Tommi Melenderin suhde työväenluokkaan

ma 8.6.2020

Esseisti Tommi Melender paljastaa, mitä ajattelee työväenluokasta kirjoituskokoelmassaan Poika, joka luki Paavo Haavikkoa. Hän siteeraa amerikkalaista vertailevan kirjallisuustieteen professoria, filosofi Richard Rortya ja on rivien välissä sitä mieltä, että juuri työväenluokka on syypää fasismin nousuun.

Siteeratussa tekstinkappaleessa Rorty varoittaa länsimaita sisäisten ristiriitojen kärjistymisestä. Rorty on kirjoittanut Melenderin lukeman kirjan, Achieving Our Country, Letist Thought in Twentieth-Century America jo vuonna 1997 ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtua se, mistä Rorty varoitti.

Nyt kun amerikkalaisten työläisten elinehdot on murskattu, on käynyt niin, että amerikkalaiset työläisäänestäjät ovat huomanneet "järjestelmän pettäneen heidät ja he ovat etsineet vahvan johtajana - joka on onnistunut vakuuttamaan heille, että kun hänet valitaan omahyväiset virkamiehet, kierot juristit, ylipalkatut meklarit ja postmodernit professorit pannaan kuriin." (Tommi Melender Poika, joka luki Paavo Haavikkoa s. 87)

Kapitalistinen järjestelmä petti ensin perinteisen työväenluokan, tehtaat siirrettiin hikipajamaihin ja seuraavana hajoaa keskiluokka. Työväestöllä ei itse asiassa oikeastaan ole hätää. Kyllä työtä aina tekevälle löytyy. Ainakin jos suostuu tekemään paskaduunia paskapalkalla.

Tai pyyhkimään kepulaisten mummojen perseitä, kuten mieheni vistosti sanoo siitä, kuinka Vasemmistoliiton valtuutetut aina puolustivat Lapinlahden valtuustossa käsiparien lisäystä vanhushoitoon tai vastustivat työvoiman vähennyksiä. Mieheni havaitsi kysymyksessä antagonistisen ristiriidan. Kepulaiset valtuutetut kannattivat Lapinlahden valtuustossa uusliberalistista leikkauspolitiikkaa ja talouskuria (kuulostaako tutulta? - valtionvarainministeri Katri Kulmuni astui juuri tähän oman "joukkueensa" miinaan hiljattain) ja talouskurin vaikutukset lätsähtivät päin kepulaisten omien äitien ja isoäitien perseitä.

Mitä vähemmän mummojen pyllynpyyhkijöitä, sitä enemmän ylivuotavia pissavaippoja. Etupäässä kepumummojen pissavaippoja. Kepumummothan äänestävät kepua, vaikka mikä olisi. Kokoomusmummot äänestävät aina kokoomusta (ja lapinlahtelaiset vasemmistomummot aina vasemmistomiestä, jos mies on jotenkin sellainen kiva eikä missään nimessä liian fiksu).

Tommi Melender suhtautuu pelokkaasti työväenluokkaan, sillä työväenluokkainen tekee niin kuin haluaa. Työväenluokkainen on kohtuuton, oppimattomuudessaan suorastaan tyhmä ja kaiken lisäksi irstaskin. Työväenluokkainen vie tilaa ja hengittää kaiken keskiluokan hapen.

Keskiluokka se tässä on peloissaan. Keskiluokka ei uskalla katsoa totuutta silmiin. Kohta meillä nimittäin ei ole enää sievästi ja siveästi söpöissä omakotitaloissaan asuvaa keskiluokkaa. Keskiluokka verhoaa pelkonsa näennäisvaroituksiin: jos työväenluokka saa äänestää miten haluaa, kohta meillä on fasismi.

Niin onkin. Amerikassa fasismi jo on Trumpin muodossa ja meillä vain ajan kysymys, koska halla-aholaiset pääsevät pääministeripuolueeksi. Ensin pitää miettiä, kuka tyhmisti työväenluokan? Kuka työnsi työväenluokan täyteen olutta, turrutti pään paskaviihteellä ja kuka villitsi mölisemään somessa? Kuka lakkautti työväen tai maaseudun sivistystahdon?

Eikö kukaan näe, mitä muukalaisvihan tai pakolaisiin kohdistuvan rasismin takana on? Siellä on samaa oman arvokkuuden ja itsekunnioituksen menettämisen pelkoa kuin keskiluokallakin. Sen sijaan, että huutaisimme kauhusta Kohta persut tulevat, pitää jaksaa kysyä, mitä ne oikein haluavat, mitä on Rajat kiinni -mölinän takana.

Veikkaan, että persut haluavat sitä samaa kuin vihervasemmistolaisetkin. Työtä, toimeentuloa ja katon pään päälle. Eivät persutkaan halua uusliberalistista paskapuhetta, bull shitia.

Melender kirjoittaa Suomen Kuvalehden essessään Poliittisen raivon aika, että hänelle on muodostunut tavaksi äänestää pikemminkin persuja vastaan kuin jonkin positiivisen ohjelman puolesta: "Se ei ehkä kerro vain omasta viheliäisyydestäni, vaan voi kertoa myös siitä, että perinteisiltä puolueilta ovat ehtyneet ideat." (Suomen Kuvalehti 19/2020 19.5.2020 s. 44 - 47)

Se on niin totta, niin totta! Tätähän minä olen koettanut kirjoittaa ja huutaa jo yli kymmenen vuotta. Perinteiset puolueet ovat olleet pitkään pihalla kuin lumiukot. Kuutamolla. Ulalla. Uudet ajatukset ovat tulleet ihmisten itse kokoon pykäämistä sosiaalifoorumeista tai muista nurkkaseminaareista tai degrowtheista.

Eivätkä ne ole esimerkiksi Helsingin Sanomia juuri kiinnostaneet. Tämänhetkistä tilannetta en tiedä, sillä luen vain Kuukausiliitettä. Suomen Kuvalehdessä olen uusien ajatusten pikku virtoja huomannut jo usean vuoden ajan. Siitä osoituksena muun muassa Tommi Melenderin essee, jossa kirjoittaja sanoo, että perinteisiltä puolueilta ovat ideat ehtyneet.

(Helsinkiläinen uusi vasemmisto kyllä on ollut jo pidempään täynnään terävää analyysia, mutta ennen kuin sellainen ehtii näille leveysasteille, työnnän minä koiranputkea. Olen näin ennenkin kirjoittanut. Ellei nyt sitten seuraavissa kuntavaaleissa täällä käy vallankumous. Lupaavia signaaleja on! Ja jos raikkaat ja tuoreet signaalit kestäisivät Lapinlahden Vasemmisto ry:n painolastin. Rukoilen tätä.)

Melender kirjoittaa Suomen Kuvalehden esseessään, että typerintä olisi kuvitella demokratian säilyvän vain hokemalla sen olevan paras ihmiskunnan keksimä hallintojärjestelmä.

Ei demokratia toivomalla säily. Pitää analysoida ensinnäkin sitä, onko meidän järjestelmämme tosiaankaan edes demokratiaa vaiko jotain satunnaista, jota rahalla saa. Toisaalta vallitsevassa karaokekapitalismissa ei eduskuntaan pääse välttämättä edes rahalla.

MOT. Se tuli jo tutkittua viime keväänä sillä aikaa, kun aviomieheni... no teki ties mitä. Mielestäni meillä on järjestelmä, jossa saattaa sattua mitä tahansa, jos osuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Saman saisi vaikka kansanedustajat arvottaisiin asemiinsa.

Suomen Kuvalehden esseensä lopuksi Melender huomaa aika ujosti, että amerikkalainen liberaalivasemmisto, ts. demokraatit, äänestäjät, joita Suomessa ei oikein vasemmistoksi tunnistettukaan, rakensi maailmansa talousliberaalin uskomusjärjestelmän varaan.

Hyvä, kun huomasi. Sitähän tässä nyt on yritetty kertoa jo pidempään.

Jos on niin kuin Melenderin siteeraama Richard Rorty on sanonut, että tulisi iloita enemmän porvarillisesta kapitalistisesta yhteiskunnasta, sillä se on paras tähän mennessä toteutunut poliittinen järjestelmä, tähän on lisättävä, että työväenluokka tarvitsee uudelleen tiedostamista ja puhdasta valistusta.

Jotain uutta on tulossa, saisinpa vain kärsivällisyyttä odottaa uuden laajempaa muodostumista. Tai siis sitä, että myös putoava keskiluokka pääsisi analysoinnin makuun. (Vitun lapasväki, sanon minä, saatana.)

Nythän jo nähdään, mitä tapahtui, kun työväenluokka lakkasi tiedostamasta, turrutti aivonsa eikä enää taistellut. Tälle kaikelle on tultava loppu ja mukavaa on huomata, että Tommi Melenderin kaltaisetkin pääsevät jyvälle.

Lopun uusliberalismille on tultava jotenkin niin kuin hollantilainen teoreetikko, toimittaja ja filosofi Bart Brandsman Sitran Erätauko-säätiön sivuilla sanoo: "Oikein käytetty dialogi purkaa polarisaatiota!"

https://www.sitra.fi/artikkelit/oikein-kayty-dialogi-purkaa-polarisaatiota/

Ja miten se nyt menikään se laulu, hetkonen, katsonpas kirjahyllystäni. Jari Heinosen kirjan Hyvinvointimalli murroksessa - aikamme sosiaalinen kysymys ja sen ratkaisuvaihtoehdot -kirjan alkulehdillä on käsin kirjoitettu teksti: "Nälkäinen, tartu kirjaan!". Kirjan Marx ja villi länsi -kirjan alkulehdillä on samalla käsialalla kirjoitettu "Opi perusasiat!" ja kirjan Karl Marx filosofina alkulehdillä kehotus: "Sinun täytyy tietää kaikki!"