to 8.7.2021
Ukkonen lähestyy. Pitäisi vaihtaa sulake sähkötauluun. Voin kuulema vaihtaa kellarin sulakkeen ja sisätilojen sulakkeen paikkaa.
Istun Kaivokoskella tuvassa. Lähetin Matille kuvan sähkötaulusta. Siinä palaa allekkain kolme vaaleanvihreää valoa ja keskellä alalaidan tuntumassa yksi tummemman vihreä.
Arvasin jotain tällaista. Siksi latasin Lapinlahdella kaksi läppäriä täyteen. Kerronko tässä, mitä sanaa käytin, kun tajusin, että kärähtämisensä jälkeen huollettu punainen halpaläppäri oli unohtanut Microsoftinsa? En kerro, arvaatte olletikin. Sanoin pari valittua rumaa sanaa. Toinen alkoi v-kirjaimella ja toinen s:llä.
Vaikka olisin halunnut säästää akkua romaanikäsikirjoituksen muokkaamiseen, latasin läppäriin Libre Officen. Pyllistän Microsoftin wordille. Se vittuili minulle aamulla, että antaa vain tarkastella kässäriä, mutta muokkausta varten pitäisi kirjautua ja vaikka ties mitä saatanaa.
En menettänyt malttiani, vaan keitin aamukahvit kaasuliedellä ja etsin keittiön kaapista hienot käsin koristellut saksalaiset posliinikupit. Päätin nyt, että kun olen yksin Kaivokoskella, juon kahvini pikku kupista, otan käyttöön kupinalusen ja vielä siron tarjoilulautasenkin.
Kahvi olkoon täällä juhlallinen toimitus. Mitä se kyllä kaasukeitoksineen ja suodatuksineen olikin.
Matti laittoi minulle aamulla lounaan ruokatermokseen. Hän paistoi paketillisen jauhelihaa frikadelleiksi ja pani frikadellit vehnänalkiomakaronimöllyköiden kanssa termoksiin hautumaan. Kohta on kenttälounaani. Tänään Tiilikassa olisi ollut kaalilaatikkoa, mutta Matti sanoi, että en saa keskeyttää kirjoittamistani körötelläkseni kirkonkylälle syömään.
Heräsimme kello 5.15. Kelo 5.30 oli puhelinherätys. Matti oli ehkä noin kello 2 yöllä suunnittelemassa jotain jonkun asiakkaan kanssa, koska sanoi unissaan jooh. Minulla on vasta meneillään kirjailija Taija Tuomisen käsittelemistä sivuista kolmas ja aivan käsittämättömän vaikeaa on suorien repliikkien kirjoittaminen.
Jooh on suorista repliikeistä pisin, jonka nyt keksin. Moneen kohtaan kirjoitin Librelläni: TÄHÄN JOKIN SUORA LAINAUS.
Kirjailija Taija Tuomiselle lähetetään aina kurssia kohti 5 sivua omaa tekstiä. Minä ensimmäisen kerran lähetin muistaakseni 18. Kirjoitin saatteeksi, että en vain halunnut leikata omasta rakkaasta tekstistäni sivuja pois, mutta tietenkään kurssin vetäjän ei tarvitse lukea kuin 5 sivua.
Joka tapauksessa tuli hieman huono omatunto asiasta. Mutta toisaalta. Tarkoitin sitä, mitä kirjoitin. Jos kurssin vetäjä ärsyyntyy liioista liuskoista, hänellä on oikeus ärsyyntyä ja minä kannan sen ryhdikkäästi, että olen ärsyttänyt.
Toiselle kurssille lähetin 9 sivua. Se oli jo puolet 18:sta ensin lähettämästäni. Koska oman tekstin läpikäyminen käy minulta sikahitaasti, lisään asioita vapaasti, sillä romaanin idea on vähän muuttunut nyt, tätä menoa minulla on syyskuun kurssille koossa vain 5 liuskaa uutta tekstiä.
Pidän Tuomisen tyylistä käsitellä tekstejä. Hän antaa paljon rohkaisevaa palautetta:
"Todella koskettava, koskettava, mielenkiintoista, tehokas aistivoimaisuus" - ja sitten ydin: HIO TÄTÄ! Tähän epäsuorasta repliikistä voisi tehdä suoran repliikin. Tuomisella on keino saada minut työskentelemään. Oikeasti on innostavaa lukea positiivisia adjektiiveja. Sitten kestää sen, että todella. Apua, suorat repliikit. Kamalata. En tiedä, miksi niiden kirjoittaminen on niin vaikeaa.
En yht´äkkiä keksi mitään. Tai keksin: "Jooh," sanoi Matti unissaan ja jatkoi kodinhoitohuoneen kalusteasennuksen suunnittelua hedelmällisessä yhteistyössä yhdessä auliin ja ystävällisen, ei yhtään pihin, asiakkaan kanssa.
Alkuviikon merkintäni herättävät varmasti hämmennystä. Bestiksen arvio osui oikeaan. Matin tekoset nousevat aika ajoin edelleen pintaan. Etenkin, jos en syö kunnon lounasta. En tiedä tarkalleen, mikä minuun meni - todennäköisesti Armi Aavikko -kuunnelma oli liikaa. Pakko se kuitenkin oli kuunnella.
En minä voi nyt kaikkea vältellä peläten, mistä seuraavaksi tuska laukeaa. Tiedän ja tiedostan, että tuska tulee ja sitten se menee. Minulle vain pitää antaa nopeasti vaikuttavia hiilihydraatteja ja olen taas ihan sopuisa.
Armi Aavikko -kuunnelman avulla saatoin elää pätkän raivoani ulos. En pyytele anteeksi kohtauksiani, sillä toinen vaihtoehto olisi, että kärvistelisin kipuni jossain omassa kämpässäni ja olisimme jakaneet lusikat. Tuska on edelleen olemassa. Ja juuri, kuten bestis kirjoitti:
"Joka tapauksessa sinä vielä kipuilet ja senhän ymmärtää, että asiaa ei ole hetkessä taputeltu, vaan välillä se aktivoituu, mutta aina vaan harvemmin ja harvemmin."
Tunteeni Mattia kohtaan eivät ole laimenneet. Hän herättää minussa sekä ääretöntä hellyyttä, tulista rakkautta, sähköä - ja riipiviä raivon tunteita. Matti on nyt eri mies, aivan kuin toinen ihminen, nauraa, vitsailee eikä suurimmalta osin päästele suustaan typeryyksiä tai loukkaavia moukkamaisuuksia, ei häntä enää tarvitse hävetä. Typerät homovitsit ovat onneksi mennyttä eikä neekeri-sanan käytöstäkään minun tarvitse alustaa.
Olen ilmeisesti saanut miehen jotakuinkin irti hänen lapinlahtelaisesta - sangen epä-älyllisestä - viitekehyksestään.
Mutta on hän ollut kuin kuunnelman Danny.
Jotain sellaista Matissa on ollut, että työmatkan jälkeen työntekijä on lähettänyt hänelle whatsappia, jossa on kaihoisa järvimaisema ja koira sekä teksti: "Muru lähettää terveisiä." Hienoa. Viestin lähetysaika oli noin kello 22. Siihen aikaan ei työnantajalle Luoja paratkoon viestitellä.
Sitten oli viestejä, joissa ensin keitellään pottuja (voi että vihaan sanaa pottu, melkein yhtä paljon kuin torvisoittoa) ja käydään SUIHKUSSA ja sitten soitellaan. Käy siinä suihkussa. Lihavoidussa ja kursivoidussa suihkussa. Merkittävässä suihkussa. Niinpä niin.
Avioliittomme ja -kriisimme kulku on kuin opaskirjasta Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua? Opaskirjassa oli luetteloituna eri vaiheiden kestot. Nyt olemme jo uudelleen orientoitumassa eikä minun kohta enää tarvitse pelätä, että neiti Satiaisen paku kaartaa samaan aikaan Lapinlahdella liikenneympyrään.
Neiti Satiainen saa ajaa vaikka kymmenen kertaa liikenneympyrän ympäri aamuin sekä iltaviileällä, kun menee kastelemaan hunajamansikoitaan, joita sitten ojentelee Aropupuliininsa suuhun. Me muutamme Rautavaaralle. Meidän ei tarvitse enää kärvistellä Stefan Lindforsin Aurinkotuulen ympärillä, että valitsemmeko tämän reitin vai tämän kiertääksemme neiti Satiaisen mahdollisimman kaukaa.
Tämä on ihanata! Tämä on ihan huippua!
Miettiköön neiti Satiainen sitten mielessään, että hänen ihana Mattinsa sanoi Aropupuliinia selän takana elähtäneeksi cowboyksi. Tai voihan olla niinkin, että neiti Satiainen ja hänen ihana Mattinsa ovat yhdessä pilkanneet elähtänyttä cowboyta. Aivan mahdollista kyllä. Neiti Satiainen on ainakin kertonut minun aviomiehelleni, että elähtäneen cowboyn ominaishaju ei miellytä häntä.
Kun kysyin aviomieheltäni, mikä ominaishaju sitten on, ei aviomieheni muistanut, hän ei muistanut, mitä neiti Satiainen, ruusuntuoksu, sanoi, eikä muistanut, miltä Cowboy tuoksui.
Neiti Satiaisella oli nimittäin otsaa pyytää elähtäneen cowboynsa ja mussu-Mattinsa luokseen yhtä aikaa kahville. Matin olisi lisäksi pitänyt alkaa pelata pariskunnan kanssa lautapelejä, mutta siihen hän ei suostunut. En aikuisten oikeasti ymmärrä sitä naista. Hän ilmeisesti sai jo pelkästä kahden miehen kanssa kahvittelusta tsiljoona pientä orgasmia.
Nimitys Elähtänyt cowboy johtuu siitä, että Matin kuulo on heikentynyt. Kun kerran - vuosia, vuosia sitten - ajoimme neiti Satiaisen vuokraboxin ohitse ja näimme hänen puppuliininsa käppäilevän pihamaalla, sanoin Matille, että jahas, ai tuossa on nyt neiti Satiaisen poikaystävä, hänhän näyttää ihan vanhalta playboylta.
Matti kuuli väärin. Hän kuuli, että cowboy. Matin puhelimessakin luki, että Cowboy. Tosin niin päin persettä, että noh. Joo. Tyyliin Kayboi. Ehkä Matti ajatteli hämäävänsä väärin kirjoittamisellaan minua. Ehkä hän ei halunnut sellaista ajatusta, että vuokraboxissa olisi pidetty hillittömiä orgioita.
Kaksi miestä ja yksi ikuinen neitsyt! Miksikäs sitä nyt sanotaankaan? Hampurilaiseksi. Ei hyvänen aika, mikä pihvi, mikä saalis! Neiti Satiainenhan on, kuten tiedämme, julkiuskovainen.
Niin. Mieheni herättää minussa edelleen intohimoa. Hänen peppunsa ovat alituiseen kuin kaksi herkullista sämpylänpuolikasta. Kiitos Raija Oranen ja romaani Kohtauspaikka Marinad. En minä tuota itse olisikaan keksinyt, vaikka olenkin neiti Satiaisen kiusaksi aina julkisesti ylistänyt kristillisesti vihityn aviomieheni perseenpuolikkaita.
Neiti Satiainen paheksui sitä suuresti kirjeessään minulle, kuten sitäkin, että minä en arvosta heitä, jotka koettavat pitää seksin avioliitossa. Tämä oli kirjeen kohta, joka vaivaa minua varmasti hautaan asti. Neiti Satiainen koettaa pitää oman seksielämänsä muiden avioliitossa, ei sitä voi muuten ymmärtää eikä sitä, että ainakin kaksi avioliittoa hän on Lapinlahdella jo tuhonnut.
Haluan näin varoittaa muitakin. Kerron tarkemman osoitteen vaikka sähköpostilla. Voitte pyytää minua kertomaan joko osoitteen, josta tsekata tai pyytää minua suoraan tsekkaamaan, onko talon parkkipaikalla, kenen aviomiesten autoja parkissa. Voin perustaa tällaisen avioliittopalvelun.
Vielä kerran. Tunteeni miestäni kohtaan eivät ole laimentuneet. Tarkkaavainen lukija sen kyllä huomaa ja sen huomaa siitä, kuinka ärhentelemme toisillemme kuin kaksi saman laman alfayksilöä. Me kilpailemme vallasta koko ajan ja välillä iskee tulta. Tämä on sytyttävää, uskokaa pois.
Vaikkakin varmaan joskus kiusallista tai jopa pelottavaa seurata vierestä.
Idolini aviokirjoittamisessa on Riitta Uosukainen, liehuva liekinvarsi ja voitte uskoa, että meilläkin lainehtii. Tai liekehtii. Lällällää, neidit ja leskirouvat sekä Hunajamarinoidut Kalkkunavileet ja työteliäät, mutta hieman yksinkertaiset neitsyet. Olen sitä paitsi kasvanut 17 vuoden aikana erilliseksi yksilöksi. En kanna mieheni häpeää. Ja käy minulle vallan mainiost´ sekin, että vain minä muutan tänne Kaivokoskelle. Toki extraplusihanata on, jos miehenikin muuttaa.
Sitten vielä yx juttu. Ehkä mieheni oli etsimässä leskirouva Revanperän matalalaipioisessa läävässä nautintoa, kuten Lapinlahden vasemmiston puheenjohtaja sanoi: nautintoa.
Nyt on pakko syödä. Jatkan nautintoasiasta joskus. Näin Lapinlahden vasemmiston puheenjohtaja minulle sanoi puhelimessa. Kiintoisaa ja onneksi pääsemme kauas siitäkin järjestöstä. Mieluummin muuttaisin toiseen maailmankaikkeuteen, jos se vain olisi mahdollista, mutta Rautavaarakin käy.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]