
ke 10.7.2019 illansuussa
Tulipa selattua Portti. Portti on Tampereen scifikirjoittajien lehti. Tein kirjastoverkkoon kyselyn siitä, miten uusimman Portin saisi kaukolainaan. Ei mitenkään, tuli vastaus, sillä uusimpia lehtiä ei lainata. Oli ajettava Iisalmeen ja matkalla käytävä kesäkahvilla Ulmalan kansantalolla. Talolle on kesäksi perustettu Walvola.
Pähkinäkakku oli mainiota ja kahvikin varmaan, jos joisin kahvia iltapäivisin. Nyt vain saatoin hilpaista yhden kulauksen, jotta aivot hieman selkenisivät. Miljöö oli ihana, mutta vitostie suhisee kesäkahvion takapihallekin. Olisi pitänyt istua suuressa salissa, jonka ikkunat antavat takapihalle. Kahvioon kuljetaan sieltä.
Annalle ja Matille vien kotiin tuliaisia. Mustaherukkajuustokakkua ja sitä pähkinäkakkua.
Markku Soikkeli kuulema haukkuu Portissa kaikki scifinaiskirjoittajat ja kehuu miehet. Vai niin. En taida jaksaa lukea muita arvosteluita, kun olen scifigenrestä kuutamolla kuin lumiukko. Sen takia luin Gerry Birgit Ilvesheimon Ilmestyskirjastakin vain sen, minkä ymmärsin - Christa Sandströmin ja Kia Kuusen suhteen loppumisen ja Sandströmin syrjäytymiskuvauksen. Aina niin nyreä ja hapan Soikkelikin myöntää, että kaupunkilaista yksinäisyyttä on harvoin kuvattu niin tiedostettuna valintana ja tuskin koskaan niin tulevaisuuteen suuntautuneena kuin Ilmestyskirjassa.
En lainkaan tajunnut syrjäytymiskuvauksen tulevaisuuteen suuntautumista, mutta niinhän se varmaan oli. Minusta sekä ero että köyhyyskuvaukset olivat hyviä, koskettavia, hyvin kirjoitettuja ja kuvattuja.
Sen sijaan minua eivät tulevaisuuden dystopiat kiinnosta, joten en voi suuresta osasta romaania sanoa yhtään mitään. Luin tulevaisuusosiot niin hampsien, että en tajunnut esimerkiksi sitä, mistä Nike yht´äkkiä kertomukseen sutkahti.
Lisäksi minusta nyt sitten tuli moralistisen paskahalvauksen saaja, kun en ymmärrä, miksi Kia Kuusi piti tappaa ja miksi Ilmestyskirjan lopussa piti olla sekä ruumiin nussimista että ihmissyöntiä. Minusta ruumiiden mättäminen romaaniin tehokeinona jos mikä, on poseerausta. No, en minä lue dekkareita tai jännityskirjoja juuri tuon vuoksi. En halua, eivät kiinnosta, ne eivät ole minua varten.
Ja olen myös heteronormatiivinen konservatiiivi ja mitäs vielä. No varmaan homofobistinen kuppa ja tippuri ja klamydia. Oikea vittupää.
En muuten ymmärrä, miksi Soikkeli sanoo Ilmestyskirjaa sekavaksi kokoelmaksi sitä sun tätä: novelleja ja kolumnejakin. Hyvänen aika! Postmodernin jälkeinen romaani on juuri sitä! Se voi olla kaikkea. Se on vieläkin enemmän ja runsaampi kuin feuerbachilainen postmoderni sika, joka nielee kaiken.
Ja höpsistä, postmodernin jälkeisessä romaanissa voi "sanoa niin nasevasti kuin": "Tahtoihmisen yrittäjäasenne valutettiin alas 2020-luvun ryysyproletariaatin aamukaurapuuroon." Soikkelin mielestä lause ei toimi romaanissa. Minusta toimii. Pitänee lukea köyhyyskuvaukset uudestaan. Hieman olin Ilmestyskirjasta lukevinani yläpuolelle asettumista. Täytyy etsiä jokin konkreettinen kohta. Ehkä se oli kohta, jossa työtön lukee jotain superfilosofia. Ei ollut tavallinen köyhä se.
Ai ja sen vielä sanon, miksi kiivastua Markku Soikkelin kritiikistä. Milloin Soikkeli olisi myötämielisesti arvostellut jotain sellaista, mitä tavallinen lukija pystyy lukemaan? Soikkeli on varmaan joskus tykännytkin jostain kirjasta, mutten minä ole huomannut sillä tykkää vain sellaisista kirjoista, josta en ole koskaan mitään kuullut ja elokuvista, joita en koskaan näe. Seuraan kyllä Bittein Saari -blogia, mutta jonkinlaisena rivienvälisenä avioliitto- ja lapsenkasvatuskertomuksena.
Sitä paitsi on hupaisaa, miten suuren draaman Soikkelin perhe sai aikaan S-etukortin hankkimisesta. Soikkeli ja hänen vaimonsa ovat upeasti irti rivi-ihmisen todellisuudesta omassa ihanassa ja suojatussa kulttuurikuplassaan. Ihanata, että sellaisia ihmisiä on!
Ja niin! Olen tavallinen lukija, en lue mitään sen vuoksi, että pitää lukea. Sain sellaisesta tarpeeksi Tampereen yliopistovuosinani erilaisissa leffakerhoissa. Piti teeskennellä eksistentiaaliahdistunutta filmihullua ja tuijottaa vaikka mitä umpitylsää, jotta Rakkauteni Suuri Valtikka olisi seissyt.
Eikä se sittenkään tehnyt niin. Luin eilen itkien läpi yhden opiskeluvuosieni päiväkirjan, jossa siteeraan Erica Jongia: Veltto kyrpä on kannanotto. Tai jotain sellaista. Viilsi syvältä semmoinen. Nyttemmin siteeraus kuuluisi: Veltto kyrpä äänestää avioliiton päättämisestä.
Nyt kohti Vieremää. Siellä on itsepalvelukirjasto ja toivoakseni Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti hyllyssä. Helmi Kekkonen kirjoitti romaaniinsa Vieraat Rautavaaralla kaksi lastaan, bonuslapsensa ja itsensä tappaneen äidin. Muistan, kun Tikkisen Hannelelta tuli tekstari, että Rautavaaralla on ollut paha kuolonkolari. Vähän ajan päästä kävi ilmi, että nurmeslainen väsynyt äiti oli ajanut miestänsä Kuopioon töihin kuljettaneen bussin keulaan ja tappanut sekä yhteiset että miehen puolelta tulleen bonuslapsen.
Minä olisin voinut olla ratin takana. Minä tiedän, mitä on väsymys. Väsymys ja hysteria. Kuin raivo äiti. Iltasanomien aina niin kaikkitietävä Ulla Appelsin kirjoitti silloin jossain kolumnissaan, että hän oli sanonut ystävättärelleen, ettei tämä olisi voinut olla väsynyt lapsensa surmannut äiti. Ilmeisesti Ulla Appelsin on muistanut olla kaikille ystävättärilleen tukena, kun näillä on ollut pieniä lapsia. Jotenkin on sellainen kutina, että Ulla Appelsinilla ei ole omia lapsia.
Helmi Kekkonen kirjoitti Vieraat-kirjasta Imageen:
https://www.apu.fi/artikkelit/kirjan-tekijat-helmi-kekkosen-vieraat-romaanin-syntytarina-sukeltaa-syvalle
"Kaiken lisäksi kirjassa on kohtaus, jonka tiedän olevan tärkeä mutta jota en pysty kirjoittamaan. Sen taustalla on äiti, joka ajoi autolla bussin alle kolme lasta kyydissään Rautavaaralla marraskuussa. Tragedia ei jätä minua rauhaan. Haluan ymmärtää mitä siellä on tapahtunut, minun on pakko. Haluan kirjoittaa äidin äärimmäisestä epätoivosta, mustimmasta hetkestä, minuuteista auton ratissa kun lapset istuvat takapenkillä ja kaikki toivo on mennyt, kirjoittaa rujommin ja suoremmin kuin ennen, mutta joka hetki näen oman tyttäreni kasvot."
Koska Kekkoselle oli sanottu, että hänen olisi syytä kirjoittaa muustakin kuin perhepiiristään, Kekkonen oli luvannut seuraavan romaanin koskettelevan talousrikosta, joka tapahtuu ulkoavaruudessa. Mieluummin minä nyt ajan Vieremälle ja haen sieltä hyllystä Kekkosen Olipa kerran äiti ja Vieraat kuin jotai scifiä, sori vain, vaikka totta kai sitä pitäis joskus ees venyy epämukavuusalueelleen. Jospa Soikkeli lukisi joskus vaiks Kekkosta niin sit mäki lukisin Soikkelin Läpinäkyvän kuoleman. Pääsin sitä kolme sivua alusta ja mielenkiintoni herpaantui. Tämä on nyt ihan mutua tämä, onneksi en ole kriitikko ja joudu lukemaan jotain vastoin mutuani.
Olkoot Kekkosen kirjat tausta-aineistoa sille, että luen omaelämäkerrallista kirjoitustehtävääni varten äidin kirjeet Ulla-siskolle vuosien 1969 - 1980 ajalta. Vähän hirvittää niiden lukeminen. Niiden avulla päässen kohti perheemme häpeäpistettä - sitä hetkeä, jolloin äiti ja isä sekä Ulla, Paula ja Touko-veli ja Kosti äidin vatsassa lähtivät sukutilalta Vyyhtilästä. Lähtö ei ollut isälle mikään tabu ja olisi halunnut varmasti puhua siitä enemmänkin, mutta minä en ollut tarpeeksi kypsä kysyäkseni.
Kuuntelin kyllä kiinnostuneena, mutta olin liian nuori tehdäkseni lisäkysymyksiä. Ja äidilläkin on ollut keskenmenoja, muistan, että äiti oli menettänyt aika isojakin sikiöitä. Paljon myöhemmässä raskauden vaiheessa kuin minun keskenmenoni. Ehkä jopa Marian kokoisia alle kiloisia.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]