Antti Heikkisen Kallio-poika, peilikuvassa Kalle Päätalo

Marko Kilven vaimopusu, tissinvilauttelija ja muita etikettivirheitä

ti 10.12.2019

Enpä olisi tiennyt tissiflashmob-tapahtumasta mitään itsenäisyyspäiväjuhlan ilman uuninpankopoika Saku Timosen blogikirjoitusta. Timonen päivitteli sitä, että itsenäisyysjuhlien juhlapukukavalkadin ja persukokoomusten järjestämän "hallituskriisin" rinnalle päivän puheenaiheeksi nousi tissi.

Minä olin heti googlaamassa, että mikä tissi. Kyseessä oli feministiaktivisti Sandra Marinsin tissiflashmob-tempaus. Ihan jees ja oikeastaan tosi hauska juttu. En kuitenkaan nyt mene feministeihin ja tisseihin.

Sen sijaan dekkaristi-kokoomuskansanedustaja Marko Kilven vaimonsa tukkaan osunut pusu mietityttää. Minusta julkinen tunnustus siitä, että rakastaa vaimoaan, on ihana. Jos kerta ihan aikuisten oikeasti rakastaa vaimoaan ja haluaa näyttää sen julkisesti ja vaikka se olisikin ollut poseerausta, mutta jos teko oli vilpitön, on se ihanata. Etiketin saavat etikettipoliisit työntää anusaukkoonsa.

Ja voihan pusulla olla rivien välistä viestiä. Mitä jos Marko Kilpi halusi sanoa: "Anteeksi, rakas, että olen ollut paljon pois kotoa nyt, kun olen kansanedustaja. Toivottavasti tämä ilta korvaa edes vähän poissaoloani."

Vaimo nimittäin väisti pusua ja minusta näytti siltä, että kansanedustaja tökkäsi huulillaan vaimonsa tupeeraukseen. Kun näimme Sebastian Tynkkysen kävelevän käsi kädessä komean mamumiespuolisonsa kanssa presidenttiparin kättelystä, huokaisimme myös mamutaustaisen tyttäreni Annan kanssa: "Ihanata!"

EU-parlamentaarikko Silvia Modiginkin (vas.) puolisoa koetimme tunnistaa. Nyt googlasin. Silvia Modig on mennyt naimisiin puoluetorveri Meri Valkaman kanssa.

Jotain on muuttumassa. Ehkä Silvia Modig ei enää käske vasenryhmäläisiä painumaan vittuun, jos vaikka sattuisivat saman kapakan ovelle urbaaniympäristössä. Ehkä Modiginkin maailmankuva on laajentunut ja kypsymistä on tapahtunut!

Tänään en millaan meinannut päästä irti yöpaidastani ja aamutakistani. Jehovan todistajasisaret herättivät minuta keittiön pöydän äärestä, jossa olin liimautunut Antti Heikkisen Päätalo-kirjaan Kallio-poika - peilikuvassa Kalle Päätalo.

Mukava, että eivät ole minua uhohtaneet. Sain ensi vuodeksi pienen kirjasen Tutkimme Raamattua päivittäin. Voisikohan ajatella, että sisarten on ihan ok tai edes jokseenkin tanssia vaikka derviššien kanssa? Tai jos se ei ole ok, ei sille sellaiselle - minulle - mahda oikein mitään eikä mikään. Lupaan kuitenkin tutkia Raamattua ensi vuoden alusta joka päivä. Aloitan vanhasta vihosta heti huomenna.

Pidin Antti Heikkisen kirjasta kovin. Eniten pidin siitä, että kuin vaivihkaa Antti Heikkinen johti tekstin ihastuttavan usein itseensä. Hän ei mitenkään etuillut eikä ollut itsekeskeinen. Heikkinen ikään kuin pohti Päätalon elämää peilaten omaan elämäänsä. Mielestäni sulostuttavan, vilpittömän ja vastustamattoman vaatimattomasti. Ei omaa vaatimattomuuttaan alleviivaten, vaan ujosti, luonnollisesti.

Lumouduin jo heti Kallio-pojan ensisivuilla. Lukea ahmaisin alun Iisalmessa Kahvila Hillassa. En muista, mihin olin menossa - kotiin varmaankin - tai mistä olin tulossa - Suomalaisesta Kirjakaupasta, niin, niin. Ehkä olin jonkin tekosyyn vuoksi tullut Iisalmeen. En muista, mikä se oli, mutta joka tapauksessa karkasin kirjakauppaan ja hankin Kallio-pojan.

Matti tuli. Lähdemme hiihtämään. Tänään on vielä hetkinen pieni auringonpaiste. Jatkan Heikkisestä myöhemmin tällä viikolla.