Pia Valkonen

Hauskoja asioita, kuten yritysmentorointi ja toimitusjohtajakurssi

Merkintä sisältää tärkeitä päivämääriä avioliittoselvityksen kannalta

ke 12.2.2020

Sain eilen Tikkis-Hannelelta neuvon. Pitää kirjoittaa välillä jotain hauskaa. Saman jauhaminen blogissa on ahdistavaa niin lukijoille kuin kirjoittajallekin.

Eilen oli hauska päivä. Otin happea, sillä Mattikin oli sitä tankkaamassa. Toisaalta on sellainen olo, että kun tässä on vajaa kuusitoista vuotta mennyt hukkaan, en haluaisi olla minuuttiakaan erossa aviomiehestäni, jota rakastan vihdoin kokonaisena. Ja hänen henkeäänkin rakastan ja meillä on nyt syvä yhteys, joka toivoakseni jatkuu kuolemaani asti.

Ja tähän kohtaan en sitten kirjoita, että ainoa muistikuva syvästä henkisestä yhteydestä vastakkaiseen sukupuoleen karun kuudentoista vuoden ajalta, on minulla ollut Sukevan Nesteellä noin kerran kuukaudessa. Tai no pakko kirjoittaa se tähän, ettei käy liian imeläksi. Ja tottahan se on. Minä kannoin sen, mitä eniten Matti kaipasi Sukevan Nesteelle ja joskus Rutakollekin ja Matti kantoi sen, mitä minä eniten kaipasin - no te tiedätte minne.

Ei kuusitoista yhteistä vuottamme ole mennyt hukkaan aivan täysin, on meillä varmasti Matin kanssa ollut muitakin hetkiä kuin se, että istun kotona yksin ja odotan kuin jokin helevetin Penelope. Tosin! Kyllähän minäkin olen kutonut ja purkanut. Kutonut ja purkanut. Blogistani olen itse lukenut sen, minkä Hannele eilen sanoitti: Ensin kirjoitin vuosia uusliberalismista ja viittailin onnettomaan avioliittooni, sitten kirjoitin vuosia kirjallisuudesta ja aloin yhä enemmän viittaillla onnettomaan avioliittooni. Lopulta olenkin sitten vain kirjoittanut onnettomasta avioliitosta.

Viime syksynä kirjoitin Iisalmen kirjastossa Mia Kankimäen Naisista, joita ajattelen öisin. Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Sitten samaan tietokoneryppääseen tuli Ylä-Savon Subcomandante Marcos ja minä vain huitaisin kädelläni, että kirjoitan tämän loppuun, sitten kahville. Minä taisin nakuttamisellani häiritä Marcosta.

Varmaan siinä kohtaa, kun Marcos tuli samaan ilmatilaan, päässäni sanoi naks ja yht´äkkiä alkoi sisälläni taas kiehua: "Koko kirja on ihastuttavasti sitä, että Mia Kankimäki pohtii esikuvanaistensa avulla sitä, mitä itse on. ..... Hän (Mia Kankimäki) saa tehdä mitä haluaa ja rakastaa. Miksi se ei riitä? Tai riittää se varmaan tämän kirjan (Naiset, joita ajattelen öisin) jälkeen, kun asiakysymys on esillä ainakin viisitoista kertaa viisitoista kertaa. Saa olla esillä - ja pitää olla! Mieltä askarruttava asia pitää ottaa framille niin monta kertaa kuin pitää. Se vain on niin. En tiedä. Itsekin pyörittelen koko ajan Matin ja mun avioliittoa. Ollako, mennäkö, jäädäkö, juueivaarinhousut."

http://piavalkonen.fi/blogi/2019-09-naiset-joita-ajattelen-oisin

Kerroin Hannelelle myös, että bestiskin alkoi hiljalleen työlääntyä. Arvelen hänen koettaneen sanoa, että on sitä elämässä kuules muutakin kuin joku mies. Ei minulla oikein ole. Minä olen semmoinen. Hööh, olen pettymys itselleni. Tässäkö se elämännälkäinen seikkailijatar nyt on?

Huomasin kyllä senkin ja Matille sanoin, että ilman häntä olisin jäänyt vain pelkäksi turvaverkottomaksi trapetsitaiteilijaksi. Naiseksi, joka keinuu, keinuu ja keinuu. Heittäytyy, heittäytyy. Joskus varmaankin olisin pudonnut maahan asti ja tuhoutunut. Semmoisen kierteen Bruno Ganzini katkaisi.

Matti pelasti minut ja samalla Annan sekä Marian.

Minä tein Matista ihmisen. Ensimmäisessä avioliitossaan hän oli muuttunut jonkinlaiseksi henkiolennoksi, jolla ei ollut kosketusta oikein kehenkään. Oliko tämä nyt tarpeeksi epäsentimentaalisesti sanottu?

Äh, paskat. Antaa mennä sentimentalian puolelle. Jumala tiputti Matin taivaasta maahan ja heitti haarniskan perään, sillä sitä totisesti minun kanssani on tarvittu. Jumala teki Matista ihmisen ja minä saatoin vihdoin heittäytyä turvaverkkoon. Siihen Bruno Ganziin.

Aijai, ja ensimmäinen suomalainen aviomiehenikin pääsi syksyn Mia Kankimäki -merkintääni. Olin toimittamassa rasiallisen kihlajaisdioja Väisäsen Petelle skannattavaksi. Kun Pete oli diat skannannut, Matti näytti yläkerrasta, että meillä on ihan omakin skanneri. Minä sen tiesin, mutta en jotenkin voinut ajatella, että ihan omin pikku kätösin joskus tekisin jotain.

Niin paljon mukavampaa on teettää jollain muulla. Nyt kun kihlajaiskuvat ovat sähköisessä muodossa, voisin koettaa lahjoa Maria-lapsen, joka on maailman paras tuleva graafinen suunnittelija ja kuvankäsittelijä tekemään kihlajaiskuvistani Ifilor-kirjan.

Olin ennen Mattia tyhjänpäiväinen heittäytyilijä. Tätä pitää ihan miettiä.

Mutta se merkinnän hauskuus. Läksin eilen Kuopioon linikalla. Kuin tilattuna tapasin Elämäni Sepon matkalla asemalle. Seppo on ihminen, jota vastaan voi juosta monta sataa metriä kädet levällään ja suu ammollaan kitapurjeet lepattaen: Halaa minua. On täällä Lapinlahdella toinenkin sellainen ihminen! Ja ihana, että on.

Sepolle oli luontevaa puhua kuolemisestani. Sitten taas halattiin ja halattiin ja puhuttiin ja puhuttiin ja puhelimeni kello oli jo 9.41, kun saavuin bussilaiturille. Bussin lähtöaika oli kello 9.40, mutta onneksi puhelimeni kellon olen asentanut hieman edistämään.

Kuopiossa kävelin torin toiselle puolelle ja asetuin odottamaan Co Learn -mentorointitoveriani. On sellainen olo, että näiltä lakeuksilta löytyi ensimmäinen ihminen, jossa resonoivat maolaisen aviomieheni kanssa käymämme Degrowth-seminaarit  ja Vapaus Valita Toisin -kokoontumiset. Kun meillä oli vähän aikaa hyvä yhteys, teimme kaksi reissua. Toisen Degrowth-seminaariin Vanhalle Ylioppilastalolle ja toisen VVT-kokoontumiseen Paasimikäprklsenytonsedemarientalo Helsingissä.

Aviomieheni ja Pentti Rythin kanssa olimme myös Kulttuuritalolla Vapaus Valita Toisin ykkösessä. Hyvänen aika. Olin jo unohtanut. VVT-yhteyden ja Tampereen sosiaalifoorumin hetelmänä me Marcosin kanssa keksimme Kansantaloutta Tasan Kaikille. Sen toteuttivat Iisalmen demarit ja jotenkin onnistuin pudottamaan Matin pois tässä vaiheessa lähestulkoon kokonaan elämästäni.

(Outoa kuitenkin on, että joka yö, kun aviomieheni oli kotona (mielestäni liian harvoin ja vittujoo aniharvoin), nukuimme jos ei sylikkäin, niin lusikkana. Ihon yhteys ei hävinnyt. Outoaoutoaoutoa.)

Co Learn -mentorointikoulutus on maksutonta ja se on Kuopion Alueen Kauppakamarin EU-rahoitteista koulutusta. En ole ihan varma, onko mukana ESR:kin. Joka tapauksessa koulutuksen vetää kaksi ihastuttavaa opoa ja kouluttajafirma on OpoCoaching. 

OpoCoaching-firman kotisivut on sitä samaa uusliberalistista hötönpöpönpöppöä ja liirumlaarumlätinää, mutta olkoon! Itse koulutus oli mainio. Ensimmäisessä koulutuspäivässä saimme mentorointiparin jännittävällä resonointimenetelmällä. Jännittävää oli se, että hengenheimolaiseni istui vähäsen piilossa ison ja järeän Jari Osmalan vieressä, mutta ikään kuin puoliksi Osmalan hartoiden takana. Nuoren idealistinaisen puheesta kuulin POKSSSSS, herraisä, tässähän on globaalivallankumouksellinen.

Koko järjestelmän on muututtava, hän sanoi rivien välissä. Ihan pienet vihervassuviilaukset eivät riitä: https://yle.fi/uutiset/3-9720894

Kun meidän piti ruokailuissa tunnustella resonointeja, nuori nainen katosi jonnekin. Sain hänet kiinni jälkiruokakahvijonossa, mutta sitten hän katosi taas. Minä havaitsin ensin vain 30-henkisen porukan ortodoksit. Heidät aion vielä haastatella. Tai ainakin yhden heistä, joka sanoi, että ei voi sanoa itseään uskovaiseksi. Hänelle kerroin, että mielestäni parempi sana on aktiivinen: uskoja, believer ja minä olen uskoja. Aktiivinen. (En saatana missään nimessä halua samaistua kaheleihin tai pöpeihin. Perheemme kylkiäiskärpäspaperi oli uskovaisia ihan kaheleinta lajia, jota tiedän.)

Se oli merkinnän teologinen osuus ja sitten lisää hauskoja asioita elämässäni. Olen nyt käynyt Seppo Hoffrénin konsulttitoimiston toimitusjohtajakurssin toiseen kertaan elämässäni. Kouluttaja Petri Karttunen parantaa opetustaan kuin sika juoksuaan. Kurssiin oli reilun kymmenen vuoden aikana tullut paljon hyvää ja konkreettista. Karttusen kurssien lävitse on virrannut varmasti satoja yrittäjiä, jotka ovat tuoneet vuorovaikutteisesti oman osuutensa kurssinvetäjän argumentaatioon.

Arvelen, että hyvä opettaja oppii kurssilaisiltaan. Sitä tarkoitan vuorovaikutteisuudella.

Yksi toimitusjohtajakurssipäivä jäi väliin työnohjausopintojeni lähijakson takia ja toinen sen takia, että koirat karkasivat maanantain vastaiseksi yöksi Haukkuvalle ja Piha-Jeesuskin koetti niitä etsiä. Me Matin kanssa emme saaneet unta, sillä meillä oli paljon myös keskinäistä puhuttavaa tai siis osoittautui, että Matilla oli paljon, paljon kerrottavaa minulle, kröhöm, ja niinpä hyppäsimme kello neljä aamuyöllä autoon ja haimme kaksi pakkasen huurrutamaa koirapoloista kotiin. (Ma 27.1.2020)

Muutaman tunnin päästä minun olisi pitänyt olla opiskelemassa osakeyhtiölakia ja työlainsäädäntöä toimitusjohtajakurssilla. En kyennyt menemään. Onneksi saan uusia lakiasiain koulutuksen ja investoinnit sekä rahoituksen toukokuussa.

Työlainsäädäntökurssilla kysyn, muodostuuko koeaikana irtisanomisperuste, jos työntekijä (nainen) esittelee itsensä tullessaan työmaalle sinne jo palkatuille työntekijöille, että minä sitten olen Matin rakastajatar. Tämmöistäkin on ollut eikä tämä edes ole kärpäspaperinainen. Onneksi se nautaeläin ei ole meillä vakityösuhteessa ja niin kovaa työvoimapulaa ei tule, että hänet joskus vielä tähän firmaan palkkaisin. Ja Matilla ei vast´edes ole kusiaisenkaan valtuuksia tämän yrityksen rekrytointipolitiikkaan (MOT).

Mentorointilounaan jälkeen menin Kahvila Kaneliin odottelemaan Tikkis-Hannelea, jonka viimeviikkoista synttäriä sekä äidin 94-vuotispäivää juhlistimme. Minä join litrakaupalla inkivääriteetä ja puhuimme kovalla äänellä.

Vaahtosin kädet viuhuen aarrekartoista ja tarot-korteista. Lopulta pöytäämme istahti enkeli. Hän oli kaunis kasvoiltaan, hyvin laitettu ja aistikkaasti pukeutunut. (Meidän molempien teki mieli mennä pöydän alle piiloon tai juosta karkuun.)

Enkeli kertoi meille, miksi Siegmund Freudin ja Carl Jungin oppivälit katkesivat. Syynä oli se, että Jung käytti psykoanalyysissään astrologiaa. Näin, että astrologia ei oikein näppäillyt Tikkis-Hannelen rationaalista mielenlaatua, mutta minua Kata Kärkkäisen Tulikärpäset sekä Katariina Sourin Saranan lukeneena alkoi kiinnostaa. Äsken löysin tämän googlaamalla:

"Universumin liikkeet johtavat konkreettisiin tapahtumiin jonkun henkilön elämässä. Tämä saattaa vaikuttaa jossain määrin epätieteelliseltä käsitykseltä, mutta kvanttifysiikka on myös tarkastellut vastaavanlaisia hypoteeseja." https://mielenihmeet.fi/carl-jung-ja-astrologia-psykoanalyysissa/

Kello on 11.05. Olen myöhästynyt Irstaiden ämmien istukat silmille -kokoontumisesta. Koetan päästä mukaan ensi kerralla. Voisin pitää alustuksen siitä, miten someikana käräytetään uskoton aviomies ja voisimme yhdessä pohtia, lähtisimmekö naisporukalla hakkaamaan aviomiesten rakastajattarien päitä seinään.

Pitää alkaa töihin.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi