Blogi sulkeutuu - toivottavasti avautuu taas joskus

ti 2.6.2020

Blogi hiljenee. Päätin näin, sillä tätä menoa en saa koskaan valmiiksi työnohjauksen lopputyötäni. Sen otsikko on Avioliitto, uusioperhe, rakennusliike ja helvetinmoinen vitutus - pienyrityksen johtamisesta karaokekapitalismissa työnohjauksen metodein.

Päätöstäni hiljentyä lopputyön ääreen edesauttoi lujasti mieheni Matti. Hän otti minua eilen illalla olkapäistä, katsoi suoraan silmiin ja sanoi: "Etkö sinä tajua, että niiden tarkoitus alun alkaenkin on ollut tuhota meidät?"

Ikään kuin mieheni olisi tajunnut jotain. Hän vaikutti suorastaan valaistuneelta.

Olemme molemmat joutuneet mukaan johonkin mustaan ja viheliäiseen, jopa ehkä silkasta pahuudesta (äh, liian rankka tulkinta, en usko vieläkään absoluuttiseen pahaan) tai vaurioituneisuudesta (todennäköisempi) johtuvaan äidin ja tyttären väliseen kietoutuneisuuteen.

He mitä ilmeisemmin vihaavat toisiaan ja samalla rakastavat. Viha-rakkaus-kietoutuneisuus taisi johtaa siihen, että jollekulle piti kostaa. On ollut hylkäämisiä ja hylätyksi tulemisen pelkoja.

Nyt riittää! Me emme anna teidän tuhota meitä. Selvittäkää omat suhteenne ensin vaikka jonkun psykoanalyytikon luona.

Me näytämme niille, näin sanoi mieheni.

Panen pois päältä myös Facebookin aina päivisin. Avaan sen joskus. Tässä kohtaa noudatan tyttäreni Marian suositusta. Aina välillä käyn tosin stalkkaamassa ensimmäistä suomalaista aviomiestäni ja teen ristinmerkkejä. On se vain niin hyvä, että hän pääsi minusta eroon ja sai ihanan perheen.

Minä sain omannäköiseni. Aika jännittävän muuten näin, kun tarkemmin ajattelee. Kuopus nukkuu yläkerrassa. Hän on erityisesti hylkeentappajan sukua. Hän kyllä pärjää.

Jatkan blogiani sitten, kun lopputyö on valmis. En tiedä, valmistuuko se määräajassa. Ehkä. Ehkä ei.