Pia Valkonen

Pieniä esineitä ja suuria asioita, joihin olen kummallisesti kiintynyt
Merete Mazzarellan Syksystä syksyyn ja Elisabeth Stroutin Olive, taas tulivat loppuun, Koko Hubaran Bechi alkaa

su 25.4.2021

Iltaisin kävellä töpöttelemme kuin kaksi vanhusta Halla fleksissä lukion parkkipaikalle Matin kanssa ja käännymme katsomaan taloamme. Yhtenä iltana viime viikolla Matti kysyi, maltammeko jättää noin kauniin talon. Matti muutti Koivupihaan lähteäkseen tästä suoraan hautaan.

Minäkin ihastuin Koivupihaan aluksi, mutta avioliittomme aikana tämä on tuntunut useasti liian pompöösiltä ja Koivupiha nimenä aivan liian sovinnaiselta. Alunperin talomme nimi on ollut Tuottola. Minusta Tuottola kuulostaa hauskalta ja Matista se ehkä tuo mileen juottolan ja taitaa viedä ajatukset kapakkaan. Kapakoita ja pubeja mieheni inhoaa kuin ruttoa.

Aikaisemmin kusetin koirat illalla yksin. Matti lappoi sillä aikaa nappuloita koirankuppeihin ja käynnisti astianpesukoneen. Usein hän myös täytti astianpesukoneen, sillä minä härkäpäisesti koetan survoa koneeseen liikaa pestävää.

Suostuin astianpesukoneeseen huushollissani vasta yhteisessä Tuottola-Koivupiha-kodissamme. Elämäni ensimmäinen astianpesukone oli paljon tilavampi kuin toinen - ja se onnistui pesemään tehokkaasti astioita, joita ladoin koneen kitaan miten sattuu - vaikka vähän päällekkäin.

Kone oli rajumpi ja piti tietenkin pahempaa ääntä. Pidin siitä, sillä siinä oli tatsia ja terää sekä tehoa. Nykyinen Wihrlpool purskuttaa, mutta jos vaikkapa ruokailuvälinetelineessä on ruuhkaa, purskuttava ja puuskuttava Wihrlpool jättää juustohöylät likaisiksi.

Nyt päätin, että käymme koirankusetushappihyppelyllä juuri ennen nukkumaankäyntiä yhdessä ja joka kerta katselemme vähän aikaa ympäristöä. Yhtenä iltana Matti havaitsi rusakon sähköpylvään takana. Koirat eivät sitä haistaneet ja rusakko sulautui ruskeaan rinteeseen.

Minä unelmoin talosta, jota meillä olisi varaa lämmittää myös talvisin. Näillä kaukolämmön hinnoilla ja hatarilla lattioilla tätä taloa ei ole. Matti sanoi, että pitää asentaa lämpölasit sekä yläkerran desibeli-ikkuna vihdoinkin. Yläkerran kylpyhuoneen yläpuolelta välikaton eristystä pitää parantaa ja tuvan yläpuoleista välikattoa paksuntaa. Kun yläkerran ateljéhuoneessa joku laskee sängystä jalkansa lattialle, tuvan valaisimet pärähtävät ja kaikki talossa nukkumista yrittävät havahtuvat: Joko juna törmäsi talon pohjoispäätyyn?

Matti oli lentokentällä tsekkaamassa jotain pultteja. Hän kuunteli loppuun Ismo ja Angelika Leikolan kirjan Suo, kuokka ja Hollywood. Kuuntelimme sitä osin yhdessä ja eräänä iltana nukahdimme Leikolan ääneen molemmat. Leikolat aviomiehen äänellä tekivät teräviä huomioita Amerikastaan.

Meillä on Matin kanssa sama Storytel puhelimissamme. Marialla on nyt omansa. Pitää asentaa vaikka Matin puhelimeen Suomalaisen kirjakaupan äänikirjaohjelma, sillä jos kumpikin kuuntelemme äänikirjaa Storytelistä omalla tahollamme, ohjelma pudottaa kummankin linjoilta.

Eilen Matti kävi Kuopiossa ja mennessä kuunteli Leikolaa. Minä koetin päästä Koko Hubaran Bechiin. Olin pyöräilemässä ja Matti soitti; Storytel oli heittänyt hänet ulos. Luovuin Bechistä, ajattelin, että kun kerta Matti haluaa kuunnella äänikirjaa, kuunnelkoon. Etsin itselleni Ylen Areenalta Flinkkilä & Kellomäen haastatteluohjelman jakson, jossa olivat äänessä Janus ja Pinja Hanski, alkoholisoituneen laulajan Seppo Hanskin lapset, Janus Hanski on Annan Hanskin isoveli sekä Pinja pikku sisko.

Ohjelman aiheena oli boheemiperheen elämä. Kaikkien hienointa oli, että boheemiperheen lapset eivät surkutelleet lapsuuttaan eivätkä tietenkään romantisoineet sitä. Vaikka turvatonta useasti olikin ja erilaista kuin kavereiden perheessä, lapset saivat paljon sosiaalista pääomaa. Hanskeilla kävi kylässä keskivertonormista poikkeavia ihmisiä ja he myös reissasivat paljon. Kaikki lapset tungettiin auton takapenkille epämääräiseen kasaan - ja menoksi.

Tänään illalla pitää katsoa Flinkkilä & Tastulan Bengt Alforsin ja Ritva Siikalan haastattelu. Pariskunta on ollut naimisissa 56 vuotta ja suhde alkoi bailuilla Viveca Bandlerin luona ja kaiken lisäksi siten, että Bengt Alfors liehui kauniin ja kuuluisan Elina Salon perässä.

Nyt he sanovat: "Sinun kanssasi on hyvin hauskaa elää, mutta harvoin helppoa.”

Piti kirjoittamani pienistä teepussilautasista. Niitä on minulla kaksi ja löysin ne Rautavaaran työttömien kirppikseltä. Piti ostaa Siilinjärven S-marketista vihreää minttuteetä, jotta saan käyttää pikku alusiani. Oltiin Hannulan Ullan kanssa ostoksilla ja minttuteeloota vilkutti minulle teehyllystä.

Pienissä pussinalusissa on kissapariskunta taipuneena toisiaan vasten ja aluset ovat teepannun muotoiset. Rakastan niitä ja juon teetä ihan sen vuoksi, että saan puristella pussin pikkuruiselle hyvän mielen teepussinaluselleni. Käänsin toisen alusen ympäri ja voilá! Sen alapinnasta löytyi tekijän nimi: keramiikka-ateljé Heli Sirén.

Tilasin Iltalehden diginä kuukaudeksi lempparini ja idolini Katariina Sourin (ts. Kata Kärkkäinen) haastattelun takia. Kata Kärkkäinen visioi Sipoon taloonsa kukkaniittyä ja sen sellaista ja hänen taulunsa ovat juuri sellaisia, joita itsekin haluaisin maalata ja joita haluaisin seinälleni.

Ne ovat vedic artia.

Kata Kärkkäinen oli ykköspuheenaihe Kodin Kuvalehden toimituksessa 1990-luvun alussa, kun meni naimisiin näyttävin menoin muusikko Jouni Turpeisen kanssa. Kata Kärkkäinen oli kuitenkin sen lajin julkkis, jota lehdessä ei noteerattu. Meitä toimittajia nauratti se, kun Kärkkäinen nai Turpeisen.

Suhtautumiseni oli kaksijakoinen. Komppasin kyllä ylimielisiä aikakauslehtitoimittajakollegoitani siinä, että julkkiskermapersepariskunta Kärkkäinen-Turpeinen oli sangen huvittava, mutta yhtä aikaa ajattelin, että vau.

Tiesinhän minä Kata Kärkkäisen tarkkaankin - varmaan aikaisemmin kuin moni muu, sillä minulle tuli vuosien ajan Suomi-lehti. Sen toimittajina ovat olleet Pekka Haavisto, Heidi Hautala, Pekka Sauri, Teppo Turkki, J. O. Mallander, Olli Wehkala, Elina Heino ja Jyrki Räikkä.

Kun Kata Kärkkäinen oli ollut playboy-lehdessä, Suomi-lehti teki hänestä ensimmäisenä syvähaastattelun. Siitä lähtien olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että siinäpä on malli naisesta, joka tekee mitä tykkää. Olen lukenut Katariina Sourin Saranan ja hänen Kärkkäisenä kirjoittamansa Tulikärpäset. Kata K tekee, mitä tykkää ja yhtä aikaa tunnustaa, että pelkäsi aivan helvetisti, kun matkusti Italiaan poseeraamaa mallina. Muistaakseni pihisti matkarahat mutsinsa lompakosta.

Rohkeutta Saranassa oli esimerkiksi se, että Katariina Souri on rakentanut itselleen kotialttarin ja alttarilla hänellä on ihana valokuva jostain Ranskan vuoristosta. Hän antaa piut ja paut sille, mitä alttarilla oikeasti saa olla. Sen vuoksi minun ikonihyllylläni on muovinen Vietnamista ostamani lapsibuddha.

Merete Mazzarellan Syksystä syksyyn -päiväkirja tuli loppuun. Luin printistä viimeiset luvut ja tsekkasin, kuka oli Derek Se Joku äärioikeistolainen, joka koki valaistumisen ja viisastumisen. Se oli Derek Black, josta tuli lopulta Donald Black. Hänestä teki jutun Rising out of Hatred: The Awakening of a Former White Nationalist Pulizer-palkittu journalisti Eli Erc Saslow.

Mazzarella kuvasi Derek-Donald Blackin keisin kirjassaan tarkkaan sen vuoksi, että meidän oikeinajattelijoiden ei kannata blokkautua omaan paremmuuteemme, vaan meidän tulee testauttaa ajatuksemme kaikenmaailman Martta-piireissä ja sonniyhdistyksissä.

Lisäksi olemme samassa veneessä - me kuulumme kaikki maailman 99:een prosenttiin, proletariaattiin. Suomessa ei käsittääkseni ole ketään, joka kuuluu maailman omaisuudesta 99 prosenttia omistavaan 1:een prosenttiin.

Suomen raharikkaiden omaisuudet ovat pientä ja vaatimatonta siihen verrattuna. Tämä ei poista sitä, etteikö pitäisi Suomen vähälukuisille rikkaille puhua tolkuttaa köyhistä, köyhyydestä ja näköalattomuudesta, johon uusliberalismi on meidät ajanut.

Merete Mazzarellan kirjassa oli ihana kohta, jossa kirjailija vierailee Vaasassa. Vaasan ulkomaalaisopettajat todella tekevät hyvää monikulttuurityötä. Mazzarella lumoutuu eteläpohjalaisten yritteliäisyydestä ja tulevaisuudenuskosta. Juuri siksi minusta Ilmajoki ja Seinäjoen ympäristö ovat ihania. Viihdyin joka paikassa Etelä-Pohjanmaalla. Ihmiset olivat niin omia itsejään ja yhtä aikaa positiivisella tavalla varmoja itsestään.

Syksystä syksyyn tuo kyllä esille sekä Australian maastopalot, ilmastokriisin ja äärioikeiston, mutta jotain kummaa toivoa kirjassa oli. Koronavuonna kirjailija ja tämän aviomies numero kolme asuivat Tammisaaressa eivätkä olleet oikeastaan tekemisissä kuin keskenään.

Sama meillä Matin kanssa. Meillä on ollut oikea kuherrusvuosi. Se on ollut ihanata!

Iltakirjana minulla on ollut Elisabeth Stroutin Olive, taas. Olive Kitteridgestä tuli siinä oikeasti vanha. Hänen toinen aviomiehensä Jack kuoli ja vaikka suhteessa oli pitkän elämän tuomia ryppyjä, Olive Kitteridge oli kirjan lopussa sitä mieltä, että Jack oli hänen todellinen aviomiehensä ja Henry, vaikka Olive tätä ikävöikin, kun oli Jackin kanssa, vain lapsen, Christopherin isä.

Sama Leonidin kanssa. Leonid teki minulle tytöt. Ilman hänen mittaisaa... nenäänsä ei olisi Mariaa ja Annaa. Matti on vihdoin sielunkumppanini. Ensimmäisen aviomiehen kanssa oli ihanata seksiä, se on sanottava.

Olive, taas -romaanin loppu oli onnellinen. Arvostelevainen ja kärkevä Olive ei meinaa päästä mihinkään porukkaan vanhainkodissa. Kun ruokasalin ovesta kävelee hiljainen pikku hiiruli, Olive viittoo tämän luokseen ja vähitellen he, kaksi vanhaa naista, ystävystyvät keskenään.

Ystävättäret antavat toisilleen myös tilaa. Olive ostaa naiselle aikuisten vaippoja Walmartista, jossa käy aamulla kuuden aikaan, kun kukaan ei näe, kuinka Olive raahaa vaippapaketteja ulos kaupasta. Hiirulaisen tehtävä on olla Oliven lojaali ystävä. Ihana loppu!

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi