Radiohiljaisuus

ke 18.12.2019

Viestin osa bestikselle tänään:

"Olen tehnyt täällä kenellekään mitään puhumatta - monta päivää olen istunut hiljaisuudessa, nyt on semmoisen aika, hiljaisuuden - paitsi Matille ja tytöille puhelimessa olen puhunut - sukuselvitystä siskoille ja veljille - siitä äidin Maria Karoliina (Mari-mummosta) äidistä, jonka äiti oli loisleski Sofia Halonen. Haluan selvittää, kuka se Sofia Halonen on! Höh, ei se ihan niin traaginen juttu olekaan, että Sofia Halonenkin olisi saanut alkunsa avioliiton ulkopuolella äo vai miten se kirkonkirjoissa 1800-luvulla oli. Mari kun syntyi vuonna 1885, oli kirkkoherra Sulkavalla jo suomenkielinen ja siinä kohtaa lukee selvästi äpärä. Löytyi kyllä vieläkin kauheampi kohtalo Juvalta vuodelta 1847 ja salavuoteudesta syntynyt Sofia Halonen, mutta se kun muutti Mikkeliin, ei enää sama Sofia Halonen muuttanutkaan edelleen Sulkavalle.
Sulkavalle muutti Mikkelistä vuonna 1866 Sofia HENRIKSDOTTIR Halonen ja joo, tunnustanut isä siis oli sillä loisleskellä ja alunperin Halinen (olen Puumalassa seurustellut yhdyskuntasuunnitteluinsinööri Jaakko Halisen kanssa, prkl, sukua oli se nuori mies näköjään mulle). Sofia Halonen, Henrik Halisen tytär, 19 vuoden kuluttua Sulkavalle muutostaan synnytti mun mummon.
Kuten huomaat, olen ihan innoissani. Selaan intona 1800-luvun kirkonkirjoja. NIIN PALJON OLISI KIRJOITETTAVAA! Niin paljon KAIKENLAISIA IHMISKOHTALOITA, että mun elinikä ei riitä, että tutustuisin niihin kaikkiin. Ihan kuin ne kaikki Juvalla, Mikkelissä ja Sulkavalla olisi mun sukulaisia, esi-isiä ja esiäitejä, rakastan niitä kaikkia (sen se tekee, kun joutuu elämään koko elämänsä vieraalla maalla, itselle vieraiden ihmisten joukossa!!!!!!!!!!!!!!! Naimisissakin ihan vieraan ihmisen kanssa, hööööööööh) - ja Puumalaan en ole edes ehtinyt tältä kaikelta muuulta TAUSTASELVITYKSELTÄ.
....
Ajattelin, että haluan palauttaa Ulla-siskolle äidin kirjoittamat kirjeet vuosilta 1967 - 1980, äidin masennukseen asti. Jotenkin riipaisevaa on, että äiti, ahkera kirjoittaja, ei enää vuonna 1980 jättänyt kuin yhden viestin isosiskon perheelle. Sekin oli sellainen muutama rivi eikä siinä ollut oikeastaan mitään muuta kuin, että äiti on elossa. Eipä äiti muuta oikeastaan voinutkaan viestiä. Elämänlanka oli kovin ohut siinä vaiheessa ja äiti eli 15-16 viimeistä vuottaan kyljellään puusohvalla maaten. Kova pala mulle. Äiti masentui katatoniseen tilaan.
...
Ja kopioin kirjeet kahtena kappaleena - toiset kopiot Marialle ja toiset Annalle. Ne on ihan upeita historiadokumentteja. Siellä on äidin ja isän lähtö Imatran Immolan kartanosta. Isä kävi hakemassa töitä Kärkölän Järvelän Nummenkulmalta, Vuorimaan-koetilalta, kun Immolan kartanossa alkoivat työntekijöiden välit kiristyä. Äiti kirjoitti, että työntekijöiden välit kartanossa on kuin Etelä- ja Pohjois-Vietnamissa. Kutsetti oli lakkauttamassa maataloustoimintaansa ja varmaan kartanon työväki vaistosi sen - ja kävi toistensa kimppuun. Meidän porukat eivät koskaan ole käyttää kyynärpäitään (periytyi minulle se ominaisuus kyllä) ja niinpä päättivät lähteä pois.
Äidille etenkin Häme oli paha paikka. Äiti kirjoitti ensimmäisenä vuonna Vuorimaalla, että Häme on inhottavinta mitä tietää! Lisäksi vielä useamman vuoden Nummenkulmalla asumisen jälkeen äiti kirjoitti itkevänsä omia murheitaan yksin, koska naapurit ovat sellaisia - ulospäin kaikki hyvin -naapureita ja äidin kansakouluaikainen ystävätärkin oli muuttunut sellaiseksi "opettajatyypiksi", jonka elämä kului julkisivun moitteettomana pitämisenä. (Nyt tiedän, mistä kumpuaa inhoni keskiluokkaista fasadielämää kohtaan!)
1970-luvun alussa äitin kirjeissä oli maininta siitä, että Immolan kartanosta oli lehmät myyty pois ja peltoja ei enää viljelty. Jotkut työntekijöistä vielä asua sinnittelivät vanhoissa työntekijöille rakennetuissa asuintaloissa, mutta talot oli suunniteltu purettaviksi.
Samaan aikaan isä joutui astman takia työkyvyttömyyseläkkeelle. Koska huoli toimeentulosta oli kova, äiti ja isä harkitsivat muuttoa Lahteen - ja lopulta isä meinasi ostaa talon Heinolasta. Äiti ajatteli, että joutuu lähtemään töihin siivoojaksi, mutta piti enemmän maatalous- ja puutarhatyöstä eikä siivoojan huono palkka houkutellut. Äiti laski jossain kirjeessään, että asunto Vuorimaalla oli sekä halpa että loistava ja siivoojan palkalla saisivat juuri ja juuri maksettua jonkun surkean lahtelaisen kerrostaloasunnon vuokran.
...
Arvelen, että äiti lopulta lyyhistyi huoleen toimeentulosta. Isä oli täynnä kiukkua ja piti Vuorimaan ilmaa myrkyllisenä. Se aiheutti astman. Just joo. Äiti oli varmaan siinä vaiheessa sopeutunut Vuorimaalle ja isälle tuli kauhea pakkomielle, että sieltä on päästävä pois. Äiti kuvaa isän kiukunpuuskia.
...
Jossain vaiheessa äiti kirjoittaa, että kumma kyllä, aina, kun on vieraita - toisin sanoen isän sukulaisia käymässä, isän hengitys ei pihise ollenkaan. Varmaan isän astma oli työperäistä, mutta oli se kyllä psykologistakin. Isä niin halusi takaisin Puumalaan ja äiti lopulta ei. Ei edes halunnut lomilla Vyyhtilään. Koetti toimia niin, että olisi jopa saanut jäädä yksin Vuorimaalle. Olisi tahtonut tehdä rauhassa "omia hommia".
...
Jotenkin ymmärrän äitiä.
...
Omia hommia. Minulla on nyt ollut sellainen mahdollisuus kolme päivää. Huomenna on sitten ihan pakko palata reaalimaailmaan ja tehdä essee tai edes jonkinlainen esitys siitä, että olen kyllä lukenut kirjan Yrityskulttuuri on kuningas. Se muuten oli osin ihan täyttä paskaa.
...
Mietin, että niinhän se oli. Meidän eläminen Vuorimaalla oli todella kuin olisi elänyt (maatalous)paratiisissa. Vuorimaalla oli omenapuita, tammia, vaahteroita ja muita erikoispuita, kuten kaksi paksua tuijaa. Muistan tuijan tuoksun vieläkin ja voin tuntea vanhan tuijan kaarnan samettisuuden käsissäni. Tuijan kaarnasta lähti jotain ikään kuin töhnää. Kaarnan pinta oli pehmeä kuin kankaalla päällystetty. Niin. Eihän mulla muuta hupia siellä totaalisessa yksinäisyydessä ollut kuin puihin kiipeily ja talonväen puolen loiston äimistely. Kävin joskus salaa talonväen sisävessassa ihailemassa ja haistelemassa oranssia, läpikuultavaa saippuaa. Ajattelin, että aikuisena ostan sellaisen saippuan. Sen takia varmaan koetan aina löytää käsin tehtyjä saippuoita itselleni. Matti ei niitä arvosta, kun haluaa hygieenisiä nestesaippuoita. En tosin vielä ole löytänyt juuri sellaista ylellistä oranssia saippuaa mistään, mitä Multamäen professorin rouvalla oli sisävessassaan.
Me työntekijäthän kävimme pihan perillä paskahuussissa, joka sekään ei ollut ihan tavallinen. Huussissa oli kolme huonetta ja jokaisessa kaksi reikää. Kolmihuoneinen huussi oli pieni talo, joka oli rakennettu kauniiksi. Joskus pakkasella tai huonolla ilmalla äiti antoi minun käydä talonväen sisävessassa, mutta vartioi aina, että en ottanut muita vapauksia siellä. Toki salaa kävin hiippailemassa herrojen puolella, tutkin asioita ja mietin, millaista olisi olla niin rikas, että olisi monta huonetta.
Nyt on monta huonetta! Ja loppujen lopuksi me Matin kanssa mahduttaisiin ihan hyvin kahteen huoneeseen. Me voitaisiin vallan hyvin asua Vuorimaalla siinä samassa asunossa, jossa me äidin ja iskän kanssa asuttiin. Siinä oli kaksi isohkoa huonetta. Keittiö ja kamari. Sekä keittiösyvennys. Pikkuruisessa kapeassa ovellisessa tilassa oli käsienpesulavuaari ja laskiämpäri. Nyt työntekijöiden puolelle oli 1980-luvulla lopulta tehty sisävessa ja kait siinä oli suihkukin.
Kävin Vuorimaalla viime keväänä ihan yks kaks päähänpistosta. Ajoin Mariaa pääsiäislomalle hakemaan ja kerrankaan, kun ei ollut ketään narisemassa autossa, ajelin ensin vähän sekaisena pitkin Hahmajärveä ja Herralaa ja Tennilää. Ja tulin Vuorimaalle takakautta. Ajoin pihaan ja ulko-ovesta tuli ulos kaksi koiraa sekä isäntä. Mun lapsuuden ajan idoli seisoi siinä rappusilla - Erik Skutnabb, kuuluisa raviohjastaja!
Olivat vaimonsa, taiteilija Brita Flanderin kanssa katsomassa jotain ravikisaa Seinäjoelta telkkarista ja Vuorimaan kasvattama hevonen voitti! Istuin talossa pitkään ja kuuntelin. Ihan samanlainen yksinäisyys oli iskenyt Vuorimaan ostaneiseen pariskuntaan kuin meidän äitiin ja iskään, kun ne vuonna 1969 Vuorimaalle muuttivat (ja minä myös). Brita ja Erik halusivat pois tilalta, koska niiden tytär oli sanonut, ettei iki kuuna päivänä kullan valkeana halua tilan jatkajaksi. Lisäksi Multamäet olivat jotenkin kummasti seonneet, kun olivat myyneet talon ravipariskunnalle. Taloon olivat jääneet lähestulkoon kaikki Multamäkien yksityispaperitkin! Todella mystillinen juttu se. Ihan kuin mukana kaupassa olisi välittynyt vuosien viha, kuona, kylmyys ja julmuus.
Meidän äitikin kirjoitti, että Nummenkulman kyläläiset suhtautuvat meihinkin tympeästi, sillä kukaan ei juuri pidä Multamäistä.
Näin viime yönä unta Vuorimaasta. Päärakennuksen huoneet olivat tyhjiä ja meidän puoleinen pääty oli kokonaan romahtanut. Minä sanoin, että päätyä ei varmaan voi korjata. Se lienee parasta purkaa. Kellarin rappuset olivat jäljellä samassa paikassa, mutta ison mankelihuoneen ja kylmähuoneen tilalla kellarissa oli hevosen pilttuita. Ajattelin, että onpas tämä nyt, että näin paljon hevosia on Flander-Skutnabbeilla ollut. Yhdestä huoneesta pilkisti meidän Birgitta-kissa ja huokaisin, että Birgitta seuraa minua nykyään kuin koira, huoh. Sitten samasta huoneesta tuli iso harmaa puuma ja alkoi kiertää Pyryä uhkaavasti. Minä huusin ja karjuin puumalle niin kovaa, että puuma luopui Pyryn päälle hyökkäyksestä. Se oli sen taloa esitelleen naisen puuma. Taloa esitellyt nainen saattoi olla lasitaiteilija Brita Flander."
...

Tästä tuli nyt yhdistelty viesti ja blogimerkintä.

......... Hyvää matkaa sulle huomenna tänne. Minä istuin tietsikan ääressä ja ehkä saan tehtyä esseen. UHHHHHHHHHHHHHHH. Maaseutulautakunnalta on ainakin sata viranhaltijapäätöstä sähköpostissa, mitkä pitäisi tsekata. Kehittämisavustuksia tiloille."