Pahuuden kierteet avioliitossa kevytpettämisineen, kuolemansynneistä

ke 15.4.2020

Onneksi on koronaeristys. Meillä on kerrankin aikaa toisillemme. Voimme ottaa jopa yöunesta asioiden käsittelyyn.

Aviokriisi aukenee ja oikenee vertais- ja tuensaantiviestittelyin ja perinpohjaisine puhumisineen. Kulkuriveljelle iso kiitos nopeasta reagoinnista. Olisin saanut voimauttavan vierailun heti, kun lähetin what´s uppia kriisin uusimmasta vaiheesta, joka liittyy erään naisen mieheeni kohdistamaan seksuaaliseen häirintään.

Kiitos myös istukkaryhmän rouvalle, joka käski harjaamaan mies kaikesta saastasta, jonka häneen limanaiset ovat lähmineet. Sanoin, että en ainoastaan kuraa juuriharjalla, vaan sen jälkeen keitän ehkä suolavedessä tai jospa sittenkin lipeässä. Mokomakin ankerias koko mies! Tai visvainen suttulakana!

Konevitsan luostarissa me pesimme aina luostarin väen talven aikana kertyneen lakanapyykin. Pennasen Kaijan johdolla keitimme lakanat Punaisen hotellin vastapäätä olevan uudemman saunan padassa ja veimme kottikärryllä lakanat Laatokkaan huuhdeltavaksi. Kävely laiturille oli parasta. Sai käyttää voimia, niitä minulla on yllättävän paljon, ja on kuviakin siitä, kun kumiessu päällä lotraan lakanoita Laatokassa.

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olin työssä, josta on jollekulle muulle konkreettista hyötyä.

Ei luostarin lakanoista keittokäsittelyllä tahrattomia tullut. Siedettäviä niistä saimme ja me suomalaiset pyykkärit olimme tyytyväisiä, kun harmaahkot ja välillä tuskanhikien ja muiden eritteiden lopullisesti tahraamat makkuusvoatteet lepattivat tuulessa. Punaisen hotellin töyrään alaisessa männikössä oli ristiin rastiin pyykkinaruja. Siitäkin on Kaija-tädin ottama kuva. Minä kuvasin vain luostarin väkeä ja vähän se harmittaa nyt. Onneksi oli Kaija ja muut tilanne- sekä rakennuskuvaajat.

Kärpäspaperinainen ei siis ole ainoa miestäni ahdistellut. Mietin tässä, että maailma on oikeastaan epäreilu. Yksinkertaisen ihmisen harjoittama ahdistelu on groteskiudessaan helposti tunnistettavissa. Se on myötähäpeää herättävää ja ilmeistä. Tosi noloa.

Olenko itse syyllistynyt mutkikkaampaan ahdisteluun? Missä menee ahdistelun raja? Mieheni olisi kyllä voinut sanoa, että en halua tällaisia viestejä, kiitos! Olisin minäkin vallan hyvin voinut kirjoittaa yhdelle lohtumiehelleni suoraan ja rehellisesti, että kiitos ei - tahmeita viestejä en kaipaa, kaipaan tukea ja inhimillistä lämpöä.

Kaipasin tukea ja inhimillistä lämpöä - ja miehenikin kaipasi - koska tuki ja inhimillinen lämpö olivat välitämme hävinneet - melkein. Syyllistyin kevytpettämiseen siinä, että hain tukea ja inhimillistä lämpöä avioliiton ulkopuolelta.

Mieheni kysyi, miksen hakenut niitä häneltä. Miksen tullut hänen syliinsä? En mennyt hänen syliinsä, koska hänen sylissään oli jo joku, jonka hän oli ottanut siihen sen vuoksi, että oma vaimo ei tullut syliin. Niinpä. Olimme molemmat lukossa.

Kirjoitin edellä, että lämpö oli melkein kadonnut väliltämme. Ehkä lämpö oli se rakkaus ja rakkaus kävi meissä öisin. (Onpa lässyä, mutta niin tämä saatana on!) Onneksi yöt olivat meidän. Päivisin repeydyimme kummatkin - töihin, poliittisiin juttuihin ja muihin erilaisiin kivirekiin ja vaikka mihin perkeleisiin (sivusuhteisiin, kevyt- ja raskaspettämisiin.)

Jostain viisauden lähteestä mieheni oli saanut varmuuden siitä, että toista ei saa päästää sohvalle nukkumaan. Jos koetin karata hänen kainalostaan tai ehdin karata, mies haki minut joka kerta takaisin. Niin nytkin. Koetan joskus mennä makuuhuoneen televisonkatselusohvalle. Mies tulee viereen nököttämään puoliunessa ja sanoo, että ei lähde siitä minnekään. Lopulta minä luovutan omasta suuttumuksestani.

Lämmön häviämisen alkupistettä me tässä koko ajan haemme. Ehkä emme sitä ihan pysty paikantamaan ja ja aina, kun jompikumpi löytää jonkun kohdan, josta aloimme valua alaspäin, löytyy vieläkin aiempi. Ja mahdollisesti myös alhaisempi.

Mieheni toi keittiön pöydälle tuvan kirjahyllyn päältä pronssiin valamaansa kynttilänjalan. Hän tuijotti sitä monta viikkoa. Taideteoksen hän teki jo vuonna 2005 kansalaisopiston kuvanveistokurssilla. Olin juuri taiteellisuuden takia häneen alunperin rakastunut - toki paljon muunkin vuoksi, kuten Juhani Aho Hääpäivä-novellissa kuvasi:

"Niin, minä rakastin sinua rajattomasti: Joka sanaasi, joka silmäystäsi, pienintä piirrettäsi ja ... vartalosi notkeutta (Matin persettäkin rakastin, niitä kahta sämpylänpuolikasta hänen pyllyssään, kiitos Raija Oranen ja Kohtauspaikka Marinad.)"  (Mukaeltu novellista Hääpäivä, Juhani Aho, novelli löytyy kokoelmasta Lastuja, 2011, s. 31)

Juhani Ahon Papin rouvasta ja Hääpäivästä löytyy kokonainen merkintä, jota Yksinkertainen Ahdistelija oli lainannut aviomiehelleni jossain loputtomassa puhelussaan tarkoitushakuisesti. Voin kuulla sieluni korvin naisen tympeän ja vähäjärkisen, pahantahtoisen äänen: "Niin se kirjoitti! Muhinoi siellä veljensä yläkerrassa!"

(Tarkalleen ottaen käytin ilmaisua pesiä.)

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2019-05-papin-rouva-ei-jata-minua-rauhaan

Nainen ei vahingossakaan paljastanut, että olin kirjoittanut merkinnässäni muutakin. Noh, hyvä juttu, miehelläni on ollut sentään sisälukutaitoinen ahdistelija. Tekstien eri tasojen ymmärtäminen vaikuttaisi tekevän hänelle tiukkaa. Tai sitten nainen on ollut jollain alkeistasolla tietoinen tekstieni eri merkityksistä, mutta ajatellut, että saa oman (ahdistelu)agendansa perille poimimalla blogistani tietyt kohdat.

Tyhmä ja pahantahtoinen on vastenmielinen yhdistelmä ihmisessä. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi mieheni on häneen sotkeutunut, mutta bestis arveli, että koko vyyhdessä on kyseessä lepääminen tai itsensä (aivojen?) lepuuttaminen. Yksin kertaiset eivät vaadi niin kovin paljoa miespololta. Ja onhan Yksinkertaiselta ahdistelijalta tullut paljon voimahaleja, koko öhhh hömm hänen naiseutensa täyteydeltä.

Tässä mielessä kärpäspaperinainen on ollut taitavampi. Hänkään tosin ei ole siteerannut miehelleni blogistani kuin kohdat, jotka ovat hänelle itselleen edullisia tai joiden lainaaminen painaa meitä entistä enemmän erille toisistamme. Siitä, että todella rakastin/rakastan miestäni, kärpäspaperinainen ei miehelleni maininnut sanakaan.

Kiinnostavaa pahuuden kierteessämme on se, että olen kirjoittanut kohta kahdeksan vuotta - ensimmäinen blogimerkintäni oli otsikon Esa Lassin Surrealismi kera 30.7.2012) - tätä miehelleni Matille. Uskokaa tai älkää, olen toivonut sitä, että mieheni olisi kerrankin kiinnostunut siitä, mitä minä ajattelen.

Olin jo aloittanut google-palvelun kautta nimimerkkiblogin ja tarkoituksenani oli kirjoittaa suoraa tekstiä aviopuolisoiden kylmäksi käyneestä suhteesta. En vain osaa sellaista. Autofiktiota. Haluan kirjoittaa suoraan kuin Karl Ove Knausgård. Se vain, että aina kun kirjoitan jotain positiivista, kuten että rakastin ja rakastan miestäni, se tuntuu lässytykseltä. En tiedä, miten tästä asiasta voisi kirjoittaa siten, että ei vaikuta lätisijältä.

Kynttilänjalasta mieheni muisti, että olin loukannut häntä syvästi ja pahasti juuri sillä alueella, jossa toista ei ihmistä ei missään nimessä tölviä. Ja juuri sitä(kin) aluetta hänessä suuresti ja intohimoisesti rakastin ja rakastan. Intohimosta pitää BTW vielä kirjoittaa oma merkintänsä.

Se, miksi niin sanoin, onkin sitten tyylipuhdas devaluaatio. Minä olen (toivottavasti ollut, menneessä muodossa. Tai toivottavasti olen yhä vähemmän, jos en nyt kokonaan menneessä muodossa) sen verran narsistisesti häiriintynyt ihminen, että se, mitä olen pitänyt arvokkaimpana, pitää alentaa. Ja koska vastassani oli toisella tavalla narsistisesti häiriintynyt ihminen, mieheni, kierre oli käsillä.

Minä haavoitin. Haavoittuneena aviomieheni kielsi minulta sen, mitä häneltä eniten kaipasin. Seuraavaksi vedin itselleni naamarin. Горды́ня-naamarin. Minun pääkuolemansyntini on jotenkin hienompi venäjäksi: горды́ня.

Tottahan tämä on brassailua, kun otan tähän vieraita kieliä, ja haluankin, että yksinkertaisimmat putoavat tekstistä - hups, sinne menivät, anteeksi Sambucus racemosa, tästä eteenpäin tekstini ei ole tarkoitettu Sinulle!

Venäjnkielisestä wikipediasta siivu tähän: "Горды́ня — непомерная гордость, заносчивость, высокомерие, эгоизм, нетерпение упреков и жажда похвалы. Может скрываться под личинами филантропии и протекционизма, преследующих на деле цель политического самопревозносения и саморекламы. Не следует путать с бахвальством или хвастовством."

Lihavoidut alakohdat tunnistan itsessäni erityisesti. Pitää tutkia, onko myös Matin kuolemansynti sama. Hänellä on kyllä vahva жажда похвалы vai onko mieheni juttu vain kevyehkö тщеславие.

Tässä kuolemansynnit sekä kreikaksi että venäjäksi (venäjänkielisestä wikipediasta nämä):

1. Γαστριμαργία — дословно: чревоугодие (обжорство)
2. Πορνεία — дословно: блуд (прелюбодеяние, половая распущенность)
3. Φιλαργυρία — дословно: сребролюбие (алчность, корысть)
4. Λύπη — дословно: скорбь (печаль)
5. Ὀργή — гнев
6. Ἀκηδία — уныние
7. Κενοδοξία — дословно: тщеславие
8. Ὑπερηφάνεια — дословно: высокомерие (гордыня, гордость)

Jotenkin tuntuu siltä, että Matin kuolemansynnit ovat kevyempiä kuin minun. Matin juttu on sekä тщеславие että уныние.

Synti уныние on pakko suomentaa tähän. Kirjaimellisesti se on lannistuminen. Se ei ole surua, vaan jotain sellaista - halutonta voimattomuutta, jonkinlaista savuverhomasennusta, joka ei kaada sängyn pohjalle, mutta aiheuttaa sen, että ihminen on koko ajan ulottumattomissa. Matti oli kään kuin joustavaa, kumimaista teflonia minulle. Koska lannistuneisuuteen vajonnut ihminen ei vajoa lopullisesti sängyn pohjalle, hän ei tiedosta tilaansa.

Sängyn pohjalle vajonnut masentunut ei voi enää teeskennellä, mutta jostain syystä siellä vain täytyy olla määräaika. MOT, olen kokeillut kliinisesti masentuneen ihmisen konkreettista nostamista sängystä jaloilleen. Ei kannata kokeilla.

Hahaa! Nyt tajusin! Aviomieheni ja kärpäspaperinainen olivat kaksi lannistunutta ihmistä samassa sängyssä sylkyttelemässä. Ja kumpikin halveksi toistaan. Se, että kärpäspaperinainen loppujen lopuksi halveksi aviomiestäni, on luettavissa jopa ilman kirjallisuustieteen perusopintojen suorittamista kärpäspaperinaisen kirjoittamasta kirjeestä minulle. Eikä tarvitse olla edes kiinnostusta semiotiikkaan. Kunhan lukee kaikki sanat, lauseet, tämänkin: " .... omalla tavallaan ressukka, joka tarvitsee hyväksytyksi tulemisen kokemusta, kuten minäkin."

Matilla oli kotona vaimo, joka vaali omia kuolemansyntejään. Pinnassa, erotettavissa selkeästi, minulla on высокомериe, гордыня. Juuri высокомериe sisältää sen, mitä suomen kielisessä vastineessa - ylpeys ei ole - гордыня sisältää ajatuksen высокомериe, minun kuolemansyntini on ylimielinen ylpeys. Mutta se on vain pintasynti.

Pintasynnin alla on silkkaa vihaa ja kateutta. Ne ovat minusta kamalimmat, mitä ajatella saattaa. Olen sisimmässäni vihainen ja kateellinen ihminen. Tämän ymmärsin vasta, kun kirjoitin tämän.

Saatatte myös ihmetellä sitä, miksi olen kirjoittanut seitsemän vuotta blogia ihmiselle, joka ei ole lukuihmisiä. Sepä se, ihmettelen myös itse välillä, miksi olen sellaisen ihmisen kanssa edelleenkin naimisissa! Ehkä juuri se sisältää tarvittavan kitkan, jännitteen, jopa jännityksen.