nukkumassa, soitettiin tuntemattomasta numerosta.

Olisin siihen mennessä jo ehtinyt rasvata käyden tai pamauttaa aivoni haulikolla seinään, jos olisin ollut metsästäjämies. Sen sijaan kävimme Matin kanssa Hyvä Eväs -grillillä ja minä olin valmis hakemaan rouva Revanperältä tämän Matilta ostaman taulun. Huusin Matille, että nyt mennään pankkiautomaatille ja maksan rouva Revanperälle tämän osataman seksin takaisin.

Sillä seksistähän leskirouva oikeasti aviomiehelleni maksoi maksaessaan taulusta.

Matti ei vienyt minua pankkiautomaatille. Sitten sanoin, että käydäänpä katsomassa, onko neiti Satiainen paksuna. Soitimme ovikelloa ja ovea tuli avaamaan hyvin kampelamainen (litteä) hahmo, silmät samalla puolen päätä. Olin ajatellut, että jätän mieheni siihen, mutta sitten minulle tuli häntä kovin sääli.

Ehkä rauhallisuuteni oli jälkimmäisessä tapauksessa - ja onkin juuri pahinta. Ja se, että minä olinkin se, joka ei pettänyt. Paljon helpompaa Matilla olisi, jos olisin porsastellut olan takaa. Itse asiassa minullakin olisi helpompaa. Olisi edes muistoja. Nyt vuosia on pyyhkiytynyt pois.

Pitää tutkia omaa blogia. Olisiko siellä jotain, joka laukaisisi muitakin muistoja kuin hillitöntä ahdistusta? Ehkä hetket Ilmajoen ABC:llä, kun Maria oli umpirakastunut ja minä vietin ihania aamuhetkiä odottamassa toimeksiantoa aamutöihin.

Kirjoitin myös estetiikan peruskurssityön Seinäjoen Apilassa. Ensimmäinen kosketus Apilaan oli Annan Hanko-Rauma-Uusikaupunki-Kristiinankaupunki-reissulla. Minä sain oksennustaudin Kristiinankaupungissa ja Seinäjoella olin jo kuollut.

...

Gekko Paavilaisen Yksisarvisessa Tampere tarjoaa ensin sylinsä kuin aulis rakastaja. Vastaan tulee vain ihania ihmisiä. Ystäviä, kavereita ja lopulta ensirakastettu Toni. Välillä Tampere kääntää selkänsä toinen parhaista ystävistä kuolee kolarissa, pian toinenkin lähtee pois, pakenee tragediaa.

Ensimmäisenä oikeana Tampere-talvena tulee ikävä "Kainuuta". Kainuussa, joka kyllä on Lapinlahti oikeasti, on elokuusta maaliskuun loppuun 30 astetta pakkasta. Ihan totta. Siilinjärven Antti Kolari, toimittaja Antti Kolari, sanoi muinoin Tampereesta, että hän priorisoi Siilinjärven, sillä siellä talvi on talvi eikä ympäristökatastrofi.

Muistaakseni Antti sanoi sen silloin, kun minä hautauduin kaimansa kanssa naimisiin Kuopioon - hänen Savoonsa.

Yksisarvinen kertoo myös ystävyydestä. Minäkertojalla on lukiossa, sillä piinallisella, pinnallisella ja toivottomalla paikkakunnalla, kaikkiaan yksi ystävä. Aslak, joka tarvitsee Rekoa ensin oman suullisen englannin kielen taidon sparraamiseen.

Aslak on salaperäinen. Hän on aina taustalla, mutta ikään kuin ystävyys ei syvenisi samalla tavalla kuin tamperelaisten kaksosten kanssa. Lopulta Reko ajattelee, että Aslak se varmaan toteuttaa isona suuret suunnitelmansa.

Aslak tuo paikkakunnalle varmasti jotain ennenkuulumatonta. Tuulivoimaloita tai laajakaistaa.

Yksisarvisen hyväntahtoisuus on parasta. Lämmin hyväntahtoisuus. Kukaan sivuhenkilöistäkään ei ole yksiselitteisen epämiellyttävä. Gekko Paavilainen kuvaa kaikkia ymmärtävästi ja kuvaa myös oivasti, miten nuoren miehen kasvaessa suhtautuminen muuttuu.

Kun Reko muuttaa "Kainuustaan" (takapajuisuuden herttainen kiteymä) Tampereelle, äiti kustantaa muuttoauton ja pakkaa mukaan juomalaseja, joista Reko on aina tykännyt. Loppu on toivoa täynnä. Mukavaa myös oli, että tapahtumien järjestys ei ollut kronologinen.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi