Pia Valkonen

Innostava Töllötin-juttu kertotalouden ideoista on tulossa ensi viikolla

pe 19.3.2021

"Olen muuten ihan innoissani, että kiertotalousidea menee eteenpäin. Hulluksi insinööriksi sanottu Eero Paloheimo (hankala änkyrä, mutta fiksu kuin mikä, on ollut rakentamassa ekokaupunkia Kiinaan, siitä kirja Kiinalainen juttu) on ottanut kiertotalouden ajatuksia esille kirjassaan Välit selviksi – ja joka suuntaan ja se on julkaistu jo vuonna 1991. Mutta näin nämä eteenpäin menevät, jos vain jaksaa odottaa."

Tällaisen viestin lähetin haastateltavalleni.  Tein nopealla varoitusajalla haastattelun ensi viikon Töllöttimeen. Olen ihan lennossa jutun vuoksi. Kun nyt kiertotalousideat menevät eteenpäin, pääsemme vähitellen eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja öljypohjaisista muoveista.

Niilles Holmbergin Halla Helle -kirjaa kuuntelin eilen matkalla Rautavaaralta Lapinlahdelle, piti pysähtymäni Varpaisjärven Essolla, mutta en malttanut sekä kirjan kuuntelun vuoksi ja sen vuoksi, että olin hieman huonovointinen, päätä juili ja kurkku tuntui karkealta, pääsin Halle Hellessä kohtaan, jossa norjalainen tuulivoimayhtiö oli rakentamassa yli 200 tuulimyllyn puistoa tunturisaamelaisten pyhälle paikalle - Norjan puolelle kuitenkin, mutta voimalinjat romaanin mukaan kulkisivat Utsjoen kirkonkylän kautta. Kuviot ovat mutkikkaita, sillä jutaavien saamelaisten porolaitumet vähenisivät entisestään. Heitähän on nyt jo syytetty liikalaiduntamisesta.

Kotona söin Hirvilahden kyläkaupasta keskiviikkona ostamaani Lombardian leipää, se oli kyllä Fazerin pakasteesta paistettu, mutta paistettu kaupassa ja ainakin tuoksu oli hyvä. Vähän aikaa makasin keittiön sohvalla ja odottelin olon parantumista, verensokereiden tasaantumista ja menin ulos kolaamaan lunta. Mietin, oliko kuumetta, kuten varmaan tiistaina oli, kun nukuin kuin älytön Pyryn kanssa kylki kyljessä koko iltapäivän. Eilen ei ollut, sillä olo korjaantui vähän aikaa lepäämällä.

Kuuntelin lumia kolatessa suomalais-iranilaisen kirjallisuuskriitikon ja esseisti Silvia Hosseinin kirjoituskokoelmaa Pölyn ylistys. Kokoelman alussa Hosseini lupaa, että kirjoittaa iloisista asioista. Ei ihan mennyt niin, mutta yritys oli vilpitön. Silvia Hosseinin haava on pikku veljen kuolema 15 vuotta ennen ensimmäisen esseekokoelman kirjoittamista. Pikku veljen kuoleman vuoksi hän pohtii israelilaisen David Grossmanin jotakin kirjaa, jonka nimeä en saa päähäni, sillä sekoitan David Grossmanin tietenkin Vasili Grossmaniin.

Silvia Hosseini on syntynyt Teheranissa Iranissa, valtiossa, joka ei ole tunnustanut Israelia, ja asuu nyt valtiossa nimeltä Suomi, joka ei ole tunnustanut palestiinalaisten oikeutta omaan maahansa. Tämä muuten on persettä ja haluaisin keskustella jonkin Storytelin käyttäjän kanssa siitä, miten äänikirjassa kelata kohtaan, joka menee ohitse. Oliko ajatus nimenomaan näin: Hosseinin syntymä-Iran ei ole tunnustanut Israelia ja hänen asuin-Suomensa ei ole tunnustanut palestiinalaisten oikeuksia.

Olen tehnyt muistiinpanomerkintöjä kuuntelemistani kirjoista ja eilen ohjelma itse tarjosi minulle muistiinpanokohtaa mustattuna lukuversiosta. Koska piti kolata lunta, en tajunnut, minne mustattu kohta hävisi. Apua! Haluan jakaa jonkun kanssa äänikirjaan liittyvän hämmennyksen. En nimittäin saa kirjoitettua blogimerkintöjä äänikirjoista, joita kuuntelen, sillä asiat liukuvat ohitse. Painetussa kirjassa voi selata sivuja takaisin ja tsekata omat harakanvarpaat.

Joka tapauksessa Hosseini kirjoitti siitä, että David Grossmanin poika Uri on kuollut sotilaspalveluksessaan. Tästä muuten ei ole wikipediassa, mutten kaivele asiaa enempää, sillä kohta pitää lähteä Iisalmeen. Joka tapauksessa Silvia Hosseini oli matkalla junassa jonnekin - ehkä Teheraniin ja hänellä oli matkalukemisena jokin Paul Austerin joutava pökäle. Kun esseisti avasi Austerinsa, oli romaanin ensi lehdillä omistuskirjoitus David Grossmanille tämän pojan kuoleman johdosta.

Haluaisin tähän kohtaan kirjoittaa ihmetykseni siitä, miksi Silvia Hosseinikin on sitä mieltä, että Linda Boström Knausgårdin Lokakuun tyttö ei muka toimi itsenäisenä taideteoksena irrallaan miehensä Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-järkäleistä. Näin luin viimeisimmästä Image-lehdestä.

Olen eri mieltä, kuulkaas, arvon kriitikot. Linda Boström Knausgårdin Lokakuun tyttö taideteoksena paljastaa kipeästi sen, miten hyvinvointivaltiossa syntyneellä, kirjailijaksi itsensä jo nuorena asemoineella naisella, jonka elämässä ei oikeastaan ole tapahtunut mitään sen kummempaa tragediaa, ei ole mielenterveysongelmiinsa muuta syytä kuin äärimmäinen itsekeskeisyys.

Nuoren naisen napanöftää, sanoisi Hannele Tikkinen, jos lukisi Lokakuun tytön. Niin juuri! Mutta loistavasti kirjoitettuna! Taideteos, siitä en anna tuumaakaan periksi.

Tänään illalla ja viikonloppuna opiskelen intensiivikirjoittamista kirjailija Taija Tuomisen kurssilla. Elämä on mallillaan. Aurinko paistaa ja linnut laulaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi