Pia Valkonen

Saara Turusen Järjettömiä ajatuksia on kirja kielestäkin

ti 6.4.2021

Pääsin eilen kirjoittamaan romaanikässäriäni. Muut pääsiäispäivät menivät muuhun. Kirjoitin kyllä pitkänäperjantaina ja lankalauantaina, mutta ajattelin kirjoittaa vihdoin Saara Turusen Järjettömistä ajatuksista.

Eipä syntynyt kuin hajanaisia lauseita siitä. Pidin kirjasta. Haluan kommentoida kuitenkin monia kohtia siitä, vaikka pidinkin kirjasta. Jotenkin niin erilaista. Esimerkiksi Taija Tuomisen kirjat Tiikerihai ja Kuningaskobra vetivät minut ihan hiljaisiksi.

Toinen syy, miksi Tuomisen kirjoista on vaikea kirjoittaa, on se, että kuuntelin Tuomiset äänikirjana. Tein muistiinpanoja kuunnellessani, mutta merkinnät ovat Storytel-ohjelmassa puhelimessa. Lisäksi lumen kolaus keskeytyi aina, kun halusin tehdä muistiinmerkinnän. Hankalaa, mutta opeteltavissa kyllä.

Volter Kilven Alastalon salissa johdannon olen kuunnellut ainakin viisi kertaa. Tai neljä ja puoli. Kuuntelin taas kerran johdantoa viime viikolla, kun kävin Iisalmessa hakemassa kirjastosta Päivi Laitisen matkakirjat.

Istuin Väisäsen kotilihan pihalla ja odottelin Mattia sämpylälle ja kotilihan take away -kahville. Kuuntelin johdannon johonkin kohtaan, sitten tuli Matti, söi ostamani sämpylän ja hörppäsi kahvin. Matti lähti kohti Lapinlahtea ja minä Iisalmea.

Minä etsin Ylen Areenalta Kalle Haatasen ohjelman Stadin syntisestä s-kirjaimesta ja olin aivan taivaassa. Unohdin saman tien Alastalon salin. Kotona illalla selitin, miten paljon kielentutkijat saavat irti yhdestä irrallisesta kirjaimesta. Ja kaiken huippu, koko hesalaista lespaavaa s:ää ei oikeastaan ole olemassakaan, vaikka minä sillä niin mielelläni aina täkäläisiä kiusaan.

Vedän sanat ulos nasaalina ja haluan tyrmätä toisen ylimielisellä ilmeellänikin vielä.

Tai on hesalainen s olemassa. Sillä on useita ulottuvuuksia, yksiselitteinen se ei ole missään nimessä.

S-kirjaimella on moralistis-puristinen historia. Kielentutkija Mia Halonen kiteyttää radio-ohjelmassa s-kirjaimen yhteen lauseeseen. Kirjassa Stadin syntinen s-kirjain on 350 sivua.

Kiteytyksen muikaan s-kirjain on separatistis-nationalismin ja Suomi-Ruotsi -vastakkainasettelun luoma, maaseutu-kaupunki -eronteon vahvistama ja median kierrättämä todellisuuden ja mielikuvien vuoropuheluna syntynyt käsite ja mielikuva.

Lause on niin täydellinen ja kuvaa juuri sitä, millä haluan hakata vastaisuudessakin Minotaurosta ja hänen kaltaisiaan otsaan. Tilasin s-tutkimuskirjan Suomalaiseen kirjakauppaan Iisalmeen.

Vihaan Minotauroksen nöeiiiii-paatosta.Kun hän luki ääneen blogiani Matille, lukuhetki, jossa Minotauros paheksui kovasti vaikkapa sitä, että kävelin ystäväni klovni-runoilijan kanssa Alapitkän hautausmaalla, päättyi vähämieliseen nöeiiii -möläytykseen. Äänne saadaan aikaan syvällä kurkussa siten, että vedetään leukaa laiskasti hieman alas ja sisään kohti kurkkua.

Aakkosissamme ei ole merkkiä vokaalille, joka on jotain ö- ja e-kirjaimen välistä ja kaartuu savonkieliseksi i-kirjaimeksi laaeskasti ja lavveen levveesti.

Ei tule terävä: NIIN, vaan tulee löpö nöeiiii ja vaikutelmaa korostaa se, että vedetään suupielet samaan aikaan alaspäin. Kirsikkana kakun päällä on ilme. Sen tulee olla yhtä aikaa ilkeä ja vastenmielinen silkalla tyhmyydellä silattuna.

...

Jännä juttu on, että en saa romaanikässäriin nyt lainkaan ahdistusta. Olen siinä niin riemuissani, että saan autofiktiossa luoda sellaisen maailman, jonka haluan. Olen maailman valtias ja saan kässärissäni tehdä sitä, mitä eniten haluan. Minä kirjoitan siinä. Ulkoisia tapahtumia ei tosiaan oikein ole. Pitää sitä vielä tutkia.

Möllit ovat romaanissani supermöllejä ja kahelit potenssiin viisi. Teennäiset hunajamussuttajat ovat yli-imeliä ja moraalipaniikkiin sairastuneet kärjistettyjä. Se on minun maailmani ja minä päätän!

Ihanata! Vapauttavaa!

....

Saara Turusen kirja Järjettömiä ajatuksia alkaa kielestä. Kirjaiija kuvaa siinä, kuinka minäkertoja totuttelee vieraaseen kulttuuriin. Hän oli mennyt opiskelemaan Espanjaan, mutta tajuaakin vasta Espanjassa, että onkin Kataloniassa ja katalonian kielikin on eri kieli kuin vallan kieli espanja.

Ihan pakko huudahtaa tähän, että meillä Moskovassa samassa ryhmässä Gubkin-instituutissa opiskeli katalonialainen Olga. Kaipa kai oli jokin merkitys sillä, että Olga Puig opiskeli juuri Neuvostoliitossa Venäjää ja korosti sitä, että on katalaani. Mehän tietenkin olimme Katalonian separatisteista autuaan tietämättömiä senkin jälkeen, kun Olga koetti meille kuviota selvittää.

Totesimme, että aijaa ja minä ajattelin, että latinot ovat paljon mielenkiintoisimpia ja kuljin bolivialais-Benjaminin perässä kuin pieni koira. Tosin en kulkenut, sillä hän tuli aina luokseni väsyneenä ja voipuneena - omaan kotiteatteriinsa. Benjamin oli naimisissa venäläisen tytön kanssa. Varmaankin pitkälti siksi, että pääsi asuntolasta pois.

Varmaan suhde oli alussa ollut rakkautta, mutta ei kovin kestävää siitä päätellen, että latinoaviomies lepäsi minun asuntolahuoneessani syvästi murheellisena. Me länsimaalaiset opiskelijat emme varmaankaan voineet tavoittaa kaikkia niitä asioita, jotka Neuvostoliitossa opiskelevia latinalaisen Amerikan lähettejä kuormittivat. Ei vähäisin saata olla se, että heitä uhkasi tulla ammutuksi tuleminen (on kiire, en ehdi muotoilla tätä lausetta dramaatisemmaksi, tulla tuleminen, möö) heti, kun laskeutuvat kotimaassaan lentokentälle Moskovassa koulutettuina sekä ammattiin että kommunismiin.

Benjaminin kysymyksen asettelut olivat ihan toiset kuin meidän hemmoteltujen länsimaisten kermaperseiden, jotka kävimme ostamassa ruokamme luottokortilla Ruoka-Stockalta.

....

En ole vielä lukenut Herman Raivion Suomen Kuvalehti -kritiikkiä Turusen kirjasta kokonaan. Vain alun ja siinä Raivio oli sitä mieltä, että Järjettömiä ajatuksia ei syvene. Minä olen eri mieltä. Kirja oli koko ajan syvä. Sen tasot olivat pinnanalaisia - samalla tavalla kuin Cherbourgin sateenvarjoissa, elokuvan pinnanalaisuudet vain menivät minulta totaalisesti ohitse, kun näin elokuvan venäjäksi dubattuna Moskovan syksyssä vuonna 1990, kun Neuvostoliitto veteli viimeisiään ja minusta salillinen neukkuja tuntui olevan kuin eskapistisessa houreessa.

Esimerkiksi siitä, että Cherbourgin sateenvarjojen taustalla oli päähenkilön rakastetun joutuminen Algerian sotaan, en tajunnut syksyllä 1990 mitään. Osasin silloin niin huonosti vielä venäjää.

En muista, millä kielellä Bassam Kassamin kanssa kommunikoimme. Varmaan englanniksi, sillä Bassam oli tietenkin Syyrian nomenklatuurakommunisteja ja kansainväliseksi koulutettu. Hän ei muuten oikeasti ole lainkaan edes Hafez al Assadin näköinen - ei edes juniorin, vaan sellainen stereotyyppisen oloinen Syyria-kommunisti, etuoikeutetun luokan kultapoju.

Pidin hänestä valtavasti! Hyvänen aika, totta kait, mutta nyt vasta olen alkanut ymmärtää, kenen kanssa olin tekemisissä. Bassam Kassamilla oli mahdollisuus matkustaa luokseni Helsinkiin kesällä 1991.

No, onneksi en koettanut matkustaa Israeliin sen jälkeen, kun Bassam oli Suomessa - niin kuin Turusen Riitta, ollos iäti muistettu, Marian jännittävä kummi. Riitta otti nopean ja halvan Israelin turistimatkan ja joutui sitten passintarkastuksessa ongelmiin sen vuoksi, että oli juuri tullut Moskovasta.

...

Matti tuli työmaalta, prkl, minun pitää syödä ja lähteä mammografiaan. Prkl, prkl, se siitä kirjoitushetkestä. Sain minä äsken palkanlaskentaohjelmasta tehtyä kuukausi-ilmoitukset kansalliseen tulorekisteriin ja tulostettua huomisen rakennusalan esimieskoulutuksen oppimateriaalin.

Meillä on huomenna stressinhallinnasta ja Matti valitti aamulla, kun lähti. että taas sinä kirjoitat blogia ja hän joutuu menemään työmaalle. Saa valittaa, sillä Matti ei voi kesken päivän eikä muutenkaan mennä puolestani sinne vitunvitunvitun mammografiaan, on ihanata, että meistä huolehditaan näin, mutta aika on tosi vittumainen, kello 11.20, se  keskeyttää työt, mutten vaihtanut aikaa, koska en tarkalleen tiennyt, mikä on tällä viikolla Töllöttimen poikkeusyksilön haastatteluaika.

Tämän viikon haastattelua odotan todella. Olen kuunnellut sitä varten äänikirjaa joka aamu, kun käytän Hallaa pikku kakkalenkillä. Ei muuten ole kakannut aamulla pitkään aikaan, kun ei saa kätkettyä kakkaansa lumeen.

...

Stadin syntisestä s-kirjaimesta vaahtoaminen herätti vastakaikua Matissa. Jonkinlaisen valon pilkahduksen olin näkevinäni hänen silmissään ja ajattelin, että kyllä meistä vielä toistemme muusat tulee.

Sen sijaan Cherbourgin sateenvarjojen eskapistinen ulottuvuudella en saavuttanut mieheeni minkäänlaista yhteyttä. Ni bom, bom sanoisi Leonid ja koputtaisi ohimoaan.

Koulutusta täytyy hieman jatkaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi