Saimi Hoyer ei ole vieläkään konkurssissa

Ostimme eilen HoXGan KUGin kaveriksi, HoXGa osoittautui aikakoneeksi

ma 18.1.2021

Tapahtumat vyöryvät eteenpäin. Jossain määrin olin kaivannutkin lehden teon ajoittaista hektisyyttä. Eilen lähetin ensimmäisen Töllötin-juttuni ad:lle, Luojan kiitos, lehden ad on Katri Viitaniemi, Patalahden Teboilin lounaspöydän äärestä Jämsästä.

Totta kait juttujen lähetysorganisointi on vielä uudelta päätoimittajalta hakusessa ja myöhäillalla hän ohjeisti lähettämään jutun ihan toisaalle ja tänä aamuna tuli ad:ltä viesti, että mieluummin sinne, minne alunperin sen lähetinkin. Töllöttimen uusi päätoimittaja ja koko Savon Mediat Oyj tarvitsevat tuotannonohjaussuunnitteluapua, huomaan.

No tässähän sitä tulee matkan varrella. Konsernille han ilimatteeksi.

Otan Töllöttimestä ilon irti myös aloittelevana työnohjaajana, sillä todellakaan - unelmissani ei ole ollut päätyä avustamaan toimittajana Pohjois-Savon viheliäisintä ilmaisjakelulehteä. Antti Sarvelan konsepti on kuitenkin niin herkullinen, että eihän tässä voi kuin roikkua mukana. Jos vielä todentuisi se, että jutumme eivät monistuisi konsernin jokaisessa tuotoksessa - että ideana olisi juttujen olevan unikkeja ja vain Töllöttimen lukijoiden ulottuvilla - olisi ihmisten alettava oikeasti lukea Töllötintä.

Arvelen, että tähän mennessä Töllötin on lentänyt suoraan paperinkeräykseen muissakin perheissä kuin meillä. Olen nähnyt mieheni avaavan lehden vain siinä tapauksessa, että etsinnässä on ollut firmalle auto tai nosturi.

Eilen ajoimme Jämsään ja kuuntelimme Storyteliltä Antti Heikkisen itsensä lukemana Einaria. Arvelen taas, että Heikkisen savon kieli on parasta kuunneltuna. Itse asiassa savon kieli kaiken kaikkiaan on parasta kuunneltuna. Myös Jouni Tossavaisen koukeroinen ja välillä minnekään päättymätön poljento.

Heli Laaksosen varsinaissuomea voi lukea sen vuoksi, että suomen kirjakielen Mikael Agricola on luonut nimenomaan pääosin sen suunnan pienoismurteen pohjalle. En ehdi tähän hätään tarkistaa tarkalleen, mikä pieni pitäjäpahanen se oli, mutta kieliprofessori Janne Saarikivi kirjassaan Suomen kieli ja mieli paikallisti kantasuomen lännemmäs kuin Mikael Agricolan oman pernajansuomen. Pernaja - ja Agricolakin - on ollut ruotsinkielinen, mutta tutkijat arvelevat Agricolan olleen kosketuksissa palvelusväkisuomen kanssa. Palvelusväki puhui Pernajassa kaakkoishämettä, jota vanhempaa perua on varsinaissuomalainen kantasuomen kieli.

Einarissa kelasin joitakuita kohtia moneen kertaan uudestaan ja kirjoitin sanontoja ylös. Kun ajoin KUGin yksin Jämsästä pois, kuuntelin Pasi Pekkolan Kaikki isäni naiset -kirjaa ja ihmettelin taasen, kuinka mieskirjailija hienosti on uskaltautunut naisten päähän. Romaanin keskushenkilönä on maailmankuulu ympäristötutkija Tapani Luoto. Keskushenkilön Pekkola esittelee vaivihkaa ja kunnolla häneen lukija pääsee käsiksi vasta kohdassa, jossa kaikki rakennelmat ovat romahtaneet. Sekin tulee sivuhenkilön kautta, Tapani Luodon siskon tarkastelemana.

Jännittävää on, että Jouni Tossavainen Taistelevien metsojen esittelyjutun yhteydessä sanoi kaihtavansa naisen näkökulmasta kirjoittamista. Tulipa kökkö lause. Otammo uudestaan. Jouni Tossavainen kertoi Savon Sanomissa, että harkitsi ensin kirjaa von Wrightien siskoksista, jotka pelastivat Haminalahden kartanon taiteilevien veljesten pöljyyksiltä. Siskoista ei kuitenkaan ole juurikaan mitään tietoa. Ainoa lähde olisivat olleet siskojen kirjeet veljelleen Ferdinand von Wrightille.

Lisäksi Jouni Tossavainen sanoi, että ei uskaltanut asettua naisen päähän. En tarkoita tässä sitä, että olisi pitänyt. Antti Heikkinen oli aivan loistavasti Mummossa useankin naisen päässä. Hänen naishahmoissaan ei minulla ole mitään valittamista ja Mummosta pitäisi vielä ehtiä kirjoittamaan. Hankalaa, sillä romaanissa ei minua ärsyttänyt sitten yhtään mikään. Se vetosi minuun kaikilta suunnilta.

Pasi Pekkolassa parasta oli yht´äkkiä Tapani Luodon vaimon osuus. Perheelleen omistautunut huippututkijan vaimo osoittautuukin romaanin edetessä taidemaalariksi, jonka taulut koettivat tulla ulos juuri ennen kuin taiteilija tuli raskaaksi. Sen jälkeen hänellä ei ollut aikaa eikä oikeastaan haluakaan. Lapset, Alma ja Aleksi, olivat hänen taideteoksiaan ja elämäntyönsä.

Onko siinä jotain pahaa?

....

Matin mukana pääsee erikoisiin paikkoihin. Sitä toimittajan työstä olen kaivannut. Ja osin Matin matkassa sitä lajia kosolti ammentanut, täytyy antaa tunnustus. Eilen tutustuimme Jämsän Hassin kylään ja hauskan erikoiseen Saab-myyjään. Matilla ja myyjällä oli paljon yhteistä puhuttavaa. Yhdessä he tarkastelivat, kuinka Saab 93 vaaleanpunainen jäähdytinneste todellakin pulputtaa ja mistä KUGin moottoripellin alta löytyy ruostetta.

Ostimme KUGin kaveriksi HXG:n. KUGista toinen rakennusmestarimme, Iisalmen kaupungin palveluksessa tätä nykyä hän, sanoi, että se on väriltään kuin venäläisen huoran luomiväri. Rekkari KUG kuulostaa minusta virolaiselta naisen nimeltä. Niinpä meillä on KUG, virolainen prostituoitu, ja Matti lähti Pielavedelle tänään Enver HoXGalla. Eilen ostamamme Saab on selkeästi mies. Albanialainen kommunisti. Se paljastui myös aikakoneeksi, sillä Matti saapui Pielaveden-työmaalle alta aikayksikön ja soitti, että mikään HoXGassa ei vieläkään piiputtanut.

...

Perjantaina myöhästyin vähän Töllötin-jutun teon takia  Eventium koulutuspalveluiden Luovu ajoissa – mutta älä koskaan luovuta -nettikoulutuksesta. Kun saavuin juttukeikalta, oli meneillään Saimi Hoyerin esittely. Ehdin kuulla, että hän on opiskellut sekä Oriveden opistossa että Jyväskylän yliopistossa. En saanut selvää, mitä, mutta jonkinlainen kipukohta Hoyerille keskeytyneet opinnot ovat.

Sen sijaan että Hoyer olisi vienyt opintonsa loppuun, hänelle avautui maailma ja vielä mallimaailma, glamour-maailma. Loppujen lopuksi Hoyer kolumnoi useissa lehdissä Me Naisia myöten ja teki juttuja Imageen sekä Anna-lehteen. Sairastumisensa jälkeen hän muutti perheen kesähuvilalle Punkaharjulle ja alkoi kirjoittaa sienistä, keväinen korvasienipaikka pelasti hänen henkensä ehkä.

Lopulta Saimi Hoyer ostaa päräytti Punkaharjun Valtionhotellin ja korjautti sen päätyäkseen lukuisia kertoja Iltalehden toimittajan Leena Ylimutkan otsikoksi. Leena Ylimutka tuntuu perehtyneen perusteellisesti Saimi Hoyerin bisneksiin.

Raskastahan se on ja vituttaa varmasti, mutta nokka pystyyn ja pörrötukka ojoon, Saimi Hoyer. Sinusta puhutaan, pääasia, että puhutaan. Ihmiset aina miettivät, onkohan se erikoinen nainen vielä Punkaharjulla ja onko sillä se hotelli. Niin Hoyer itse asian sanoitti ja niinhän se on.

Antaa koirien haukkua, karavaani kulkee! Ja jos oikeasti joskus tulee konkurssi, senkin voi kääntää voitoksi. On käyty hieno matka ja kokemuksista voi kirjoittaa vaikka kirjan - ja sitten! Ei kun kohti uusia käänteitä Keltalehtien klikkausotsikoiksi!

Hoyerin kanssa nettikurssilla koulutti Juha Wiskari. Hän kertoi myös eloisasti kokemuksistaan Viking Linella ja siitä, miten Viking Line tuli aloittaneeksi 24 tunnin risteilyt. Kirjoitan tästä joskus ja Saimi Hoyeristakin lisää, mutta nyt pitää alkaa keskittyä työnohjaussessioon.