Pia Valkonen

(Milanon) Naisten paratiisista

ti 23.3.2021

Mietin viime yön ja eilisen illan sitä, olisiko parin viikon takaisen perjantain soittajatar yksinkertaisesti minulle kateellinen. Kateellinen siitä, että pystyn säätelemään yrittäjänä oman työaikani. Hänhän oli alunperin nillittänyt miehelleni sitä, että kirjoitan 12 prosentin yleiskuluna vain päivät pitkät blogia. Voihan se olla niinkin, että mieheni on hänen täyteläistä poveaan vasten asiaa itkenyt.

Soittajattaren myötätunto oli liikuttavasti mieheni puolella tietämättä kokonaisuutta. Soittajatarpoloinen ei näy hahmottavan sitä, että mieheni on Umberto Guarnieri italialaisesta televisiosarjasta Milanon naisten paratiisi.

Ja minä contessa Adelaide di Sant'Erasmo. Minua kannattaa varoa.

Rakastan contessan eroottista hahmoa. Henkäisen aina syvään, kun contessa lähtee hienosti katetusta aamiaispöydästä nokka ylpeästi pystyssä ja hienostunut peppu tyköistyvassa arkijakkupuvussa keinahdellen. Ihana, ihana, ajattelen, olisinpa minä tuollainen. Lohtunani on, että Matti on aina rakastanut jakkupukusääriäni. Harmi, että minä en ole koskaan rakastanut jakkupukuja.

Contessan katse voisi helposti tappaa. Anna on ehkä perinyt jostain contessan katseen. Ehkä isänsä puolelta.

Sarja on ensisijaisesti halvasti tehtyä saippuaa ja yhtä aikaa se on täynnään monimutkaisia ihmissuhteita eikä kukaan hahmoista ole yksiselitteinen - ei edes Umberto Guarnieri. Lisäksi sarja perustuu löyhästi Emilé Zolan klassikkoromaaniin Naisten paratiisi. Myös Milanon naisten Paratiisista voi nähdä, jos on vähänkin lukenut ihminen, yhteiskunnallisen eetoksen taustalla. Mieheni ei ole lukenut ihminen, mutta avustettuna hänkin on saanut simmunsa auki Italian sodanjälkeisen ajan, 1960-luvun alun kehitykselle ja etenkin naisen aseman muutokselle.

Nimenomaan naisen aseman muutos on jäänyt mieheltäni havaitsematta kotimaassakin. Hänen suurin tragediansa on se, että hänen toinen vaimonsa ei ole raatava työläisnainen. Ei herraisä, en ole enkä koskaan ole halunnutkaan olla.

Sen vuoksi meillä on teräskattiloissa kuhmuja.

Mieheni arkaaiset asenteet juontuvat varmasti pitkälti siitä, että kuviot hänen entisissä viitekehyksissään, kuten hänen ensimmäisessä avioliitossaan ja järjestössä, jossa asettelut ovat olleet SKDL-ajoilta, olivat perinteiset.

Minulla muljahti aina mahalaukku ympäri, kun olimme jossain aloittamassa rakastelua ja kello tuli pykälään; mieheni sanoi, että pitää lähteä kotiin potuille. Vaimo oli hänen elämässään sitä varten, että keittää pottuja. Aivot eivät olleet vaimolle kovinkaan tarpeen.

Mieheni viitekehysjärjestössä naiset keittivät kahvia ja hallitsivat asioita epäsuorasti, miehet johtivat puhetta joka tapauksessa. Jos joku nainen, kuten minä, koetti jotain muuta lähestymistapaa tai edes tuoda järjestöä 1990-luvun puolelle SKDL-asetuksista, hänet piti tuhota. Tämä miltei onnistui.

Lapinlahden vasemmistomiehet hallitsivat kahdella tavalla. Autoritaarisesti, kuten tervaskanto Pentti Ryth, lukekaa amerikkalaisen Rebecca Solnitin kirja Miehet selittävät minulle asioita, siitä löytää tuttuja hahmoja - tai sitten sitten manipuloidusti, kuten nykyinen tai nykyistä edeltävä puheenjohtaja (mieheni).

Viimeisimmät vaspuheenjohtajat joutuivat yhden valitettavan aktiivisen naisen mairittelun, lepertelyn, pelottelun, kiristyksen ja uhkailun pyöritykseen. Nainen pyörittää jollain lailla myös nykyistä puheenjohtajaa - ainakin päätellen niistä itkuisista kännipuheluista, joita olen saanut.

Vallankäyttömekanismi meni niin, että ensin nainen lähetteli vuosien ajan kaikenlaista pikku tuhmaa ja tuhuista tekstarein ja lopulta älypuhelinten aikaan whatsappilla. Keväällä 2017 lähetyksistä tuli aina vain rohkeampia ja vihjailevampia. Lopulta nainen sanoi: "Anna minä halloon (suom. halaan) sinua." Ei puhettakaan siitä, että olisi kysynyt, saisiko seksiä tai edes sitä, saisiko ylipäätänsä koskea.

Odottamatta suostumusta mihinkään nainen teki miehelleni seksuaalisen teon. Hän hallitsi pelolla. Mieheni pelkäsi naista ja niin kuulkaas pelkäävät muutkin vanhan liiton miehet, yhtä tai kahta lukuun ottamatta (kaksi on vuosia koettanut eri tavoin viestittää siitä, että nainen on saatava pois toiminnasta).

Tästä voisi nostaa syytteen ja jos olisi ollut voimassa laki seksiin suostumuksesta, ei tarvitsisi odottaa, että uhri nostaa syytteen. Asia olisi yleisen syyttäjän alainen. Ja nyt soitan Kuopion poliisille siitä, että kohta nainen alkaa pommittaa esimiestäni. Se on häirintää, jos mikä, se.

PS. Tekstistä tuli näin aggressiivinen sen vuoksi, että mieheni viikonloppuna minulle keittämä jauhelihafrikadellikeitto loppui eilen eikä hänen minulle jääkaappiin varaama einessilakkalaatikko kelvannut! Kun verensokerini laskee tulee tällaista tekstiä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi