Kärpäspaperinainen

pe 7.2.2020

Viime yönä saimme nukuttua kymmenen tuntia. Tänä aamuna ajatus kulki jo kirkkaammin ja sain sanottua, miten epäreilulta minusta tuntui eilen illalla lukea omia käsin kirjoittamiani päiväkirjamerkintöjäni. Päiväkirjaani olin kirjoittanut juuri blogin aloittamisen aikoihin, että pitää olla vielä tällainen perinteinen päiväkirja, koska ihan kaikkea en voi blogiin kirjoittaa.

Vähitellen aloin kirjoittaa blogiin lähestulkoon kaiken. Aivan koko kuvaa avioliitostamme en sinne kuitenkaan ripustanut esille. Toki se, että  minä en päästänyt Matin ja minun välille syntymään henkistä yhteyttä, on blogistakin rivien välistä ja lopuksi aika suoraan luettavana.

Minä siihen olen ollut syypää. Absurdia on, että minä rakensin henkisen yhteyden Ärräpäihin ja kirjallisuus- ja runomiehiini. Olin vakaasti sitä mieltä, että Matista ei semmoiseen olisi.

Olisi ollut jo pitkään. Minä en omassa hybriksessäni sitä vain huomannut. Minä vein kaiken henkisen itseltäni oman avioliittoni ulkopuolelle. Aviomiehelleni en tarjonnut muuta ravintoa kuin karkeita loukkauksia ja ilkeitä pistoja. Sama jatkui aivan viime päiviin asti.

Esimerkiksi: "Siis tiistaina äxäs päivä baumeierkuuta 2020 kello 10.45 - 13.30 Sukevan Nesteen kotiruokalounaan ääressä puhetta muun muassa Karl Popperin tieto-opillisesta mallista ja ontoista ontologisista pinoista (Janne Saarikivi Suomen kieli ja mieli s. 72). Jatkamme keskustelua noin kello 14.30 - 16 Iisalmessa kahvila Natassa, jos emme saa Sukevan Nesteellä vielä pohdittua J. L. Austenin Näin tehdään sanoilla -kirjaa."

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2020-01-janne-saarikiven-suomen-kieli-ja-mieli

Tämä jos mikä viilsi aviomiestäni. Julkinen puukon kiertäminen haavassa. Tosiasiassa se, että kirjoitin noin, oli surkeaa huutoa: "Vitun aviomies, huomaa saatana minutkin."

Sillä aikaa, kun minä vielä olin nolosti Ärräpäissä ja vaikka missä tarjolla, Matti vei sen, mitä minä häneltä pyysin, vaadin ja rukoilin, lohduttajalleen. Tottahan toki tämä kääri Matin ylle ihonlämpimän ja pehmeän vauvankapalon.

Kunnes kapaloon tuli reikä. Nainen alkoi työntää maidontuoksuisen vauvankapalon reiästä Matin ympärille limaista kärpäspaperia . Olen kutsunut häntä useasti venäläisellä termillä банный лист, mutta nyt olen kehittänyt uuden nimityksen. Se on kärpäspaperinainen.

Kärpäspaperinainen ei tarvinnut kuin pikkuruisen raon, josta työntää litteän liimapaperinsa vieraiden aviomiesten iholle. Vähitellen. Lopulta mies on pehmeänihanan kapalon alla tiiviiseen liimapakettiin käärittynä kuin paksu toukka.

Minun aviomieheni ei ole ainoa hellämielinen ja omassa aviosuhteessan epäonnistunut, joka on samaan juttuun lähtenyt.

Kaikkein kummallisinta tässä oli, että Matti on ollut se, jonka varassa  meidän avioliittomme on pysynyt. Joka kerta, kun läksin yläkerrasta nukkuakseni muulla talossa, Matti heräsi - ehkä usean tunnin jälkeenkin - ja komensi takaisin viereensä ja otti syliin. Tätä ei ole mukava tunnustaa, sillä minä luulin itse olevani se, joka päättää, milloin tämä suhde alkaa ja päättyy.

Jälkikirjoitus

Matti ei ollut tähän merkintään tyytyväinen, kun luin sen hänelle. Pitää vielä kirjoittaa minun vääristyneestä läheisyyskäsityksestäni. Koska opin uudelleennimeämisen työnohjaajakoulutuskollegaltani, joka on ihan mahtava tyyppi eikä mene keskiluokkaisten naisten tympeään kategoriaan, mutta ei hän muuten pienryhmässämme olisikaan, sanon tässä yhteydessä, että Matilla ja minulla oli toisistaan poikkeava avioläheisyyskäsitys.

Päämäärä meillä oli koko ajan sama. Syvä yhteys.

Yksinkertaisuudessaan kuvio kuuluu näin: "Minä ajattelen, että ensin avioliitossa tulee seksi ja sitten kokonaisvaltainen läheisyys. Matin käsitys on, että avioliitossa ensin tulee kokonaisvaltainen läheisyys ja sitten vasta seksi."

Matti feministinä - omasta mielestään hän on aina ollut feministi, minun mielestäni aloitteleva - on kokenut tulleensa tässä avioliitossa esineellistetyksi.