Pia Valkonen

Puumala-lehden päätoimittaja ehdottaa ja minä, entinen kesätoimittaja, kannatan: Kimmo Tiilikainen Puumalan kunnanjohtajaksi!

Kaikenlaisia alaotsikoita: Anni Kytömäen Margarita ja bestiksen merkintä, Matin ja Liisan juhlajuttuna naispari ja naistenlehtilempparini

pe 27.11.2020

Päätoimittaja Tiina Judén ehdotti toissapäiväisen Puumala-lehden pääkirjoituksessaan, että Puumala kutsuisi kunnanjohtajakseen Kimmo Tiilikaisen (viherkesk.) Ruokolahdelta, kun nyt kerta Ruokolahti kaappasi Matias Hildénin Ruokolahdelle.

Kunnanjohtajamerkinnöissäni olen aksenttien kanssa noudattanut kirjoitustapaa suurin piirtein näin. Koska en jaksa tarkistaa, onko Matias Hildenin sukunimessä heittomerkkiä, olen keskimäärin joka toinen päivä kirjoittanut nimen aksentin kera ja joka toinen kerta ilman. Ilmeisesti on niin, että Hildenissä ei ole ja Judénissa on.

Kunnanjohtajakaappaus on demari-Suna Kymäläisen termi. Kymäläinen on Ruokolahden valtuuston puheenjohtaja, jota venäläisepäluuloisten lausuntojensa vuoksi viheliäiseksi persuksi pitkään luulin. Nyt googlasin, että Kymäläinen on tutkinut venäläisten tonttikauppoja, ja Turun Airiston Heli -keisin yhteydessä kävi ilmi, että tonttikauppoja toden totta on syytä jonkun tutkia.

Vaikkakin olen sitä mieltä, että jos Sorjosen suvun tanhuat ja Saimaan ihanat rannat eivät suomalaisia kiiinnosta, antaa mennä venäläisille vain. Rahat pois. Tietenkin pitää jotenkin selvittää yhteydet rahanpesuun ja sen sellaiseen, mutta mikäpä iso raha Venäjällä tällä hetkellä on puhdasta? Venäläisten uusrikkaiden rikastuminen alkoi siitä, kun Neuvostoliitto kaatui ja napakommunistit puhalsivat kansan omaisuuden. Oli voucherit ja sen sellaiset ja hups vain. Voucherit eli neuvostopääoma oli keskittynyt harvoihin käsiin ja kansainväliset sijoittajat, kuten Goldman-Sachs, käskivät kaatunutta suurvaltaa koulimaan kansalaisiaan talouskurilla.

Tapahtumien kulun voi lukea Naomi Kleinin kirjasta Tuhokapitalismin nousu ja olisin tarkistanut sivunumeron tähän, mutta kirja onkin tulevan vallankumoustaiteistelijan, esikoiseni, hyllyssä Helsingin Vuosaaressa. Ei ole oikea hetki kysyä sivunumeroa häneltä, sillä lapsi on minulle hapan, mutta voinhan yrittää tekstarilla. Kleinin kirjassa on oma lukunsa post-Neuvostoliiton jälkeisen ajan katastrofille 1990-luvun alussa.

Villin kapitalismin Venäjällä talouskuripolitiikka, austerity ja New Public Management tarkoittivat esimerkiksi sitä, että lääkärit jätettiin ilman palkkaa ja sairaalat vaille vaikkapa nukutusaineita. Siitä, miten postneuvostoliittolaiset lääkärit leikkasivat potilaitaan puuduttamalla ihon jääpaloilla, oli Hesarissa juttua, muistan.

Kimmo Tiilikainen saisi varmasti Puumalalle julkisuutta. Ja Anu Sepponen Rautalammilta voisi hakea Luumäelle, koska sieltä kunnanjohtaja on lähtenyt Kouvolaan joksikin kehittämispäälliköksi. Mielenkiintoista! Kuka herrajumala haluaa vaihtaa ison bossin paikan pikku kunnassa Kouvostoliiton kehittämispäälliköksi? Väitän, että enemmän natsoja kehittämiseen on pikku kunnan kunnanjohtajalla kuin kaupungin loputtomilla kehittämispäälliköillä.

Tiina Judén otti esille Puumalan aluepoliittisena mustana hevosena. Kunta on Hildénin (sekä Ville Haapasalon ja Aku Hirviniemen ja muiden) jäljiltä hyvässä nosteessa. En muista, mitä nimitystä aluetutkija, Porin kaupungin entinen loputon kehittämisvirkamies, Timo Aro, joka pääsi Kuopion alueen kauppakamarin kevätkokoukseen toukokuussa 2019 Iisalmeen puhumaan aluekehityksestä. Melkoiset madonluvut Aro maaseudulle antoikin, mutta heti alustuksensa alkuun Aro otti esille Puumalan. Puumalassa on kaikki toisin, hänen kalvonsa todistivat.

Olen kulkenut sen jälkeen ympäriinsä puhumassa tästä. Vastavirta on tulossa, vastavirta on tulossa, vastavirta on tulossa. Jotkut alueet jäävät varmaankin luonnontilaan, mutta kekseliäät ja älykkäät, notkeat ja ketterät (käytänkö minä tätä Enbuske-Jungner-termiä, ampukaa minut sauna-rengasvaraston taakse!) - joku saatana käytti äsken Ylen Aamussa termiä ketterä! Minä kirjoitin sen ensin tänne ja sitten haastateltavat ketteröivät kilvan Roosa Kettumäen haastattelussa.

Mielestäni Rautavaaralla Pohjois-Savossa olisi edellytykset ratsastaa koronamegatrendillä. Ei Puumalan sen kauniimpi ole kuin Rautavaarakaan. Saimaa on tietenkin Saimaa, mutta Rautavaaralla on Keyritty sekä mitäs kaikkea siellä nyt onkaan: Älänne ja Paskolahti myös. (Hm. Miten brändätään Paskolahti?)

Rautavaaralla on dynaaminen ja nuori kunnanjohto sekä blogisti Kristiina Korkalainen, joka senttailee blogiinsa kuvia Keyrittyjärvelle talonsa terassilta ja kiertää veistä kaikkien kerrostalokuutioissa sinnittelevien haavoissa:

Katsokaapa tätä - kukapa ei haluaisi elää näin:

https://kkorkalainen.blogspot.com/2020/08/tilannekatsaus-pihalle.html

Minä ainakin haluan, vaikka järvi ei minulle olekaan tärkeä lähes järvettömässä Etelä-Hämeessä, Kärkölässä, kasvaneena. Puoli Seiskassa oli torstai-iltana Regina Raskin ruokapätkä Kärkölästä Ollilan tilalta. Pitää tsekata, keiden Olliloiden ruokamuistoista Rask raportoi. Vanha isäntä oli Heikki Ollila ja meidän yhdistetyllä luokalla ala-asteella (taisi olla nelosvitonen ja minä nelosella) oli Ari Ollila.

Merkintä Minun Kärköläni on vielä kirjoittamatta. Jos minä olisin Kärkölän pormestari Markku Koskinen, käynnistäisin nyt pikavauhtia Kärkölässä kaavoitushankkeen jossakin kuivalla kankaalla tai järveksi järvisuomalaisten vaikeasti hahmottaman lätäkön rannoilla - ovatko Valkjärvi tai Hähkäjärvi vielä ihan paskana Koskisen Oy:n kloorifenolista? Jos ovat, ei kait se asumista haittaa. Markku Koskinen, Koskisen sahan perustajan, Kalevi Koskisen pojan poika (onko tässä tarpeeksi sukupolvia välissä?), jos kuka varmaan tietää, missä kloorifenolit tällä hetkellä ovat.

Omakotitontteja Helsingissä työssä käyville euron tai parin nimelliseen hintaan ja jokin supernopea paikallisjunayhteys Helsingin ja mikä ettei Lahdenkin suuntaan. Lahti-Helsinki -välille sellainen junayhtyes, joka kulkisi nopeasti, mutta pysähtyisi yhtä nopeasti pikku paikkakunnilla, joiden uusista ekologisista puutaloista pääsisi kävellen Järvelän pysäkille.

Tiedän erään yrityksen, joka voisi tehdä ekologisia puutaloja vaikka elementteinä:

https://youtu.be/2TFDEOA3j48

Tämä ei vielä ollut Minun Kärköläni -merkintä.

Olenpas minä nyt kaukana siitä, mistä minun piti kirjoittaa. Puumala-lehden päätoimittaja Tiina Judén mainitsi Puumalan kunnanjohtajaksi jonkun Kuuvan. Kuka Kuuva, never höörd? Pitää googlata, mutten tee sitä nyt. Kimmo Tiilikainen toisi rakkaalle Puumalalleni valtakunnallista tunnettuutta jotain ihmekuuvaa enämpi.

Seuraavaksi lapulla minulla luki Margarita ja bestiksen blogimerkintä:

http://railimiettinen.blogspot.com/2020/11/margarita-ja-holma.html

Bestis mietti, miten uskottavaa on luonnonsuojeluaatteellinen romaanihenkilö sodanjälkeisessä Suomessa. Niinpä niin. Ei ihan täysin luonnonsuojeluaatetta keksitty Koijärvi-vihreiden piirissä 1970-luvun lopussa, alkuvihreiden bileistä minä myöhästyin, sillä olin vielä hevostyttö ratsastuksenopettajani Anna-Maija Heikinheimon ratsastusleireillä Messilässä, Takkulan tallia vastapäätä lähtee tie, jossa Heikinheimot Lahdessa asuivat ja jossain Heinolassa, jonne Anna-Maija Heikinheimo hevosensa siirsi.

Kaivoin esille Kuopion ympäristölautakuntakautenani lahjaksi saamani kirjan Museoherroja ja Puijon tutkijoita. Istun edelleen yökkäri päällä keittiön pöydän ääressä ja pitäisi pestä hampaat, harjata tukka ja pukea sekä lähteä. Tänään on psykofysioterapia Pielavedellä. Meinasin lounastaa jossain Pielaveden kirkonkylällä.

Kuopion luonnontieteellisen museon johtaja, Matti Haapasaari-vainaa, kirjoittaa kirjan alkusanoissa, että 1800-luvulla Puijo oli matkailukohde, joka kiehtoi sekä maisemallaan että luonnollaan. Puijolla oli jo tuolloin saniaislehtoja ja matkailijat valvoivat kesäöinä auringonnousua odotellen Puijon tornissa. Kuopion luonnonystäväin seura on perustettu vuonna 1896 ja se on Suomen vanhin luonnonsuojeluyhdistys.

Mutta mutta! Luonnonsuojeluaate ei varmaankaan ollut tavallisen kansalaisen päässä 1950-luvulla. Lupaan suhtautua Margaritaan suopeudella! Ja ajatella, että oli tai ajatella niin, että vaikka ei olisi ollutkaan, ei sen väliä. Kaunokirja on kaunokirja, kaunokirja on kaunokirja. Näin vakuuttelen itselleni.

Vesa Heikkisen Täydellinen lause on mahdoton yhtälö -kirjassa on kohta, jota mietin haluavani käyttää blogissani, mutten ensin keksinyt, missä kohtaa. Nyt käytän sitä. Vesa Heikkinen kirjoittaa faabeleista ja eläinten hyväksikäytöstä muun muassa kirjallisuudessa.

Heikkinen lainaa väestöhistorian tutkijaa Aslak Aikiota. Aikio on kirjoittanut vuonna 2003 Kaltiossa seuraavalla tavalla: "Natsit säätivät nopeasti valtaansa tulon jälkeen historian tiukimmat eläinsuojelulait. Luonnonsuojelualueita uhanalaisten eläinten truvaksi perustettiin eri puolille tuhatvuotista valtakuntaa (ts. Saksaa) Jo varhaisissa suunnitelmissa oli kokonaisia alueita, muun muassa Liettua ja suuret osat Ukrainaa, suunniteltiin metsitettäviksi luonnontilaisiksi, kunhan niiden väestö saataisiin tuhottua." (Vesa Heikkinen Täydellinen lause on mahdoton yhtälö s. 107)

En voi olla ajattelematta, että Kallion sinivihreät  ja punaviinivihreät mieluusti näkisivät vaikka koko Savon luonnonsuojelualueena ja tyhmät savolaiset kaasutettuina. Hm, olenko maksanut Armon Vihreiden jäsenmaksun? Max Mannola lähetti tallenteen Maria Annalasta Armon Vihreiden etäkeskustelutilaisuudesta otsikolla: Donald Trumpin suhde Yhdysvaltojen uskonnolliseen oikeistoon sekä Katja Valaskivestä ja Niko Pyrhösestä otsikolla Uskonnollisten konservatiivien vastamediat ja salaliittoteoriat.

En oikein uskalla sanoa Armon Vihreiden keskustelussa mitään, sillä tekisi niin mieleni kirjoittaa Vesa Heikkise aslak´aikio-lainauksesta. Panin heittomerkin tuohon, sillä muuten keksimästäni yhdistelmästä olisi tullut Asla Kaikio -lainaus.

...

Matti tulee kahville. Kirjoitan tähän, että olipa ihanata lukea Matti ja Liisa -lehteä. Siinä oli ihan muina munkkeina lehden 50-vuotishaastatteluna lesbopariskunta, Maritta ja Päivi Bergqvist. Ei osoitellen, että LAPINLAHDELLA ASUU IHAN JULKISESTI PARISUHTEENSA REKISTERÖINYT NAISPARI, vaan siten, että tämähän on nyt näin. Päivi Bergqvist täyttää samaan aikaan 50 vuotta kuin Matti ja Liisa -lehti ja on aivan luonnollista, että hänen puolisonsa nimi on Maritta.

Päivi Bergqvist kertoo, että Lapinlahdelta ovat kaikki muut homokaverit muuttaneet pois ja toimittaja joko on oikaissut tai lausuma tulee jotenkin vääristyneessä muodossa sitä, että Maritta ja Päivi Bergqvististä ei puhuta eikä ole puhuttu Lapinlahdella pahaa, sillä mitään puhuttavaa ei ole; pariskunta on elänyt tavallista elämää.

Ikään kuin haastateltavat vihjailisivat, että poismuuttaneet homot ansaitsevatkin tulleensa savustetuiksi paikkakunnalta, koska eivät ole eläneet "tavallista elämää". Käsittääkseni kaksi reinotossuhomoa, jotka joutuivat Annani ja Mariani ikäisten kusipääpoikien suoranaisen vainon kohteeksi, asuivat ihan tavallisesti ja rauhallisesti omakotitalossaan ja silti 1990- ja 2000-luvun vaihteessa syntyneet paskiaiset kävivät pyllistämässä homoparin valvontakameraan.

Matti ja Liisa -lehti ei koskaan ottanut keisiin mitään kantaa. Iisalmen Sanomat otti, koska joku valveutunut kansalainen antoi juttuvinkin.

En ehdi kirjoittaa Olga Temosesta ja Leena Meriläisestä, naistenlehtilemppareistani mitään. Jos en nyt nosta persettäni penkistä, jään ilman lounasta ennen psykofysioterapiaani. 

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi