Pia Valkonen

Silloin tällöin onnellinen osa 1

ke 25.3.2020

Eilen piti kirjoittamani jo jotain muuta kuin avioliittokatastrofistamme. En jaksanut. Luin kyllä koko päivän. Väestöliiton sivuilta kopioimaani Vuokko Malisen ja Paula Alkion kirjaa Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus.

Julia Kristeva näyttää kirjan luvun Seksuaalisuudesta parisuhteesta mukaan tutkineen Pyhää Teresaa. Minähän huomasin, että aviomieheni kahelianainen on kuin Pyhä Teresa ja valitettavasti Hänen Pyhyytensä (Jeesus) oli minun aviomieheni. Lisäksi tässä keisissä näyteltiin absurdi tragikomedia neitsyestä ennen sukupuoliyhdyntää, sukupuoliyhdynnän aikana ja sen jälkeen.

Olisin kyllä halunnut olla kärpäsenä katossa siinä kohtaa!

No niin. Se oli tämän viestin vihapuheosuus. En edes teeskentele ymmärtäväistä. Minusta kahelianainen voisi mainiosti vaihtaa paikkakuntaa tai oikeastaan muuttaa vaikka toiseen maailmankaikkeuteen.

Minä lakkasin nyt väistelemästä. Lakkasin myös vihaamasta Lapinlahtea. Ei se lapinlahtelaisten vika ollut, että aviomieheni petti minua. Minä olen luullut niin, että lapinlahtelaisten vikahan se on. Käyn kaupassa pystypäin. Häpeä ei tällä kertaa tartu minuun. Ihanaa, että on Istukat silmille -ryhmä! Vaikka en ole viimeisiin kokoontumisiin päässyt, ryhmän olemassaolo helpottaa!

On minulla ollut avioliittovuosinani muutakin ajateltavaa kuin paska parisuhde, vaikka blogini perusteella elämässäni ei ole ollut muuta. En vain ole voinut muista asioista kirjoittaa. Mutta onneksi poika, Antti Rönkä, ja isä Petri Tamminen kirjoittivat. Kirjassa Silloin tällöin onnellinen Antti Rönkä kuvaa hidasta isänmurhaansa.

Malisen ja Alkion Paripsykoterapia-kirjassa viitataan pari kertaa Oidipuksen, Iokasteen ja Laioksen myyttiseen kertomukseen. Mitä se merkitsee, että olen ollut täydelleen äidin tyttö? Söin äidin tissiä melkein yhtä pitkään kuin Anna ja varhaisimmat muistikuvani liittyvät Immolan kartanon navettaaan. Pääsin äidin kanssa poi´ittamaan Immolan kartanon lehmiä. Näin kuinka eläinlääkäri sahasi vasikan lehmän sisällä kappaleiksi pitkien teräsvaijereiden avulla. Näky ei ollut traumatisoiva, sillä ilmeisesti äiti kertoi asian minulle niin, että olin hänen apunaan siinäkin tilanteessa.

Olin tärkeä äidin pikku navettatyöntekijä! Se, että olin navetalla äidin kanssa, johtui siitä, että lastenhoitajaa oli vaikea saada. Minua ovat hoitaneet niin isä kuin sankari-isoveljeni Kosti. Kostin hoidossa pääsin putoamaan Immolanjärveen ja veljeni sankarius tulee siitä, että hän kiskoi minut ylös järvestä.

Ajoimme viime viikon maanantaina Etelä-Kuopion Murtosaari-työmaan lähtörannan kautta Vehmersalmen lossille ja lossilta Vehmerin huoltsikan kautta Nilsiään mittaamaan Lyytikkälän työmaalle lähteviä hirsiä. Lossilla sain tutun pelkokohtauksen. Vannotin Mattia, että ei aja lähellekään lossin eturamppia. Pitää nyt pelkäillä näitä asioita ja puhua siitä, että pelot pienenvät.

Matti on kuitenkin turvallinen ihminen pelkäämisiin. Ennen joulua olin talossa aivan yksin - käytännössä eristäytyneenä - kuusi yötä. Nautin yksin olosta. Kokemus oli hyvä, ellei sitä varjostaisi kahelianaisen ahdistelutekstiviesti aviomiehelleni. En nyt ajattele sitä.

Harmi, että mies on poistanut viestit kännykältään. Voisin kopioida niitä tähän sillä perusteella, että lähestulkoon kaikesta voi avioliitossa selviytyä. Olen minäkin syyllistynyt yhden vara- ja lohtumieheni peniksen koon ihmettelyyn tekstaritse. Se oli vanhan älykännykän aikaan, mutta sillä erotuksella, että en rientänyt mittamaan Hänen Rakkautensa Julmaa Valtikkaa käytännössä. Eikä tullut mieleenkään, että olisin mennyt. Nyt aika ajoin tuntuu siltä, että ihan sama, vaikka olisin. Lopputulos olisi ollut ehkä sama. Tai en tiedä, ehkä olisin älynnyt oikeasti lähteä tästä pois.

Edelleenkin on mysteeri, mikä piti meidät yhdessä. Suurin tekijä kuitenkin oli aviomieheni. Hän ei antanut minun yhtenäkään yönä nukkua muualla kuin kainalossaan. Tietenkin nukkumaan käydessä niinä iltoina, jolloin hän oli muualla töissä tai minä koulutuksissani, saattoi hän sitten soittaa kahelianaiselleen, sillä kahelianainen halusi kuulla Hänen äänensä.

Prkl. En nyt ala taas kirjoittaa tästä.

Boris Cyrulnikin Ihmeellisessä kurjuudessa oli käsite resilienssi ja tällainen kappale siitä: "Miten suhtautua siihen, että ihmisen solidaarisuus estää häntä itseään toipumasta? Kuka kehtaa myöntää, että läheisen kuolema on saanut luovuuden kukkimaan?"  (Boris Curylnk: Ihmeellinen kurjuus s. 72)

Onko oppi sellainen, että on vain siedettävä ristiriitaisia asioita ja tunteita?

Olin äidin tyttö, mutta yhtä aikaa äiti oli koko ajan tielläni. Samaa on sanonut esikoinen minusta. Että olen tiellä! Kun äiti masentui, tuli elämääni kauhu, mutta yhtä aikaa olin helpottunut. Minulla oli kihlattu turvanani ja saatoin irtautua lähtökodistani turvallisesti. En minä itsenäistynyt, mutta en ollut vielä silloin sellaiseen kypsäkään. Olin 15-vuotias, täyttämässä 16 vuottani.

Kuopus otti minuun etäisyyttä potkaisemalla minua mahaan. Kylkiluu murtui, mutta tajusin, että jokaisen lapsen on podettava asiat niin pitkään ja juuri sillä tavalla kuin hänelle itselleen sopii.

Nyt kun mietin, itsenäistyin 15. - 21.12.2019., kun aviomieheni oli Roomassa. Hänen piti vielä reissun jälkeen käydä jokusen kerran halailemassa sukupuoliyhdynnän kaltaisissa oloissa kahelianaistaan, mutta se hänelle suotakoon. Partiopoika kun on. Aina valmis apuun.

PS. Bestis kirjoitti, että toissapäivänä minä osasin kirjoittaa johdonmukaisesti ja jopa seesteisesti: http://railimiettinen.blogspot.com/2020/03/onnen-hetket.html

Tänään en osannut kuitenkaan, vaikka ajattelin, että Silloin tällöin onnellisesti auttaisi. Päässäni on taas mehiläispesä. Surisee ja on monta radiokanavaa auki. Adhd, nääs. Ja sitten, juu, lauseiden tuijottelu on tärkeää. Ja kyllä minä hinkkasin edestakaisin Sylvi Kekkosen elämäkertaäänikirjaa ja kohtaa, jossa oli kyse Sylvi Kekkosen salongista - jossa kävi paljon vasemmistolaisia ja Marja-Liisa Vartio!

Sylvi Kekkosen äänikirjaelämäkerrasta en ehtinyt kirjoittaa tähän enkä Maarit Tyrk...yn ei kun Tyrkön Kekkkoskirjasta. Niin. Myötätuntoni oli Anita Hallamaan puolella. Kekkonen pani monikymmenvuotisen rakastajattarensa syrjään kuin rikkinäisen rukkasen, kun näköpiiriin ilmestyi 47-vuotta itseään nuorempi nainen. Jos näin ajatellaan niin aviomieheni vanhuuden päivien rakastettu olisi jo toki syntynyt, mutta täyttäisi tänä vuonna 16 vuotta.

Onneksi Sylvi Kekkosella oli joku salaperäinen O. On esitetty arveluita, että O olisi Olavi Paavolainen, mutta voi O olla joku ihan taviskin, joka oli Kekkosten Kiinan-vierailuseurueessa.

Ja ja ja ja jajajaaa. Luin bestiksen blogista jokaisen lauseen!

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi