Riidankylväjä

ti 19.5.2020

Eilen illalla kävelin ehkä viisi kuusi kertaa erään pellon ympäri. Välillä putosin polvilleni. Koetin kuitenkin osuttaa polveni virtaspellon mättäiden päälle, pelto on vielä yhtä märkä kuin Lapinlahden lentokenttä.

Puhuin puhelimessa Asemapuiston Maryn kanssa. Se oli helpottavaa ja auttoi taas eteenpäin. Mary kertoi SKP-uutisia ja SKP:läisten uutisia.

Tänäänkään en vastaa Lapinlahden vasemmisto ry:n puheenjohtajan Facebookissa minulle asettamaan kysymykseen, mitä itse tein sillä aikaa, kun entinen puheenjohtaja oli aamu-, päivä- tai iltapäiväkahvilla neuvomassa kirjanpitoa tai toimittamassa jotain muuta tähdellistä järjestötoimintaan liittyvää taloudenhoitajan luona.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Lapinlahden vasemmisto ry on järjestö, jossa yksi ihminen on saattanut manipuloida muita toimijoita vuosikausia niin, että uudet potentiaaliset toimijat ovat kaikonneet tai muuten pysytelleet kaukana.

Se oli selitys eilisessä merkinnässäni olleille lauseille:

"Etsin ystäviä väärästä suunnasta - Lapinlahden vasemmistosta. Sekin oli virhe. Olisi pitänyt pysytellä poissa niistä piireistä ja viedä Mattikin mahdollisimman kauas."

Järjestötoimija, jolle noin viikko sitten soitin, luonnehti manipuloijaa riidankylväjäksi. Mielenkiintoista tosiaan on, että aviomieheni sanoi minusta monta kertaa, kun olin puheenjohtaja, että kun sinä et tule toimeen kenenkään kanssa.

Lisäksi, kun aviomieheni koetti irrottautua itseensä liimautuneesta riidankylväjästä alkamalla valmistella tätä puheenjohtajan vaihtoon, aviomieheni kirjoitti johtokunnalle, että ei pysty enää toimimaan puheenjohtajana, koska luottamusta ei ole ja terveisiä viedään sairaille sellaisessa valossa, ihan kuin haluttaisiin vahingoittaa heitä. Ja kirsikkana kakun päällä: "Minun on huolehdittava hoidokeistani."

Niin. Minä olen aviomieheni mielestä ollut sairas, jota muut ovat halunneet vahingoittaa, sen sijaan hän itse vain haluaa huolehtia hoidokeistaan (Onko meitä hoidokkeja muuten ollut monta?)

Sävyni on katkera. En pyydä anteeksi.

Riidankylväjää on koetettu kammeta pois paikoiltaan jo ainakin viiden vuoden ajan. Näin kuulin eräältä järjestötoimijalta. Tuloksetta, sillä riidankylväjä osaa liehitellä itsensä aina kulloisenkin puheenjohtajan suosioon.

Paitsi minun tietenkin. Minua hän ei puheenjohtajana koettanut liehitellä, sillä en ole mies. Hän koetti murskata minut. Hän onnistui siinä lopulta. Olen murskana. Nainen voi olla nyt tyytyväinen.

Jätin puheenjohtajan paikan sen vuoksi, että uuvuin. Olin ensin puheenjohtajuudesta innoissani. Oli mukava pitää Työväentalolla siivoustalkoita ja ihmiset tuntuivat kivoilta sekä aidoilta. Niin olikin. Kaikki muut olivatkin kivoja ja aitoja - riidankylväjää lukuun ottamatta.

Pidimme vuosikokouksen Urimolahden vanhalla koululla ja siitä alkoi helvetti. Jotenkin riidankylväjän psyykelle vuosikokous juuri siinä paikassa oli liikaa. Tästä kuviosta voisi kirjoittaa vaikka tutkielman. Lisäksi pudotin naisen johtokunnasta ja kahvinkeittovastuusta.

Loppu on historiaa. Kun lasteni biologinen isä kuoli, en vähään aikaan kyennyt mihinkään ja seuraavassa vuosikokouksessa järjestö vaihtoi taas puheenjohtajaa.

Riidankylväjä lähetteli syksyllä 2017 aviomiehelleni tekstareita, joissa koetti maanitella tätä jatkamaan järjestön puheenjohtajana. Tekstareissa nainen maalasi värikkäästi, että jos siitä tai siitä tulee puheenjohtaja, tapahtuu sitä tai tätä - ja lopulta tulee romahdus.

(Tähän lisäys: Nykyinen puheenjohtaja kunnioittaa entisen puheenjohtajan työtä Lapinlahden vasemmistossa ja toivoo, että yhteistoiminta poliitisissa asioissa ja myös muussa jatkuu.)

Aviomieheni tekstareista löytyi myös minua parjaavia viestejä, joita riidankylväjä oli taajaan lähettänyt. Se, että riidankylväjä parjasi minua, on ensin ollut palkitsevaa aviomiehelleni - en tiedä, kuinka monta vuotta näin on ollut. Se on tuonut aviomiehelleni tyydytystä. Hänhän on pelännyt tuntea vihaa minua kohtaan ja on jollain kummallisella mekanismilla pannut oman vihansa tulemaan ulos riidankylväjän kammottavasta kidasta.

Enkä edes tiedä, onko kaiken huipennus se, että aviomieheni on lähettänyt riidankylväjälle kotiseksivideomme ja kertonut puhelimessa, että hänen vaimollaan on niin iso pillu, että sille ei riitä mikään.

Jossain vaiheessa aviomieheni oli koettanut panna kaikelle jarruja. Uskon häntä. Aviomiehestäni alkoi tuntua siltä, että hän on saanut tarpeekseen naisen vihamielisistä viesteistä minua kohtaan ja muustakin aineistosta, jota naiselta what´s upin kautta tulvi. Hän teki riidankylväjälleen what´s up-eston.

Tulos oli se, että hän sai tavalliseen puhelimeensa - aviomiehelläni oli sivunaisviestittelyä varten älypuhelin - aggressiivisia ja uhkailevia puhelinsoittoja.

Kaikki tämä oli saanut alkujuurensa ennen kuin aviomieheni oli naimisissa minun kanssani. Ja jo ennen sitä, kun XXXX TÄSTÄ OLEN POISTANUT TEKSTIÄ.

Aviomieheni palasi reissultaan takaisin ensimmäiseen avioliittoonsa. En ymmärrä, miksi ensimmäinen vaimo otti miehen takaisin. En oikeastaan ymmärrä sitäkään, miksi olen edelleen tässä.

Minä luulin tätä rakkaudeksi. Minä luulin, että on rakkautta, kun menemme työmaalle yhdessä, sadevesi valuu, urakka on taas kussut naamalle ja me olemme molemmat niin väsyneitä, että nukahdamme työmaalla puulattialle vähäksi aikaa. Minä luulin sitä rakkaudeksi.

TÄSTÄ OLEN OTTANUT POIS TEKSTIÄ.

Nainen oli ollut tulossa M:n luokse, kun tämä oli mökillä yksinään. Ilman entisvaimoaan. M ei muista, asuiko hän tuolloin erossa entisvaimosta, mutta nainen oli etsinyt tietä M:n mökille. Ei onneksi löytänyt, sanoi mieheni sentään.

TÄSTÄKIN OLEN OTTANUT POIS TEKSTIÄ. POISTETTU KOHTA MENI PERILLE SINNE, MINNE SEN PITIKIN MENNÄ.

Kun minä tulin M:n elämään, nainen ensin pompotti M:ää mennen tullen ja sitten lähetteli seksitekstivitsejä. Tämä kaikki vielä, kun naisen aviomies eli. Aviomies oli kuulema sairaalloisen mustasukkainen, näin nainen oli M:lle kertonut.

Sairaalloisen? Niinpä niin.

Jotain sairasta on myös siinä, että nainen kutsui minut kylään pari kesää sitten. Ihan muina naisina. En tiedä, jaksanko etsiä vierailukutsun vanhasta puhelimesta, kun kaikki tällä hetkellä tuntuu niin kammottavalta.

Nyt kuitenkin ymmärrän, miksi nainen sanoi ainakin 25 kertaa vierailun aikana, että hän ee XX:n elläessä koskaan pettänä miestään.

(Olen myös oppinut tässä prosessissa vihaamaan savon murretta. Se yhdistyy mielessäni nyt vähämielisyyteen ja pahansuopuuteen.)

Näin pienen hetken ajan silloin pari kesää sitten naisen ihmisenä - vanhenevana yksinäisenä ihmisenä. Kuva hävisi viimeistään siinä kohtaa, kun nainen lähetti minulle kuvan aviomiehestäni, jossa näkyivät myös aviomieheni kasvot.

Kasvot olivat irstaat ja vastenmieliset. Nyt kun katson blogiini nostamaani kuvaa aviomiehestäni kesällä 2005 - häidemme ja yhden lapsen menetyksen jälkeen - kuvan päälle tulee ikään kuin varjokuva.

Minut valtaa puistatus. Miten saan puistatuksen pois? Voisiko joku kertoa?

Ottakaa nyt ihan rauhallisesti kaikki! Lapinlahden vasemmistolla on mahdollisuus tervehtyä. Ei tarvita kuin muutama täysin uusi toimija (mieluummin alle 50-vuotiaita) mukaan johtokuntaan ja asia on sillä selvä. Ja tietenkin yhdelle lehmänpuolikkaalle postimerkki isoon pyllyyn ja kuuta kiertävälle radalle.