Anni Kytömäki sai Finlandia-palkinnon

Mun lempparit Nina Honkanen ja Hannu-Pekka Björkman, Lena Meriläinen, Olga Temonen, Mariat Guzenina ja Jugner olivat Eeva-Voi Hyvin -lehtien kansiotsikoissa

to 26.11.2020

Kerran naistenlehden toimittaja - ja vaikka vain vähän aikaa - olen sielultani aina naistenlehden toimittaja. Sitä enemmän vain paikallislehden toimittaja ja melko viimeksi rakennusalan yrittäjä. Yrittäjä kylläkin on ihan luonteva juttu minulle an sich, mutta toimialaamme säilytän kumman etäisyyden. Mitähän lapseni sanovat, kun heiltä maailmalla kysytään, mitä äitisi teki työkseen?

Oli tietokoneella, poltti tuohuksia ja kiroili kuin turkkilainen.

Tuli uusin Eeva-lehti. Pitkän aikaa säilytin Eeva-lehden (28.10.2020), jonka kansiotsikkona oli Marko Bjurströmin suru. Nyt lehti taitaa olla jo kapseloitu vintille aarrekarttaharjoitusta varten. Jutussa Maro Bjurström kertoo ravintoloitsijaveljensä Janek Bjurströmin kuolemasta ja sanoo, että veljesten lapsuus ei ollut onneton, vaikka äiti oli alkoholisti.

Tuli mieleen, että on lukematta loppuun Alex Schulmanin Unohda minut. Kirja kertoo elämästä alkoholistiäidin lapsena. Unohda minut jäi niin täysin Schulmanin Polta nämä kirjeet -kirjan varjoon, että mielenkiintoni vain herpaantui. Polta nämä kirjeet kertoo Schulmanin isoäitin ja isoisän kivettyneestä suhteesta. Kivettynyt suhde vaikuttaa myös Alexin omaan perheeseen ja ei voi olla arvelematta, että kirjailijan äidin alkoholismi on samaa perua.

Olin pitkään, varmaankin kuukausia vihainen, kirjailijan isoäidille, joka nuorena aviovaimona petti miestään Sven Stolbea ruotsalaisen kirjailijan Olof Lagercranzin kanssa, jäi huonoon avioliittoonsa ja oli julma, kylmä ja halveksiva elämänsä loppuun asti. Sven Stolbe tietenkin oli täysi paska aviomiehenä ja molemmat taistelevat metsokukot sekä Stolbe että Lagercranz eivät päässeet kokemuksesta. Kumpikin kirjoitti Karinistaan eri tarinoiden muodossa useaan otteeseen, melkein loputtomiin.

Tässä varmaankin todentuu se, että pitäisi päästää irti. Kuka ei päästänyt? Pettäjä, Karin.

Nyt lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, saatte hakata minulta ranteet irti, jos käyn hakeaan kirjakaupasta jonkun kirjan ennen kuin olen lukenut Alex Schulmanin Unohda minut loppuun - etenkin jos meinaan hiipiä kirjakauppaan, kun Schumanin Eloonjääneet ilmestyy. Eloonjääneet kertoo Sven ja Karin Stolben tyttären pojista, jotka ainakin kirjan otsikon perusteella ovat päättäneet jäädä eloon ja ainakin yrittää katkaista ylisukupolvista ketjua.

Nina Honkasen avioliittoromaanin Pohjakosketus löysin kesällä 2019. Aina vuosina 2004 - 2020 minä ajattelin, joko olisi Matin ja minun avioliiton pohjakosketus, kyllähän tämä oli heti alusta selvää, että avioliitto tästä tulee, jostain syystä, halusimme sitoa toisemme toisiimme emmekä keksineet muuta keinoa siihen kuin seinäjokisen pastori Markku Orsilan aamen Lakeuden Ristissä.

Joka vuosi. Pohjakosketus. Ei ollut. Vaikea sanoa, missä kohtaa loppujen lopuksi pohjakosketus oli. Ehkä niitä oli monta, mutta tässä me nyt sitten vain olemme ja kohta lähdössä tsekkaamaan potentiaalista työmaata.

Romaanilta Pohjakosketus en odottanut mitään. Nappasin sen Suomalaisen kirjakaupan uutuuspöydältä. Luin muutaan sivun ja sitä seuraavana yönä kirjan loppuun. Se oli imuisa, taitava ja viisas. Samalla googlasin Nina Honkasen, sillä en minä ollut tarpeeksi televisiota katsonut, jotta olisin hänet tiennyt. Nina Honkasen kerrottiin menneen yhteen Hannu-Pekka Björkmanin kanssa ja nyt heistä on tehty parisuhdehaastattelu uusimpaan Eevaan (25.11.2020).

Hannu-Pekka Björkmanin tekstejä olen lukenut Eevan kolumnistina. Ne ovat joskus makuuni liian lipuilevia, mutta välillä olen niitä jopa lainannut jossain yhteyksissä. Toki aina lähteen merkiten. Björkmanin paras puoli on, että hän on Ilmajoelta. Samanlainen köriläs habitukseltaan kuin toinen ilmajokinen jättiläinen Matti Mäkelä.

Kohta alan kertoa hetkestä, jolloin tajusimme Matti Pulkkisen muistoseuran vuosikokouksessa Nurmeksessa, kuka tutun näköinen mies takarivissä oli. Vuosi oli 2017 ja käsittääkseni Lapinlahden vasemmiston Lampiinsalmen lavan matonpanotalkoot tai ainakin (maton)panotalkoiden valmistelupäivä. En tarkkaan tiedä, mutta loppujen lopuksi valitsisin edelleen elämässäni sen, että olin Nurmeksen kirjastolla älykkäiden ihmisten seurassa Matti Pulkkisen vuosikokouksessa kuin täkäläisten tyhmimysten.

Hahaa! Pääsinpäs taas tähän.

Joka tapauksessa. Voi hyvin -lehdessä Maria Guzenina kertoo romahduksestaan. Hänen äitinsä on sairastunut alzheimeriin ja minä jo mietinkin, mitä Maria G:lle, jota paikkasin Kuopion demareiden ja vasemmistonaisten yhteisessä tilaisuudessa joskus vuonna kuokka ja kivi. Pidin ihan puheenkin ja jossain on vihko, jossa on sekin henkilökohtais-poliittinen puheeni.

Nyt tulee jo kiire, jos meinaan pestä hampaat ennen työkeikalle lähtöä. Tukan voin 

Anni Kytömäki voitti Finlandia-palkinnon! Se on ihanata. Hannu Lintu kuvasi kirjaa siten, että ensin luulin hänen valinneen Tommi Kinnusen, jonka uusimman romaanin nimeä on vaikea muistaa. Kuvaus oli niin ihastuttava - Anni Kytömäki oli rakentanut Linnulle henkilöhahmostaan ystävän - vai oliko se monikossa, en muista - kyllä minunkin on pystyttävä lukemaan siitä, miten problemaattista voi olla se, että sisällä kasvaa vieras ihminen. Lapsi, vauva, sikiö, hedelmöittynyt munasolu.

Anni Kytömäellä on meidän kulho tai pyrex-vuoka. Kirjailija Gerry Birgit Ilvesheimo paistoi Anni Kytömäki -tilaisuuteen suppilovahveropaistosta, joka oli kyllä melko kamalaa, mutta minä en olisi saanut aikaan edes sitä näillä leipurin taidoillani. Sen sijaan Gerryn kanakeitto oli ihanata ja sitä jäimme kaipaamaan lasteni kanssa. Ja mitäs Gerry meille laittoi Marian luona Vuosaaressa? Jotain sellaista, jossa oli paljon valkosipulia, nam!

Joskus vielä kuvailen sitä, kuinka kävimme Paldaniuksen soramontun takaisessa metsässä Gerryn kanssa keräämässä suppilovahveroita ja sitä, kuinka jäiset sienet kolisivat sankoon. 

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi