Villahousuhäpeän kostean makea puserrus

ke 22.1.2020

Eilinen kirjoittaminen keskeytyi, kun Iisalmen kaupungin viranomainen soitti tekemästäni virheellisestä laskusta. Olin sitä seuraavaan laskuun koettanut korjata, mutta täytyy olla johdatusta, että lasku jäi ensin pyörimään keittiön pöydälle ja sitten päätyi eteisen kirjahyllyn laidalle. Ei vain suostunut lähtemään postilaatikkoon. Minä iltalenkille lähtiessä meinasin palata takaisin ja sujauttaa laskun Tokmannin edessä olevaan postilaatikkoon, mutten sitten palannutkaan.

Lasku jotenkin tiesi itse, että sen ei tule lähteä täältä minnekään.

Olin kirjoittamassa eilen siitä, kuinka Eira Mollberg Villahousuhäpeässään keräsi Brita Kekkosesta (os. Fagerholm) haastatteluaineistoa tämän elämäkertaa varten. Brita Kekkosesta on sanottu, että hän oli suorasanainen ja kursailematon. Elämäkerturi Mollbergin kanssa sukset menivät ristiin esimerkiksi sen vuoksi, että Mollberg ei suostunut kirjaamaan elämäkertaan turhilta tuntuvia yksityiskohtia vaikkapa siitä, mitä kenelläkin jollain diplomaattikekkereillä oli yllä tai mitä ruokapöydässä oli tarjolla.

Jotenkin tuli mieleen Mia Kankimäen kirja Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin ja tuhat vuotta sitten elänyt japanilainen esiblogisti Sei Shōnagon, joka kirjoitteli vähäpätöisiltä tuntuvia listoja asioista. Mia Kankimäki tutki ja kaivautui yhä syvemmälle Sei Shōnagonin aikaan sekä koetti saada selville, kuka Sei Shōnagon oikeasti oli.

Loppujen lopuksi tärkeätä olikin se, mitä Sei Shōnagon ei kirjoituksissaan maininnut. Hän oli tosiaan aikansa blogisti. Näytti tilausteksteissään sen, mikä häneltä tavallaan tilattiin. Sei Shōnagon oli hovinainen, mutta hänen kirjoituksissaan ei ollut pisaraakaan ajan valtataistelusta ja siitä, kuinka hoviväen pää on pölkyllä joka kerta, kun vallanpitäjä vaihtuu. Entinen hovi joutuu väistymään, kun uusi hallitsija tulee.

Nyt tulee hurja arvaus. Ehkä Eira Mollberg halusi porautua Brita Kekkosessa joillekin sellaisille elämän- tai sielunalueille, joihin Brita Kekkonen ei halunnut päästää ketään. Toivon niin, että Eira Mollberg kirjoittaa seuraavaksi kirjan Minä ja vähän Brita Kekkostakin. Brita Kekkonen on ehdottomasti mielenkiintoinen ihminen ja niin on Eira Mollberginkin on. Kaikki ihmiset ovat (- jopa luokallinen keskiluokkaisia työohjaajaopiskelijarouvia, uhhh, uskonko tähän nyt itsekään?)

Brita Kekkosen ja hänen anoppinsa Sylvi Kekkosen (os. Uino, Puumalan kirkkoherran tytär) välit olivat kummalliset. Sylvi Kekkosen lempipoika Taneli valitsi vaimokseen (tai kuka valitsi, kenet) isänsä kilpailijan tyttären. Vuoden 1956 pressanvaalit käytiin Urho Kekkosen ja K. A. Fagerholmin kesken. Ratkaisevan äänen on kerrottu tulleen milloin äärivasemmalta ja milloin äärioikealta.

Äsken googlasin, että SKDL:n ehdokas Irja Rosnell olisi antanut ratkaisevan ääni ja taustalla olisi ollut Neuvostoliitto sekä Hertta Kuusinen, jonka osuutta Karjalan teloituspartioissa superloikkari Hjalmar Front, ammattisotilas, on koettanut tuoda esille - ja voihan se tosiaan olla jälkikäteistä mustamaalaustakin, ken tietää. Toivottavastei toveri Oiva Hevonen saa asiaa kysyttyä Suomen historian syvältä kurkultaan. Minä olisin soittanut heti Ilmari Susiluodolle, mutta tämä oli päässyt kuolemaan jo vuonna 2016 enkä minä ollut huomannut koko kuolemista.

Osaanko minä laskea? Kekkonen sai 151 valitsijamiesääntä ja Fagerholm 149. Jos äänestäjissä oli muitakin mutkallisia kuin Irja Rosnell. Taisi olla Maarit Tyrkön kirjassa Tyttö ja presidentti, joka kunnioittamani ja arvostamani isä Markku Suokonaution kirjallisuuspiirissä Sukevalla käsitellään helmikuun ensimmäisenä tiistaina, että kokoomuksen äärioikeistolainen, Lapuan liikkeen Vihtori Kosolan poika, Niilo Kosola, olisi vilauttanut äänestyslippuaan ennen uurnaan sujauttamista ja siinä olisi ollut Kekkosen nimi.

Asiasta on kirjoittanut Hesarin Unto Hämälänen jo vuonna 1990. Se on tullut esille Juhani Suomen kirjoittaman Kekkoselämäkerran osassa Kuningastie.

Onko Kekkosen kausi ollut demareille traumaattinen sen vuoksi, että demareiden rahoitus tuli CIA:lta ja sen edeltäjältä Amerikasta, sillä demareiden tehtävänä jenkit olivat nähneet kommunismin patoamisen ja Kekkonen oli hyvää pataa SKDL:n kanssa (Irja Rosnell, Hertta Kuusinen, Neuvostoliitto)? Lasse Lehtinen sanoi jotain sellaista Jari Tervon Mauno Koivisto -dokkarissa. Minä jostain syystä en ole koskaan Koko Kansan Manusta pitänyt. Olen kait sitten kekkoslapsia.

Eivätkä demarit ole minun aikanani olleet vasemmistolaisia ennen kuin nyt post-Lipposkautenaan.

Mitä jos ratkaisevia ääniä olikin useampi? Mitä jos valitsijamiehet äänestivät mutkallisemmin kuin on ajateltu?

Joka tapauksessa Sylvi Kekkonen suhtautui miniäänsä Brita Kekkoseen hyisesti. Voihan tietenkin olla, että hyisyys oli molemminpuolista, mutta kun Sylvi Kekkonen kirjoitti pojalleen Tanelille, kirjeen lopussa oli terveiset Tanelin ja Britan perheen koiralle, mutta ei Britalle. Sylvi Kekkosessa on jotain kammottavan umpikieroa, en osaa oikein pukea asiaa sanoiksi, mutta minusta on kummallista julmuutta siinä, että koska Brita ja Taneli Kekkosen tytär Tea tykkäsi jostain presidentin vinttikoiran pennusta kovasti ja hellitteli juuri tiettyä pentua, myi Sylvi Kekkonen juuri Tean lempipennun pentueesta ensimmäisenä pois.

Jollain lailla sympatiani ovat olleet Sylvi Kekkosen puolella siinä, että hänen aviomiehensä petti tätä avoimesti ja kirjoitti valtavan ihania rakkauskirjeitä Anita Hallamalle. Sitten kun Kekkonen tutustui itseään melkein 40 vuotta nuorempaan ihastuttavaan toimittajatyttöseen Maarit Tyrkköön, Anita Hallama sai mennä.

Ymmärrän aivan täysin, miltä Anita Hallamasta tuntui!

Toisaalta, Sylvi Kekkonen oli alkanut pantata seksiä poikiensa syntymän jälkeen. Tai siis piiloutunut lääkärin lausunnon taakse. Olisihan pariskunta voinut käyttää ehkäisyä. Tai jotenkin koettaa hoitaa aviollisen yhdyselämänsä. Ilmeisesti Sylville oli sanottu - näin kertoi bestiksen serkku - että hänen tulee lopettaa avioerosta puhuminen, kun aviomiehestä tuli presidentti. Eivät heidän välinsä kovin rakkaudelliselta tuntuneet ja Sylvi Kekkosellakin oli oma O:nsa, salainen rakkautensa, joka oli mukana Kiinan-valtiovierailuseurueessa. Jos Sylvi Kekkosen oma O on Olavi Paavolainen, en ala mitään.

Jos jotakuta historian henkilöä inhoan, se on Olavi Paavolainen! Olavi Paavolaisen vuoksi runoilija ja kirjailija Helvi Hämäläinen pilasi elämänsä. Helvi Hämäläinen rakasti aivan turhaan miestä, joka ei mitään rakkautta ansainnut. Yöks. Olavi Paavolainen on opportunisti, joka sai naisen kuin naisen riisumaan pikku housunsa. Perkele, sluigi. En ole edes paavolaiselämäkertoja voinut lukea. Niitä on kaksin kappalein hyllyssä odottamassa aikaa, jolloin kuvotus hieman helpottaa.

Missäs minä nyt olenkaan?

Niin. Matti tuli sisään ja nosti kattilaan kiinni keittämäni perunat pöytään. Lohi on uunissa kypsäksi muhinut.

Jospa Eira Mollberg kirjoittaa hybridielämäkerta-tietokirjan siitä, kuinka kasasi aineistoa Brita Kekkosen elämäkertaa varten ja kirjoittaisi siihen vielä kaikki ärsytyksensäkin. Villahousuhäpeästänihän minun tänään piti.

Viittasin siihen edellä. Tunnen outoa outoutta työnohjaajaopiskelijoiden kanssa. Puheenaiheet opiskelijaporukan - jos ei oteta lukuun pienryhmäämme ja yhtä poikkeustapausta - ovat konventionaaliset. Emme puhu sellaisista aiheista, jotka menevät keskiluokkaisen naisen maailmasta ohitse.

Kaikki, mikä minua kiinnostaa, menee ohi ja yli hilseen (eihän niiden kauniiden ja hyvin hoidettujen rouvien päässä edes hilsehippua ole - eikä kovin montaa häiritsevää ajatustakaan) opiskelijatovereiden päästä.

Pitää mennä. Perunat on jo kuorittu lautaselleni.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi