Pia Valkonen

Pieni valaistuminen ja hyvä niin, amen, amen

Taivaaseen pääsystä, synnistä ja valaistumisestakin

pe 23.10.2020

Olen edelleen ja alati sitä mieltä, että Karen Armstrongin kirja Jumalan historia on ehkä valaisevin koskaan lukemani tietokirja - se pani ajatukseni ihan kokonaan uuteen asentoon, kiitos Armstrongin löytämisestä kuuluu Ylä-Savon subcomandante Marcosille, terveisin Naomi Klein.

Silti tämänpäiväisessäm merkinnässäni arvostelen Karen Armstrongia vahvasti.

Karen Armstrong (s. 1944) on entinen katolinen nunna. Wikipedian mukaan brittiläinen Armstrong eli vuodet 1962 - 1968 katolisessa Society of the Holy Child Jesus -sisaristossa. Nunnaelämänvaiheen jälkeen Armstrong opiskeli englantia ja teki väitöskirjan runoilija Alfred Tennysonista. Väitöskirja jostain syystä hylättiin. Wikipedia ei kerro sen tarkemmin, vaikka kyllä saisi kertoa.

Enkä nyt aio sukeltaa edes wikipediaan katsomaan, kuka oli Tennyson. Nimi toki on tuttu, vaikka runoja vihaankin.

Wikipedia kertoo aika yks´kantaan, että tehtyään dokumentin apostoli Paavalista Amstrongista tuli vähitellen arvostettu, mutta yhtä aikaa kiistanalainen monoteististen uskontojen tutkija. Tässä ominaisuudessa minä arvostan häntä, koska lukemalla Jumalan historian kahteen ja puoleen kertaan, olen vakuuttunut siitä, että kaikki uskonnot ovat oikeassa.

Ja yhtä aikaa väärässä. Kaikki uskonnot ovat ihmisen hapuilevia yrityksiä kuvata sitä, mikä universaalissa, kaiken kattavassa Kirkossa, Kristuksen ruumiissa,- universum on Kristuksen ruumis, me olemme osa sitä, me olemme osa jumaluutta - on kuvaamatonta.

Ortodoksisessa liturgiassa toistuu veisu:

"Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä.
Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä.
Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Pyhä Kuolematon, armahda meitä.
Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä."

Jumalasta ei oikeastaan voi sanoa muuta: "Pyhä Jumala, pyhä väkevä, pyhä kuolematon." Jos tuntuu siltä, että olen kirjoittanut tästä alun toistakymmentä kertaa, sanon, että ei pidä paikkansa. Olen kirjoittanut tästä seitsemänkymmentä kertaa seitsemänkymmentä kertaa. Enkä väsy aiheeseen koskaan.

Siksi en voi kuin taputtaa käsiäni, kun luin Kotimaasta selostuksen seminaarista, jossa kurkotettiin Kohti laajempaa toivoa.  Seminaari oli lauantaina 10. lokakuuta 2020 Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Seminaari oli ekumeeninen.

Toivo-seminaarissa käsiteltiin aihetta, jolla jutun mukaan on monta nimeä. Rakastamani termi Apokatastasis tarkoittaa kirjaimellisesti ennalleen asettamista. Käsitän ennalleen asettamisen siksi, mitä ortodoksisen liturgian suuressa ekteniassa rukoillaan: "... Kaikkien yhdistymistä."

Teppo Kulmala loistavassa käsittelee masennusta esseessään Taivasalla kevään pimeydessä. Kirjoitus löytyySeppo Järvisen kokoamasta kirjasesta Taivaan alla.

Masennus on helvetti. Helvetti on erossa olemista. Erossa omasta itsestä, universumista, Kristuksen ruumiista, Jumalasta. Me olemme universumin osia, me olemme osa Jumalaa. Siksi me olemme Jumalan kuvia. Jumalan kuvia ovat yhtä lailla omenakääriäiset ja mollukkakalat valtamerien syvyyksissä, Jumalan kuvia ovat sinilevät ja viherlevät ja syntiä on, kun ihminen paskoo järvet niin, että levät roihahtavat.

Synti on kohtuuttomuutta. Nälän tunne on tarpeellinen elollisen elossa pysymisen kannalta, seksuaalinen halu on tarpeellista elämän eteenpäin viemisen kannalta, jano on välttämätön, jotta elollinen saisi organismiinsa H2O:ta. Viha on tarpeellinen jossain kohtaa, jotta osaisi tehdä rajan. Tässä menevät minun rajani ja tässä on minun aviomieheni. Vihaan teitä, jotka olette rikkoneet rajani.

Ei turhaan ollut 1980-luvun lopulla punkbändiä nimeltä Pyhä Viha, terveisin ex-punkkari.

Kohtuuttomuus vie seitsemään kuolemansyntiin. Ne ovat: Ylpeys, turhamaisuus, kateus. viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Ainakin tynnyrinainen on syyllistynyt toiseen kuolemansyntiin minun suhteeni, hän on koko sen ajan, kun olen ollut mukana Lapinlahden vassuissa ollut minulle kateellinen. Listalla kuudeskaan kuolemansynti ei ole hänelle tuntematon.

Myös Satiainen on ollut minulle kateellinen siitä lähtien, kun aloin uhata hänen asemaansa, olemassaoloaan tullessäni tähän firmaan. Korostaessaan ikuista neitsyttään Satiainen on mielestäni syyllistynyt puhtaaseen itsepetokseen. On ollut himokas. Himot ne ovat hiirelläkin, kuten sanonta kuuluu. Tai niin kuin Hänen Pyhä Jeesuksensa, jolle uhrasi kalleimman aarteensa, sanoi, että laho kanto se reen kuataa.

STOP. Nyt lakkaan tästä.

Oirgenes ja Greogorios Nyssalainen ovat kirjoituksissaan ottaneet esille apokatastasiksen, universaalin pelastuksen. Nyssalaisen mukaan syntisiä rankaistaan, mutta terapeuttisesti niin, että syntiset hylkäävät lopulta pahan. (Kotimaa, pe 16.10.2020 Kohti laajempaa valoa s. 22).

Uskon vahvasti siihen, että paha saa lopulta palkkansa. Olenhan minäkin saanut - viipeellä, mutta naamalle tuli. Uskon oppineeni. Jos on niin tyhmä, ettei opi, ottaa naamalleen kerta toisensa jälkeen. Sori, Satiainen, kuka on neljäs rakennusalan yrittäjäsi?

STOP.

Seminaarissa on puhunut englantilainen anglikaanipappi Robin Parry. Parryn mukaan universalismi herää historian kulussa henkiin yhä uudelleen: "Sanoisin, että universalismin nousu yhä uudelleen kytkeytyy syvään kristilliseen vakaumukseen Jumalan rakkaudesta, hyvyydestä ja oikeamielisyydestä, ihmisen arvokkuudesta hänen kuvanaan. Kristuksen voitosta synnin ja kuoleman yli. Juuri ne vakaumukset, jotka saavat epäilemään iankaikkista rangaistusta, sysäävät kohti suurempaa toivoa." (Kotimaa, pe 16.10.2020 Kohti laajempaa valoa s. 23)

Kohta lähden kohti psykofysioterapiaani, työnohjauksen työnohjaustani. Karen Armstrongin kritiikki tulee siinä, että hän sanoo Jumalan historian alussa henkisen valaistumisen olevan vaikeaa, että pitää tehdä töitä otsa rypyssä ja kainalot hioten. Kädet nyrkkiin puristaen suurin piirtein kuin vittujoku vittusaarijärvenvittupaavo. Kynnä, kylvä ja sitten tulee halla, joka vie sadon.

Mikä siinä pitää olla niin vaikeaa? Sen kun heittäytyy Jumalan, universumin huomaan. Lakkaa ponnistelemasta, päästää irti. Pieniä valaistumisia voi olla hyvä päivä täynnään. Ei pidä antaa kiusaajalle, omalle demonipäälle valtaa, kuten tämänkin kirjoituksen aikana tein.

En päässyt Sanna Urvaksen mainioon väikkäriin tässä merkinnässä ollenkaan. Helluntalaistaustaisen Urvaksen dogmatiikan väitöskirjan otsikko on "Theology of sin and evil in Classica Pentecostalism - to case studies". Tynnyrinainen, älä välitä, en minäkään tiedä, mikä on pentocostalism. Jos luet blogiani, otetaan asiasta yhdessä selvää.

Modernit teologit Urvaksen väikkärin mukaan ovat sitä mieltä, että yksilö on vastuullinen, mutta samalla synti on yhteisöllinen ongelma: "Jos yhteisöt antavat itselleen luvan toimia väärin, pitäisi niiden tehdä parannusta ja elää oikein."

Minusta tynnyrinaisen teot olisivat myös Lapinlahden vasemmiston yhteinen juttu. Ja surullista on, että yhteisö ei kykene käsittelemään sitä. Vaikka on me toot ja kaikki.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi