Pia Valkonen

Kukkakaali ja parsakaali

Minulle tärkein asia olen minä itse!

ti 12.2.2021

Bestis innosti elämäntapamuutokseen. Ostin muutosta varten Anu Tevanlinnan Hyvinvointia mielelläsi. Hyvä on kirja. Yksin en tähän pysty ryhtymään, vaikka kirjan sivulla 102 huomasin olevani yhtä introvertti kuin ekstroverttikin. Jos olen seurassa, pyrin tuomaan itseäni esille siinä määrin ja nykyään myös dominoimaan, että puolen päivän sosiaalisesta tilanteesta joudun toipumaan kaksi viikkoa.

Olen oikeasti konflikteja välttävä. Blogikirjoitukseni kautta aikain ovat olleet harjoitusta siihen, että piirrän rajojani. Puolustan jatkossa etujani sekä kirjoittamalla että muutenkin enkä pelkää kohdata ristiriitoja livenä. Tämän tarpeen huomasin itselläni pielavetisen Riitta Niemen psykofyysisessä psykoterapiassa.

Psykofyysinen psykoterapia tai työnohjaukseni työnohjaus tuli päätökseen. Käyn vielä Riitta Niemellä, mutta harvempaan tahtiin, sillä joitain asioita jäi kesken. Esimerkiksi sen, miksi pääni on vajonnut syvälle hartioitteni väliin, haluan selvittää, ja sen, miksi selässäni on outoja kipuja.

Selkäni kivut ovat psykofyysisiä, sen on selvä. Vatsani on leikattu auki vuoden sisällä kaksi kertaa. Ensimmäisenä minusta kaivettiin irti 895-grammainen Maria ja vuoden kuluttua 3,6-kiloinen Anna. Olen 22 vuoden ajan konkreettisesti käpristynyt leikkausarpeni ympärille. Matin ja minun kuolleista lapsista tuli sielullisia haavoja, sitten arpia, ne ovat surkastaneet minua entisestään.

Haluan oppia kantamaan itseni paremmin eikä ylitseni kävellä. Piirrän rajoja, sen vuoksi rekrytointikokeilussa jouduin nostamaan kädet pystyyn. Tämä ei ole suunta, johon tätä firmaa ajan, päätin. Meille oli tulossa paperilla kyvykäs nainen, samantyyppinen tapaus oli aviomiehelläni parikymmentä vuotta sitten ja jäljet ovat valitettavissa näkysällä vieläkin.

Kuuntelin kyllä muitakin tässä firmassa ennen kuin purin sopimuksen koeajalla. Päätös oli omani, yksin minun. Ei ollut helppoa, vastuuhan siinä olin kaikkein pahinta, mutta sitten huomasin - minulla on valtaa, jos vain sen otan. Valta kun ei tunnu muille tässä firmassa kelpaavan. Vapaasti käytettävissä oleva juttu, ihan vapaata riistaa se.

Asiat, jotka panin paperille sopimuksen purun yhteydessä, jotta lain kirjain tuli täytettyä, olivat sellaisia, joita olisin voinut jonkun toisen kyseessä ollessa kestää. Tässä tapauksessa en kestänyt. Olin jo aiemmissa kuvioissa huomannut, että rekrymme sivuutti minut, hyvin hienovaraisesti kylläkin. Ja hän oli juuri niitä, joiden silmät alkoivat tuikkia, kun Matti astuu huoneeseen. Silmät tuikkivat ja posket helahtivat punaisiksi kuin kypsät italialaiset Pirkka-omunat. Herkulliset, mutta hieman liian makeat minun makuuni. Lopulta viimeiset pussissa ovat aina jauhoiset ja tympeät.

Ajattelin, että tällaista imelehtijää en omassa firmassani kestä.

Onneksi meillä oli samaan aikaan työmailla reipas naiskaksikko, naiset olivat ja ovat edelleen suoria, iloisia, mutkattomia ja konstailemattomia. Ainoa vika työparissa on se, että ovat saamassa töitä muualta, todennäköisesti kilpailijaltamme, mutta ei se mitään. Jos kilpailijalla hiljenee tai tulee muuten ruuhkaa työntekijöistä, me olemme aina täällä.

Tätä sanotaan milleniumien kanssa toimeen tulemiseksi. Olemme kevytsitoutujia. Minä olen ikäluokkani ensimmäinen millenium. Esimillenium. Ja sitten! Meillä on takataskussamme aarteita, jotka ovat tuoneet mukanaan kokonaan uusia maailmoja. Kun heihin olen tutustuin, tulin siihen tulokseen, että globaalikapitalismi saa kaatua. Tällä porukalla teemme pihamme materiaaleista vaikka lentokoneita.

Tein sellaisen pahvikortin itselleni. Ylälaitaan kirjoitin: Minulle tärkeät asiat - nyt alkaa mun neljäs elämä. Keskelle panin, että minä itse, sillä minä itse olen minulle tärkein asia. Voi pojat, vaikka Matti muuta väittää, on mennyt pitkään, että tämän tiedostin. Nyt on minun vuoroni niin karua kuin se on.

Neljänneksi tärkein asia elämässäni onkin vapaus, riippumattomuus ja jonkinlainen erillisyys Matista. Pitää pohtia, miten sen teen turvallisesti, että Matti ei käsittäisi sitä etäisyyden etsimiseksi - semminkin kun olemme kolmen päivän päästä olleet vuoden ajan kuin paita ja peppu. Se on ollut ihanata ja jossain määrin kamalata. Matille usein hyvin, hyvin raskasta, mutta mitäpä meni tekemään sellaisia kuin teki. Vastatkoon seurauksista. Olemme hänen tahtonsa varassa.

Vapauden alle tulevat alakohdat oppiminen, tutkiminen ja draivi! Kolmanneksi tärkein asia on nauttinen. Siihen liittyy elämänlaatu, parisuhde ja viikonloppujen varaaminen palautumiseen. Joskus, äärimmäisen harvoin, voimme lähteä johonkin mieluiseen kyläpaikkaan, kaksi kutsua koronanjälkeiseen aikaan olemme jo saaneet, mutta pääosin viikonloput vietämme keskenämme tai sitten lentokentällä.

Kakkosyläotsikkoa ihmettelin itsekin. Vauraus on se ja alakohdat varakkuus sekä elämänlaatu. (Tahdon olla joskus Rautavaaran äyrikuningatar!). Tämän tunkeminen arvokarttaani pani minut ihan mykäksi. En olisi uskonut itsestäni tällaista löytäväni. Ehkä tämä on myös välttämättömyys, sillä eläkekertymäni on pieni, joten se on vain yritettävä ja yritettävä ja yrittämisestä nautin, se on pakko sanoa. Haluan samaistua yrittäjäporukkaan, joka kyllä joskus vänisee työntekijöiden yhdessä itselleen ajamista oikeuksista, äh, haluan muuttaa maailmaa siihen suuntaan, että yrittäjät ymmärtäisivät myös ajaa itselleen sosiaaliturvaa sekä sen semmoista eikä inistä, että se, mikä työntekijän on, on poissa itseltä.

Tässä riittää kyllä sarkaa. Esimerkiksi sairaus- ja vanhempainlomakassat pitäisi organisoida pikaisesti. Ikään kuin Ruotsissa sellainen kassajärjestelmä olisi, jos olen oikein Matin puheista ymmärtänyt. Kun työntekijä ei ole työkykyinen, hänen toimeentulonsa tulee maksaa yhteisestä pussista. 

Lassila & Tikanoja on vauraana yrityksenä järjestänyt oman sairauskassansa, löysin tämän googlaamalla:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001528417.html

Ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä minulle elämässäni on johtaminen. Johtamista olen opiskellut ja aion opiskella vastaisuudessakin. Minä tarvitsen siinä oppia ja johtaa jonkun täytyy, sillä niin, kaikki haluavat tässä firmassa olla koskeloita tai muita määttiä. Äitimiseni on päättynyt ja äitimiseni päättymistä podin vuoden 2019 elokuusta tähän asti täysimääräisesti, joskin vähitellen kauhusta irtipäästäen.

Anna muutti Jyväskylään 24. elokuuta 2019. Askel askeleelta unohdin uhkaukseni, että Annan muutettua pois täältä muutan minäkin. Pelko, että häivyn, varjosti Mattia. Hän turvautui kauhuissaan mihin turvautui. Lokakuussa 2019 Matti uskaltautui ostamaan meille uuden parisängyn, sitten uuden pesukoneen ja lopulta hän uskalsi jättää sekä Minotauroksen että Satiaisen, vaikka esimerkiksi Satiainen lisäsi sitä mukaa takertumistaan, kun Matti-poloinen irrottautui.

Johtamisen alakohdiksi olen listannut voimaantumisen, vahvuuden, voiman ja itsekunnioituksen sekä firman kasvun. Maltillisen kasvun toki. Haluan myös, että olen tulevaisuudessa Rautavaaran vuoden yrittäjä! Lupaan ja vannon, että en hauku koskaan, ketään rautavaaralaista. Kirjeenvaihtotoverini Pyllyttelijä-pilluttelija Paksu Pahanen kirjoitti minulle, että haukun varmasti Rautavaaralaisiakin (jostain syystä hän halusi kirjoittaa sanan isolla). Vastaan vielä kerran, että en missään herran nimessä! Olen linjakas, haukun maailman tappiin vain lapinlahtelaisia, varpaisjärveläisiä en hauku, vaikka Minotaurus on syntyisin Varpaisjärveltä.

Olen jalo ja pyhä, kuten Minotaurus minulle vihoissaan puhelimessa sanoi, niin olenkin, lällällää. Myötätuntoa en listannut mihinkään arvoihini. Olen elämässäni myötätunnot tuntenut. Ihan tarpeeksi. Nyt on jäljellä armottomuus. Armoa en tunne, kuten ei tuntenut Antti Heikkisen romaanihenkilö-mummo romaanissaan Mummo. Minun puolestani Minotauroksen tai Satiaisen kaltaiset omasta itsestään ja todellisuudesta sivussa eläneet saavat omat myötätuntonsa ja armonsa harjoitella, minuahan he ovat kiusanneet ihan alusta (vuodesta 2004) asti, terveisiä vain sinne tietokoneittenne tai yhteiskunnan yhteistietokoneiden ääreen, kuuluuko vikinää?

Vasta viides arvoryhmä on yhteisö, perhe, ystävyys, tunteet ja tasapaino sekä oikeudenmukaisuus. Myötätunnon vaihdoin myöhäisessä vaiheessa oikeudenmukaisuuteen. Uusia ystäviäkin joukkoon mahtuu.

Ensin kuitenkin olen tärkeysjärjestyksessä minä itse. Sori vain Matti. (Tähän Matti sanoi kuivasti, että ei ole mitään uutta tämä...)

Hyvinvointia mielelläsi -kirjassa on mainintoja liikunnan tärkeydestä muun muassa aivojen kannalta. Nukkuminen on minulla balanssissa ja valvottu yö ei enää suista raiteiltaan, kuten se joskus on tehnyt. Saatan minä valvotun yön jälkeen kyetä työmaallekin.

Mielenterveyden keskusliiton Liiku mieli hyväksi -lappunen antoi oivalluksen siitä, että tärkeintä on liikkua joka päivä edes vähän. Bestiksen joululahjaksi antamaan Lujasti lempeä -kalenteriin kirjaan päivän askeleet ja tavoitteenani on ottaa 2 000 askelta. Se ei ole paljon, mutta niidenkin ottaminen on parempi kuin täydellinen liikkumattomuus.

Jos joskus on niin matalan energian päiviä, että otan askeleita vain makuuhuoneen, vessan ja keittiön välillä, annan itselleni anteeksi. Joskus sellaisia päiviä vain on. Ne ovat minun kalsarikännipäiviäni. Kalsarini on Matin minulle edellisjouluna lahjaksi ostama musta aamutakki ja kännini todennäköisesti on joko kirjoittaminen tai lukeminen. Alkoholia en tarvitse mihinkään. Kännäämiseenkään.

Joskus vain pitää kirjoittaa koko päivä. Se on kumma, miten välillä en pääse tietokoneesta irti. Pitää harjoitella sellaista, että kierrän vaikka korttelin ympäri ja Papintien kautta Linnansalmentien ylitse lukion parkkipaikalle. Siitä melkein 2 000 askelta tulee.

Pieniä askelia. Aamuheräämiseni tavoite on kello seitsemän, kahdeksankin käy ja viime aikoina olemme Matin kanssa porsastelleet puoli yhdeksään. Jos Matti haluaa nukkua niin pitkään, käy se minulle. Olen alkanut syödä säännöllisesti. Tänäänkin Matti soitti ja muistutti syömisestä. Niin pitää tehdä. Tässä asiassa minulla on toiminnanohjausongelmia ja mitä alemmas verensokeri vajoaa, sitä itsepintaisemmin jumitan syömättömyyteeni.

Kohta syön terveellisen tonnikalarisoton, jonka päällä on kaakaonibsejä. Eiväthän ne kovin herkullisia ole, mutta varmaankin terveellisiä, sillä löytyivät Tokmannin luontaistuoteosastolta. Sokeria olen välttänyt koko syksyn. Jouluna tuli sokerilakkoon tauko, mutta joulu on joulu.

Bestis laski viime maanantain ja tiistain kalorit ruoastani eikä voi muuta todeta kuin - bestiksen sanoin - että on syötävä vähemmän kaloreita kuin kuluttaa. Muutosten on oltava pieniä. Parhaillaan on meneillään säännöllisen syömisen vakiinnuttaminen ja syömiseen keskittyminen.

Sitten kun ne osaan, voin ajatella syömismäärien vähittäistä vähentämistä. Yksi pieni askel on sellainen, että kun veistämme arkijuustosta siivuja koirille karvan kasvuun ja kiiltoon, emme samalla veistä joka viidettä ja kuudetta siivua itsellemme (yksi Pimulle, toinen Hallalle, kolmas Pyrylle ja neljäs Birgitalle).

Tänään muuten piti lähtemäni Rautavaaran toimistolle kirjoittamaan tätä. Eilen kuitenkin alkoi meteorologien pohjustus siihen, että ajokeli on vaarallinen ja vaikka se ei sitä Pohjois-Savossa ollutkaan, en uskaltanut lähteä ajamaan. Näin jotain outoa unta, varsinainen painajaisuni se ei ollut, mutta Halla pissasi tyynylleni ja silmälasini menivät rikki. Matkustin linja-autolla ja mukanani oli hirmuisesti tavaraa. Kun heräsin, oli sellainen olo, että en halua lähteä autolla seikkailemaan.

Tulipahan pestyä pyykkiä. Kun otan pyykin koneesta, kyykistyn luukun eteen emiliavuorisalmen intiaanikyykkyyn. Intiaanikyykkäyksiä pitää päivän mittaan tehdä aina kun mahdollista ja pyykin ripustaminen ylhäällä oleville naruille käy olkapäiden kiertäjäkalvosinoireyhtymän estoharjoitusta. Harjoitukset opin Herttuassa Kelan kuntoutuksessa. Niitä olen tehnyt aamulla ja joskus illallakin vuosien ajan. Kiertäjäkalvosinoireyhtymä hävisi kuin taikaiskusta eikä ole tullut takaisin, vaikka olen Mariaa joskus nostellut väärällä nostotekniikalla.

Eilen, kun Matti lastasi listoja SeRGein katolle, kävelin minä takaperin Lapinlahden K-Raudan edessä. Varmaan hulluina pitivät, mutta ajattelin, että se vain passaa, katsokaa, jos huvittaa. Saa katsoa. Takaperin kävely vahvistaa reiden etuosan lihaksia. Kiersin puutavaravaraston ympäri osin takaperin ja osin normaalilla tavalla kävellen. Keräsin tarvitsemani askelet ja vähän enemmänkin.

Bestis kirjoitti, että ei halua kukkakaaliksi terveyskeskuksen vuodeosastolle. Tiedän, että jossain vaiheessa olen väistämättä aivoistani parsakaali, sillä Sorjosten puolelta tulee vaskulaaridementia. Bestis on pitkäikäistä sukua, joten pötkötellään sitten Pohjois-Savon soten vanhuskeskuksessa viereisissä pedissä: kukkakaali ja parsakaali. Kukkakaali on sileä ja kaunismuotoinen. Parsakaalissa on röpöä niin kuin minussa on. Jääkaapissa keitettynä alan sitä paitsi haista pierulle.

PS. Kun merkinnän kirjoittamisen jälkeen avasin sähköpostin, oli lokerossa viesti, jossa Rautavaaran kunnan rakennusmestari lupasi minulle ja viereisessä työhuoneessa työskentelevälle hierojalle väliin desibelioven. Tietysti mittausten jälkeen, koska arveli, että oven tiivistäminen ei riitä. Lisäksi kunnan laskuttaja lähetti ystävällisen viestin ja kysyi, millä tavoin haluan laskun työhuoneesta - olen maksanut vuokran toistaiseksi ilman viitettä. Tämmöistä ystävällistä kohtelua emme ole yrityksenä saaneet Lapinlahdella kuuna kullan valkeana! Ystävällisyyshän ei maksa mitään, vain vaivan olla ystävällinen.

Se, miksi äsken repesin ihan ja oli pakkko palata tänne lisäämään vielä yksi juttu, oli tämä mainos yrityskoulutuksesta, tottahan tähän oitis ilmoittauduin:

"Kahden palkitun yrittäjän ja kokeneen maailmanmatkaajan, Saimi Hoyerin ja Juha Wiskarin yhteistyö on tuottanut kokonaisuuden nimeltään ”Luovu ajoissa – mutta älä koskaan luovuta!”

Saimia ja Juhaa yhdistävät meille monille ajankohtaiset pohdinnat, mielenkiintoiset tarinat ja periaatteet:

”Maailmassa on kahdenlaisia asioita – tarpeettomia ja mahdollisia”.

”Vahva tahto vie läpi vaikka harmaan kiven – pitää vain valita oikea kivi ja olla lopuista murehtimatta”.

Mikä ero on luopumisella ja luovuttamisella?
Milloin luopuminen on rohkeutta ja päättäväisyyttä sekä uusien ovien aukaisemista?
Miten huomata ja löytää keinot oman itsensä, yrityksensä ja työyhteisön elinvoiman vahvistamiseksi?
Yrittäminen ei ole helppoa. Jos se olisi, niin kaikki olisivat yrittäjiä.  Kaikki ei ole omissa käsissä. Siitä huolimatta suhtautuminen ongelmiin pelkkinä onnettomuuksina ei vie mihinkään.

Sydämessä roihuava visio, aivoista säteilevä luovuus sekä tässä ja nyt tapahtuva toiminta tarvitsevat tilaa.  Miten se tila otetaan ja saavutetaan?

Tästä luopumisen tuskasta ja ihanuudesta sekä periksiantamattomuuden arjesta ja luovasta seikkailusta kertovat kokemuksella perjantai-iltapäivän valmentajat ja keskustelijat, jotka kutsuvat myös sinut mukaan!"

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi