Hampurilaismalli on minusta epärehellinen

ma 31.8.2020

Johtamistaidon opisto, johtajien ja esimiesten työnohjaajakurssi nro 23, TO23
Pohdintoja kirjasta Keskusteluälykkyys painetilanteessa (Åhman, Helena)
Pia Valkonen, Juhani Ahontie 5c, 73100 LAPINLAHTI p. 050 5511611, pia.valkonen@lapiomies.fi, ma 31.8.2020 

Ennemmin oikeasti empaattinen kuin åhmanilaisittain strategisesti

Suurin osa sosiaalisissa yhteisöissä ilmenevistä ongelmista on vuorovaikutuksellisia. Tähän tulokseen olen tullut oman värikkään elämänkokemukseni perusteella. Moni vaikea asia lakkaa vähitellen kangertamasta, jos asian pukee sanoiksi. Kaikkea ei kuitenkaan saa rakentaa uutiskärjen varaan ja täräyttää hirveyksiä totuuden nimissä päin näköä. Vaikka reformuloisi sanomisensa kuinka tarkkaan, sanoiksi pukemisen jälkeen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä.

Helena Åhman kirjassaan Keskusteluälykkyys painetilanteessa kirjoittaa, että osa organisaatiosta nilkuttaa väärinymmärtämisen ja ohipuhumisen rampauttamana (Åhman, 2019, s. 16). Tämä on hyvin totta. Meidänkin firmassa.

Osin Åhmanin kirja vaikuttaa yltiöoptimistiselta. Ikään kuin se olisi kirjoitettu amerikkalaisille kirjamarkkinoille. Suhtaudun joihinkin Åhmanin paisutuksiin ja termeihin, kuten strateginen empatia, kriittisesti. Siksi lainaan pohdinnoissani työnohjaajaopiskelijakollegaani Sari Uotilaa. Hän on esimiehenä minua paljon kokeneempi, työskentelee Jyväskylän kaupungin henkilöstöpäällikkönä ja hänen työyhteisöhelvettiä käsittelevästä lopputyöstä löysin monta hyvin käytännön läheistä kohtaa, joista on jokapäiväisessä johtamisessa enemmän apua kuin ylisanoista.

Esimerkkinä Uotilan lopputyöstä lause: ”Kaikki näkemyserot eivät ole konflikteja, joita pitäisi ratkaista.” Se oli helpottava. Joskus riittää ainoastaan se, että jokin asia saa nimen ja tulee sitä kautta ymmärrettäväksi tai ainakin ymmärrettävämmäksi.

Åhmanin käyttämä termi strateginen empatia sai minut voihkimaan kauhusta. Miksei paineisissa keskustelutilanteissa voi edes koettaa olla aidosti empaattinen ja jos ei onnistu, tyytyä siihen, että on yrittänyt? Itse asiassa kun lukee Åhmanin kirjasta luvun ”Hyödynnä strategista empatiaa – yhdistä suoruus ja myötätunto” (Åhman, 2019, s. 91) paljastuu ajatus siitä, että termin taustalla vaikuttaa kaksi samanaikaista elementtiä: suoruus (määrätietoisuus) ja empatia (yhteistyö). Jospa Åhman on kääntänyt termin huonosti. Minusta empatia on eri asia kuin yhteistyö. Yhteistyön edellytys on empatia, kysy asettua toisen asemaan.

Åhman sanoo, että pelkkä empatia ilman suoruutta hämärtää viestin ytimen. Tämä on mielestäni juuri hampurilaismallin ongelma. Sain äskettäin palautetta lopputyöstäni. Se oli laadittu jonkinlaisen hampurilaismallin mukaisesti, mutta heti, kun luin palautteen alun myötämielisiä lauseita, alkoi selkäpiitäni myöten kulkea kokonainen muurahaisarmeija. Lauseissa oli kuin olikin taustalla hirvittävää myrkyllisyyttä.

Palautteen antaja ei ollut mallin noudattamisessa johdonmukainen. Hän oli vimmoissaan ja loukkaantuneisuudessaan jättänyt lopun positiivisen osion kirjoittamatta.

Käsittelin lopputyössäni rankkoja asioita. Palautteen antaja ei ollut millään lailla osallinen lopputyöni teemaan tai kysymysten asetteluun - ja vahva reaktio oli täysi yllätys. Palaute oli jotain outoa – se ei ollut suoruutta, vaan lähinnä tökeryyttä vailla empatiaa. Tunsin itseni väärin ymmärretyksi. Palautteen antaja tuntui läimivän minua naamalle kirjoittaessaan, että olen hukassa itseni kanssa ja voisiko olla mahdollista, että olenkin koko elämäni sairastanut piilomasennusta.

Kyllä varmaan. Ajattelin, että tältä tuntuu maassa makaavalta, kun joku vielä lopuksi potkii kylkiin. En ole ainoastaan hukassa itseni kanssa, vaan olen ollut siinä tilassa, etten tiedä, viiltääkö ranteet auki vai kävelläkö Pielaveteen. Kyseessä ei ole piilomasennus, vaan traumaattiset kokemukset, jotka ovat repineet auki vanhat arpeumat.

Sari Uotilan lopputyön ensimmäiset lauseet avarsivat johtamisen sekä yhteisödynamiikan ongelmatiikkaa ja poistivat niiden päältä ylimääräistä dramatiikkaa. Hän kirjoitti konfliktien kuuluvan sosiaalisiin suhteisiin. Niitä pitää käsitellä ja koettaa ratkaista.

Esimiehen tulee työpaikalla olla se, joka ottaa vastuun ristiriitatilanteen käsittelystä. Hänen tehtävänään on varmistaa, että kaikkien ajatusten ja näkökulmien esittäminen on turvallista.

Pelkoja varmasti joutuu kohtaamaan, mutta pelon ei tule antaa kangistaa. Niin Åhman kuin Uotilakin ottivat esille sen, että esimies ei välttämättä pelkää hankalia keskusteluja, vaan keskustelun aiheuttamia emotionaalisia reaktioita joko itsessä tai keskustelukumppanissa. Suomalaisessa työelämässä tunnutaan kaihtavan kontrollin ja sitä myötä kasvojen menettämistä.

Koska työyhteisö syntyy vasta vuorovaikutuksessa, on Lapiomiehessä työyhteisön muodostuminen kesken. Uotila lainaa Harri Hirvihuhdan ja Anneli Litovaaran kirjasta Ratkaisun taito 5K-mallia. Konfliktin onnistuneeseen käsittelyyn kuuluvat: Kunnioitus, kuuntelu, keskittyminen, keveys ja kärsivällisyys.

Tunnistan sen, että työyhteisön konfliktitilanteessa haluan paeta, piiloutua tai edes hetkeksi hävitä kokonaan (Uotila, 2020). Uotilan mukaan häiriökäyttäytymisen mahdollistaja on usein liian kiltti esimies. Aviomies-yrittäjäkumppanini helmasynti on nimenomaan olla mukava mies ja mieliksi kaikille. Minun ongelmani on tietokoneen taakse piiloutuminen.

Työntekijältä kuitenkin voi edellyttää hyvää työkäytöstä. Huonon käytöksen hyväksyminen luo työyhteisöön jopa vihamielistä ilmapiiriä ja se häiritsee työn tekemistä. Työntekijöiden keskinäiset tai työnantajan sekä työntekijän liian läheiset suhteet voivat myös huonontaa ilmapiiriä.

Esimerkkinä huonosta käytöksestä ja liian läheisistä suhteista oli nainen, joka kävi meille tekemässä satunnaisia työkeikkoja. Hän esitteli itsensä firmamme uudelle ja aloittelevalle pomolle, että on ”Matin rakastajatar”. Nainen oli jo opiskeluajoistaan lähtien käyttäytynyt sillä tavoin kuin hänen ja aviomieheni välillä olisi jotain läheisempää kuin vain pelkkä mestari-kisälli- tai opettaja-oppilas-suhde tai työntekijän ja työnantajan suhde. Arvelen myös, että aviomieheni oli epävarmuuttaan rohkaissut naisen käytöstä. Aviomieheni ei millään tuntunut pääsevän miesvaltaisten työpaikkojen, kuten rakennustyömaiden, aikansa eläneistä asenteista – rasvaisista vitseistä ja seksistisistä asenteista. Ennen vanhaan raksoilla seksuaalinen häirintä tuntui olleen arkipäivää ja melkein normi.

Kuulin hämmentävästä esittäytymisestä vasta puolentoista vuoden päästä tapahtuneesta. Kuin tilattuna, nainen lähetti pian tekstarin kyselläkseen, onko keikkaa. Vastasin tiukasti aviomieheni puhelimesta, että meillä on nyt koulutus- ja oppisopimuksia täkäläisen oppilaitoksen kanssa eikä tarvetta keikkailijoille ole.

Minun olisi pitänyt kirjoittaa naiselle suoraan, että vastaukseeni vaikuttaa hänen huono työkäytöksensä. Toki käytös johtui ajattelemattomuudestakin, mutta taustalla oli myös se, että nainen oli jo siihen mennessä tuonut vuosien ajan itseään aviomies-yrittäjäkumppanilleni liian tykö.

Tajusin myös työnohjausopintojeni aikana, että koska minä omistan puolet Lapiomies Oy:stä, ei minun tarvitse omassa firmassani sietää työntekijöitä, joita en voi käytännössä sietää. On hyväksyttävä se, että pärstäkerroin vaikuttaa rekrytointeihin. Pitää uskaltaa seurata omaa intuitiota, sillä yhteisen firman alkuajoilta meillä on todella kauhistuttava esimerkki siitä, miten työnantajana saattaa kummallisella tavalla valahtaa mielenterveysongelmaisen ihmisen harjoittamaan manipulaatioon ihan vain sillä varjolla, että ymmärtää ja säälii. Niin ikään naispuolisesta työntekijästä tuli meille monivuotinen riesa, joka oli vähällä kaataa firman lisäksi avioliitonkin.

Eikä Lapiomies Oy ollut ainoa rakennusalan yritys, jonka liepeillä nainen roikkui.

Kolmas esimerkki vastaavasta oli nuori naistyöntekijä, jolta alkoi tulla aviomies-yrittäjäkumppanini puhelimeen hempeitä whatsapp-viestejä. Ne olivat näennäisesti viattomia: ”Mirri lähettää terveisiä.” (Mirri, nimi on muutettu, on kissa, lemmikkilajikin on häivytetty tähän tekstiin, mutta ajatus säilyy samana) ja taustalla kauniita järvimaisemia. Viestien lähetysaika kieli siitä, että viesteillä oli tietty vihjaileva ja henkilökohtainen tarkoitus. Päätin, että naisen kanssa emme tee enää yhteistyösopimuksia.

Helena Åhman kirjoittaa, että keskusteluälykästä johtamista on mennä lähelle toista silloinkin, kun se ei tunnu miellyttävältä. Elämäni vaikeimpiin asioihin kuuluu se, kun soitin … TÄSSÄ KOHTAA POHDINTOJA ON KOKREETTINEN KEISI ERÄÄN VAIKEAN ASIAN SELVITTELYSSÄ.

Toisen samantyyppisen epämukavuusalueelle menevän keskustelun jouduin käymään, kun… TÄSSÄ KOHTAA ON TOINEN KONKREETTINEN TAPAUS.

…

Aviomieheni koetti hampurilaismallia. Hän olisi ensin leperrellyt ummet ja lammet mukavia, mutta minä tungin väliin. Hampurilaismalli on minusta sietämätön. Pidän parempana puheeksi otossa sitä, että mennään suoraan asiaan.

Toki tilanteita pitää vielä harjoitella. Ensimmäinen asia on opetella säätämään omaa autonomista hermostoani. Uotilan lopputyön mukaan esimiestyössä on tärkeää oppia tunnistamaan olotilaansa ja olotilan vaikutuksia päätöksentekoon.

… TÄSSÄ LOPPULAUSE TOISEN VAIKEAN KEISIN HOITAMISEN LOPPUTULOKSESTA…

Vaikka voimme laskuttaa ylimääräisestä työntekijästä vain …. verran, olen tyytyväinen itseeni. Rakennuttajan edustajan kanssa kävimme neuvottelut veloitusperusteista sähköpostilla. Olen innoissani: minähän osaan myydä myös restaurointityötä!

Lapinlahdella 31. elokuuta 2020

Pia Valkonen

VIITTEET: Sari Uotila, TO23, johdon ja esimiesten työnohjaajan koulutusohjelma, MIF, lopputyö Työyhteisöhelvetti – miksi sinne joudutaan ja miten sieltä päästään pois työnohjauksellisin keinoin