Pia Valkonen

Domenico Starnonen Solmut Kuopion lentokentällä

ke 5.9.2019

Illalla ajattelin kirjoittaa Domenico Stranonen Solmuista, mutta jäinkin reppu selässä navakkaan tuuleen ihastelemaan, kuinka aviomieheni pohtii Rotax-moottorin saloja. En saattanut jäädä koirien ja kissan kanssa illaksi kotiin, kun olimme koko päivän Iisalmessa kulkeneet, jos nyt ei yhtä jalkaa niin peräkanaa kuitenkin.

Olin ahdistunut kotona. Tyhjän pesän kriisi.

Ajattelin, että jään Siilinjärven kirjastolle läppäreineni. Sitten ajattelin, että tutkailen mahdollisuuden istua lentokentän kahviossa, katsella lähteviä ja tulevia lentokoneita ja kirjoittaa Domenico Starnonen Solmuista.

Jostain kumman syystä jäin Rotaxin viereen seisomaan suorastaan luomoutuneena. Ihmettelin, miten mies voi pysyä rauhallisena mahdottoman edessä. Minä olisin paiskonut sytytystulpat pitkin tanteretta ja potkinut asennustyökalulaatikon lommoille.

Mutta ei. Asennusmiehet liikehtivät koneen ympärillä rauhallisesti ja kopeloivat auki milloin mitäkin koteloa moottorissa, milloin tiukkasivat tai löysäsivät kaasarin vaijeria. Kuuntelivat herpaantumatta, mitä Rotax heille puhuu ja minä en voinut irrottautua siitä edes betonilla täytettyjen lentokoneenrenkaiden päälle istumaan ja lukemaan Domenico Starnonen Solmuja.

Kirjoitan sen nyt niin monta kertaa, että muistan. Domenico Starnone, Domenico Starnone, Domenico Starnone, Domenico Starnone. Eilen kallonkutistajan kanssa koetettiin molemmat muistaa Pajtim Statovcin sukunimeä. Statovcin romaanit muistin, niiden kansien värityksen ja kirjailijan etunimen, mutta sukunimi minusta sisälsi vaikeita aksenttimerkkejä. Eikä Statovcin viimeisimmän romaanin nimi muistunut mieleen oikein. Se on Bolla.

Kerroin kallonkutistajalle, että Kuopion Suomalaisessa kirjakaupassa minulle Bollaa suositti ihan entisen jugoslaavin oloinen nuori kaunishiuksinen tyttö. Häneltä ostin ensin Matkuksesta Laura Lindstedtin Ystäväni Natalian, Johanna Venhon Ensimmäisen naisen ja Matti Mäkelän Pitelemättömän. Seuraavaksi sama myyjä oli keskustan Suomalaisessa kirjakaupassa ja sieltä olin hakemassa Annalle ruotsin oppikirjaa tai en muista - joku oppikirja se oli. Taisin samalla ostaa jonkun kauan haaveilemani romaaninkin. Sanoin tytölle, että hei, sinähän myit minulle Matkuksessa Matti Mäkelän elämäkerran. En sanonut, että Mäkelä se sitten kuoli samana päivänä, kun sain elämäkertansa luettua.

Jostain syystä oli merkittävää, että tyttö puhui minulle Pajtim Statovcista. Ehkä vain on rohjettava lukemaan Kissani Jugoslavia. En voi edes vedota siihen, että Statovcin esikoisromaani on Marialla Vuosaaressa. Voi olla, että joku kappale onkin ja toinen on tässä selkäni takana.

No minähän en ole psykoanalyysissä, mutta tohdin psykonanalysoida hieman itseäni. Myyjätytön hiukset olivat paksut, ruskeat ja kiharat. Aivan kuin Marian kesällä 2013, kun olimme koko jäljellä olevalla perheellä Turkissa. Jäljellä oleva perhe. Leonid oli kuollut edellisenä kesänä.

Kesällä 2014 olimme Pietarissa ja tapasimme Ljovan, Jannan sekä pikku-Matin, Matfejn, lapsipuoleni lapsenlapsen, Bonuslapseni lapsen lapsen. Lapsipuoli, isäpuoli. Tytöt sanovat Mattia isäpuoleksi. Miksei käytetä sanaa bonusisä? Toinen isä.

Eilen oli sellainenkin ihme siinä Rotaxin äärellä, että löytyi Matin asennuskaveri, joka puhkesi puhumaan lapsistaan. Minä jaoin hänelle sen, että meiltä on juuri lähtenyt nuorin tytär kotoa. Sanoin, että meidän Anna.

Matti keitti perunat. Pitää mennä. Perhana, Domenico Starnonen Solmuista olisi paljon sanottavaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi