Luterilainen emeritapiispa Irja Askola ja emerituspiispa Ambrosius Imagen haastattelussa - samaa keskustelua kuin Fundamentalisti Kajaanin kaupunginteatterissa

to 2.1.2020 julkaistu, pe 13.12.2019 aloitettu ja to 2.1.2020 jatkettu

Olipa hyvä haastattelu uusimmassa Image-lehdessä. Kelasin heti lehden loppupäähän, kun se tuli postissa. Tähän alkuun puran ärsyyntymisen. Tapaaminen alkoi valkoviinillä.

"´Irja ainakin ottaa valkkaria,´Ambrosius tietää ja kaataa viiniä laseihin." Haastattelu myös päättyy viiniin: "Askola kieltäytyy jälkiruoasta, mutta suostuu ottamaan vielä tilkan viiniä." (Image 11/2019 joulukuu s. 70 - 79).

Jutun kuvituksena haastattelun loppupuolella oli aika irvokas koko sivun kuva eläkkeellä olevista piispoista lasit kädessä kilistelemässä. Kuva oli otettu ikkunan lävitse ja heijastuksessa näkyi kaupunkiliikenteen bussin perä. Kuvasta ei saanut selvää, missä se oli otettu eikä siinä ollut kuvatekstiä selostamassa kuvan tarkoitusta.

Kuvan varmaankin saa kukin tulkita omalla tavallaan. Minulle siitä tuli hämmentynyt olo. Miten puhua alkoholista vaikuttamatta tympeältä moralistilta? Seuraavaksi laskeutui surullinen olo. Sitten ajattelin toiveikkaasti, jospa piispat haluavat viestiä kahdesta nautiskentelijasta, jotka eläkepäivillään vasta saavat toteuttaa omaa itseään. Tekevät mitä haluavat. Ja sitten tuli taas surullinen olo. Tätäkö he oikeasti haluavat? Turruttaa itsensä alkoholilla.

Alkoholi syventää masennusta. Uusimmassa Voimassa (10/2019) oli juttu sarjakuvataiteilija Emmi Valveesta. Siinä Valve kertoi olleensa vuoden ilman alkoholia. Vuodessa kaveripiiristä vaihtui pois se kostea osa ja voimat lisääntyivät.

Emmi Valve sanoo: "Tärkein syy lopettamiselle oli, että alkoholi laskee mielialaa ja sen vaikutus kestäää useita päiviä, paljon humalaa pidempään."

Kata Kärkkäinenkin ei kun Katariina Souri on raitistunut. Hänen Saranansa oli paljoltin juomisen puolustelua tai oikeastaan alkoholiproblematiikan käsittelyä, kuten Antti Hurskaisen Suru ei toimi -kokoelman pitkä essee alkoholista.

Katariina Souri sai lääkäriltään bipolaari- sekä burn out-diagnoosin sekä reseptin kouraansa. Hän meni kotiinsa ja kirjoitti Saranan. Viime elokuun Voi Hyvin -lehdessä olikin sitten jo lausunto, jossa Souri vaikuttaa lukeneen epävakaan persoonallisuuden Käypä hoito -suosituksista, mitä hänen tulee tehdä:

”Säännöllinen rytmi on minulle tärkeä hyvän arjen rakennuspalikka. Nykyään menen aniharvoin iltatilaisuuksiin, sillä ne sotkevat rytmini. Pyrin olemaan kotona viimeistään kuudelta, jotta aikaa jää kokkaamiselle, rentoutumiselle ja rauhoittumiselle. Menen viimeistään yhdeltätoista nukkumaan."
 
"Rytmin lisäksi pääsääntöinen raittius on merkittävä osa arjen hyvinvointiani."

https://www.terve.fi/artikkelit/katariina-souri

Pari vuotta sitten minäkin innoissani googlailin epävakaan persoonallisuuden Käypä hoito -suosituksia. Koska minulla ei ylikierrosten kohdatessa mahdollisuutta sulkeutua Lapinlahden mielisairaalan kultturelliin ympäristöön ja pötkötellä huikaisevan valkoisten tärkättyjen lakanoiden välissä (näin fantasioimme Marian kummin Riitta Turusen, ollos iäti muistettu, kanssa armon vuonna 2007 tai 2008, kun tikutimme eteenpäin kuin pienet ja hysteeriset Duracell-puput.) eikä rahaa pitkään psykoterapiaan, on keksittävä konstit selviytyä oman epävakaan, bipolaarin ja haavoittuneen persoonallisuuden kanssa kotikonstein.

Konstit ovat, kuten Katariina Sourilla:
- Illalla aikaisin nukkumaan, aamulla aikaisin ylös
- liikunta
- luonto
- tietokone kiinni mieluummin klo 16, viimeistään klo 17
- ei televisiosarjojen katsomista iltauutisten jälkeen
- ei pisaraakaan alkoholia

Jostain syystä en löydä kotikonsteja enää Käypä hoito -suosituksista.

Lapset

Säilytin jonkin aikaa myös joulu-Yhteishyvää. Saattoi olla, että lehti joutui jo keräykseen. Eikä joutunut. Lehti löytyi unelmakarttaa varten säilytettävien lehtien joukosta.

Siinä emeritapiispa Irja Askola kertoo kertoo käyvänsä läheisessä päiväkodissa kertomassa satuja lapsille. Aluksi Askola ajatteli lukea lapsille, mutta sitten keksi alkaa omien satujen kertojaksi. Hän oli käynyt lääkärin pakeilla pohtimassa omaa alakuloisuuttaan ja lääkäri oli kysynyt, mikä Askolan elämästä on jäänyt puuttumaan - hänen elämässäänhän on ollut lähestulkoon kaikkea varmaankin raskaamman kautta. Ei ole ollut helppoa olla Suomen ensimmäinen naispuolinen piispa.

Irja Askola oli sanonut, että hänen elämästään puuttuvat lapset. Ja sitten käveli vastaan tuttu päiväkotitäti. Tämän kanssa tuli puhe päiväkotikäynneistä ja niin emeritapiispa ryhtyi käymään päiväkodissa. Lapset saavat kysyä Askolalta, mikä heidän mieltään askarruttaa.

Päiväkotilapset kyselevät emerita piispalta innoissaan, onko tällä, kun on niin kamalan vanha (67) isää tai äitiä tai miten ihmeessä hän voi olla elossa, vaikka on niin vanha.  Ilmeisesti monen elämästä puuttuvat isovanhemmat tai ylipäätänsä vanhat ihmiset.

Uskonto, seurakunta

Matjuška Leena kysyi minulta joulutervehdyksessään, olenko jaksanut olla mukana ortodoksisissa kuvioissa. En ole. Seurailen vain lehtien palstoilta kummastuksella, kuka kenetkin haastaa oikeuteen ja kuka mitäkin hätävalheita suustaan päästelee.

Toisaalta kivulias prosessi, mikä nyt Suomen ortodoksisessa seurakunnassa on meneillään, voi olla tervehdyttävä. Kammottavaa oli elää järjestelmässä mukana toimittajana ja panna merkille, miten itsekin osallistuu julkisivun ylläpitoon.

Sitä paitsi arkkipiispa Leo koettaa nyt ihmeellisillä oikeudenkäynneillä kostaa entiselle kirkkoherra Elias Huurinaiselle sen, että isä Elias Iisalmen kirkkoherrana teki, mitä häntä itseään huvitti. Kirkkoherra oli bisnesmies (huonohko), rakentaja sekä pyhäkköjen kaunistaja. Seurakuntalaiset saivat hoitaa sielujaan, miten parhaaksi näkivät. Seurakunnan työntekijät, ne vähät, mitä bisneksen teolta oli vara palkata, sairastuivat kirkkoherran ympäriltä.

Anteeksi vain, mutta oli jo myöhäistä. Maito oli maassa. Lisäksi apulaispiispa Arseni ei hoitanut esimiehen tehtäviään. Hänen olisi pitänyt olla kirkkoherrojen tukena ja puuttua asioihin ajoissa. Aika monen palkkaprelaattilaisen ongelma oli alkoholi. Onneksi yksi alkoholismista kärsivä pappi on nyt ilmeisesti päässyt kuiville ja on varmaan ihan kelpo tyyppi virassaan komeine lauluäänineen.

Mietin sitä, että ortodoksisen kirkon papin virassa voi olla alkoholisoitunutkin typerys, jos vain typeryksellä kasvaa parta. Pääasia on, että papiksi ei pääse yksikään nainen. Naisen osa ortodoksisessa kirkossa on painaa katse nöyrästi maahan ja söpöstellä silmät pyöreänä nenäliina, anteeksi huivi, päässä.

Nyt käsitän. Ryhdyin opiskelemaan työnohjausta varmaankin paljolti sen vuoksi, että minulle, päätoimittajana, moni uskoutui enkä kyennyt tekemään yhtään mitään. En auttamaan enkä mitään. Minä vain ahdistuin ja lopulta tuli melkein aivoinfarkti.

Taitoin Solean Mikkelin seurakunnan sivua keväällä 2007 ja sivu ikään kuin repesi keskeltä kahtia. Sivun keskelle tuli sahalaitainen repeämä ja yläpuoli siitä alkoi liikkua minua kohti. Luulin, että nyt verenpaineen vuoksi meni verkkokalvo silmästä. Tilasin ambulanssin paikalle ja pääsin Kysiin lepäämään pariksi päiväksi. Päätäni kuvattiin ja sillä erää todettiin, että TIA:han se vain oli. Toinen TIA pysähdytti syksyllä 2012 Leonidin kuoleman jälkeen. Sitä ennen olinkin saanut käytännössä potkut Solean päätoimittajan paikalta. Tai no, miten sen nyt ottaa. Päättivät lopettaa lehden minulle siitä mitään kertomatta. Tein asian helpoksi toimituskunnalle, joka sisälsi ihan hyviäkin tyyppejä pari kappaletta, tiedän kyllä, ketkä peukuttivat minua alaspäin, ja klikkasin itseni Eroa kirkosta -sivulta järjestelmästä irti.

Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että olen edelleen universaalin, koko maailmankaikkeuden käsittävän ortodoksisen kirkon jäsen. Maailmankaikkeus on Kristuksen ruumis ja loput teologisesta ajattelustani löytyy Rajatiedon tiennäyttäjän, Ultra-lehden (12/2019) artikkelista Minne menet ihminen? silläkin uhalla, että lehdessä mainostetaan okkultistisen kirjallisuuden klassikkoa ja muuta sellaista, mikä on öhhhh minulle vähän vierasta.

Osallistuin joihinkin Luovan Puun vanhan emännän Raija Weissenbergin sessioihin ja osin ajattelin piharakennuksessa Raijan taideteoksen edessä karkeloidessa, että voi hyvää päivää. Pastoriystävättäreni sanoi, että minulla saattaa olla pahan ja hyvän hengen erottamisen taito. En usko sitäkään. Tunsin itseni vain sanomattoman typeräksi. Ei minusta taida olla kuitenkaan puita halailemaan.

Kuitenkin viimeisimmän Elonkehän artikkeli Kuin vaeltajat koteloissaan - ihmisen sielunkehitys Bill Plotkinin ekosyvyyspsykologiassa pitää varmaankin opetella ulkoa. Plotkin on sitä mieltä, että myös ego on tarpeellinen. Egoa voi ja pitää koulia. Sielu sen sijaan on se, mikä on, eikä sen tarvitse kasvaa tai muuttua miksikään.

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt ortodoksisen käsityksen mukaan valaistumisen saavuttamiseksi, Kristuksen kaltaiseksi tulemisessa, ego tulee kuolettaa ihan tykkänään. Bill Plotkin on sitä mieltä, että egon kypsyys, toisin sanoen ihmisen psykologinen täysikasvuisuus, toinen aikuisuus, ei riipu biologisesta iästä, urasta, ammatista tai yhteiskunnallisesta statuksesta, vaan kohtaamisesta oman sielunsa kanssa.

Ehkä puhuisin ennemmin ydinminästä. Sielusta tulee niin mieleen muutama tapaamani eteerinen hörhö, joita pidän etupäässä kaheleina. Väittäisin, että rakastuin Matin ydinminään, joka on niin herkkä, että sitä pitää suojata hieman tunnottomalla egolla. Se, että aviomieheni suojaa herkkää sisintään, näyttäytyy ulospäin välttelynä ja jopa penseytenä. Myös Leonidin ydinminän arvelin nähneeni. Se on ydinvoimala, joka alkoi polttaa koko miestä lopulta sisältä päin. Leonidilla oli aivan hirmuinen, pelottava elämänvoima. Sama voima palaa Annassa ja on yhtä aika uhka lapselle itselleen. Leonid ja Anna ovat punaisia persoonallisuuksia, Matti ja Maria vihreitä. Minä onneton olen vain heikko ja kilisevä, puliseva keltainen. Sinisiä en siedä ja sen vuoksi heitä ei olekaan lähipiirissäni.

... tästä hävisi monta kappaletta asiaa... nyt on ryhdyttävä töihin. Jatkan joskus.