Sinkkunaisen unelma toteutuu Agnes Vardan Onnen hetkissä

ma 23.3.2020

Tikkisen Hannele huomautti, että koetti lukea blogiani ja täällä vain möllöttää zoom-päivitys mentorointikoulutuksesta. Niin. Lupasin, että kirjoitan jotain. Kovasti koetin keksiä jotain muuta kuin parisuhteesta, mutten keksinyt.

Ei tekisi mieleni kirjoittaa parisuhdeasiasta positiivisesti, kun se menee lässytykseksi. On kuitenkin nyt pakko lässyttää. Blogihiljaisuus ei ole tarkoittanut sitä, että olisimme eronneet. Emme ole eronneet emmekä eroa. Kaikkein kummallisinta tässä on se, että emme oikeasti ole kumpikaan halunneet kaikkien näiden vaikeiden vuosien aikana erota.

Minähän olen erolla julkisesti uhkaillut, mutta olen tarkoittanut kirjoituksillani täysin päinvastaista. Tämähän se tässä ristiriitaista on ollutkin.

Olemme koronakaranteenissa. Kuulun riskiryhmään. Meillä on nyt ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana tilaa ja tunteja omistautua toisillemme ja kuhertelulle, kuten bestis tämän nimesi, kiitos. Matti jo sanoi, että meidän tulee asettaa kaiken paljastanut musta kännykkä jalustalle. Löysin vanhasta kännykästä aviomieheni viestin kahelianaiselleen: "Et vaan jää mielestä." Viestin tiedoista kävi ilmi, että aviomieheni oli viestitellyt lipeviä megahullulle (kiitos Hannele termistä!) akalle nimipäivänäni 28.12.2017.

Kivuliainta oli se, että Matti ja megahullu eukko olivat viestitelleet koko joulun tienoon. Juuri joulun alla meillä oli ollut pariterapiasessio ja session jälkeen kävimme Kuopiossa ostamassa joululahjoja aviomieheni lapsenlapsille. Aika kamalaa, sillä minä olin autuas tyhmeliini. Luulin jo toiveissani, että käänne parempaan on tapahtunut.

Ei ollut ja oli. Kahelianainen roikkui tämän vuoden tammikuuhun asti aviomiehessäni kuin liimapaperi. Tai kuin vessapaperinpalanen kengässä saastaisessa julkisessa käymälässä käymisen jälkeen.

Tämä ei ole aviomieheni puhdistamista, sillä ämmä oli liimautunut kiinni mieheeni jo ennen minun tuloani tähän. Se, mitä megahullutar harjoitti 17 vuotta sitten, on tunnistettavissa seksuaaliseksi häirinnäksi. Tästä tulee oiva keisi työnohjausopintojeni lopputyöhön ja lukuun Tunnista seksuaalinen häirintä ja puutu siihen ajoissa.

Tosin keisiin ei auttanut edes lausunto viestintävirastolle. Mielenkiintoista on, miten joku voi alkaa pyörittää aivan ihmeellisiä, suorastaan mielikuvituksellisia rakennelmia ja miten me aviomieheni kanssa menimme rakennelmiin mukaan.

Katsoimme eilen yhdessä Ylen Areenalta Tottumiskysymyksen. Se oli melko kivulias katsomiskokemus. Katsoimme myös Agnes Wardan Onnen hetkiä. Hermostuin leffaan, koska kesken kaiken tekstitys hävisi mutta vaikka minusta eikä Matista tullut vieläkään ranskalaisen neo-noirin ystävää, Onnen hetket herätti ajatuksia.

Fiksasin termin neo-noir wikipedian avulla alunperin amerikkalaisia elokuvia tarkoittavasta film noirista. Ranskalainen neo-noir-Onnen hetket, oli unenomainen (hieman unettavakin), erikoinen, eroottinen, ristiriitainen ja julma.

Onnen hetkissä on pinnalta tarkasteltuna unelma-asetelma. Isä, äiti, poika ja tytär. Pariskunta on kaunis ja perheen äiti omistautuu täysin lapsilleen ja miehelle. Mies vaikuttaa rakastavalta perheenisältä ja aviomieheltä. Sitten vain. Ilman mitään selittävää sisäistä haavaa tai haavan esittelyä mies rakastuu postineitiin ja käy tämän luona kuksaisemassa sekä lähettelee tälle postiin lepertelysähkösanomia.

Kun mies kertoo suhteestaan vaimolleen, vaimo tekee itsarin ja jonkin ajan kuluttua asetelma toistuu kuin petetyn painajaisessa. Mies ja hänen uusi vaimonsa vievät lapsia kouluun ja ajelevat samalla ehkä entistä hieman kuhmuisemmaksi kolhiintuneella pikkupakettiautolla ranskalaisessa syksymaisemassa.

Onnen hetket on oikeastaan kakkosnaisen unikuva, haavekuva. Minä vain en tehnyt itsaria enkä pakannut tavaroitani. Olin kahelianaisen kannalta kiusallinen tapaus. Nyt jo jaksaa naurattaa se, että kahelianainen luki blogiani (toivottavasti lukee tätäkin, voisi nimittäin poistaa Facebook-sivuiltaan 8. heinäkuuta 2019 päivityksen tai ainakin aviomieheni nimen päivityksestä. Sekä myös aviomieheni tykkäyksen 12. kesäkuuta 2019 -päivityksestä.). Ja kahelianainen piti aviomieheni selvillä siitä, mitä kirjoitan.

Niinhän minä palavasti halusinkin, että aviomieheni lukisi minua. Hän tuli tässä asiassa autetuksi, kiitos perheemme persekärpänen!

Kyllä on aika epätoivoinen toisen naisen osa. Aviomieheni kertoi, että nainen ei millään malttanut sellaisissa paikoissa, joissa heidän tuli esiintyä julkiseseti niin kuin ei mitään, olla supittelematta aviomieheni korvaan. Suhde Oli Suuri Kohtalonomainen Salaisuus, joka Suorastaan Huusi Tulla Julki.

(Hyi vittuuuuuuu.)

Suureksi lohduksi ovat olleet tekstit Väestöliiton sivuilla. Olen niitä aviomiehelleni lukenut ääneen ja olemme tulleet siihen tulokseen, että samanlaisia kuvioita on näköjään eletty ennenkin.

Nainen oli selvästi sairastunut Tuchin syndroomaan. Myös me aviomieheni kanssa olimme jossain määrin Tuchin syndrooman runtelemia. Pyskologi Richard Tuchin kuvaamissa suhteissa sinkkunainen ei tyypillisesti koskaan ole ollut naimisissa, eikä hänellä ole lapsia.

Tämä pitää niin paikkansa tässäkin keisissä: "Miehen ei tarvitse kärsiä turhautumisesta, sillä sinkkunainen on aina saatavilla.

"Sekä sinkkunainen että naimisissa oleva mies ratkaisevat sivusuhteen avulla omia tiedostamattomia tarpeitaan. Suhteessa ei ole yhtä uhria, vaan kummatkin käyttävät toisiaan omien ristiriitojensa käsittelemiseen."

Tämän vielä haluaisin lähettää kahelianaiselle terveisenä, sillä minun aviomieheni ei ole ainoa, joka on käynyt kahelianaisen kämpässä potemassa omia tiedostamattomia tarpeitaan: "Älä ajattele olevasi viaton uhri. Kohtaa rohkeasti se, että suhde varattuun mieheen ei ole sattumaa. Jostain syystä sinulla on ollut tarve hakeutua suhteeseen varatun miehen kanssa. Yhdessä turvallisen psykoterapeutin kanssa voit rauhassa tutkia sitä, miksi tyydyt tilanteeseen, jossa sinun tarpeitasi ei kohdata johdonmukaisesti. Miksi tyydyt jäämään kakkoseksi?"