Eira Stenbergin Erokirja

su 12.4.2020

Pystyn jo hieman ajattelemaan muita asioita. Roiskaisin tänne viime viikolla sen, että Matilla on avioliittomme ajan ollut joko ripuli tai risatauti. Tо ли понос то ли золотуха - понос on ripuli ja золотуха risatauti. Risataudilla wikipedian mukaan tarkoitetaan tuberkuloosibakteerin aiheuttamaa kroonista rauhastulehdusta.

Sanonnalla tarkoitin sitä, että pitkin matkaa mieheni oireili fyysisesti. Oli jersiniaa, umpisuolentulehdusta ja vaikka mitä selkävaivaa. Fysiikka petti, mutta periksi väsymykselle ja masennukselle hän ei antanut. Ehkä minä olin este. Ehkä ajattelin, että masennus on keskiluokan tauti. Vain keskiluokalla, jolla ei oikeita ongelmia ole, on otsaa kaivella napanöyhdästään joutavia. Tai ei mitään ehkä. Näin ajattelin ennen kuin läheinen ihminen sairastui.

Matti oli siihen mennessä ehtinyt kivettyä kivikasvoiseksi, jääkylmäksi ikään kuin pakastetuksi ruumiiksi. Tähän kohtaan käy hyvin Eira Stenbergin runo (kiitos ihmiselle, jolta Stenbergin Erokirja-runokirjan aikoinani sain. Kovin monet runot eivät ole elämässäni minulle kolahtaneet, mutta nämä ovat):

Väkevä tuuli pyörsi meidät yhteen,
kietaisi jalat ja käsivarret vartalon ympäri,
solmi lujasti
                    kipeästi,
ja koskaan koskaan en tahtonut irrota....

mutta kohtalottaret olivat tulleet,
me tottelimme unen lakeja,
hitaasti sinä muutuit muuriksi
ja minä muratiksi
joka mykkänä riipuin kivisellä rinnallasi.

Voi te kirotut muusat,
eivätkö teille riittäneet muinaiset tragediat?
Olisin tahtonut rakentaa toisin
tämän näytelmän juonen.

Meillä molemmilla oli paljon hyvää tahtoa rakentaa toisin tämän näytelmän juoni tai käsikirjoittaa suhteestamme jotain elämää suurempaa. Voimat puuttuivat ja kummaltakin paljon kypsyyttä. Kypsyimme tässä sivussa. Kummatkin. Kasvuun kuuluu kipu ja pakko on kestää sitä, että toinen aiheuttaa kipua ja hyväksyttävä se, että itse aiheuttaa kipua vielä enemmmän.

Kun olimme muuttuneet kivimuuriksi ja muratiksi, otin käteeni kynän, jolla aloin leikata Matti pois itsestäni. Kynänä oli blogini. Tähän kohtaan Eira Stenberg puhuttelee:

Olkoon kynäni veitsi
jolla leikkaan sinut irti
itsestäni!
Suotta en ole sitä hionut.
Ohi on aika, jolloin sait minut
kätkemään sen sievästi
lusikan ja haarukan viereen
keittiön laatikkoon.

Koko maailma, kärpäspaperinaista myöten, huusi minulle, että minun pitää lopettaa aviomieheni julkinen nöyryyttäminen. Jostain syystä en tehnyt sitä. Karl Ove Knausgård minussa ei halunnut. Viha tursusi minusta ulos. Stenbergin Erokirjassa on runo, joka puhuu vihasta. Runon puhuja haluaa työntää veitsen rakastettunsa selkään.

Minä työnsin kynän. Tuli pahaa jälkeä.