Pia Valkonen

Rautavaara-hengailupäivä

Fasistinen mekanismi Markku Ruotsilan artikkelissa lauantain Savon Sanomissa

ma 25.1.2021

Meitin iskän 101-vuotispäivä. Harmittaa, että en kysynyt isältä sota-ajasta. Uskon, että isä olisi halunnut puhua kesällä 1999, kun asuimme Puumalassa, minä odotin Annaa ja Maria kirkui isän Suzukin takapenkillä. Maria ei uinunut suloista pikku vauvan unta, vaan huusi kuin palosireeni. Tuntikaupalla. Olin niin väsynyt, että vaikka vaistosin isäni halun puhua, en jaksanut tehdä tarkentavia kysymyksiä. Asetin sanoja korvani taakse, mutta kesän edetessä isä dementoitui. Vaikka hän kuoli vasta kesällä 2002, ei hänestä enää kesän 1999 jälkeen ollut vastaamaan mihinkään.

Eilen illalla Matin isoveljen luona kyläillessä tuli puheeksi Matin äidin isovelipuoli, joka kaatui talvisodassa. Ilmeisesti Matin ukin ensimmäinen vaimo oli kuollut poikansa synnytyksen yhteydessä. Tarina ei vielä kerro, mistä Matin Matti-ukki oli hurjan ja hirmuisen, dominoivan Ida-mummon löytänyt. Ja milloin Ida-mummolta oli amputoitu jalka.

Sukusaagojen avulla kestinaika pitkään keskustelua Saabien teknisistä ominaisuuksista. Ja kyllähän minä Saab-keskusteluistakin otan oppia.

Tikkisen Hannele kysyi, mitä poliisi minulle tekstaroi viime viikolla. Poliisi nuhteli tiukasti, että ketään ei saa loukata ja toivoi, että en provosoisi turhia yhteydenottoja poliisille. Kirjoitin, että parempaan päin olen etenemässä. Ei enää ihan joka päivä tule mieleen asiat, joita aviomieheni oli tehnyt. Enkä ihan joka päivä makaa eteisen matolla sikiöasennossa ja huuda tuskaani. Tosin meillä ei ole mattoa kuin ulkoeteisessä.

Poliisi oli asiallinen, jämäkkä. Yhtä aikaa ystävällinen. Lempeän luja. Teki rajaa näkyvämmäksi.

Noin kerran tai kaksi viikossa sytytän riidan, joka humahtaa, roihuaa hetken ja sitten jatkamme eteenpäin, jos minä saan jotain kunnollista hiilihydraattipitoista ruokaa riidan päätteeksi tai kananfilettä sekä herkullisia salaatteja. Eilen kävimme Iltalypsyssä lounaalla, kun olimme huudamme molemmat ensin yhteen ääneen ja sitten Matti karjuu. Mattikin on muuten alkanut heitellä tavaroita. Tällä kertaa hän oli vähällä heittää läppärini lattiaan. Katsoin miestäni siinä kohtaa riittaa melko ilmeettömänä ja lopuksi nauroimme ihan hervottomina.

Matti hekotti sanamuotoani. En ole häntä pettänyt, sillä ei ole ollut yhtään sisäänvetoa! Mieshän työntää, herraparatkoon, hän sai tyrskimiseltään sanottua: "Sinä senkin imaisija! Siellä on varmaan hampaatkin!"

Hannele myös kehotti lukemaan Markku Ruotsilan Savon Sanomien artikkelin Yhdysvaltojen sydänmaiden kapinasta (SS la 23.1.2021 s. A16). Vasemmisto on omalla tavallaan itse syypää äärioikeiston nousuun. Suomessakin Vasemmistoliitto alkoi heti perustamisensa jälkeen suhtautua entiseen kannattajakuntaansa, rasvanahkaiseen duunariin, väheksyvästi ja ylimielisesti. Sama on käynyt Yhdysvalloissa.

Markku Ruotsila kirjoittaa: "Toisin kun ylimielinen, suvaitsematon vihervasemmistoeliitti kuvittelee, enemmistö ei yksinkertaisesti ole heidän projektinsa kannlla, ei Yhdysvalloissa eikä muualla. Se ei mene läpi. Vastaan tullaan panemaan vastakin."

On niin totta, niin totta, että vihervasemmistoeliitti on ylimielistä ja suvaitsematonta. Se ei esimerkiksi suvaitse sitä, että joku, nainen, saattaa ihan omasta vapaasta tahdostaan olla kotiäiti. Minusta tasa-arvo on saavutettu sitten, kun äiti ja isä kiistelevät siitä, kumpi saa olla pienten lasten kanssa kotona. Minä olisin halunnut olla kotona kotihoidon tuen turvin niin pitkään, kun Anna täytti kolme. Leonid olisi voinut käydä lomittajan työssä ihan mainiosti ja minä istua Pöljän talon yläkerrassa ja lasten ollessa päiväunilla, olisin voinut kirjoitella omiani pikku kirjoituskamarissani.

