Lue kritiikkejä, mutta lue kirja itse ja päätä ihan omassa päässäsi!

Tänään illalla Finlandia-palkinnonjako kello 19

ke 25.11.2020

Tässä viestini tänään merkittävänä päivänä, en ole aikaisemmin näin kiinnostunut Finlandia-palkituista ollutkaan. Toivon, että Hannu Lintu valitsisi Anni Kytömäen Margaritan, vaikka en ole sitä lukenut, arvelen, että se pitää minun uskaltaa lukea, koska siinä on raskaudesta ja (lapsen, sikiön) kuolemasta - minullahan on kuollut kolme lasta, keskenmenoina - toisaalta toivon, palkintoa Mustaa jäätä -kirjalle, kirjailija on Anne Vuori-Kemilä:

"Hesarin Antti Majander lyttäsi Finlandia-ehdokas Mustaa jäätä niin perusteellisesti, että jotenkin toivon Hannu Linnun valitsevan Mustaa jäätä palkinnon saajaksi! Tämä olisi mennyt minulta ihan ohitse, ellei Hannele olisi tiedottanut, että nyt kaikki lukupiirit ja muut ryhtyvät tilaamaan Mustaa jäätä. Näin toimii lehtikritiikki nykyään. Joskus käänteisestikin.

Sitten semmoinen, että olisin kirjoittanut melkein kuin Leena Reikko Kulttuuritoimituksessa Antti Holman Kaikki elämästäni Holman Järjestäjän luettuani. Järjestäjässä oli persepanoa ja vaikka mitä homoprostituutiota. Kamalin romaanihenkilö oli Holmalla siinä LIHAVA KESKI-IKÄINEN KIRJASTON JOHTAJATAR. Vittu, että loukkaannuin siitä. Keski-ikäisenä naisena. Samalla alkoi naurattaa, että oikeasti! Semmoinen voi trimmatusta nuoresta mieshomosta olla kammottavinta maailmassa!

Anna-lukupiirissä oli katkelma Holman Kaikesta elämästäni. Katkelma oli kuvaus minäkertojan lapsuudenkodista. Äiti on äiti on äiti, aina vain äiti, kuten Karl Ove Knausgårdilla. Jotenkin itsestäänselvyys, että jos putoaisi kaivon pohjalle, olisi sielläkin vastaanottamassa äiti. Holman minäkertoja sanoo isästä, että isä on mysteeri. Oikeassa elämässä Antti Holman isä on ollut Matin veljen tyttären rippipappi. Ei mikään vitun mysteeri, vaan ihan tavallinen pohjoissavolainen pappismies.

Jännä, että annoit mulle linkin Kulttuuritoimitukseen. Kulttuuritoimituksen päätoimittaja on Marita Salonen. Maritan ja Oilin kanssa me oltiin Tampereen yliopistossa kuin kolme paitaa ja persettä. Ei kun miten tämä nyt menee. Kaksi paitaa ja perse. Olinko minä se perse? Ehkä, sillä kaksi paitaa riitautuivat yhdellä mökkikeikalla toisiinsa perusteellisesti. En tajua eikä kukaan varmaan tajua, mitä tapahtui. Sen jälkeen Oili ja Marita olivat vuosia toisilleen ilmaa. Ja minä siinä välissä, perse siis, kunnes Oili hylkäsi minut. Oili vaihtoi Jyrki Lehtolaan ja Päivi Alasalmeen. He olivat niin palj´hienompia ja coolimpia kuin minä kepulaistaustainen maalaistyllerö. Oili ja Päivi kiitivät upeina kaksimetrijalkanaisina pitkin Tampereen yöelämää ja kehittivät kaikkia draamoja, sillä näyttivätkin draamaqueeneilta. He olivat tummia, pitkiä ja kauniita. Olen tämän kertonut blogissani ehkä alun toistakymmentä kertaa.

Kerron aina vain, sillä tämä on minulle tärkeää. Sen käsitteleminen, että olen elänyt ihan väärässä ajassa. 1980-luvun loppu oli henkisesti kammottavinta aikaa, mitä voi kuvitella. Vasemmistolle naurettiin, maalaisuus oli hävettävää. Miksi Kari Hotakainen vasta nyt kirjoittaa Tarinansa? Myöhäistä, sanon minä, tendenssiromaani, prkl.

Marita Salosesta ajattelin joskus, että hän on oikeastaan ainoa, jolle mulla on toimittajatutkintolaisista sanottavaa ja jonka kanssa on puhuttavaa, sillä Maritalla oli/on oma televisiotuotantoyhtiö Pilkku ja Marita kyllä ihan ainoana ei kun toisena - minähän olen se toinen! - meidän kurssilta tietää, mitä on työllistää toinen ihminen. Se on hmmmm niin. Se on .... tiedät kyllä itse entisenä yrittäjänä, mitä koetan sanoa:D:D:D:D

Mulla on Maritalle käsin kirjoittamalla aloitettu kirje viime keväältä. En saa jatkaa sitä loppuun ennen kuin olen kirjoittanut kolme muuta kirjettä, joita olen suunnitellut ihan perinteisenä etanapostikirjeenä lähettää."