Joulupukin paja

pe 11.12.2020

Haaveilin, että kirjoitan tänään Jouni Tossavaisen Taistelevista metsoista. Sitä varten tulin Rautavaaran konttoriin. Oikeastaan sitä varten ja sitäkin varten, että ajoin tänään ensin Kuopioon viemään Hannelelle joulupussia, joka piti viemäni eilen, mutten saanut työnohjausopintojeni oppimispäiväkirjaa valmiiksi ennen kuin iltamyöhällä ja sitten ajelin vain kotiin, Kuopiosta ajoin Nilsiän sivuitse Rautavaaralle ja sain aamun ajoissa melkein kuunneltua toiseen kertaan Jouni Tossavaisen erinomaisen ja sivistävän taidehistoriallisen esseen Taistelevien metsojen loppuluvussa.

Vasta kolmantena syynä on joulupukin pajan perustaminen konttoriin.

Bestikselle vastasin näin:

Rautavaarantaita, tulin toimistolle tekemään joulupukin hommia. Kummilapsille - yhtä lukuun ottamatta, sillä nuorimmalle kummilapselle jemmaamani kirja on edelleen kotona, just äsken huomasin - lähetän lahjat postissa ja joo... sulle en lähetäkään, sillä vaihdetaan pusseja! Joo, syödään ennen joulua jossain väljässä paikassa. Juu. Täältä työttömien kirpparin käsityöpajasta ostan henkilöstölle parin jutskaa, käyn apteekissa ostamassa ubiqinonit statiinilääkityksen aiheuttamaan lihasjuilintaan ja kirjastolla tarkistutan kirjastokorttini. Olisin eilen korjannut blogimerkintääni itsepalvelukirjaston tietokoneella, sillä olin kirjoittanut ilmaisun Märtha Tikkas -elämäkerta väärin.

Olin unohtanut siitä yhden välilyönnin enkä voinut jättää asiaa yön ajaksi niin. Hannele muistutti whatsappilla, että merkintä oli kyllä ihana, mutta olin tehnyt virheen.

Olin justiinsa sitä ennen läimännyt oman läppärin kiinni korjattuani kiireessä kirjoittamastani blogimerkinnästä sen seitsemän muuta virhettä. Luulin, että olin huomannut kaikki. Meni nanosekunti ja Hannelelta tuli viesti; virhe on edelleen siellä. Meinasin jättää korjaamisen itsepalvelukirjastokäynnille ja pikku happihyppelylle, mutta sitten ajattelin, etten riskeeraa, voihan olla, että itsepalvelukirjasto ei olekaan auki. Korjasin virheen ja happihyppelin kirjastolle. Auki oli, mutta automaatti ei päästänyt sisään. Jotain häikkää salasanassani. En yhtään muista, mikä salikseni on, mutta luulin tallentaneeni järjestelmään saman saliksen kuin Pielaveden kirjastokortissani on.

Ah, että olen ylpeä. Minulla on Ilmajoen, Siilinjärven ja Pielaveden kirjastokortit. Jostain syystä Puumalan kirjastokorttia ei. Ilmajoella ei päässyt tietokoneelle ilman korttia ja piti tehdä kaikenlaisia kirjautumiskiekuroita. Seinäjoen hulppeassa kirjastossa piti myös karkeloida kirjastotiskin edessä. En muista, mitä kaikkia tietoja piti järjestelmälle ensin kertoa ennen kuin pääsi tiedon valtateille. Sama oli Kurikassa, mutta tein kirjautumiskoreografiat ilolla. Siitä ilosta, että olin satojen kilometrien päässä Lapinlahdelta ja siitä, että elon loppu Lapinlahdella häämötti; lapsi oli aikuistumassa - tai oikeastaan molemmat.

Olin justiinsa Matkuksessa. En voinut itselleni mitään. Tänä iltana hakkaan käteni ranteista poikki ja ripottelen päähäni tuhkaa. Ostin Märtha Tikkas -elämäkerran ja melkein aloin lukea sitä Matkuksen käytävällä kävellessäni. Johanna Holmström aloittaa vastaansanomattomasti; hänelle oli tarjottu Märtha Tikkasen elämäkerran kirjoittamista, mutta tehtävä epäröidytti, sillä urakassa menisi pari vuotta ja se olisi pois omasta kirjailijan työstä. Pitäisi syventyä toisen kirjailijan tuotantoon.

Jouni Tossavainen blogissaan Kuva ja sana siteeraa Antti Hurskaista, joka huomauttaa, että Märtha Tikkas -elämäkerta kertoo loppujen lopuksi hyvin paljon Johanna Holströmistä itsestään. Minusta toveri Tossavaisen Hurskais-lainaus on arvottava, jotenkin hapan. Kumpikin mies vaikutti happamalta.

Juuri siksi! Juuri siksi! Haluan lukea Märta Tikkanen – Tyttö joka halusi juosta vetten päällä siksi, että ihastuin Johanna Holmströmin tekstiin Itämaassa. Löysin sen halpapokkarina alekorista enkä tiennyt Holmströmistä yhtikäs mitään vielä silloin. Meni vähän aikaa ja Holmströmistä oli naistenlehdessä haastattelu. Itämaassa on aineksia Holmströmin omasta elämästä. Se ei kuitenkaan käsittääkseni ole autofiktio.

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2015-06-1360730528

Pidin Itämaasta hirmuisesti ja sitten isä Markku Suokonaution kirjallisuuspiiriläiset halusivat Holmströmin Seilin saaren lukulistalle. Kirjallisuuspiirien ihanuus on siinä, että joutuu lukemaan sellaistakin, mihin ei muuten sotkeutuisi. Minä ajattelin, että naisten mielisairaalakuvaus on horjuskentelevalle mielenterveydelleni liian rankka. Toki Seilin saari -romaanin tiesin, mutta olin vältellyt sitä.

Ja voi, että miten ihana kirja se oli. Alku oli pakahduttava, mutta niin sitä vain kirjailija pakotti lapsenmurhaajan nahkoihin. Ihan hirvittävää, miten kuvaus oli raatelevan samaistuttava, mutta lapsensa hukuttaneen äidin tilanne oli niin epätoivoinen. Lapsen isä oli muualla hankkeessa ja yksinäinen äiti koetti vain selviytyä, kunnes sekosi.

Täällä Rautavaarallahan tapahtunut vastaava tragedia ei jätä minua, kuten ei jätä kirjailija Helmi Kekkostakaan rauhaan; nurmeslainen äiti lähti ajamaan autolla takaa lapsensa isää töihin kuljettanutta linja-autoa, ajoi ohi, teki uukkarin ja ajoi omat lapset ja bonuslapsensa kyydissä päin linja-autoa. Tapaus löytyy Kekkosen kirjasta Vieraat. Kuuntelin sen äänikirjana kesällä 2019.

Omat lapsensa ja puolisonsa biologisen lapsen tappanut äiti teki epätoivoissaan jotain niin hirveää, että sitä ei voi oikein uskaltaa ajatella. Tunnen äidin tuskan, väsymyksen, kivun omissa nahoissani. Minä olisin pahimmassa väsymyksen vaiheessa voinut olla äiti, joka tappaa itsensä ja lapsensa. Ehkä pahinta oli kesällä 1999, kun koetin ymmärtää yhtä aikaa psykoosissa olevaa lasteni isää sekä dementoituvaa omaa isääni ja ruokkia keskosvauvaa kolmen tunnin välein. Odotin Annaa ja Anna-poloinen on uitettu stressihormonissa jo ennen syntymäänsä.

Onneksi oli Paula-sisko, sosiaalikasvattaja, joka otti Marian viereensä yöksi ja Kosti-veljen perhe, joka kanteli Mariaa yhteisvoimin, kun tyttö vain huusi, huusi ja huusi. Jos olisin saanut valita, kenet työnnän kaivoon, olisin työntänyt dementoituvan Unto Sorjosen. Dementoituva vanhus on muuten kaikkein rasittavin olio maan päällä. Anteeksi, isä, ymmärrät kyllä, mitä tarkoitan. Olisin vaihtanut sinut hevoseen, kun olin pieni hevostyttö, ja varmaan ymmärrät senkin.

Anteeksi, unohdin, että en kirjoita blogimerkintää. Niin. Johanna Holmströmin Seilin saari oli helpottava. Itse asiassa hullut naiset olivat Seilin saarella turvassa ja heillä oli yhteisön tuki.

Olen miettinyt. Me Marian kummin, STT:n toimittajan Turusen Riitan, kanssa haaveilimme pahimpien kierrosten käydessä päässämme yhtenä taukoamattomana huminana, että pääsisimme Lapinlahden sairaalaan rauhoittavaan kulttuuriympäristöön valkoisten koviksi tärkättyjen lakanoiden väliin nukkumaan ja ainoa ärsyke aisteille olisi vain mielisairaalan puutarhan ruusujen terälehtien vieno tuoksu.

Emme me mitään sähköshokkeja tai aktivointitoimia kaivanneet. Me kaipasimme hermolepoa!

.... Tässä välissä on pätkä sensuroitua tekstiä: Jonkun pitää olla mun puolella, kun Matin puolella on puoli Lapinlahtea. Oikeasti. Esimerkiksi yksi meidän asiakas oli sitä mieltä, että hän ei halua maksaa 12 prosenttia yleiskuluna laskuissamme, kun olen kirjoittanut blogissani, että minä olen yleiskulu ja 12 prosenttia on minun palkkani. Hän ei halua, että joku saatanan ämmä, joka on naimisissa Hänelle Kuuluvan Ihanan Matin kanssa, kirjoittelee blogissa asiattomuuksia 12 prosentin yleiskulun turvin. Voi vittu, että nauran aina tenat kusessa, kun tätä ajattelen.

Didii! Mutta nyt! Nyt lähden tästä ja julkaisen tän viestin.

Vilkaisin viestin aihekenttää. Me elvytämme Matti Pulkkisen muistoseuran ja alamme tehdä, mitä haluamme, just tasan sitä, mitä meitä, sisäpiiriä, kiinnostaa. Unohdetaan Straniukset, Simo Hämäläiset ja muut. Paitsi, että Simo Hämäläistä en meinaa unohtaa. Voisin vaikka soittaa hänelle tässä joskus ajellessani ajattelumatkaani reitillä Lapinlahti-Rautavaara. Höm, tänään kun ensin ajoin Kuopioon ja sitten Kuopiosta tänne, ajattelin, että hmmm, Kuopion matka kasvaa neljälläkymmenellä kilometrillä. Nohh, Joensuun-matka kuitenkin vähenee paljon enemmän ja Juukaa ollaan täällä tuntuvasti lähempänä sekä ihan Nurmeksen ortodoksista seurakuntaa oltaisiin, jos vielä nii ku vaihtaisin kirkkoa.

Pia