Mutta minä rakastan sinua sivulta 29 jne

la 19.9.2020 klo 12.30

Maria heräsi. Suihkutin ja puin tytön. Maria pystyy Vuosaaressa olemaan omatoimisempi. Täällä meillä ei ole enää kahvoja eikä tukia tai muita arkea helpottavia varustuksia. Matti piirtää meille tuvassa eläketaloa. Toistaiseksi kirjakysymys on ratkaistu niin, että otan mukaani täältä vain tärkeät kirjat. Kuriositeetit joutavat makkeloitavaksi.

Katson jo jokaista kirjaani sillä silmällä. Ehkä alan karsimisen heti. Käytävän kirjanurkkauksen järjestäminen pysähtyi, kun haimme Marian Lapinlahdelle. Huomenna on sadepäivä. Pesen pyykkiä ja järjestelen käytävän. Alin naulakko pitää Matin mielestä vapauttaa päivittäispäähineille ja kintaille.

Pääsin aamulla Marian heräämistä odotellessa Eppu Nuotion kirjaan Mutta minä rakastan sinua sivulle 29. Oli pakko kertoa lempparikirjastoni lempparikirjastosedistä ja kivasta demarista fiksuine vaimoineen.

Nuotion romaanin toinen keskushenkilö on lvi-insinööri Lauri Eriksson. Lauri ja Eriksson yhdistettynä on yhtä yhteensopiva kuin metsänpoika ja puhelin (s. 36). Vaimo Eeva on erosi Laurista sen vuoksi, että tässä ei ole muuta vikaa kuin, että jotain avioliitosta jäi puuttumaan. Lisäksi Lauri oli umpitylsä.

Niinpä Lauri on tullut insinöörimäiseen tapaan siihen tulokseen, että pettymyksistä selviytyy  parhaiten niin, että välttelee niitä (s. 29). Tässä tulee nyt sitten suomalaiselle miehelle tyypillinen välttelevä kiintymyssuhde.

Tulin ärsyyntyneeksi heti kirjan alkupuolella, sillä aloin listata kohtia, joissa Nuotio käyttää sanan selviytyä tilalla sanaa selvitä. Tampereen yliopiston kielenhuollon timmi äitihahmomme Liisa Manninen takoi meidän, toimittajatutkintolaisten kalloihin, että humalasta selviää, pahasta tilanteesta selviytyy.

Nuotio käytti selviää-sanaa sivuilla 29, 32 ja 35. Sitten lakkasin ottamasta sivunumeroja ylös.

Sivulla 35 on äärimmäisen kaunista kuvausta, jos ei kiinnitä selviää-verbiin huomiota: "Säätiteteilijät ovat ihmeissään, sillä korkeapaine ei näy heidän satelliittikuvissaan. Maaliskuinen taivas repeää ja pudottaa kevään kaupunkiin. Se tulee yllätyksenä kuin rakastuminen. Säätiedotukset olivat lupailleet kylmää, mutta päivä ottaa ihmiset syleilyynsä ja valaa heihin uskoa, he selviytyisivät (olen tässä kohtaa kustannustoimittaja ja korjaan kömpelyyden) kyllä, jaksaisivat kesään ja kesän yli uuteen pimeään." (Eppu Nuotio, Mutta minä rakastan sinua s. 35)

Huikean kauniita ilmaisuja! Taivas repeää ja pudottaa kevään kaupunkiin. Päivä ottaa ihmiset syleilyynsä ja valaa heihin uskoa. Tämä oikeasti on niin kaunista, että voisin vaikka vähän itkeä.

Nuotio osaa kirjoittaa myötätuntoisesti jopa limerentistä rakkaudesta. Tekstiin piilotettu terä kuitenkin sohaisee. Kuvaus löytyy sivulta 38 - 39. Limerentti rakastuja saa tunteestaan päiviinsä merkitystä ja sisältöä. Limerentti rakastuja herää rakastettunsa vuoksi, käy suihkussa häntä varten, voitelee ihonsa tuoksuvilla öljyillä ja pitää huolta siitä, että hänen hiuksissaan ei ole kaksihaaraisia. Kaksihaaraiset paljastivat kaikkitietävän kertojan torahampaat.

Kaarin vanhemmat elävät pitkässä ristiriitoja täynnään olevassa avioliitossa: "Kaari uskoo sekä äitinsä että isänsä tietävän, että elämä olisi paljon yksinkertaisempaa ilman toista, mutta eivät he silti koskaan eroaisi. Se ei tulisi kuulonkaan." (Eppu Nuotio, Mutta minä rakastan sinua s. 39) Tämä oli jotenkin kaunista. Pitkän avioliiton vanhan kansan pariskunta ei ristiriitoihin kompastu.

Kirjan päähenkilön, tavallisen historian maikan, Kaarinin entinen aviomies-rehtori, Sauli, on melkoinen pukki. Kun rehtori eroaa hissan maikasta ja vaihtaa tämän nuorempaan kemian opeen, opettajainhuoneen naiset supisevat Kaarinille, että Kaarin ansaitsee paremman miehen. Yhdellä jos toisella on kokemuksia rehtorin iskuyrityksistä ja joidenkin kanssa reksillä on ollut salasuhdekin.

Karmivaa!

Aviomiehen kuvaus on uskottavaa ja todentuntuista. Joka sana teki kipeää, kun luin rehtori-pukista, erosta, muistoista ja Kaarinin entisen avioliiton mädäntyneeksi käyneestä kommunikaatiosta.

Kaarin miettii jotain yhteistä muistoa. Sekään ei ole vielä muuttunut hyväksi muistoksi. Erosta ei ole kulunut tarpeeksi aikaa. Meidänkin avioliitossamme oli talvella vaihe, jolloin kaikki yhteinen tuntui mädäntyneeltä, mutta nyt alan tajuta, mitä tarkoittaa dissosiaatio á la Matti Valkonen. Se tarkoittaa sitä, että aviomieheni ei minun, kristillisin menoin vihityn vaimonsa, vihkikaavassamme oli tahto rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä kuolemaan asti - kanssa ollessaan ole uhrannut ajatustakaan Satiaiselle tai panolastille.

Uskon sen, sillä niin totaaliselta aviomieheni muistinmenetys vaikutti. Ei muistojen puuttuminen oikeasti ihan täydellistä ollut, mutta pääosin uskon Mattia. Hän ei muista, sillä ei halua muistaa. Kaikki on ollut niin painajaismaista. Muistaminen aiheutti hirveän ahdistuksen. Melkein sietämättömän. Pulssi nousi ja mies hikosi. Semmoisia sylkyttelyjä aviomiehelläni on ollut, voi taivahan talikynttilät ja Satiaisen hieromasauvat. Uskon sen, voi hyvä ihme, että uskon.

Siinä mielessä Matti on oikeassa. Minä olen paljon enemmän ollut poissa, kun Matti on ollut paikalla. Nytkin on ilmassa hermostumista. Kun kirjoitan, se herättää aviomiehessäni levottomuutta. Olen poissa, toisessa maailmassa. Ja pitäisi lähteä puolukkaan hyvän sään aikana.

Jotain minun piti vielä... NIIN. Kaarinilla on ihana ystävätärpiiri. Naiset ympäröivät Kaarinia kuin huntu. Naisten välinen ystävyys on romaanin parasta antia. Etsisin tähän jonkin kuvaavan kohdan, mutta Maria haluaa lounasta ja on koottava itseni läppärin äärestä ja lähdettävä. On kohdattava syyskuinen tuulilauantai.