Pia Valkonen

Suomen ortodoksisen kirkon johtamisongelmat

Miten Michel Houellebecq vaikutti journalismiini?"

su 8.11.2020

Hannele vinkkasi, että eilen oli Savon Sanomissa monipuolinen juttu siitä, että Suomen ortodoksinen kirkko on käytännössä nyt Konstantinopolin patriarkaatin talutusnuorassa. Jutun lopussa oli aiheellinen huomautus; Suomen ortodoksisen kirkon ongelmat ovat muutakin kuin Iisalmen seurakunnan paikalliskähinöitä. Jutun oli kirjoittanut Vuokko Nissinen. Hatunnosto näkökulman laajentamisesta.

Kyseessä on ennen kaikkea suurvaltapoliittinen kuvio. En tätä itse muistanutkaan enää, vaikka olen ollut Konevitsan luostarissa Laatokalla, kun Suomen ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen välit olivat poikki. 1990-luvulla patriarkaatit riitelivät Viron kirkosta ja se oli vain pelinappula; todella isot järistykset olivat Ukrainassa.

Konevitsan luostarissa kirkkojen välinen rukousyhteys ei mennyt koskaan poikki. Me vaikutimme siihen omalta osaltamme ja kiitos arkkimandriitta Nazarille tästä.

Jos Suomen ortodoksinen kirkko autonomioineen nyt heikkenee, vahvistaa Moskovan patriarkaatti täällä vaikutusvaltaansa kahden venäläisperäisen seurakunnan välityksellä.

Tähän asti venäläiset ortodoksiset seurakunnat Suomessa ovat eläneet ihan ok:na Helsingissä. Kuopiossa oli 1990-luvun loppupuolella jokin outo Moskoavan patriarkaatin alainen suomalais-venäläisviritys, joka varmaankin surkastui omaan ... no mahdottomuuteensa. Hyvä, että surkastui.

Oli hyvä pointti se, että arkkipiispa Leo saisi Helsinkiinsä nyt apulaispiispan, jotta jostakusta kasvaisi tuleva arkkipiispa. Näin ongelmaksi muodostunut vanheneva arkkipiispa saataisiin kunniallisesti siirrettyä eläkkeelle. Savon Sanomien mukaan piispat Arseni ja Elia ovat vastustaneet apulaispiispan viran tuomista takaisin, sillä silloin on pelkona, että arkkipiispa Leo käyttäisi apulaispiispaansa käsikassarana Arsenia ja Eliaa vastaan.

Näin saattaa tapahtua, mutta toisaalta jos apulaispiispa palkattaisiin, nykyinen arkkipiispa voisi keskittyä omiin juttuihinsa ja siirtyä nopeasti ja napakasti edistämään karjalan kieltä - mikä sinänsä on ihan kannatettava hanke - omalla eläkeajallaan. Ei apulaispiispa kauaa olisi nykyisen arkkipiispan käsikassara.

Olin vuodet 2004 - 2007 Solean, kuuden täkäläisen seurakunnan seurakuntalehden päätoimittaja, ja tuntuu siltä, että piispojen ja pappien eläkkeelle lähtö on ortodoksisissa hallintokuvioissa ikuisuuskysymys. Varkauden ja Iisalmen kirkkoherrat olisi pitänyt toimittaa nätimmin eläkkeelle. Ajoissa kuitenkin.

Nyt kun olen valmistumassa työnohjaajaksi, puoliksi huvittaa, puoleksi surettaa ja paljolti ottaa päähän lukea vuonna 2015 tehtyä Suomen ortodoksisen kirkon pitkän tähtäyksen suunnitelmaa. Suunnitelmassa mainitaan työnohjaus - kirkon työntekijöille annetaan mahdollisuus työnohjaukseen. Hohhoh,erinomaisen Long Playn jutun perusteella työnohjausta tai muuta johtamisen tai organisaatiopsykoterapian työkaluista kukaan ei ollut Suomen ortodoksisessa kirkossa kuullutkaan.

Long Playn juttu avasi ortodoksikeskusteluun monia Kirkon hallintosysteemin mätäpaiseita. Käytin ortodoksihallintoa Suomen johtamistaidon opiston työnohjausopinnoissani useasti esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, kun ongelmia ei selvitetä esimerkiksi työnohjauksen avulla. Juristit vain rikastuvat, kun järjestelmässä asiat selvitetään oikeudessa.

Suomen ortodoksisessa kirkossa on ollut maailman sivu ongelmia johtamisessa ja eläkkeelle siirtymisiissä. Nostan syyttävän sormeni piispa Arsenia kohtaan. Hän oli kuutosseurakuntien kirkkoherrojen esimies eikä minusta selviytynyt esimieheydestään kovinkaan hyvin. Ei edes välttävästi. Minusta hän vetäytyi silloin kuin häntä olisi tarvittu. Moni seurakunta oli sekaisin kuin seinäkello. Oli alkoholiongelmaa ja vaikka sun mitä tuhnuista.

Kari Kontio, Erkki Susi ja Tiedonantaja

Edellisessä merkinnässäni koetin epätoivoisesti muistaa, kuka oli Tiedonantaja-keskustelun toinen osapuoli Erkki Suden kanssa joskus vuoden 1989 lopulla tai 1990 alussa. Se oli Kari Kontio ja Kari Kontio on vuonna 1988 julkaissut kirjan Kausi helvetissä eli Neljä vuotta Turkan koulussa.

Siksi muistin, että tyyppi Tiekkari-keskustelussa oli jotenkin jumalanteatterilainen tai jotain. Sinne päin. Tyyppi hukkui 2000-luvulla. Tarkemmin vuonna 2006. Haroin mielessäni, että Asser Korhonen liittyi tyyppiin jotenkin. Tai Tomi Kontio. Tomi Kontiolla oli sama sukunimi kuin Kari Kontiolla ja Asser Korhonen on wikipediaa kun kopistelee soittanut samassa bändissä, Sturm and Drang, kuin Kari Kontio sekä Tuomas Nevanlinna, jota haastattelin muinoin Kodin Kuvalehteen kahvila Sociksessa rautatieaseman vastapäätä.

Tuomas Nevanlinnan haastattelu meni niin, että käynnistin nauhurin, Nevanlinna puhui ja minä sanoin, että joo ja jahas ja vai niin. Kiva monologi se oli. Helppo tehdä juttu. Kunhan pani välimerkit paikoilleen ja se oli siinä. Haastattelijana olin niin tautisen pihalla kaikesta, että vieläkin hävettää.

Viittasin edellisessä merkinnässäni Kansan Uutisten juttuuni Puumalasta. Jutun pääkuvan on ottanut mieheni Matti Valkonen. Pääkuva Puumalan sillasta on pysäyttävä ja reissu Puumalaan merkittävä virstanpylväs yhteisessä historiassamme. Veimme lasteni biologisen isän tuhkauurnan Puumalan kirkon jalkaan. Se oli mieheltäni iso teko, kuten myös se, että kannoimme yhdessä Matin kanssa Leonidin ulos Pyhän Nikolaoksen katedraalista kohti krematoriota. Yhtenä kantajana oli Lapinlahden Mikko Kinnunen.

Matti oli siunaustilaisuudessa Marian ja Annan suurena tukena, kun minä olin Leonidin arkun toisella puolella. Tämmöinen tunnustus on Matille annettava. Tunnustus ja kiitos.

Lomalla Matti Viialaisen valtakunnassa

Tämähän on kuin Michel Houellebecqin romaanista Maasto ja kartta.

Kusarin julkaisupäivämäärää en muista. Se voi olla vuoden 2013 puolella. Juttu on tehty ja kuvattu lokakuussa 2012.

Luulemme, että matkustamme Matti Viialaisen tyhjentyvään valtakuntaan. Kun aamu sarastaa, joka puolella kuopsutetaan, kaivetaan, möyritään ja rakennetaan.

Piti löytää lomamökki, joka olisi kaukana kaikesta. Jonne ei kuuluisi muuta kuin laineen liplatus. Löysimme pilkkopimeässä Nestorinrantaan Puumalaan. Mökkejä emännöi Riitta Viialainen.

Niin se Riitta Viialainen. Vasemmistoliiton entisen puoluesihteerin vaimo.

Riitta Viialainen ihmettelee valintaamme: ”Ei meidän rantamökissä ole kukaan tähän vuodenaikaan majoittunut.”

Kääriydymme Nestorin majassa huopaan ja panemme jalkaan villasukat. Aloitan Michel Houellebecqin Maaston ja kartan. Pääsen ensimmäisenä iltana kohtaan, jossa romaanin päähenkilö muuttaa mummonsa taloon Ranskan maaseudulle.

Bensisyrittäjä
yläkerrassa

Sulkavalainen bensakauppias Jouko Sipilä on sulkemassa huoltoasemaansa, kun kurvaamme paikalle kahvin tuskassa.  Yht´äkkiä muistan jotain. Kysyn huoltiksen pitäjältä:

-Tulin joskus 80-luvun alkupuolella kaverijoukon kanssa Mäntyrinteen tanssilavalta. Sulkavan kirkolla aamuyöstä autosta loppui bensa. Tankkasimme tässä, kun joku meistä kävi herättämässä bensiksen pitäjän. Olitkohan se sinä?

Sipilä nauraa. Hän se oli. Asui yrittäjyytensä alkuvaiheessa bensa-aseman yläkerrassa. Sipilä kertoo, kuinka hän kysyi eräältä ovea sulkemisajan jälkeen nykineeltä ja sisäänpääsyä anoneelta, onko tämä virkamies. Koska tämä sanoi, että ei ole, Sipilä päästi myöhäisasiakkaan sisään.

Meitäkään Sipilä ei aja pois. Hän alkaa jutella. Sulkavalla pidettiin maaliskuussa 2012 kuntakapinakokous. Kuntakapinoitsijoiden jonkinlaisena johtohahmona on Sulkavan kunnanjohtaja Tanja Matikainen. Sipilä puhuu Matikaisesta jopa innostuneesti. Sulkavan kunnan strategiassa ykköstilalla on kuntalaisaktiivisuuden lisääminen.

Kuulostaa mullistavalta umpikepulaisessa pitäjässä.

Sen sijaan terveyspalvelut eivät Savonlinnan sosterissa kiitosta saa. Lääkäriin pääsee, jos pääsee, ja lääkettäkin voi tulla – jopa siinä määrin, että Sulkavan apteekki kieltäytyi antamasta moisia hevosentainnutuspillereitä Sipilän olkapäävaivaan.

Reseptin oli kirjoittanut virolainen keikkalääkäri.

Puumalassa pelastussukeltajalle oli annettu ohje, että voi paikata hampaansa itse. Paikka-aineksia saisi apteekista. Puumalan terveyspalvelut järjestää Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi.

Viialaisen
työmatka

Puumalassa losseja on vielä Hätinvirralla, Kietävälässä sekä Rongonsalmessa. Nyt lauttoja hallinnoiva Varsinais-Suomen ely-keskus on jälleen keksinyt keinon säästää. Se aikoo panna lossit kulkemaan aikataulun mukaan.

Paikallislehti kehottaa kuntalaisia lähettämään sähköpostia asiasta suoraan Hanna Lindholmille tai Sirpa Vanhalalle Varsinais-Suomen ely-keskukseen. Postin tulva lienee valtava.

Hätinvirtaan ollaan suunnittelemassa siltaa. Puumalassa liikkuu huhuja myös siitä, että Matti Viialainen tahtoisi Lintusalon takaa jonkinlaisen kevytväylän Saimaan selän yli Hurissaloon.

Hurissalolaiset ovat raivona. Tosin ei väylähanketta enää voi torpata sillä perusteella, että se pahuksen demari vain haluaa lyhyempää työmatkaa. Matti Viialainen aloittaa vuoden 2014 alusta Etelä-Karjalan maakuntajohtajana.

Puumalalaiset ovat nyreissään Matti Viialaiselle sen vuoksi, että hän on Matti Viialainen. Muuan saaristolaisyrittäjä esimerkiksi kieltäytyy esiintymästä jutussa, jossa on minkäänlaisia viittauksia Viialaiseen. Hän toteaa, että tietäisittepä, mitä kaikkea. Ja jättää lauseen lopun sanomatta.

Vähältä piti, ettei yrittäjä heittänyt pihalle sateeseen, kun sai kuulla jutun otsikon.

Ministeri juuttui
Puumalan salmeen

Puumalassa sanottiin ennen vanhaan lossilla, että tässä se kiire loppuu. Niin loppuikin. Esimerkiksi toiselta valtionvarainministeriltä Pekka Vennamolta Puumalan-vierailullaan vuonna 1983. Kuin sattumoisin ministerivierailun päätteeksi salmea pitkin matoi tukkilautta.

Saimaan sillan saamiseen meni tapauksen jälkeen vielä melkein 15 vuotta. Silta tuli vuonna 1997.

Pistohiekan legendaarinen leirintäalue on hiljentynyt. Alueen kehittäjäksi oli tulossa Paradox Networks Oy. Sen tulevaisuuden kylän kakkoskodeissa ja yritysten käyntikorteissa piti asuman sekä tekemän bisnestä. Kiitorataa pitkin piti pukkaaman upporikasta väkeä soraan luontomuseoon, matineasaleihin ja näyttelytiloihin.

Taisikin olla liian hyvää ollakseen edes tarua. Nettikeskusteluissa vihjaillaan lisäksi siihen suuntaan, että kaavan aikaan saamiseksi puumalalaisia valtuutettuja olisi voideltu etanaillallisilla. Myöskään rovaniemeläisestä alueen kehittäjästä Kukkolat Oy:stä ei ole paljoa kuultu viime aikoina.

Kuoreksenniemeen on noussut lomaosakkeiden ryväs. Alue näyttää hiljaiselta. Sahalahden ravintola keikkuu yhä uittokosken partaalla. Kirjaimellisesti keikkuu, sillä kosken yli johtavat sillat näyttävät lahoilta ja portaista on lautoja poikki.

Kaikki ovat suunnanneet kulkunsa Siltakemmakoihin. Elokuun kemmakoilla käy enemmän väkeä kuin Sulkavan souduissa.

Pääsen Nestorin majalla Houellebecqin Maaston ja kartan loppuun. Kirjan päähenkilö asuu mummonsa talossa kymmenen vuotta niin, että käy omaa reittiään vain lähimmän ostoskeskuksen ruokakaupassa.

Sitten hän uskaltautuu kylälle:

”Kylä oli kasvanut melkoisesti, siellä oli ainakin kaksi ellei kolme kertaa enemmän taloja. Talot olivat siistejä ja koristeellisia. Pääkadun varrella oli runsaasti kauppoja, jossa myytiin paikallisia herkkuja ja käsityötuotteita, ja sadan metrin matkalla hän laski kolme kahvilaa, joissa oli edullinen internetyhteys.”

Matti Viialainen melkein katosi näkyvistä sen jälkeen, kun hän oli perustanut Vasemmisto  yhteen – yhdistyksen.

Suvi-Anne Siimes kertoo kirjassaan Politiikan julkisivu, että hänen toivonsa Vasemmistoliiton uudistamisesta kuoli puolueen ohjelmaseminaarin alla vuonna 2005, kun Matti Huutola (vas.) vuosi hänelle SAK:sta Viialaisen muistion demareiden ja Vasemmistoliiton yhdistämisestä.

Jututan paria Vasemmistoliiton sisäpiirin asioista perillä ollutta tahoa. Toisen mielestä puheenjohtaja Claes Anderssonilla oli aina kylmä rinki takapuolen ympärillä puoluesihteerinsä edesottamuksista. Arvelen, että Viialaisessa oli puolueelle liikaa karjalaista kauppamiestä; että hän on jotenkin sutki.

Puumalalaisella isälläni oli tapana kertoa legendaa siitä, kuinka Viialainen oli löydetty vasusta Puumalan kunnantalon rappusilta. Isä ei tiennyt tarinansa lähdettä tai edes sen todenperäisyyttä, mutta selvää on, että seudulla, jossa demarikin on epäilyttävä, on aivan sula mahdottomuus olla taistolainen, kommunisti tai edes vasemmistoliittolainen.

Soitan Riitta Viialaiselle matkamme jälkeen. Lomallamme häntä ei juuri näy. Hän tuntuu jotenkin jopa ihmisaralta. Puhelimessa emäntä kertoo iloiseen sävyyn matkailubisneksestään miehensä kotipaikalla.

Riitta Viialainen alkaa pikku hiljaa - 30 vuoden osa- ja täysaikapuumalalaisuuden jälkeen – tuntea kuuluvansa kyläläisiin. Nestorinrannassa on kesäisin kotikahvila ja majoituksessa on nyt käynyt yhteensä tuhat ihmistä.

Teksti: Pia Valkonen

Kuvat: Matti Valkonen

KUVATEKSTIT:

Puumalan kirkonkylän kupeessa olevaa Saimaan siltaa ei aikoinaan kukaan vastustanut. Nyt sillan ympärille on kehitetty monipäiväiset karnevaalit nimeltä Siltakemmakat. Niissä käy enemmän väkeä kuin Sulkavan souduissa.

Puumala on kummallinen keitos luontoa, rauhaa, venäläisten uusrikkaiden rahaa ja toivoa siitä, että Suomen ja Venäjän rajan yli pääsisi etenkin tänne suuntaan ilman viisumia.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi