Kirjailija Antti Heikkinen kirjoittaa Rautavaaran 150-vuotishistorian

ke 10.2.2021

Kun kirjoitin eilen Töllöttimen ensi viikon Poikkeusyksilö-haastattelua Rautavaaran toimistolla, Tikkisen Hannele tiedotti whatsappilla, että kirjailija Antti Heikkinen on rekrytoitu kirjoittamaan Rautavaaran 150-historiaa. Aivan mainiota. Tieto oli kuulema peräisin Rautavaaran kunnanhallituksesta ja perhana, pitäisikö alkaa niitä nyt lukea.

Hannele kysyi, miksi minä en sitä kirjoita. Kysymys oli tarkoitukseltaan rohkaiseva ja kannustava, kiitos, sekä erittäin retorinen, vastaan siihen kuitenkin.

En halua kirjoittajaksi tai etenkään toimittajaksi Rautavaaralla! Tahdon Rautavaaran tulevaisuuden vuoden yrittäjäksi! Rakennusalalla. Tahdoin työllistäjäksi ja työnantajaksi! Ugh, nyt se on sanottu toiseen kertaan. Jos joku kokee tämän ärsyttäväksi ja tuntee myötähäpeää korskeudestani, siitä vain!

Kyllä minä vielä kirjoittamisen aineopinnot vauhtiin potkaisen. Novellikokoelmat, jotka tilasin netistä, ovat lohduttavan ohuet. Lisäksi Antti Hyryn kokoelmassa Maantieltä hän lähti on ihana retrokansikuva. Yhtenä päivänä minä vain nousen tästä epätoivon alhosta, johon jouduin Monica Fagerholmin Diiva-paksukaisen kanssa. Luin sitä yli puolenvälin innolla ja sitten alkoi puuduttaa.

Olen lyyhistynyt, vaikka niin reippaasti selvitin L. Onervan Mirdjan. Kiitos Ylen Areenan, melkein toivoisin, että kirjoittamisen aineopintojen kirjallisuusosiossa olisi Volter Kilven Alastalon salissa. Maaseudun Tulevaisuudessa oli kirjasta hyvä juttu, innostava. Esko Salervon lukemana Alastalon salissa voisi varmaan kestää.

Hm. Löytyisiköhän Fagerholmin Diiva Storytelistä?