Pia Valkonen

Johtaminen ei ole aina kivaa, vaikka voi se joskus ollakin

to 27.8.2020

Johtamistaidon opisto, johtajien ja esimiesten työnohjaajakurssi nro 23, TO23
Pohdintoja kirjasta Työyhteisön työnohjaus (Kallasvuo, Koski, Kyrönseppä & Kärkkäinen (toim.)
Pia Valkonen, Juhani Ahontie 5c, 73100 LAPINLAHTI p. 050 5511611, pia.valkonen@lapiomies.fi
to 27.8.2020

Olemme juuri nyt Rakennus- ja restaurointiliike Lapiomies Oy:ssä tilanteessa, jossa meidän, yrittäjäpariskunnan, tulee todella katsoa eteenpäin (Kallasvuo yms. 2012, s. 99). Olemme rekrytoimassa uusia työntekijöitä osin Ysaon koulutus- ja oppisopimuksilla. Osin edelleen rekrytointi meillä tapahtuu kuin venäläisissä ihmesaduissa. Verkosta nousee hauki, joka täyttää kolme lupausta tai Ivan Duratšok lojuu hevosen vetämissä lantarattaissa vodkapullon kera ja hyvin käy joka tapauksessa. (Valkonen, 2020, s. 19)

Olemme löytäneet työntekijän meille siten, että aviomieheni-yrittäjäkumppanini tapaa K-Raudan kassajonossa pikku siskonsa entisen poikaystävän, joka on tässä välissä ehtinyt 60 vuoden kunnioitettavaan ikään ja muuttunut autokyytiä Varpaisjärven tytöille antaneesta nuoresta miehestä kokeneeksi kirvesmieheksi.

Kävi meille niinkin, että rakennusinsinöörimme lausui kuopiolaisen rautakaupan kassalla maagiset sanat: ”Lapiomies Oy:n piikkiin!” ja silloin hallintotieteilijästä hirrenvaihtoasiantuntijaksi sekä tietokirjailija-nettisivujen tekijäksi meidän palveluksessamme muuntautunut monialaosaaja tuli pyydetyksi hirrenvaihtoon Kallaveden saarelle juuri ennen seuraavaa kirjaprojektiaan.

Tietokirjailija oli sattumoisin asioimassa rautakaupassa – varmaankin hakemassa jotain tarviketta Kallaveden saaressa sijaitsevalle mökilleen, ja rakennusinsinöörimme kanssa huomasivat, että mökki on lähellä firmamme saaressa sijaitsevaa työmaata.

Tietokirjailija-hirrenvaihtaja-hallintotieteilijä kävi sitten hurmaamassa toimeksiantajamme maineikkaan kulttuuri- ja pappissuvun jälkeläiset jutuillaan että hirrenvaihtoammattitaidollaan. Ja me saatoimme lähettää hänen jäljestään muhkean laskun.

Meille myös tarjoudutaan töihin. Huomenna allekirjoitamme toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen ja samalla Ysaon oppisopimuksen eräälle taiteen maisterille, joka haluaa restauroijaksi. Me haluamme myös hänen projektipäällikön osaamisensa.

Yhteistyökumppani-arkkitehti välitti vähän aikaa sitten meille sähköpostilla nuoren perinnerakentajan yhteystiedot. Aviomieheni haluaa kouluttaa hänestä restauroijan, sillä vihaa sanaa perinnerakentaminen. Onhan olemassa keskiaikaista kulttuuria manifestoiva valtakunnallinen osaajarekisteri Restaurointikilta, jonka jäsenet minusta vaikuttavat rituaaleineen, oltermanneineen ja sulkamestareineen Ku Klux -klaanilaisilta.

Nuoren perinnerakentajan vanavedessä häämöttää jälleen ammatinvaihtaja - viisikymppinen autonasentaja, joka vielä pohtii sitä, miten hullu porukka häntä on töihin houkuttelemassa. Autonasentajiakin tässä firmassa tarvitaan, sillä kujetuskalustomme on melkein yhtä museaalista kuin koko restaurointikillan ajatus.

Restaurointikilta ja sen taustalla olevan Mestarikiltaneuvosto tuntuvat vähän hassahtaneilta, mutta tosiasiassa kilta on täynnään pitkän linjan asiantuntijatyötä sekä käytännön rakennusrestaurointia tehneitä ammattilaisia. He ovat saavuttaneet myös yhteiskunnan legitimaation, kun on suunniteltu auktorisoituja alan ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja.

Aviomieheni-yrittäjäkumppanini on ollut mukana restaurointialan kisällintutkinnon ja mestaritutkinnon luomisessa. Hän on suorittanut kolmantena Suomessa restaurointimestarin tutkinnon. Tutkinnon hän teki samalla itse, kun osallistui AEL:ssä (Ammattienedistämislaitos) sekä kisällin että mestarintutkintokriteerien laatimiseen.

Aviomieheni-yrittäjäkumppanini tulee tavanomaisen rakentamisen maailmasta, joka on ollut sekä vakaa että ennustettavissa. Hänen rekrytoimansa osakeyhtiön edeltäjän Lapiomies tmi:n työväki on alun perin ollut tavallisia rakentamisen ammattilaisia, kirvesmiehiä, jotka aviomieheni on pätevöittänyt restaurointiin pitkän kaavan mukaan.

Helppoa sellaisten työntekijöiden täydennysperehdytys on ollut sen vuoksi, että jokaisella on ollut käsitys perusrakentamisesta. Vaikeaa taas kunkin prosesseissa on ollut asennemuutokseen yltäminen.

Kun tulin tähän avioliittoon, aviomieheni oli yhtä aikaa sekä yrittäjänä että opetti Ingmanin käsi- ja taideteollisessa restauroijia. Lapiomies tmi napsi parhaat Ingmanilta valmistuneet restaurointiartesaanit palvelukseensa.

Nyt ainoa vanhan liiton eli toiminimen aikainen työntekijä on juuri aviomieheni entinen oppilas Ingmanilta, restaurointiartesaani. Sillä aikaa, kun hän ei ole ollut meillä töissä, hän opiskeli tuontantotalousinsinööriksi.

Yrityksemme ykkösmies valittiin elokuun alusta Iisalmen kaupungin rakennusmestarin virkaan. Hänellä oli firmaamme tullessa rakennusmestarin koulutus ja Vieremän kirkon restaurointityömaalla hänestä tuli myös restaurointimestari. Niin firmamme ainoaksi työntekijätason hiljaisen tiedon kantajaksi jäi restaurointiartesaani-tuotantotalousinsinööri.

Työyhteisön työnohjaus -oppaan ykkösosiossa Työyhteisön työnohjauksen teoreettisten perusteiden tarkastelua oli laajalti selvitetty myös johtamisen periaatteita sekä sitä, miten työnohjaus mahdollistaa työn synnyttämien kokemusten tutkimisen (Kallasvuo yms. 2012 s. 108).

Koko tämä pohdinta on nyt minun toimitusjohtamiseni synnyttämien kokemusten tutkimista ja turhautumisienikin purkamista. Paradoksaalista on, että firman työntekijöiden ykkösmiehen lähteminen toisaalle töihin oli kuin samppanjapullon korkin poksaus. Korkki osui aviomieheni-yrittäjäkumppaniani otsaan. Hän haavoittui joksikin aikaa tai ainakin sai jälleen yhden kuhmun sieluunsa.  Minä en absolutistina pidä alkoholijuomista, joten ehkä otan vertaukseksi kotimaisen alkoholittoman lehtikuohun. Ei ole mukavaa saada lehtikuohuroiskeita naamalle, mutta sitten kun juoma on kauniissa korkeajalkaisessa lasissa kuplimassa, olo on juhlaa. Paine sai poksahduksen aikaan, ensin olimme tyrmistyneitä ja vähän aikaa – noin puoli vuorokautta - toimintakyvyttömiä.

Tuntuu siltä, että alkaa tapahtua. (Lehtikuohuvertaus oli metaforista reformulaatiota ja liittyy kognitiivis-analyyttiseen psykoterapiaan, joka oli työnohjauslopputyöni teoreettinen perusta.). Otamme uutta väkeä töihin.

Laadin Lapiomies Oy:lle johtamisen erityisammattitutkintoa opiskellessani monisivuisen liiketoimintasuunnitelman. Suunnitelma oli niin hyvin kirjoitettu, että Lapinlahden kunnan silloinen elinkeinoasiamies, Viitostien Ykköstilojen toimitusjohtaja, Pekka Iivanainen, paikallisen Matti ja Liisa -lehden kolumnistinimimerkki Aleksandrov, sanoi, ettei käynyt kertaakaan tupakalla sitä lukiessaan.

Siitä on kohta 15 vuotta. Kun sain elinkeinovirkamieheltä hyvän lausunnon tekstistäni, en sen koommin kirjoitustani avannut. Eikä avannut aviomieheni-yrittäjäkumppaninikaan. Mitähän siellä edes luki?

Joka tapauksessa nyt on alettava tarkastella, onko yrityksessämme kannattelevia rakenteita (Kallasvuo yms. 2012, s. 92 -93) ja jos on, mitä on ja millaisia kannattelevia rakenteita tarvitaan lisää.

Oppaassa oli tämän alan yrittäjää hivelevä kielikuva työyhteisöstä rakennuksena, joka omassa toimintaympäristössään on alttiina jatkuvalle muutokselle: ”Rakennuksessa kantava rakenteet ottavat vastaan rakennuksen runkoon kohdistuvia, käytöstä aiheutuvia kuormia. Jatkuvasti muuttuva luonnon kiertokulku taas aiheuttaa rakennukselle ulkopuolista kuormaa, kuten vuodenaikojen vaihtelusta aiheutuvia kuormia.” … ”Onko rakennus perustettu uudelle maaperälle vai aikaisemmin puretun rakennuksen paikalle? Entä miten maaperä tukee rakennuksen perustuksia?” (Kallasvuo yms. 2012, s. 93)

Opas opastaa ajattelemaan, että organisaation ja työyhteisön rakenteiden voidaan ajatella olevan palkkien, pilarien ja seinien sijaan tavoitteita, suunnitelmia ja johtamisjärjestelmiä: ”Johtaminen toimintana mahdollistaa ja varmistaa sen, että koko organisaatio ja työyhteisö työskentelevät yhteisen perustehtävän suuntaisesti.” (Kallasvuo yms. 2012, s. 93)

Kaiken perusta ovat arvot. Meillä ei ole pitkään aikaan ollut strategiaa, jonka avulla olisimme päässeet visioon. Vuoden 2006 visiomme on aivan liian utopistinen kaksinekymmenine työntekijöineen. Hädin tuskin muistan, mikä visio on tai edes sen, missä LTS fyysisesti sijaitsee.

Strategian, jota siis ei ole, pitää perustua yrityksen arvioihin. Opas sanoo arvoista vallankumouksellisesti: ”Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa voidaan ajatella, että yrityksen arvot ovat yksi kantava rakenne, jota muutokset, globaalit tai kansalliset, eivät voi horjuttaa.” (Kallasvuo yms. 2012, s. 94)

Tämä on jotain aivan uutta ja ihmeellisen ihanata siihen verrattuna, että meille yritysjohtamista opiskelleille on kurssi kurssilta syötetty uusliberalistista paskaa otsikoin: ”Ui tai uppoa!” ”Muutu tai kuole!” Lisäksi Mikael Jungnerin tai Tuomas Enbusken tapaiset valopäät neuvovat meitä työllistäviä yrittäjiä olemaan ketteriä sekä ajattelemaan enemmän ja tekemään vähemmän.

Meillä on kyllä olemassa ihan uusikin visio ja sen taustalla jopa missio: ”Maailman pelastaminen pienillä puutaloilla.”

Eniten minua vaivaa johtaminen. Olen käynyt useita johtamiskoulutuksia, mutta vieläkään en ole löytänyt sisältäni edes mikroskooppisen pientä johtajaa. Olen luonnoltani yrittäjän vapaudesta täysin rinnoin nauttivat yksintyöskentelijä.

Väsyn vuorovaikutuksessa. Jaksan jonkin aikaa, mutta mieluiten olen tekemisissä tietokoneen kanssa ja mieluummin kirjoitan kuin puhun. Jos olen yhden päivän ajan sosiaalinen, pitää minun viettää yksinäisyydessä kaksi.

Taidan olla introvertti, vaikka olen puhelias. Minun on saatava olla minä ja minä olen myös monta, jotta jaksaisin.

Pelottaa sekin, että en ole riittävän kiinnostunut yrityksemme perustehtävästä. Jos suoraan sanotaan, tympii sellainen puhe, jota itsekin suolsin, kun olin vielä toimittaja ja ihastelin nykyistä aviomies-yrittäjäkumppaniani jutuillani. Romanttisesti narisevat lattialaudat (ts. katkenneet lattianiskat), suloisesti vinossa olevat huonelinjat (rakennuksen rakenteissa mahdollisesti lahoa) ja lässyn lässyn. Hävettää silloinen toimittajaminäni.

Sen sijaan olen kiinnostunut yrityksemme tunnemaailmasta sekä erilaisista dynaamisista ilmiöistä. Jännitteitä tulee olla. Muuten en viitsi innostua enkä kiinnostua. Kun luin Työyhteisön työnohjaus -opasta ja kopioin sivulta 111 listaa yrityksen tai yhteisön tunnemaailman dynaamisista ilmiöistä, kuten emotionaalisia voimista ja jännitteistä, tunteiden tunnistamisista ja jakamisista, liittymisistä ja kiintymisistä, vuorovaikutuksesta ja yhteistyön sujuvuudesta, perustehtävästä harhautumisista sekä kulttuuritunteista, olin kirjoittanut perään kysymyksen: ”Olenko kiinnostunut ihan liikaa yrityksemme ja työntekijöidemme tunnemaailmasta?”

Johan työnohjauksen opiskelun alussa mietin, että minuapa ei työ sinänsä kiinnosta lainkaan. En ole oikeastaan koskaan ollut normityöelämässä eikä minulla ole eläessäni ollut toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta.

Oppaan sivulta 92 tallennan tähän perusajatuksia: ”Työyhteisöt ovat eri ammateissa ja työssä toimivien ihmisten ryhmiä: yhteenliittymiä, jotka on suunniteltu ja muodostettu työskentelemään tietyn vision ja tavoitteiden suuntaisesti eli toteuttamaan tiettyä tehtävää yhteiskunnassa. Tehtävä yhdistää ihmiset. Työtä tehdään yhdessä ja työstä puhutaan yhdessä, jolloin syntyy kokemuksia yhdessä tekemisestä ja yhdessä olemisesta. Jokaiselle yhteisössä olevalle syntyy suhde työhön ja niihin, joiden kanssa hän tekee työtä. Työstä syntyy laaja-alainen kokemus, joka on enemmän kuin tehtävä.”

Jonkun se on vain johdettava Lapiomies Oy:ta, sillä aviomies-yrittäjäkumppanini ei enää jaksa. Hän haluaa jäädä keulakuvaksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Firman avainhenkilö, ihmeellinen Jaakko, purki turhautumistaan seisovaan ja mynnähtäneeseen tunneilmapiiriin hakeutumalla muualle. Jokin liikahti. Oli pakko liikahtaa.

Luovuuteen liittyy jännite, se on niin totta. Ja sekin on totta niin kuin oppaassa sanotaan: ”Jännitteet voivat estää toiminnan.” .” (Kallasvuo yms. 2012, s. 111)

Työpaikalla perustehtävän hahmo saattaa siirtyä työn suorittajiin, työntekijöihin. Alkoholistien kanssa työskentelevät saattavat alkaa itsekin käyttäytyä ailahtelevasti. Tapaamisia perutaan ja rajattomuus saattaa vallata työyhteisön. Varhaiskasvatuksen työntekijät alkavat käyttäytyä lapsenomaisesti ja tunnevaltaisesti. Pankkityöntekijät tai kirjanpitäjät eivät salli virheitä. (Kallasvuo yms. 2012, s. 117)

Rakentajamiehet suhtautuvat kaikkeen konkreettisesti ikään kuin heillä kaikilla olisi aleksitymia. Tämän olen päätellyt aviomies-yrittäjäkumppanistani sekä Lapiomies Oy:n toiminimen aikaisista työntekijöistä.

Minä sen sijaan sain itse Kaarle Nordenstrengiltä, Tampereen yliopiston tiedotusopin professorilta pyyhkeitä siitä, että toimittajatutkinnon lopputyötäni varjostaa tunteenomainen suhtautuminen. Niin varmaan. Eihän siinä muuta juuri ollutkaan.

Oppaassa on kuitenkin lohduttava lause: ”Johtajalla on oma tehtävänsä työyhteisössä.” (Kallasvuo yms. 2012, s. 124)

Aviomieheni-yrittäjäkumppanini johtakoon substanssia ja hallitkoon Lapiomies Oy:n taiteellista vaikutelmaa. Minä johdan kaikkea muuta.

Johtajuustekojen tekeminen vaatii rohkeutta. Minä olen koko elämäni ollut rohkeasti itseohjautuva ja nyt on vaikea käsittää sellaisia työntekijöitä, jotka eivät ohjaudu itse. Pitää koettaa asettua heidän asemaansa Lisäksi johdon ja työntekijöiden välinen jännite on yhteisödynaaminen ilmiö. Esimiehen toiminta herättää aina tunnereaktioita.

Aviomieheni-yrittäjäkumppanini on tottunut aina olemaan mukava mies, Mukava-Matti. Minä en ole tottunut olemaan suorassa vuorovaikutuksessa ollenkaan muutoin kuin lehden sivujen, tekstieni tai valokuvieni kautta.

Pitää rohjeta. Tai no. Pitää ryhtyä rohkenemaan.

Joka tapauksessa on päivän selvää, että johdettavat eivät aina pidä johtajan menettelytavoista tai on sellaisia, kuten minä itse, jotka eivät ylipäätänsä pidä johdettavana olemisesta. Meidän kanssamme on vain elettävä.

Ja on muistettava, että puhuminen ei välttämättä poista dynaamisia jännitteitä, mutta jännitteiden haittavaikutukset saattavat puhumalla pienentyä.

(Puheeksiotosta kirjoitan enemmän Keskusteluälykkyys painetilanteessa -pohdintojen yhteydessä.)

 

 Lapinlahdella 27. elokuuta 2020

Pia Valkonen

Viittaukset tekstissä myös Pia Valkosen työnohjaajaopintojen lopputyöhön: Avioliitto, uusioperhe, rakennusliike ja muut varauksin antautuneet minät - Työnohjauksen työkalut mikroyrityksen johtamisessa keskellä karaokekapitalismia

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi