Loppusanat

(Sain oppimispäiväkirjan loppusanat valmiiksi to 10.12.2020 noin klo 17.29. Nyt vain odottelemaan MIF:stä eli Suomen Johtamistaidon opistolta työnohjaajan papereita!)

Savonia-palkitusta Petra Rautiaisesta Matti ja Liisa -lehdessä nöpö pätkä, prkllll!

to 10.12.2020

Tulin Rautavaaran toimistolle valmistumaan työnohjaajaksi. Tänään se tapahtuu ja sitten ajan Kuopioon viemään Hannelelle joulukassia, jossa on omistamani Marja-Sisko Aallon dekkarit: Murha tuomiokapitulissa, Tappavaa lunta ja Ikoni.

Kahdessa viimeksi mainitsemassani ovat Marja-Sisko Aallon omistuskirjoitukset keväältä 2017. Dekkaristi oli tuolloin Hoijakassa Lapinlahdella käymässä - Hoijakkaa jään Lapinlahdelta todella kaipaamaan - ja ostin kirjat sekä annoin Marja-Sisko Aallolle yhden omistamistani Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemista ja kirjoitin Pulkkisen paksukaisen etulehdelle, että kutsumme Marja-Sisko Aallon Lapinlahden Aikataikaan. Niin me, Matti Pulkkisen seura ry, teimme. Varmaan muuten oli vielä seuramme Matti Pulkkisen muistoseura silloin.

Tuli Aikataika syyskuussa 2017 ja huomasin, että olin taas buukannut itseni kahteen paikkaan yhtä aikaa. Jostain syystä innostuin Hoijakan lempimummujeni kanssa kutsumaan Lapinlahdelle Päivi Istalan puhumaan Saima Harmajasta ja siinä sitä oltiin. Kahdessa paikassa yhtä aikaa. Olisi oikeastaan pitänyt kyetä olemaan myös kolmannessa - Työväentalolla, jossa vasemmistomonsteri, aviomieheni Minotaurukseksi nimeämä, pakotti Matin myymään itselleen .... taulun. 250 euroa on Minotaurus maksanut aviomiehelleni tämän palveluista. Halvalla meni, tekisi mieleni käydä rikkomassa Minotauruksen ikkunat ja hakemassa taulu pois voidakseni polttaa sen vaikkapa lukion parkkipaikalla juhlallisin menoin.

Voisin tanssia taulukokon ympärillä ilkosillani. Olen aina ajatellut, että lukion parkkipaikalla voisi esittää erilaisia draamoja ja ihmiset voisivat seurata esitystä Linnansalmentieltä. Joskus alkuaikoina, kun olimme talossamme vielä onnellisia - toki Minotaurus häiritsi elämäämme silloinkin seksivitsitekstiviestein ja Satiainen istui yläkerrassamme häiriintynein habituksin kuin mikäkin pilkkihaalariasuinen huopahuppuhullu - vedin tyttöjä pulkassa ja teimme pulkan jäljillä lukion parkkipaikalle hauskoja kuvioita vastasataneeseen lumeen.

Olemme me onnellisiakin olleet, sitä toistelen itselleni ja selailen google drivestä tilaamiani valokuvakirjoja. Valokuvakirjaohjelma teki ne näppärästi ja halvalla. Toimitus oli nopea ja varma. Valokuvakirjaan google drive nappasi puhelimella ottamani kuvat paperikuvista, jossa olen ensimmäisen suomalaisen aviomieheni kanssa kihlajaisissamme ja stahanovilaisen iskurityöläiskuvan minusta ja Nikita Avrovista, joka on kadonnut kummallisella tavalla. Pitää ottaa uusi kuva paperikuvasta ja koettaa sen avulla huhuilla Nikita Avrovia Venäjältä. Minulla nimittäin on hallussani hänen venäjänkielisenä, käsin kirjoitettamansa elämänkerran alku.

Marja-Sisko Aallon dekkarit eivät ole joululahja Hannelelle. Ne on tarkoitettu Hannelen dekkarisilmän tarkasteluun. Luin aikoinaan Kuoleman tuomiokapitulissa loppuun ja aloitin Tappavan lumen. Kuolemasta tuomiokapitulissa tavoitin toisenkin tason, salatumman, huumoriin verhotun, mutta Tappava lumi jäi kesken. En tavoittanut siitä oikein mitään tasoa.

Ehdimme Hoijakasta kuuntelemaan Marja-Sisko Aallon alustusta Päivi Istalan kanssa, Pulkkisseuran tervetuliaisseremoniat hoitui puheenjohtajiston voimin, minä sihteeri en olisi halunnutkaan suutani avata ja kiitos semmoisesta Raili Miettiselle ja Gerry Birgit Ilvesheimolle, olen ihan hirvittävä jännittäjä ja sihteerinä saatan tilaisuuksissa piiloutua esityslistojeni ja muistioideni taakse ja alle.

Olin niin Saima Harmajassa ja jotenkin Päivi Istalan persoona on niin iso, että dekkarivieraastamme havaitsin vain osan ja pikkuisen naisen tämän vanavedessä. Pikkuinen nainen dekkaristin vanavedessä oli Birgitta ja Birgittaan olen tutustunut nyt Marja-Sisko Aallon Facebook-päivityksiä seuratessani. Olen nähnyt päivityksessä suloisen kuvan, jossa pariskunta on nuorena. Marja-Sisko on kuvassa vielä Olli-Veikko ja hänen Birgitallaan viehkot polvitaipeisiin ulottuvat valkoiset saapikkaat. Nyörisaappaat ja sirojen polvien yläpuolelle ulottuva hamonen. En yhtään ihmettele, miksi Olli-Veikko näyttää niin rakastuneelta valokuvassa. Melkein aloin taas itkeä, kun katsoin kuvaa.

Pariskunta on mennyt läpi kiirastulen ja niin olemme mekin Matin kanssa menneet.

Rautavaaralle ajaessani kuuntelin melkein loppuun Jouni Tossavaisen Taistelevat metsot.  Harmittaa, että kirja loppuu. Siinä oli niin paljon tietoa taidehistoriasta ja Kuopion kulttuurihistoriasta ja aikapaljonehkä Jouni Tossavaisesta itsestään, että varmaan 83 prosenttia kaikesta valui tajuntani ohitse ja ylitse.

Petra Rautiaisen valinnasta Savonia-palkituksi tiedotti bestiskin iltaviestissään, mutta minä olin siihen aikaan jo kauneusunilla. Nukuin illalla keittiön sohvalla suu puoliauki, sitten Matti komensi lenkille ja iltamyöhällä olin liian väsynyt lukeakseni edes Kjell Westön Tritoniusta. Luen sen vaikka se olisi viimeinen tekoni. Tritonius on viipyilevä ja väsynyt, muttei se huono ole.

Toveri Tossavainen kirjoitti Kuvassa ja sanassaan Märta Tikkas -elämäkerrasta. Sen on kirjoittanut Johanna Holmström ja elämäkerran julkistamisessa on kaikenlaista draamaa. Jos nyt tämäniltaisella Kuopion-reissullani menen ja ostan kirjan Märta Tikkanen - Tyttö joka halusi juosta vetten päällä, saan kyllä luvan itse hakata poikki omat käteni, sillä milloin, herrajumala, milloin, minä luen loppuun Monica Fagerholmin Diivan? Milloin, milloin, milloin tentin kirjoittamisen aineopintoihin kuuluvan kirjallisuusosion? Miksi Märta Tikkasen Punahilkka ei kuulu kirjoittamisen pakolliseen kirjoittamisosioon tai Miestä ei voi raiskata?

Muuten! Miehen voi raiskata. Kysykää vaikka Lapinlahden vasemmiston Minotaurus-härkälehmältä.

Tällaisen viestin kirjoitin bestikselle täältä tänään aamupäivällä. Nyt olisi lounasaika eikä yhtään riviä oppimispäiväkirjan loppusanoista ole vielä valmiina:

Termos, kiitos multimediaviesteistä. Joo, Hannele tiedotti asiasta eilen iltapäivällä. Matti ja Liisa -lehteen oli ehtinyt Iisalmen Sanomien entisen kulttuuritoimittajan Pirjo Nenolan tekemä pätkä Petrasta. Vähän nöpö oli se, päivittäistavarapätkä mikä pätkä, mutta asian olisi voinut hoitaa Matti ja Liisa -lehdessä heti perusteellisesti; jos minä olisin ollut Katri Viitaniemi, olisin tehnyt Petra Rautiaisesta jo ehdokkuusvaiheessa kunnon jutun ja taittovaiheessa lisännyt, saako palkinnon vai ei. Matti ja Liisa -lehteähän taitetaan keskiviikkona ja lehti on auki iltapäivään asti!

Voi kiesus, kun ovat Matti ja Liisa -lehdessä MÖLLÖJÄ!!! Katri ei ole möllö, mutta sellainen päätoimittaja kuin hänellä on tyhmistää kenet tahansa.

Tulin Rautavaaran toimistoon. Olisi KAUHEA nälkä, mutta just nyt lounas-Konkelossa ovat syömässä kunnantoplokkaat. Arghhh, pitää odottaa kello 12:een ja sitten on varmaan ruoka loppu jo. Argh, argh, argh. Tänään oppimispäiväkirjan loppusanat vainen. Kuuntele Tossavaisen Metsot! Sen viimeinen luku, jälkisanat palkitsee kaiken!!!!!

Pia