En ehtinyt kirjoituskamariini ollenkaan sinä aikana, kun meillä oli pieni punainen tupa ja pelto sekä rivistö vahvoja koivuja, jotka veivät pellosta kaiken voiman. Mustaherukkapensaat sen sijaan rehottivat koivujenkin lomassa. En tiedä, mikä lie niiden salaisuus, mutta marjapensaiden vieressä perunoista tuli juuri kurkkupastillien kokoisia. Perunat eivät kestäneet dominoivia koivuja, mustaviinimarjapuskat kestivät.

Vaikka vihervasemmisto on ylimielistä ja osin syypää äärioikeiston nousuun, yhtenä vahvana tekijänä on fasistinen mekanismi. Markku Ruotsila kirjoittaa, että viher-vasemmistolainen projekti ei mene läpi Yhdysvalloissa eikä muualla, mutta ei valota sitä, mikä on vastapuolen projekti.

Fasistinen mekanismihan on juuri se! Seuraa johtajaa ilman oikeata poliittista agendaa.

Markku Ruotsilan mukaan Yhdysvalloissa on kyse kahdesta täysin erilaisesta käsityksestä siitä, mikä tekee elämästä ihmisarvoisen ja mikä on hyvän yhteiskunnan olemus: "Noin puolet amerikkalaisista haluaa vain olla rauhassa, säilyttää perinteisen elämäntapansa ja menestyä omalla työnteollaan, luottaa Jumalaan ja vapaaseen markkinatalouteen, ajatella omia ajatuksiaan ja puhua omantuntonsa mukaan ilman nimittelyä mielenvikaisiksi, rasisteiksi, fasisteiksi tai nais- ja homovihaajiksi."

Aika vähän konkretiaa. Mitä Ruotsila tarkoittaa esimerkiksi vapaalla markkinataloudella? Meillähän vapaa markkinatalous tarkoittaa sitä, että suuryritykset ovat suurimpia valtion yritystukien saajia.

Tulin Rautavaaralle ja ajattelin tehdä pari asiaa. Menin kasviskeitolle ja paistokselle Cafe Konkeloon. Söin ja sen jälkeen iski väsymyksien väsymys. Rättiväsyneenä värkkäsin ravitsemusasiantuntija Patrick Björkin Hyvästit jojottelulle -kurssille tunnuksen. En tajua, miksi vihaan näin paljon tunnuksien tekemistä ja salasanojen vaihtelua.

Se jo sai verenpaineeni kohoamaan, kun järjestelmä kysyi, olenko unohtanut salasanani. En ole sellaista koskaan tähän laatinutkaan, ääliö, teki mieleni huutaa.

Ei perseen perse. Käyn postittamassa Annalle mustaa lankaa ja neulan sekä käyn ostamassa Matille Salesta hiillosmakkaraa. Kurkkukin jäi eilen täältä ostamatta ja jääsalaatti sekä Becel. Huomenna on yksi rekrytointihaastattelu ja siihen varmaan olisi kiva tuoda Rautavaaran leipomon piirakoita.

Sitten lähden kotiin ja kuuntelen matkalla Marja Kankaan Miestä näkyvissä. Naisten viihderomaanissa minäkertoja, jonka mies on jättänyt äkkiarvaamatta, räkäisee aviomiestään naamalle pariterapiassa. Kovin oli eletyn tuntuista se. Minä olen sylkenyt useasti aviomieheni naamalle ja tuntui tosi hyvältä, että edes romaanihenkilö on tässä maailmakaikkeudessa tehnyt niin.

Pariterapeuttipariskunta on kuvattu kirjassa irvokkaana ja teennäisenä. Minusta se ei jostain syystä ollut kivaa eikä edes terapeuttista luettavaa. Toissa Imagessa oli juttu parisuhdeterapiasta siitä näkökulmasta, että toimittaja oli itse ollut epäonnistuneessa pariterapiassa.

https://www.apu.fi/artikkelit/pariterapia-on-suosittua-mutta-alalla-kytee-vakavia-ongelmia

Piti varmaan minun täällä saattamani alulle Pienen aviorikosromaanini alustava synopsis, mutta ei siitä tullut mitään. Veri valui vatsaani syönnin jälkeen. Ei olisi pitänyt avata sähköpostia ennen syöntiä. Nälkä meni liian pitkälle ja ajatus alkoi täpästellä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi