Tо ли понос то ли золотуха

ti 8.4.2020

Olemme puhuneet paljon mieheni kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että häneen pätee avioliittomme aikana venäläinen sanonta то ли понос то ли
золотуха.

En ehdi sitä nyt tähän kääntämään.

Lähetin Marialle Antti Röngän ja Petri Tammisen kirjan Silloin tällöin onnellinen. Poika kirjoittaa todemmin kuin isänsä.

Tässä siivu bestikselle mennyttä kirjallisuusaiheista sähköpostia:

Voi elämän kevät! Meinasitko Ruton lukea? Oikeesti....? Minä muuten kahlasin kaikki kamalat ja oksettavat Decameronen kertomukset. Osa niistä oli niin kyynisiä, että varmaan sama ahdistus säteilee rähän päivään asti. Tein Decameronesta lukupäiväkirjan blogiini kirjallisuusopintojen nettilukupiiriä varten:

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2017-01-300449066

Sain luettua Antti Röngän ja Petri Tammisen Silloin tällöin onnellisen. Se on pojan ja isän kirjeenvaihtokirjoituskirja. Antti Rönkähän joutui itsemurhayrityksen jälkeen suljetulle osastolle ja kirjailijaisä koki, ettei saa yhteyttä poikaansa. Poika kuvasi yhdessä isälle lähettämässään tekstinpätkässä kohtaa, jossa isä lopullisesti menetti yhteyden poikaansa. Poika oli tullut koulusta ja vastaili isän kysymyksiin siihen, miten koulupäivä on sujunut, ynseästi. Tilanne eskaloitui niin, että isältä meni hermot. Poika ei voinut kertoa, että häntä rääkätään koulussa ja isä otti asian ynseilynä.

Kirjeenvaihtokirjan alussa kirjailijaisä oli välttelevä ja jollain kummallisella tavalla valheellinen. Kirjoitteli niitä näitä kissanpäitä. Vasta, kun poika kuvasi mikroskooppisen tarkkaan sitä, miltä lapsesta tuntuu, kun vanhempi menettää malttinsa, isä alkoi kirjoittaa jotenkin nahanalaisesti.

Marja-Liisa Vartio. Joo, tykästyin Panu Hämeenahosemme ihanaisemme avulla Vartion novellista Vatikaani. Löysin sen sitten Vartion yhden julkaistun päiväkirjan lopusta, kuten Panu meille kertoi. Muuta fiktiivistä en ole Vartiolta lukenut. Hänen olivat linnut muistan hämärästi televisionäytelmänä. Luin ensin Vartion elämäkerran Kuin linnun kirkaisu ja sitten lueskelin Vartion päiväkirjoja, josta Panusemme sanoi, että aviomies Paavo Haavikko ei ollut niitä sallinut editoida. Jokainen palvotun vaimon sana vissiin on ollut pyhä. Heh, muistuttavat ihan mun nuoruuden päiväkirjoja, joissa pääosassa en ole minä, vaan jonkun pojan reaktio minuun. Ihastus istuu, ihastus seisoo (ei ihastuksella), ihastus makaa ja kääntyy.

Mulla on jotain Vartion kaunokirjoja. Pitää nousta yläkertaan ja tsekata.