Elena Ferranten Hylkäämisen päivät ja Domenico Starnonen Solmut

Odotuspäivä

ke 4.9.2019

Voisin työskennellä ammattiodottajana. Istua ammatikseni kahviloissa läppärin ääressä tai lukemassa ja vain odottaa. Tänään minulla oli jo keväällä laatimani minuuttiaikataulu täksi päiväksi. Tunnen itseni joustavaksi yrittäjävaimoksi, kun aviomieheni tähden panin koko päivän suurimmalta osalta uusiksi. Vain kallonkutistajan aika jäi jäljelle ja senkin olin siirtänyt aamusta jo kerran ja sitten istuin kutistusvastaanoton rappukäytävässä lajittelemassa ostamiani Elena Ferranteita ja Dominico Starnoneja, kunnes pääsin sisään ja sain tietää, että olin kaksi tuntia liian aikaisessa.

Ostin Domenico Starnonen Solmut ja aloitin sen jo täällä IIsalmessa Kahvila HIllassa. Kaipaan niin Annaa ja tytön loputonta odottamista näissä Iisalmen harvoissa kahviloissa. Onneksi Matti antaa nyt odotuttaa itseään, muttei hän niin paljon kuin Anna.

Elena Ferranten Hylkäämisen päivässä taitavinta oli naisen mielen hajoamisen kuvaus. Se olin lumoavaa. Mies lähtee äkkiarvaamatta ja ensin nainen pieksee koiran, jonka tulo perheeseen ei ollut vaimon idea. Mies lähti eikä ottanut mukaansa edes koiraansa. On tukahduttavan helteinen kesä, koira saa jonkun myrkytyksen ja tekee vähittäistä ripulikuolemaa. Nainen on vaihtanut asuntoonsa lukot, koska mies oli käynyt omilla avaimillaan hakemassa oman äitinsä perintökorun pois vanhenevan vaimonsa ulottuvilta. Lahjoitti sen varmasti nuorelle rakastajattarelleen.

Lapsi sairastuu, koira tekee kuolemaa ja naisella ei ole ketään, jolta pyytää apua. Hän menee niin sekaisin, että ei saa asunnon ulko-ovea uusilla avaimilla auki.. Kuvaus on niin atrkka ja hirvittävän ahdistava, että vieläkin puistattaa.

Domenico Stranonen Solmut jatkaa siitä, mihin Hylkäämisen päivät loppui. Nainen anelee kirjeillä miestään palaamaan. Kahden ensimmäisen kirjeen, pääsin sivulle 21, sävy on piinallisen ruikuttava, mutta mitäpä muuta petetyn kirjeet voisivat olla?

Nyt on pakko mennä. Jatkan uudella merkinnällä ehkä illalla.