Uusien tyyppien johtamisesta

to 10.9.2020

Jokohan entinen työntekijämme, entinen avainhenkilömme, on saanut toisen lapsensa? Laskettu aika oli toissa päivänä. Eilen oli kahden uuden työntekijän tulohaastattelu Kuopiossa. Haastattelu oli jo kolmas. Ensin tyypit katsasti nuorempi insinöörimme, sitten me Matin kanssa pölähdimme miesten työmaalle ex tempore ja nyt sitten ajattelin ryhdistäytyä ja järjestää kunnollisen kiirettömän työhaastattelun.

Uudet tyypit varmaan ajattelivat, että onpa firma ja onpa monimutkaista. Jos tähän asti rekrytoinnit on meillä tehty K-Raudan kassalta tai niin kuin kulttuuritietoiselle hirsirakentamisen asiantuntijallemme tein työhaastattelun Kuopiossa Sokoksen ruokaosastolla eduskuntavaalikarkeloihini kuuluneen Kuvakukko-tapaamisen jälkeen, tulee harkita vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Ainakin haastattelupaikan valitsin huolella. Matti ehdotti Neulamäen Pitokammaria. Se on lounaspaikkana perinteinen ja ruoka taattua miesmiesruokaa runsaine lihapatoineen. Tilana Pitokammari on neuvotteluihin kuitenkin liian pieni.

Helenan Soppa Toivalassa olisi sittenkin ollut parempi, koska vieressä sijaitsee Kuopion Tekniikka ja sieltä olisi voinut ostaa uusille tyypeille työasut sekä kypärät kaikkine nykyisin vaadittavine hilavitkuttimineen, kuten silmä- ja kuulosuojineen.

Kesän alussa haimme Kuopion Tekniikasta minulle oman valkoisen kypärän. Olen siitä otettu, sillä valkoinen kypärä työmaalla kertoo, että tässä menee pomo. Tietenkin mieluummin ottaisin pinkin kypärän, joka kertoisi, että tässä menee rakennusliikeyrittäjän vaimo, mutta sellaista tunnusmerkkiä rakennusmaailmassa ei ole vielä keksitty.

Sanon uutta parivaljakkoa uusiksi tyypeiksi, sillä niin heitä kutsui muudan Kuopion kaupungin museovirkamies. Hyvä nimitys. Vai minäkö sanaa uusi tyyppi käytin ensin? Sana kuitenkin sopii minun suuhuni ja kiharapäisen virkatyypin suuhun.

Tyyppi, se on jotenkin neutraali ja mutkaton. Uusi tyyppi. Onko tyypillä  sukupuoli? Ehkä tyyppi on mies. Sanoisinko uusia naistyöntekijöitämme uusiksi tyypeiksi? Ehkä en. Tätä tulee miettiä.

Helenan Soppa putosi valikoimasta, vaikka siellä saattaa valita lihattoman lounaan, jos osaa rakentaa salaateista ja alkukeitoista sekä vaihtoehtoruoasta kokonaisuuden. Soppa putosi vaihtoehdoista, sillä ajattelin, että ei tule edestakaisin ajua Kuopion keskustaan uusille tyypeille. Tulihan heille sitten lopulta.

Skillan ruoka on erinomaista, mutta työhaastatteluja emme siellä enää järjestä. Sali on kyllä turvallisen meluinen. Meidän puheemme ei kuulunut lähipöytiin taustamelun vuoksi, mutta eipä kuulunut vastapäätä istuvankaan puhe. Skillassa oli outo melumössö.

Kun meillä, yrittäjäpariskunnalla, on kummallakin kuulovaurio ja istuimme vierekkäin, emme kumpikaan kuulleet toisiamme. Lisäksi Matti peitti toisen työhaastateltavan.

Istumajärjestys tulee tällaisessa tilanteessa miettiä uudestaan. Minun on ehkä sijaittava Mattia vastapäätä tai jotenkin päästävä liikkumaan haastattelutilanteessa siten, että saan käännettyä paremman korvani Matin matalille mörinöille.

Vasen korvani lakkasi elokuun puolivälissä kuulemasta matalia ääniä. Ensin korvasta kuului pokse ja sitten alkoi ininä sekä suhina. Hetken pelkäsin, että minullakin alkoi tinnitys.

Kirjoitan näin pitkästi aina syömisistä, sillä huvitti, kun co-learn -motiivikartoituksesta löysin kohdan, jossa minulla on korkea intensiteetti. Minulla on suuri syömisen tarve. Olen ajatellut, että koska olenkin introvertti ja mieluummin tekemisissä tietokoneitse ihmisten kanssa kuin livenä, tilanteissa, joita jännitän ja joihin joudun tsemppaamaan, melkein ruoskimaan itseäni, hellin itseäni syömisellä.

Näin palaverien yhteyteen meidän firmassa tulee järjestää herkkuja, jotta toimitusjohtaja motivoituu. Naurakaa nyt. Tämä on minulle totisinta totta. Toimittajan työssä oli ihanata, kun useissa haastattelupaikoissa tarjottiin kahvia.

Se oli ihanata siihen asti, kunnes yhtenä monen haastattelun päivänä join niin paljon kahvia, että tutisin seuraavan yön. Päätin, että tämä tämmöinen loppuu tähän ja lopetin tykkänään kahvin juonnin.

Seuraavan työpäivän iltapäivään meni jotenkuten. Päätä kivisti, mutta kestin hammasta purren. Noin kello 14 oli pakko kiertyä kehälle Matti ja Liisa -lehden toimituksen vessanpytyn ääreen. Oksensin niin, että luulin pääkoppani hajoavan siihen paikkaan.

Pidin pintani monta viikkoa. Päänsärky kesti kolmen viiikon ajan. Lopulta vihreä minttutee alkoi öllöttää ja palasin aamukahviin. Siitä lähtien olen juonut varovaisesti kahvia aamulla ja nyt olen pienentänyt aamukahvinkin määrää. Juon aamulla Paula-siskolta saamistani Arabian Kirsikka-kupeista.

Ne ovat vähän isommat kuin tavalliset kahvikupit. Semmoista 1970- tai 1980-luvun teekuppikokoa. Kaksi Kirsikka-kuppia tavallisimmin riittää päivässä. Jostain syystä olen innostunut kummallisista asioista. Minulle tuo iloa juoda isosiskon vanhoista Kirsikka-kupeista aamukahvia.

Ajattelen, että Paula on pitänyt Kirsikka-sarjasta hyvää huolta ja niiden taru oli vähällä päättyä siihen, että koko Suomi alkoi juoda kahvinsa ja teensä samanlaisista Muumi-mukeista. Matti juo kahvinsa Annan lahjoittamasta Muumipappa retkellä -mukista.

Minä heitin lempparimuumimukini, hattivattikuosisen, keittiön kaapin seinään, kun oli meneillään aviorikosselvitys. Keittiön ikkunan sain rikki koiran metallisella harjalla. Keittiöön on tilattu lämpölasi.

Pitkään aikaan en ole saanut totaaliraivareita. Ehkä tilanne on tasaantumassa.

Haastattelun jälkeen käytiin katsomassa uusien tyyppien tulevaa työmaata. Sen jälkeen oli seuraava tyyppien tuleva työmaa ja sitten vielä illansuussa firman yksi konsultaatiokeikka.

Hannele lähetti Savon Sanomien linkin jutusta, jossa pohditaan sitä, että koska työelämän megarendinä on itseohjautuvuus, johtaminen on unohtunut tai se tuntuu johtajista niin vaivalloiselta, ettei vain huvita.

Tunnistan itseni jutusta.

24 h SS-lehden tilaustäppä tuo vain herjoja. Sama oli viime viikolla, kun koetin lukea Etelä-Saimaasta eurolla maakuntajohtaja Matti Viialaisen haastattelun. Otsikkona oli, että Matti Viialainen on löytynyt Puumalan kunnantalon portailta.

Tällainen oli jutun alku:

"Poikavauva löytyi hylättynä Puumalan kunnantalon portailta – Hänestä tuli kuuden laudaturin ylioppilas, tunnettu poliitikko ja Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen
Matti Viialaisen mukaan hänen elämässään on ollut isoja onnenpotkuja. Kuten se, että pienviljelijät Ville ja Mari Viialainen ottivat löytölapsen ottopojakseen. Näyttävän uran tehnyt Viialainen jää eläkkeelle Etelä-Karjalan maakuntajohtajan tehtävästä, mutta intohimo Saimaan alueen kehittämiseen ei sammu."

Ryhdyin chattailemaan asiakaspalvelu-Lindan kanssa ja tämä vaihdatti minulla järjestelmän salasanan. Joops, alanpa lukea tilaamiani Etelä-Saimaata ja Savon Sanomaa. SS-lehden tilaus on voimassa 24 h ja Etelä-Saimaan kuukauden ajan. Saan lukea käsittääkseni myös muita Kaakon Viestinnän lehtiä, kuten Itukkaa ja Länkkäriä.