Luovu ajoissa - mutta älä koskaan luovuta, pitää olla valmis suunnitelma B:hen tai C:hen, mutta sehän vain on niin ihanata se!

Miten olla avoin uuteen pitämättä toista jalkaa oven raossa - siis olematta vain näennäisesti sitoutunut? En tiedä!

ti 19.2.2021

Kuuntelen uusiksi Luovu ajoissa - mutta älä koskaan luovuta -koulutuksen tallennetta. Herätys oli kello 5.45 ja nousimme virkeinä. Virkeänä heräämisen salaisuus on se, että panee illalla maate ajoissa. Tänään lasken palkan ja omani. Maksan kasan laskuja, joukossa virolaisen huoran KUGin eepperi. Sitten haen Matin työmaalta ehkä uudella HoXGalla. Maasturi jää trailerin kanssa Pielavedelle. Odotettavissa on yhteinen lounas Lounaskulmassa, ihanata.

SeRGei ehkä tokeni itsekseen. Se vain Fiiatina ei tykkänne pakkasesta.

Kuuntelen kohta Eventiumin nettikoulutuksen ainakin siihen kohtaan, missä viime perjantaina pääsin Töllöttimen-juttukeikalta mukaan. Äänessä nettikoulutuksessa on ensin Juha Wiskari:

"Luovuttaminen alkaa usein pienistä päivittäisistä asioista. Esimerkiksi keskeytyksistä. Keskeytykset ovat eri asia kuin tauot."

Sen vuoksi en yleensä vastaa puhelimeen, jos minulla on jotain muuta kesken. Jostain syystä pystyn multitaskaamaan tekstareihin, whatsappeihin tai jopa sähköpostiin, mutta puhelimessa puhuminen vaatii niin paljon keskittymistä, että oikeastaan en paljolti puhu puhelimessa kuin kaikkien lähimpien ihmisten kanssa.

Marian kanssa puhuisin puhelimessa useamminkin. Tyttö pitää puhelulakkoa minun suuntaan. No, ehkä lakko menee joskus ohitse. Jos haluan kirjoittaa, suljen itseni muulta maailmalta täysin. Rautavaaran toimistolla se käy parhaiten. En varmaankaan olisi saanut valmiiksi työnohjausopintojen oppimispäiväkirjaa, ellen olisi vuokrannut omaa työhuonetta.

Olen ajatellut, että teen toimittajan työtä kuukaudessa vuokranmaksun verran. Jos vuokranmaksusta jää jotain ylitse, ompelutan itselleni vaatteita. Tavallisista kaupoista en löydä mieleisiäni. Ensimmäiseksi kaivan esille kuvan 1990-luvun alun Marimekosta Kirsti Paakkasen marimekkokauden ensimmäisiltä vuosilta. En odottele laihtumistani tai muuta.

Sain Mehtosen Reetalta ihanan käsin kirjoitetun kirjeen. Ortodoksijutun Suomen Kuvalehti (18.12.2020) tuli häneltä myös. Ylidiakoni Jyrki Härkönen on puolen vuoden toimituskiellossa rankaisuna jostain. Onhan Jyrki Härski-Härkönen kyllä älykkyydessään täysin häikäilemätön ja arvelen, että rangaistus voikin olla kirkkokunnan tiedottajan kosto, mutta jotain kovin koomista on siinä, että kolme ortodoksipiispaa on kutsuttanut itsensä Konstantinopoliin patriarkan nuhdeltavaksi ja kolmikko palaa Suomeen sulassa sovussa, vankan yhteyden löytäneenä: Syyllinen onkin Jyrki Härkönen!

Ei tälle voi kuin nauraa.

Olemme Reetan kanssa perinteisessä kirjeenvaihdossa. Kirjoittamisen opettajani Marja Wiik kehotti minua kirjoittamaan käsin. Niin aina välillä muistan tehdä. Saisinpa vielä hitautettua kirjoittamistani niin, että kaunokirjoituksestani saisi selvää. Kirjoitan välillä tosiaan kirjeitä käsin, mutta tekstaamalla.

Muistan lukioaikaisen ystävättäreni poikaystävän Sami Nurmisen kirjeen sanat ikuisesti - kirjoitin Samille Otavan opiston pikku huoneen, jonka jaoin Sanna Nokkasen kanssa, työpöydän äärestä - eikös olekin näppärää, pääsin tässä kohtaa kirjoitustani Otavan opistoon ja sain mainita Sannan, olisi kiva kuulla hänestä - lohdutuksen sanoja siitä, että kyllä ystävättäreni hänet vielä takaisin ottaa, olin siitä itsekin täysin varma, että ottaa - ja Sami lopulta kirjoitti takaisin: "Jos käsiala ei parane tai en ala kirjoittaa kirjeitä koneella, ystävyytemme on loppu!"

Siitä lähtien kirjoitin kirjeet kirjoituskoneella ja myöhemmin tietsikalla. Vasta yhdeksän kahdeksan vuotta sitten aloin kirjoittaa joitain kirjeitä käsin. Aikaisemmin kuin Marja Wiik minua kehotti itse asiassa.

Pahus, nyt jäin muistelemaan Nurmisen Samia. Samin isä oli lempiopettajamme Simo Nurminen. Simo Nurminen oli kotoisin Lapualta ja kun Lapuan patruunatehtaan räjähtäminen järkytti, oli Simo Nurmisella pukunsa takin rintamuksessa iso musta surunappi. Simo Nurminen ei ollut silloin vielä opettajamme, olin alaluokilla, mutta muistan hänet ja surunapin Järvelän ala-asteen aamunavauksesta. Harmonia polki varmaan siinä aamunavauksessa Aulikki Vuolle, Riinan äiti.

Simo Nurmisella ja hänen tummalla Kotkasta (muistaakseni) kotoisin olevalla terveydenhoitajarouvallaan oli kolme poikaa, ikäjärjestyksessä Sami, Saku ja pikku veli Tomi. Meillä on nyt töissä Tomi ja samassa erässä saimme töihin ikään kuin isoveljen. En saa isoveljelle millään sovitettua hänen omaa nimeään. Hän on minulle Sami, Tomin isoveli.

Olenkin sanonut tyypeille, että huomauttakaa, jos kohtelen heitä ikään kuin kollektiivina. Sami-Tomi! Tomi-Sami! Oikeasti koetan ponnistella, etten niputa heitä yhdeksi persoonaksi.

Sami Nurminen

Nurmisen Samista sen verran, että hänestä taisi tulla opettaja. Maailma meidät vieroitti eikä ystävättäremme ottanut häntä takaisin, mikä voi olla suuri onni loppuin lopuksi. Ystävättärestäni tuli myöhemmin tyylipuhdas rasisti, en tiedä, mitä hänen elämässään oli sattunut vai oliko sattunut yhtään mitään ja sekö oli perimmäinen ongelma, että ei ollut sattunut. Olin salaa tyytyväinen, että hän ei päässyt häihini vuonna 1992. Ensimmäisiin häihini, joihin ryntäsin heti Moskovasta Suomeen palattuani suin päin. Hyvä, että ehdin sulhasen omiin häihini rekrytoida!

Soitin entiselle ystävättärelleni hääkutsun, mutta puhelun kestäessä aloin miettiä, että oikeastaan haluaisin panna vain luurin kiinni (Siihen aikaan olivat lankapuhelimet.).

Nainen sanoi, että kaikki ihmiset, jotka ovat kotoisin Espanjan eteläpuolelta, ovat kuutiopäitä. Se oli jotain niin kamalaa kuunneltavaa, että totesin vain: "Vai niin." Jutustelumme tyrehtyi siihen enkä ole sen koommin hänestä kuullut mitään.

Puhelun jälkeen halusin unohtaa totaalisesti, mistä olen kotoisin, ja aivan viime vuosiin asti olenkin autuaasti painanut Kärkölän jonnekin syvälle, syvälle, syvälle. En muista tarkkaan vuotta, blogi minulla silloin jo oli, kun muistista alkoi pulpahdella Kärkölästä - voittopuolisesti paljon kaikkea kaunista. Yllätyksekseni. Huomasin ikävöiväni sikäläistä puhenuottia. Hidasta, viipyilevää, vaurasta, kumpuilevaa.

Palasin varhaisiin syysaamuihin. Seison yksin koulutaksin tuomana Järvelän ala-asteen pihalla (ja odotan, että Kuokkalan Teijo tulee kouluun polkupyörällään, tämä on pakko mainita tässä, joskus laskin, että Teijo on elämäni pitkäaikaisin rakkaus, mutta kyllä Matti meni sitten vuosissa ohitse melkein huomaamatta). Koulun nimi on tätä nykyä Vuokkoharjun koulu ja sen pihalle on pystytetty viipalekouluparakkeja. Mielikuvassani parakkeja ei ole ja seison koulun mäellä, korkeusero varsinaiseen koulun pihaan ei ole suuren suuri, mutta katselen maisemaa hieman ylhäältä. Itse koulurakennus on rakennettu rinteeseen, kuten nimi Vuokkoharju kertoo.

Kuuntelen Koskisen sahan kuljettimien ja trukkien hurinaa. Sahalta kuuluu kolahduksia. Kuulen äänet vieläkin, jos keskityn. Aamun on syksyn kellertävä. On tulossa lämmin päivä, yöllä on ollut jo pakkasta.

Enoni ei mätäne

Nurmisen Sami oli meitä vuotta nuorempi ja selkeästi älykköainesta. Hänellä ja kavereillaan on ollut bändi, josta en tiennyt mitään, sillä olin jo kaukana Kärkölän Järvelästä ja päättänyt aktiivisestei unohtaa, mistä tulin, kun bändillä oli kantaa ottavia biisejä Koskisen sahan kloorifenolikatastrofista. Löysin biisit taannoin Youtubesta:

https://www.youtube.com/watch?v=0pRygg2yQkY

Biisissä Enoni ei mätäne on kohta: "Mikä tappoi enoni? Kloorifenoli!" Kärkölän ympäristökatastrofin seurauksista on vuonna 1996 tehty Kuopion yliopistossa väitöskirja. Väistöksen teki Tiirismaan kansanterveystyön kuntayhtymän ylilääkäri Pentti Lampi ja sen mukaan kloofifenolivettä juoneilla on nelinkertainen riski sairastua imusolmukesyöpään. Tein väitöksestä aikoinaan juttua Kansan Uutisiin ja muistin väärin. Muistin, että meillä oli riski sairastua virtsarakon syöpään.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003511317.html

Kloorifenolin aiheuttamista oireista muistan väsymyksen. Kun joskus ala-asteella Tuulikki Vainionpään tai vaalean Lassilan (etunimen tarkistan jostain, se tuntuu tärkeältä) luokalla meiltä kysyttiin, mikä on kunkin oppilaan lempivaate, vastasin: "Yöpaita!" Minulla oli pehmeä oranssinen pitkä yökkäri, josta haaveilin pitkin päivää. Muistan, kuinka nukuin koulutaksissa aamuisin. Taksi tuli hakemaan hervottoman aikaisin. Sen vuoksi olin aina koulullakin niin aikaisin, että ainoa melu kantautui sahalta ja vaneritehtaalta.

Me asuimme kaukana Nummenkulman perillä lähellä Hollolan rajaa ja Vuorimaan tilalla oli oma kaivo. Jospa syöpäriskini olisi pienempi. Nummenkulman perillä oli hiljaista ja kuusien varjossa pimeää. Suojaisaa kyllä, mutta aika ajoin ahdistavaa. Sunnuntai-iltaisin ahdistus iski. Multamäet, talonväki, lähtivät Mersuillaan Helsinkiin ja veljeni mäntsälöihinsä ja lahteihinsa.

Saimi Hoyer ja Punkaharju

Nettikoulutuksen alussa Saimi Hoyer kertoo tuntevansa, että tulee Punkaharjulta. Hänen isänsä ja äitinsä ostivat Punkaharjulta pienen mökkitontin, kun Saimi oli pieni tyttö. Ukki, metsätyönjohtaja, ja mummi vei pikku Saimia metsään, sienimetsään. Oriveden opistossa hän oli niin taiteilija, taiteilija, oli olevinaan valmis kirjailija.

Litteroin nopeata kyytiä tallennetta aamulla kuunnellessani Saimi Hoyerin kertoman. Teksti töksähtelee ja on kökköä, anteeksi.

Tallennan nämä tähän Mehtosen Reetalle, joka on fanittanut Saimi Hoyeria jo kauan. Minä myös ja ostin äsken C Moren oikeudet, jotta näkisin Maria Veitolan yökylässä Saimi Hoyerin luona. Pidän Maria Veitolasta. Minulla on hänen tekstikokoelmansa. Ostin sen kesäkuun alussa vuonna 2019 ABC:ltä, joka sijaitsee Jyväskylän eteläpuolella ja jonka kohdalle tulee tie Hämeenlinnasta.

Olin tulossa Vanajalinnassa Hämeenlinnasta työnohjausopintojeni sisäoppilaitosjaksolla. Yhtenä iltana onnistuin pakenemaan ahdistaviksi kokemiani iltarientoja Järvelään. Tiedän nyt, minne mieheni pakeni sitä, että etsin paikkaani Suomen kartalta. Voi olla, että jollain tasolla mietin paluuta Järvelään. Maria asui jo Helsingissä ja ehkä jokin minussa oli muuttamassa Lahti-Riihimäki -radan varrelle Järvelän aseman viereen. Ajattelin, että siitä pääsisi näppärästi Marian luokse.

Matkalla takaisin Lapinlahdelle pysähdyin tankkaamaan Luxus-Ladani ABC:llä ja Annan vanha iPhone päätti, että ei enää lataudu. Ostin Maria Veitolan kirjan Veitola ja luin siitä muutaman kirjoituksen, soitin Matille kysyäkseni, mihin suuntaan minun pitää lähteä, jos aion tulla Lapinlahdelle, olin huutavan hukassa, en oikeasti tiennyt, missä olin, se oli sen puhelimen viimeinen puhelu. En saanut enää yhteyttä mieheeni. Yhteys tuli vasta illalla 16. tammikuuta 2020 Lapinlahden rautatieasemalla, josta olin vähällä ajaa ohitse.

Tankatessa autoa ABC:llä edessäni oli kaksi moottoripyöräjengiläistä. Vanhempi alfauros alkoi flirttailla kanssani. Kirjoitin tapauksesta työnohjauksen lopputyöhöni. Motoristit olivat menossa Himokselle ja liikkeellä oli leegioittain poliiseja. Sen koomin en ole kyennyt Veitolaan tarttumaan. Se, mitä tapahtui kesäkuun 2019 jälkeen on liian ahdistavaa muistettavaksi.

Olisin halunnut hypätä harmaapartaisen motoristijohtajan kyytiin ja häipyä silloisesta elämästäni. Enkä minä toimittaja olisikaan, ellen olisi miehen motoristitakin selkämyksen logosta ottanut selville tämän henkilöllisyyttä. Hän on rakennusalan moguli, jolla on näköjään toinen elämä. Olen aina ollut kallellani roistoihin.

Saimi Hoyer ja glamour

Saimi Hoyer on opiskellut Jyväskylän yliopistossa kirjallisuutta ja muun muassa italian kieltä. Firenzeen hän meni stipendiaatiksi ja sillä reissulla tuli pyydetyksi mallin keikalle. Saimi Hoyer, silloin vielä Nousiainen, ajatteli, että ei missään nimessä malliksi: "Menetän kasvoni taiteilijaystävieni parissa. Sitä paitsi taiteilijan on maalattava kuukautisverellä ja oltava ahhhhdistunut. Milanoon menin, sille tielle jäin."

Ystävätär tökkäsi Saimin junaan. Kiitos hänelle. Milanossa ollessaan Saimi soitti ystävälleen Suomeen ja pyysi tätä kertomaan piireissä, että on firenzeläisessä pesulassa töissä. Tässä kohtaa tallennetta Juha Wiskari kysyy, ajateltiinko, että Saimi siinä vaiheessa luopui jostain vai luovuttiko. Saimi Hoyer miettii, ei oikeataan anna selkeätä vastausta: "Luovuinko jostain vai luovutinko tulevaisuuden pois?"

"Olen tavannut Jyväskylän yliopiston italian opettajana, puhun toisena kotikielenäni italiaa. Kerroin hänelle, että matka oli hieno, kesti kymmenen vuotta. Punaisia mattoja, shampanjaa, hienoja paikkoja, hienoja ihmisiä, olihan se hienoa olla Naomi Champellin kanssa catwalkilla. Tutustuin erilaisiin ihmisiin aasta ööhön. Se kantaa. Huikeata aikaa. Oli toinen puolensa siinä. Oli ikävä Punkaharjulle. Oli ikävä hiljaisuutta. Pariisissa menin puistoon, ajattelin, linnunlaulu kuuluu varmasti, New Yorkissa vuokrasin soutuveneen ja kuvittelin olevani Saimaalla. Ei se sitä kuitenkaan ollut."

Lopulta Saimi soitti mallimammalleen Laila Snellmanille Voguen kuvauksista: "Laila tää on kyllä ihanaa, mutta kun kuvaus on ohi, tilaa mulle lippu Suomeen. Oli aika siirtyä seuraavaan. Laila Snellmanille sanoin, että otetaan suunnitelma B, en tiedä, mikä se on, mutta tulen Suomeen sitä miettimään."

"Ensin ei kukaan halunnut ottaa mua töihin. Nelonen pyysi säätytöksi. Olet kävellyt Naomi Campellin kanssa catwalkilla ja Neloselle säätytöksi! Älä mene! Sitten huippumalli haussa, kirjoitin eri lehtiin. Kirjoittaminen oli mulle rakas juttu. Lähdin Milanoon toteuttamaan suurimpaa unelmaa. Mitä siitä sitten seurasi? Kaksi ja puoli kuukautta siellä - pienet lapset mukanani vein. Suolistoinfektio, silloin lähti kaikki."

Kaveri Janne sanoi: "Jos tulet joku päivä vielä ulos, mieti, sulla on tyhjä pöytä. Aloitat kaiken alusta."

"Suutuin hänelle, en puhunut puoleen vuoteen hänelle."

"Hyväksikäyttäjiä on tänä päivänä enemmän kuin silloin aikoinaan. Kävin kovan koulun ja tavallaan käytin hyväksi tilannetta itse - harjoittelin asioita, joista on ollut minulle paljon hyötyä."

Saimo Hoyer mainitsee edellisessä itäblokin tytöt, joiden tilanne oli täysin erilainen. En tässä ehdi syventyä tähän enempää, sillä pakko maksaa yksi palkka ja itselle myös, että saan virolaisen huoramme KUGin polttoaineen lämmittimen asennuksen maksettua.

Jatkan tästä joskus.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi