Rakkaus on luokkakysymys

ma 15.3.2021

Kun nyt olen selviytymässä raivosta, joka syntyi perjantaina, kun tuli vastaan taas se, että Lapinlahden naiset haluavat niin kiihkeästi pelastaa Matin minun ikeeni alta, alan tavoittaa asiasta joitain sävyjä.

Ensin merkinnän vittuiluosuus. Kuulkaas, arvon naiset, leskirouva Pikkupeppulia myöten, teidän kannattaa verkostoitua. Voitte anoa jostakin täkäläisestä seurakunnasta, minkä liepeillä lienettekään, kerhotiloja. Kokoontuisitte aluksi vaikka kerran viikossa ja kasaisitte työryhmän, oikean Pia-nyrkin ja voisitte tehdä rynnäkön meille tänne mieheni pelastamiseksi karmivalta vaimolta, joka riistää vapautta, kuten viime perjantainen vaimoihminen - itsekin on, tätä en kuulkaas tajua ollenkaan - minulle puhelimessa tähdensi.

Minulla on jokaisen auton hanskalokerossa hius- ja hammasharja sekä hammastahnatuubi, avaamaton. Seuraavaksi, kun menen Rautavaaran toimistolle, vien sinne Finlaysonin pussissa täkin ja tyynyn ja toisessa kassissa puhtaat vuodevaatteet. Minulla on toimistolla avattava sohva ja voin sinne rynnäkön kohdatessa perheeni, mennä nukkumaan. Antautuisin suosiolla. Päästäisin irti avioliitostani, kuten mainoshokema kuuluu, kun avioliittoni kerta niin kovasti muutamia kaivelee. 

(Tässä kohtaa sensuroitua tekstiä. Viritämme tähän uuden kappaleen Iisalmessa Iltalypsyssä yhteisellä lounaalla mieheni kanssa. Ohops, emme viritäkään. Päätoimittaja soitti. Sain toisen varoituksen. Tämän jälkeen, vannon, kirjoitan blogiini vain sovinnaisuuksia.)

Jatkoa alkuperäiseen merkintään seuraa tässä: Seuraavana aamuna siitä, kun Lapinlahden naisten Pia-nyrkki on rynnäköinyt taloomme ja minä olen paennut keittiön tuuletusikkunasta ulos, siitä ei leskirouva pääse perääni ihan fysiologisista syistä johtuen, paennut jollain autollamme Rautavaaralle toimistohuoneeseeni yöksi ja jos on arkipäivä, marssisin kunnantoimiston siipeen, jossa on asuntotoimi, ja vuokraisin kunnalta pienen asunnon. Kantaisin sinne kirjani ja jatkaisin elämääni tyynenä, mutta paljon taasen viisastuneena.

Aikuisten oikeasti minua ei tällä hetkellä kiinnosta kuin romaanikäsikirjoitukseni ja se saanko aikaan jonkinlasen rakenteen kirjaani. Te, hyvät rouvat ja neiti, ehkä edelleen koskematon neitoihminen, tarjoatte minulle mitä mainiointa materiaalia. Jatkakaa vain samalla linjalla! Kiitän teitä jo etukäteen! Romaani tulee aikanaan julki blogissani, pysykää linjoilla!

Etsin taas tänään netistä jälkeä siitä, kuka muu olisi lukenut Antti Hurskaisen kirjan Kuihtuminen. Sen sijaan löysin netistä Hurskaisen twiittauksen rakkauskirjoittamisesta. Hesarissa oli ollut juttu Saara Turusen 17. maaliskuuta, sehän on ihan pian, ilmestyvästä romaanista Järjettömiä asioita.

Saara Turunen lausuu Hesarin haastattelussa: "Me ajattelemme rakkautta puhtaana vähän kuin uskontona, joka vain tippuu taivaalta kyyhkysenä päähämme. Mutta oikeasti etsimme puolisoa samanaikaisesti kulttuurisesta ja taloudellisesta ympyrästä, jossa me itse pörrätään." (HS, su 14.3.2021, Rakkausromaani on poliittinen teko, digitaalinen erikoislehti)

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007856173.html

Tästä juuri lienee kyse Matin ja minun välisessä suhteessa. Me olemme niin erilaisista kulttuurisista ympyröistä, että Lapinlahden naisilla on päällimmäisenä ajatuksena: Matti on pelastettava takaisin! Täältä ei saa ketään päästää irtautumaan!

Lisäksi minä en hallitse keskiluokan koodistoa. Sitä, mistä Saara Turunen kirjassaan kirjoittaa, että keskiluokkaan kuuluvan on oltava huoliteltu, pitää sulautua joukkoon eikä missään nimessä pidä erottautua. Brittisosiologi Beverley Skeggs kirjoitti tästä Elävässä luokassa. Työväenluokkainen on chav, kuriton ja pitelemätön, kohtuuton.

Pahimpia ilmeisesti ovat nousukkaat, jotka unohtavat, millaisesta oravanpesästä ovat. Tätä ihan pitää miettiä. Onko tässä syy siihen, että nousukasrouvatkin jahtaavat miespoloani ja kokevat itsensä pelastajiksi? Ettei vain pääse Matti vieraalle.