
ma 15.3.2021
Mieheni arveli, että perjantainen puhelinsoittajatar saattaa olla joulukuussa saamani nimettömän kirjeen kirjoittaja. Puhelussaan soittajatar vimman vallassa toisteli suurin piirtein samoja asioita, joita kirjeessä oli.
Lisäksi puhelussa soittajatar käytti myös miltei prikulleen samoja sanoja kuin etelälapinlahtelainen leskirouva viime keväänä puhelussa, jossa leskirouva auttoi minua auliisti kerimään avioliittoni vyyhtejä auki.
Arvelimme mieheni kanssa, että rouvat ovat saattaneet käydä jopa kahdenkeskisiä keskusteluja.
Alunperin puhelinsoittajatar oli reklamoinut miehelleni siitä, mitä kirjoitan blogissani. Hän halusi vaikuttaa kirjoituksiini - esimerkiksi sitä ei olisi hänen mielestään saanut sanoa, että olen firman 12 prosentin yleiskulu. Ilmeisesti minun pitäisi tehdä ilmaiseksi hallintotyötäni, jota oikeasti inhoan ja jonka takia jouduin jättämään rakastamani toimittajan työn, sillä en jaksanut kahta työtä yhtä aikaa - ja saada maksu mieheltäni luonnossa.
Enemmän kuin se - puhelinsoittajatarta oli kalvanut, että kirjoitan blogissani parisuhdeterapiastamme. Näin ei ole mieheni mukaan näillä seuduin tapana, he olivat yksissä tuumin todenneet ja nainen oli antanut ymmärtää, että minut pitäisi saada blogissani vaiennettua. Ei ole tapana, että parisuhdeterapiasta kirjoitetaan - saati sitten puhutaan kenenkään kanssa avoimesti. En lisännyt siihen, että ilmeisesti täällä ei ole myöskään tapana parisuhdeterapiassa ylipäätänsä puhua avoimesti.
Jos nyt kukaan parisuhdeterapiaa Lapinlahdella edes tarvitsee. Täällähän parisuhteet ja avioliitot ovat kunnossa, omakotitaloissa asuu vain onnellisia perheitä ja likapyykki pestään tiilitalojen tai huolella remontoitujen puutalojen sisällä.
Nainen oli aikoinaan myös antanut ymmärtää, että ei halua asioida firman kanssa, jonka omistaja kirjoittaa blogissa parisuhdeterapiasta tai siitä, mistä rakennusalan yleisten sopimusehtojen mukainen 12 prosenttia yleiskulua esimerkiksi läpilaskujen päälle, muodostuu.
Ajattelin, että asia on sillä selvä. Jos ei halua asioida kanssamme, ei asioi. Ei oteta tästä nyt ongelmaa. Lisäksi nainen kirkui, että rikon viestintäsalaisuutta puhuessani hänelle mieheni puhelimesta. Niin, olihan se minustakin aika noloa kuunnella naisen hunajamarinoitua ääntä, kun hän ei ensin tajunnut, että soitan mieheni puhelimesta.
Soitin nimittäin sitä ennen naiselle omasta puhelimestani, mutta hän ei vastannut.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]