Pia Valkonen

Kirjailija Matti Pulkkinen huomautti minulle pakinamaneerista - olin 43-vuotias

Matti Pulkkisen nimikkoseura aktivoitui taas ja järjestää huomenna Rautavaaran Kaivokosken pientilalla kirjallisuusmatinean

la 3.7.2021

Haastattelin kirjailija Matti Pulkkista Kansan Uutisiin vuonna 2008, kun kirjailija suostui Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaaksi Lapinlahdella. Kävimme Pentti Rythin, SKDL-tervaskannon, jota kunnioitan suuresti, mutta jonka puutteista ihmisjohtamisessa en lakkaa huomauttamasta, kanssa Pulkkisen torpalla puhumassa kirjailijaa ympäri.

Kirjailijan pyytäminen ehdokkaaksi oli tietenkin Pentti Rythin idea ja minä pidin ajatusta hyvänä, sillä olin jokunen aika sitten ollut Lapinlahden taidemuseolla vihreiden tilaisuudessa, jossa oli vieraana Anni Sinnemäki. Hän ei ollut vielä silloin vihreiden puheenjohtaja, vaikka niin meinasin äsken kirjoittaa. Onneksi googlasin Sinnemäen.

Tilaisuudessa oli viisi lapinlahtelaista. Kirjailija Matti Pulkkisen kanssa oli tullut hänen torppanaapurinsa Ari Ruotsalainen. Panin merkille kuinka me kaikki tyrmistyimme siitä, miten kauas alkuperäisestä ideastaan vihreät olivat tulleet.

Elettiin sini-vihreiden alkuaikoja. Anni Sinnemäki kannatti kauppojen vapaita aukioloaikoja ja varmaankin se oli sysäys, jonka vuoksi saimme kirjailijan vassujen ehdokkaaksi. Ei enää mitään väliä millään. Sunnuntainakin ihmisten pitää kuluttaa.

Matti Pulkkinen suostui. Ei Vasemmistoliiton vetovoimaisuuden vuoksi, vaan vihreiden työntövoiman. En pitänyt vihreistä yhtään tuolloin ja oksetti aina, kun valtatiedotusvälineet puhuivat puna-vihreistä. Eivät tuolloin vihreät olleet lainkaan punaisia.

Pikemminkin Kokoomuksen puisto-osasto.

Kun olin tyytyväisenä itseeni saanut kasaan kirjailijan haastattelun Kansan Uutisiin, haastateltava luki jutun ja sanoi ystävällisesti virnottaen: "Ai, valitsit pakinatyylin tähän:" Niin valitsin, koska se oli tyylini kirjoittaa. Eikä vain tyylini, vaan piinallinen maneerini, joka oli seurannut minua Hämeenkulman nuorisosivun ajoilta lähtien.

Olin sarjakuvapiirtäjä Harri Vaalion tallista ponnistanut lukioikäisenä ihmelapsena Puumala-lehden kesätoimittajaksi - tosin pääosin sen vuoksi, että Sorjoset olivat tunnetusti Puumalassa vuosisatoja olleet raittiusihmisiä ja tyttö, joka myös pyrki samaan aikaan Puumala-lehteen, oli alkoholistiperheestä.

Tämä tuntuu edelleen minusta pahalta, mutta totta se oli. Sorjoset olivat myös kepulaisia Puumalassa. Eivät mitään superaktiiveja, samalla hiljaisella ja vakavan vaatimattomalla tavalla kuin meidän iskä koko elämänsä. Ja etenkin sen jälkeen, kun kävi itse Veikko Vennamon puheilla saadakseen asutustilalainaa.

Haluaisin tietää, miksei iskä ja äiskä lainaa saaneet. Tämä minun pitää vielä jostain kautta selvittää. SMP-läistä meidän porukoista ei tullut.

Pysähdyin pakinatyylini äärelle, ajattelin, että siitä tulee tehdä loppu ja aloin opetella maneeristani pois. Vähän ajan kuluttua kuuntelin Matti Pulkkisen palautetta Pentti Straniuksen novelleista. Olin kopioinut Straniuksen novelleja Pulkkisen luettavaksi ja tämä sanoi, että suhtautuu niihin kuin kustannustoimittajana oli aikoinaan teksteihin suhtautunut.

Antoi Straniukselle suullisen palautteen minun kauttani. Ajoimme kirjailijan kanssa Varpaisjärvelle Kaskikuusen kansalaisopiston teologisille luennoille ja matkalla äänitin mieleeni Pulkkisen puhetta.

Kirjailija kehotti Straniusta kiinnittämään huomiota tekstin rytmiin. Minä otin opikseni ja aloin siitä lähtien miettiä rytmejä. Viimeksi niin tein eilen. Kun kirjoitin 22. heinäkuuta Töllöttimessä ilmestyvää Poikkeusyksilö-haastattelua, jouduin tekemään nopeutuksia. Jotkut tietyt vuodet kahlasin parissa kappaleessa.

Toivon, että tekstin rytmikin oli nopea.

Tämän kerron sen vuoksi, että toivon Savon Sanomien toimittajan Jaana Hiltusen ymmärtävän eilisen arvosteluni rakentavana. Hänessä on ainekset vaikka mihin. Kannattaisi irtautua teinitekstijumista. Ettepäin, sanos venäläene. Eikä aina tarvitse olla hauska tai nokkela. Voisi olla piristävää kokeilla joskus jotain erilaista.

Lisäksi eilisessä kirjoituksessani kirjoitin, että Koiranpennut on ihanii -kirjoittaja on entinen rouva restaurointikisälli Martikainen. Kirjoittaja oli naimisissa Lapiomies Oy:n työntekijän kanssa ja niin. Olen vihainen edelleenkin siitä, että ei ole enää.

En tiedä, miksi pariskunta erosi, mutta olen silti vihainen. Minusta pariskunta oli komea ja näyttävä. Vaikutti siltä, että heidän välillään kipinöi ja että heillä on hauskaa yhdessä. Ja sitten poks, Savon Sanomissa juttujen kirjoittajana olikin rouva Martikainen taas tyttönimellään Hiltunen.

Voihkikaa nyt siellä kaikki kuorossa rouva Revanperää ja neiti Satiaista myöten, mitä tämmöiset minulle kuuluu. Kuuluvat, sillä toimittajarouvan entinen puoliso oli pitkäaikainen työntekijämme ja aviomieheni luottokisälli. Hän oli ja varmaan on edelleen todella taitava siinä, mitä tekee.

No niin ja sitten vielä kerran täällä tämä Rautavaara-päivien oheisohjelma:

su 4.7.2021 klo 13 alkaen

KIRJALLISUUSMATINEA PAAVO RUOTSALAISEN HENGESSÄ
Kaivokosken pientila os. Kaivokoskentie 72, Rautavaara
Kirjailija Jouni Tossavainen kysyy, mikä mies oli Paavo Ruotsalaisen ainoa poika. Savonia-palkitun
kirjailijan seuraava teos Pojan usko on yhdenpäivän romaani, jossa kerrotaan, mitä tapahtui
Marianpäivänä 1830, kun Paavo Ruotsalaisen poika Juhana salamurhattiin Nilsiässä. Kirjailijaa
kommentoi kirkkoherra Juha Luukkonen. Hän selvittää myös, mikä on Paavo Ruotsalaisen merkitys
Rautavaaralla tänään. Matineassa tarjoillaan pientä purtavaa piknik-hengessä.
Järj. Matti Pulkkisen seura ry

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi