Pia Valkonen

Miksi Oidipus sotkeutuu Odysseukseen ja pyöreät numerot vain pyörivät ympyröinä ja palloina

ke 4.11.2020

Maria soitti maanantaina. Puhuimme pitkän puhelun. Puhelun aikana sain jostain voimaa - varmaan siitä, että Maria tiuskaisi kiukkuisesti lähettäneensä minulle tunnukset jo aikapäiviä sitten - etsiä tytön tekstareista Storytelin tunnukset. Kiukku on hyvä asia. Se on voimaa.

Piti etsimäni Storytelistä Jouni Tossavaisen Taistelevat metsot. Jäin selaamaan venäläistä äänikirjallisuutta. Melko paljon venäjäksi Storytelissä on ihan silkkaa scheißea.

Löysin kuitenkin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan ja lopulta jäin aivan koukkuun Mihail Šiškinin Sinun kirjeesi (ven. Письмовник) -romaaniin.

Eilisen illan istuin keittiön pöydän ääressä ja kirjoitin Письмовникista ylös kokonaisia lauseita venäjäksi. Hannu-Pekka Björkmanin Puiden kultainen valo - Suoraan sydämestä Eeva-kolumnin laitoihin. Olen kopioinut Björkmänin kirjoituksen kirjoittaakseni siitä.

Esimerkiksi tämä kuulostaa aivan taivaallisen ihanalta venäjäksi - lause on Šiškiniltä: "Pojat luulevat, että tytön jalkojen välissä on salaisuus. Se ei ole totta. Siellä on limaa, bakteereita ja jotain myasmeja, joita vanha venäjän kielen olympialaisista saamani sanakirja ei tunne."

Ei varmaan tunne, sillä kuulin sanan väärin. Toinen kirjain on i eli и eikä taka-i eli ы. Koska miasma on lainasana, voi olla, että i-kirjain lausutaan venäjäksi aika lähellä taka-i-kirjainta. Miasma on 1700- ja 1800-luvulla esiintynyt esitermi käsitteelle mikrobi.

Käänsin Šiškinin lauseet omavaltaisen vapaasti. Olisipa ihanata, jos käsillä olisi Vappu Orlovin suomennos. Pitää jostain etsiä Sinun kirjeesi suomeksi. Jos Suomalaisessa kirjakaupassa ei enää ole, haluan leiman pokkaripassiini!, Huutonetissä näyttäisi olevan joko kympillä tai viidellätoista eurolla.

Innostuin käännöksistä, kun luin Karamazovin veljeksiä. En saanut sitä koskaan loppuun, sillä Karamazov-piirimme uuvahti. Ilman ryhmän sosiaalista painetta en kirjasta selviydy. Olisipa ihanata, jos taivaasta tipahtaisi minulle Karamazov-kirittäjä.

Pitääpä alkaa rukoilemaan.

Olin valmis lähtemään lynkkaamaan Dostojenvski-kääntäjän Tuomas Anhavan, kun tämä oli käyttänyt ortodoksisista pösilöistä sanaa hihhuli. Oikeista houkista ei ollut kyse, vaan jonkinlaisista omaa uskoaan korostavista pseudohoukista. Hihhuli on mielestäni edelleenkin liian protestanttiskarismaattisiin liikkeisiin liittyvä eikä minusta istu ortodoksiseen leksikaliaan.

(Käytän tällaisia sanoja juuri siksi. Haluan, että joku pieree verta blogini äärellä. Piere verta typerys, sinut vielä kaltataan! Satiainen saattaa vielä lukeneena ihmisenä olla mukana, mutta ehkä leksikalia-omamuodosteen käyttäminen oli hyödytöntä; Iokaste lienee pudonnut jo sanan protestanttiskarismaattinen kohdalla. Hih!)

Письмовникin ihastelemassani kohdassa tyttö pelmahtaa kadulle rakastelun jälkeen. Hän ei löydä pikkuhousujaan kiireessä ja arvelee, että Vovka Markovka on ne pihistänyt muistoksi. Ei haittaa, sillä kun tuuli käy hameen alle, tyttö ajattelee Vovka Markovkan olevan siinä hänen ihollaan edelleen.

Kohta oli niin kaunis, että olisin voinut vaikka itkeä.

Pitää kuunnella jossain käänteessä kirjan alku uudestaan. Oliko niin, että Volodja oli druidien horoskoopissa porkkana? Siitäkö tuli Vovka Markovka? Tyrskähdin, sillä itse - tunnustan - suhtaudun hienolla epäilyksellä joihinkin uushengellisten ihmisten juttuihin. Voi olla, että tajusin kohdan väärin ja tyrskähdin vinolle itselleni.

Druidien horoskooppi. Kaikkea sitä. Porkkana. Vovka Markovka.

Sellaisenkin lauseen Šiškin kirjoitti ihastuttavasti, että paskassa ei ole mitään likaista. Kirjekirjan alku valahti minulta ohitse, joten en tiedä, mihin lause liittyy. Siinä kohtaa kuuntelua otin kynän käteeni ja aloin kirjoittaa ylös lauseita, jotka tuntuivat räjäyttävän tajuntani.

Aluksi en päässyt venäjän kieleen sisälle enkä pitänyt Šiškinin äänestä. Se on kumman monotoninen. Erja Manton jälkeen enkelien äänikin vaikuttaa monotoniselta. Aloitin toissailtana kuunnella Ylen Areenalta Huojuvaa taloa Erja Manton lukemana ja kuuntelu keskeytyi Marian soittoon.

Ei haittaa. Ei Huojuva talo Ylen Areenalta minnekään katoa. On lohduttava tietää, että Ylen Areenalta löytyy Volter Kilven Alastalon salissa. Sitä on 48 tuntia. Jos tulee sellainen rupeama, ettei yhtään tiedä, mitä tekisi, on Alastalon salia kuuden työpäivän verran Esko Salervon lukemana.

Jos tulee vaikka pitkän lentomatka tai jotain. Joskus. Vietnamiin haluaisin vielä. Tai jos joudun autiolle saarelle ja saan ottaa yhden asian mukaan. Ottaisin sinne Ylen Areenan ja milloin en opiskelisi Volter Kilpeä luettuna, opiskelisin Kalle Haatasen haastatteluista maailmaa; filosofiaa, historiaa, psykologiaa, vallankumousta.

Tätä ei varmaan saa sanoa, että vallankumousta. Matti Apupapunenhan valittiin vissiin Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi - what ever it means - ja jospa Papunenä alkaa nyt uusliberaalina listiä Ylen vallankumouksellisia, jotka saattoivat jonkin aikaa mellastaa ihastuttavan Jouko Jokisen siunauksella.

Jouko Jokisen aikaan Yleen virtasi sellaisia älykköjä kuin Olavi Seppänen (Maria fanitti Olavi S:ää) ja Matti Johannes Koivu. Koivun sarja Suomen historiasta oli sivistävä ja avartava:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/03/metsaan-pysahtynyt-juna-matti-johannes-koivun-sukellus-modernin-suomen

Koivu tavoitti hyvin sen, mikä uusliberalistisesti marinoituneessa ajassa oli: "....kyseessä oli jonkinlainen monta vuotta kestänyt yhteiskunnallinen alakuloisuus ja luovutusmieliala." Aika oli marinoitunut ja pysähtynyt, ihmiset uusliberalismin nujertamia ja luovuttaneita.

Jokin on muuttunut. Ihmiset ovat totisesti ja vihdoin lakanneet taputtamasta, kuten Timo Harakka jossain alkuvallankumouksellisessa kirjasessaan kirjoitti. Jokin on muuttunut. Harakka on liikenneministeri. Ei hassumpi siinäkään postissa, sillä sanoi jossain A-studion keskustelussa, että persumölinä tarkoittaa ihmisten halua osallistua.

Myös persut on otettava mukaan vallankumoukseen, vaikka he syövät punaista lihaa ja heillä on typeriä persumielipiteitä. Jos persuja ei oteta mukaan (hallitukseen tai muuten oikeasti tekemään jotain), meillä on kohta Jussi Halla-ahon johtamat hallitusneuvottelut ja se on kylmää kyytiä se.

Katsokaa, miltä Amerikka nyt näyttää. Pahalta näyttää.

Olenpa kaukana otsikostani. Haen lisää kahvia. Juon tänään kahvini pienestä japanilaisesta kupposesta, jossa on oransseja, keltaisia ja punaisia kukkia. On pakko juoda nautiskennellen, sillä kupin suu on niin pieni, ettei kahvia voi hulauttaa kurkusta alas. Pitää siemailla.

Auts, tämä jäi irralliseksi kappaleekseen: "Toivottavasti Jokisella ja Papunenällä synkkaa. Eivätkös Ylen pääherrat ole Aamulehden aikaisia kamuja."

Odysseus ja Oidipus, Pontius Pilatus ja Leonid, Jouni Tossavainen - nämä vielä pitää täällä miettiä ennen kuin alan tehdä verottajan ilmoituksia ja kasata tilejä ja kansioida TO23-oppeja

Jouni Tossavaisen Taistelevat metsot voisin säästää Matin ja minun pitkille ajomatkoille. Siinähän on ideana Ferdinad von Wrihght ja taidehistorian palanen. Mattihan on syntynyt taidehistorioitsemaan.

Saas nähdä, maltanko odottaa Helsingin-reissua.

Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan jaksoi kiinnostaa minua Storytelin äänikirjana niin pitkään kuin tuli dostojevskimäis-karamazovilainen Pontius Pilatus -kohta.

En tavoittanut Pilatus-luvun interseksuaalisia ... ei kun intertekstuaalis-spirituaalisia sivusävyjä. Luvun piti varmaankin olla hienostuneesti neuvostovastainen, mutta minusta tuntui siltä kuin olisin kuunnellut Inkvisiittorikohtaa Karamazovin veljeksistä.

Kielitaitoni ei enää riittänyt ja hyppäsin Šiškiniln.

Bulkakov-myöhäisillan jälkeen yöni oli levoton. Heräsin siihen, kun puhuin venäjää unissani. Näin on käynyt ennenkin. Konevitsan luostarissa alussa vaikeiden ja pitkien tulkkausten jälkeen aivoni ikään kuin kelasivat kaiken yöaikaan ulos suuni kautta.

Eilen aamulla olin kyllä nukkunut, mutta ilmeisesti huonosti. Otsan ympärillä ei ollut huonon yön tekemää pantaa, mutta jotain tajunnassani oli vikana. Puoli päivää meni ennen kuin sain ensimmäisen laskun väkerrettyä.

Aivot olivat kuin takussa. Kaikki huipentui korjauspalkanlaskentaan. Laskenta meni ilmeisesti jotakuinkin oikein, mutta maksoin 263,23 euron sijaan 26 323 euroa. Summassa on juuri ne numerot, joita en hahmota. Kakkonen ja kuutonen on pahimmat. Nollat ja kasit menettelevät, kunhan eivät esiinnyt jonona. Jos jossakin viitteessä on nollajono, joudun ottamaan kynän ja tekemään nollien yläpuolelle järjestysnumerot: yksi, kaksi, kolme ja neljä nollaa, voilá!

Oikeasti. Bulgakovin kuuntelu myöhäillalla venäjäksi teki aivoistani eiliseksi kummalliset. Ei niissä hiekkaa ollut, kuten sellaisten öiden jälkeen, kun olen valvonut tunteja. Aivoni olivat vain omituiset.

Koko päivän oli sellainen olo, että koetan tehdä laskuja valtavan pallomeren palloista, jotka kaikki ovat joko mustia tai harmaita. Kakkosia, kuutosia, kolmosia eivätkä vähääkään mielenkiintoisia. Ykkönen ja vitonen ovat vähäsen mielenkiintoisia. Ilmeisesti näkömuistiin erottuvien pystyviivojen vuoksi.

Viime yönä ilta Šiškiä venäjäksi toi uniin Leonidin. Kait minä haluaisin kertoa Leonidin ja minun suhteen alkuajoista samalla tavalla kuin Šiškinin kirjekirjassa Aleksandra kertoi suhteensa alkuajoista Vovka Markovkan kanssa.

Ja Matin ja minun suhteen alusta totta vie haluaisin kertoa. Ihan satiaisen ja Iokasteen ja muiden kiusaksi. Enhän minä nyt muuten. Tässä vaiheessa, kun sytämeni on vielä mursketta ja sepeliä.

Hannu-Pekka Björkmanin vinjetti Eeva-lehdessä on Suoraan sydämestä. Kas kun ei perseestä. Kuka hittolainen on nämä vinjettisanat keksinyt? Melkein yhtä hirveä on tämä kuin kustantajien takakansilöpinät. Uuh, en nyt ajattele sitä, vaan sitä, miten kauniisti Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa.

Puiden kultainen valo -kirjoituksessa on tällainen kappale: "... kieli lyhenne aina, sanat pilkkoutuvat kuin halot. Lastuja voi keräillä koko elämänsä ja koettaa tehdä niistä jotakin, vaikka haikuja. Itsekin aion kirjoittaa jotakin. Lepäillä mustekivelläni ja pyörittää sulkaa vasten pergamentteja. Aion kirjoittaa ylös mielessäni ajelehtivia joutavanpäiväisiä ajatuksia ja lauselmia. Se lienee hyödytöntä, mutta on varsin viihdyttävää." (Eeva lokakuu 2020)

Haluaisin kirjoittaa kuin Börkman. Keveästi, ilmavasti, kauniisti, mutta kirjoitan näin: "Olisi (Penelope) pannut vaikka kaikkia Odysseuksen kilpakosijoita."

Tähän asetan kappaleet Odysseuksen ja Oidipuksen sekoittamisesta maanantain merkinnässä:

"Jostain käsittämättömästä syystä poimin Odysseuksen merkintääni, vaikka en pidä lainkaan Odysseyksen vaimosta Penelopesta. Joutava passiivinen nainen, jokaisen petturiaviomiehen uskollinen toivevaimo, mitä helvettiä, Penelope kutoi ja purki kutomansa, kutoi ja purki. Kosijoita vilisi ympärillä, mutta Penelope-tyhmyri sen kun pysyi uskollisena miehelleen, joka kuolasi vaikka minkälaisten kierosilmäisten seireenien perään tai köyri kyklooppia jossain läävässä.

Olisipa Penelope pannut ranttaliksi. Olisi pannut vaikka kaikkia Odysseuksen kilpakosijoita! Voi tyhmyri Penelope, minä olen Penelope, minä olin uskollinen ja minulla aviomieheni pyyhki Minotaurus-Iokasteensa persettä.

Entäs Oidipus sitten?"

En enää ihan tarkalleen muista, miten minun tässä piti jatkaa. Varmaan piti jotain Matin iokastekompleksista. Ja äidistä, joka on tappavan hirveä tyttärelleen. Sairasta, sairasta, sairasta.

Kun nyt kirjoitin auki, mitä Hannu-Pekka Björkman kirjoitti, alkoi vähän ärsyttää. Teksti lipuu kuin venho tyyntä järvenselkää. On viileätä jo, vaikka on kesäilta. Onko Björkmanin pahus sittenkin tekovaatimaton - kunhan kirjoittelen joutuvia, just joo!

Tämä on kuitenkin lämmin ajatus: "Minulla on seitsemän muistikirjaa, joihin kerään tieta, kaiken maailman tietoa. Siltä varalta, erttä joku joskus kysyy minuulta jotakin. Sitä ei ole vielä tapahtunut, mutta varmuudeksi."

Naurahdan tällä kertaa hyväntahtoisesti Björkmanille. Minulla on sen seitsemän muistikirjaa, joista osan - hauskoin kansitekstein - olen saanut kommunistijohtaja Julkuselta, ja seitsemänkymmentä kertaa seitsemän pientä sekä isoa lappusta, joihin olen kerännyt vaikka mitä, tietoa, piirroksia, sälää, muistoja. Minä niitä viljelen täällä keltään kysymättä, saanko. Ja prkl, roiskin niitä päin naamaa ihan ilman, että kukaan kysyy mitään!

Ah, vapaus! (Jota rajoittaa verottaja vaatimalla rakentamisilmoituksia. Alan tehdä niitä! Ehkä huomenna pääsen työnohjausoppimispäiväkirjani kimppuun. Jos minusta ei mitään kuulu, kirjoitan sitä.)

PS. Unohdin pohtia pohtimellani sitä, miksi sekoitan Oidipuksen ja Odysseuksen. Molemmissa on musta oo ja ruskea uu. Eikä eilinen lasku- ja palkkapallomeri ollut aivan harmaa ja musta. Mukana oli sinisiä kolmosia, mutten tiedä, miksei sinisestä väristä siinä yhteydessä ollut apua.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi