"Olenko nainen vai artisokka?"

to 26.3.2020

Istun Lapinlahden lentokentän nukkumamökissä. Katson ulos ikkunasta. Hiljaista. Läppärin akussa on 85 prosenttia virtaa. Kirjoitan niin pitkään kuin akkua riittää.

Eilen tuli nyt tehtyä sekin. Sylkäisin aviomiestäni naamalle. Menin tuskani sisälle. Kipu tuli ulos raivona, kuten aina. Aviomieheni joutui pitelemään minua. Olisin ottanut auton ja lähtenyt vain pois. En minä olisi kallioleikkaukseen ajanut, vaan mennyt jonnekin vähän kauemmaksi. Ehkä jätevedenpuhdistamolle tai tullut tänne lentokentälle ja soittanut jonnekin tai lähettänyt tekstiviestin.

Olisin kysynyt tekstiviestissä, olenko minä olemassa, kuuletko ääntäni, jos kuulet, olen olemassa. Olisin pyytänyt, että kerro minulle minusta. Kerro, olinko minä toisella luokalla eturivissä ja piirsinkö minä jo silloin hyvin niin kuin sinä piirsit ja sen vuoksi sinua rakastin. Olisin kysynyt, olinko se minä, joka aloin seurustella kanssasi Kankahaispirtillä kumpuilevassa hämäläismaisemassa. (Jos se olin minä, siitä on huomenna 39 vuotta, menimme kihloihin lokakuussa). Entä olinko minä se kesätoimittjaa, joka kulki kanssasi työkeikoilla, kun kävi tarkastamassa mökkiläisten rakennuslupia? Olinko opiskeluvuosikerran nuorin tyttö, joka muistutti Giulietta Masinaa - ja oli ihan yhtä tyhmä (tai no naiivi) kuin La Stradan Gelsomina. Olinko se minä, jolta aina La Stradan näkemisen jälkeen kysyit nauraen - se oli hellyyttä, uskoisin -, oletko nainen vai artisokka. Miksi minä en ymmärtänyt sinua, sinun isäsi oli tehnyt itsarin. Minäkin kätkin suruni. Äitini teki hidasta kuolemaa ja kuoli kesällä 1996. Sinunkin äitisi varmasti on kuollut. Olen pari kertaa ajanut kotitalosi ohitse. En tiedä. ketä siellä asuu, sillä en saanut selvää postilaatikon tekstistä.

Olisin kysynyt vielä, olinko minä se nuori juuri kihloihin mennyt nainen, joka odotti sinua Helsingin rautatieasemalla liian lyhyt hame päällä ja tiesi saavansa pian hyvää, kaunista ja hellää seksiä. Me emme saaneet heti lasta. Seitsemän kuukauden päästä siitä olimme naimisissa ja vuoden kuluttua olin tehnyt meidät onnettomaksi.

Ja olisin kysynyt myös, olinko se minä, joka olin sinua vastassa Kouvolan rautatieasemalla, kun tulit Suomeen ja toit mukanasi meille kaksi ihanaa ja kamalaa tyttöä. He eivät enää asu kotona. Voit olla rauhassa, he selviytyvät, ovathan hylkeentappajien sukua. Ai niin, sinä et vastaa puhelimeen etkä tekstariin, koska olet kuollut.

Sinä olisit varmasti soittanut minulle siihen alle. Olisin vastannut puheluusi ja kysynyt, miksi sinä teit minulle näin pahasti.