Ei vihassa, vaan rakkaudessa ja hyvin nukkuneena

Lupauksia

ma 3.2.2020

Lupasin Facebookissa Tikkis-Hannelelle jatkoa toissapäivänä kirjoittamaani blogimerkintään. En jatka siitä, vaikka en tunnekaan vihaa ja olen nukkunut kohtuullisen hyvin. Ei olisi haitannut, vaikka olisimme aviomieheni kanssa käyneet nukkumaan eilen kello 22, tuli juteltua nukkumaanmenoaikarajan jälkeen. Se vähän painaa, mutta ei ole perustavaa laatua. Pätkii, se on kyllä sanottava.

En lähde huomenna Sukevalle kirjallisuuspiiriin enkä nauti lounasta piirin jälkeen Sukevan Nesteellä enkä keskustele Kahvila Natassa Iisalmessa kello 16:een asti. Lasken ja maksan todennäköisesti huomenna palkat. Sekä nautin siitä, että minulla on nykyään aviomies kotona. Tätä minä olen odottanut 15 pitkää ja uuvuttavaa vuotta.

Aviomieheni istuu työtietokoneeni toisella puolella omalla työläppärillään kuin Betty Bluen mies flyygelikohtauksessa. Elokuvan vähän klonksuva pariskunta soittaa kahdella erillisellä vastakkain olevalla flyygelillä yhdessä elokuvan teeman. Tai taiteilija-kirjailija soittaa ja joka solusta erotiikkaa tihkuva nuori nainen soittaa omalla solullaan väliin riitasointua.

Kysyin aviomieheltäni, kumpi hän kokee olevansa tässä meidän avioliitossamme: taitava pianisti vai riitasointujen soittaja, vastaus oli odottamaton ja yhtä aikaa tarkkanäköinen.

- Olen flyygeli, josta sinä soitat riitasointuja. Opettelisit soittamaan minua.

Lupasin aviomiehelleni, etten kirjoita tänne mitään enää vihassa enkä edes vihanpuuskassa. Vihanpuuska syntyy helposti liian vähästä yöunesta. Ja jos olen väsynyt ja vihainen ja kirjoitan, pystyn helposti murskaamaan toisen tai kolmannenkin ihmisen elämän. Jopa tässä keisissä ehkä neljännen.