Pia Valkonen

Julkisuuskuvan helliminen

ti 2.7.2019

Tutkailin eilen Rutakko-kirjastoverkkoa. Ulla-Maija Paavilaisen Hyvä tyttö oli menossa melkein joka kirjastossa. Vain Keiteleellä ja Vieremällä se vaikuttaisi olevan saatavilla. Ilmeisesti Kiuruveden kirjaston Hyvä tyttö on jollekin jonossa olijalle varattuna. No niin. Soitin Vieremän kirjastoon. Ystävällinen virkailija otti kirjan hyllystä minulle jemmaan. Se on sitten Vieremän keikka tänään.

Päätin, että luen kaikessa rauhassa omaelämäkerrallisen kirjoittamisen lähdeaineiston ennen kuin alan kirjoittaa tehtävää. Luen myös äidin kirjeet Ulla-siskolle 1960-luvun lopusta 1980-luvun alkuun. Minulla on sellainen aarteisto käytettävissäni. Minä näyn äitini kirjeissä! Minä olen näkynyt lapsena. Se tuntuu ihmeelliseltä, sillä kaikesta huolimatta on sellainen tunne, että olen ollut aika ajoin täysin näkymätön.

Mietin esimerkiksi sitä, että istuin suuresti ihailemani Suomen joutsen -pakinoitsijan Seppo Rothin... peräpukama tämä lause jäi kesken, kun aloin järjestellä kesäkuun kuitteja tilitoimistokansioon... Niin. Seurustellessani rakkauden julman valtikan kanssa eli itseäni vähän vanhemman, ei monta vuotta, mutta ratkaisevasti kuitenkin, tiedotusopin lukijan kanssa Tampereella, istuin monasti hänen seurassaan ja olin täysin näkymätön! Esimerkiksi sitä, että istuin hiljaa jossain nurkassa Seppo Rothin residenssissä Tammelassa, oli vappubileet ja odotin, milloin pääsen Suuren Rakkauteni kanssa lähtemään bileistä yhteiseen kotiimm, ei muista kukaan. Minä muistan sen nöyryytyksen istua pienenä myttynä, kun vanhemmat, ihan aikuiset, tiedotusopin opiskelijat juhlivat. Olin ulkopuolella, olin nuori ja lapsi melkein vielä, äitin tyttö ja haaveilin satuhäistä.

Minä halusin aina kotiin ja nimenomaan rakkaani kanssa kotiin, kahden, lempimään. Joo, enkä koskaan sisäistänyt sitä perverssiä käsitystä parisuhteesta, että ollaan etäisiä, saavuttamattomia ja viileitä ja hoikkia, läpikuultavia. Minä olin aina innokas, tytisevä, hikinen, marsipaaninvärinen ja minun oli kuuma.

Asta Leppä kirjoittaa Sinä et hävinnyt -kirjassaan juuri Tampereen yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa vallinneeseesta ajan hengen mukaisesta, kylmästä hengestä. Matti Pulkkinen kirjoitti vuonna 1985 Romaanihenkilön kuolemassa: Kirjoita kylmä kirja, ajan hengen mukainen. Ja me uskoimme sitä. Ei tullut mieleenkään, että kirjallisuustaivaan räjäyttänyt kirjailija olisi voinut olla ajan henkeä, vitun zeitgeistia kohtaan kriittinen!!!!!!! Voi me ääliöt! Riivin hiuksiani täällä!

Nyt lähdemme Matin kanssa ajamaan kohti Vieremää ja juuri 1980-luvun lopun zeitgeistista kertovaa Ulla-Maija Paavilaisen Hyvää tyttöä. Töistä ei tule mitään, sillä viime yö oli kesän huonoin. Nukkumaan meno viivästyi, sitten Pimu alkoi alakerrassa louskuttaa ja käytin sitä pihalla puolilta öin. Meinasin nukahtaa ulos riippukeinuun. Loppuyöstä Birgitta-kissa hyppi meidän päällämme, Matti heräsi kello 5.30 ja herätti minut ja vihdoin, kun olin saanut unen päästä kiinni, tulee kello 7 puhelinsoitto Kuusamosta. Annan puhelin oli sipannut ja tyttö ulvoi kuin pistetty sika, että siinä meni kaikki, ihan kaikki, bensaluottokortin numeroista lähtien.

Ihan vääriä muistoja

Löysin aivan ihanan omaelämäkerrallisen kirjoittamisen pohja-aineiston Jyväskylän yliopiston luetteloista. Se on gradu nimeltä Ihan ensimmäisenä huomauttaisin, että tämä on vääränlainen muisto. Moniääninen, fiktiivinen omaelämäkerta ja sen terapeuttisuus ja kirjoittajana on Pia Korhonen.

Pia Korhonen, mahtaako olla sama psykologi, joka tarjoaa Lapinlahden kunnalle psykoterapiapalveluita ei kun kuntalaisille, kirjoittaa gradussaan, että rehellisyyden ja avoimuuden merkitys korostuu moniäänisyyden ehtona ja terapeuttisen kirjoittamisen tärkeänä elementtinä. On kuitenkin eri asia tehdä tunnustuksia Jumalan edessä kuin mässäillä julkisuuden kaipuussa oman elämänsä likaisilla yksityiskohdilla.

Mässäillä julkisuudessa oman elämänsä likaisilla yksityiskohdilla? Jaapa jaapa. Diipa daapa. Kyllähän kuulosti jotenkin sovinnaiselta. Kaikkihan me tehdään syntiä, hei. Minua aina jaksaa jälkikäteen naurattaa, kun kokonainen sähköpostilistallinen Armon vihreitä hyssytteli minua, että listalla on sentään melkein sata ihmistä ja viestini on ihan kaikkien luettavissa. Minun suuri suuni tuli tukkia, kun kerroin, että Iiris Flinkkillä muistuttaa kovasti nuorta minua ja minäkin huorasin 1990-luvulla, kuten Touko Aalto -polo. Armon vihreät eivät siinä kohtaa tuntuneet niin kovin armollisilta.

Itse asiassa kaikkea muuta kuin armollisia olivat. Minusta listalla alkoi kummuta vähän öklöttävä paheksumisen henki. Lähinnä Touko Aalto tuntui nuorine rakkauksineen  pahimmassa vaiheessa hieman höppänältä ja toivon, että Iiris Flinkkilä kohtelee häntä hyvin.

Kun kirjoitin listalle, että Iiris Flinkkilä muistuttaa nuorta minua, tarkoitan sillä, että olin ihan yhtä vailla estoja. Olinhan Anja Kaurasen Sonja O:n ja Erica Jongin Lennä uneksi -kirjojen kasvattama. Seksi oli ihanata (miksi muuten kirjoitan imperfektissä?????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!) ja neitsyys on jotain, josta on syytä päästä nopeasti eroon.

Myöhemmin törmäsin pahasti asenteeseen, joka on kaukaa 1950-luvulta. Ilmeisesti menneen ikäluokan miesten mielestä paras nainen on sellainen, joka pihtaa ja on siveä. Seksi on jotain, josta nainen ei ainakaan saa nauttia. Eikä kyllä mieskään. Todella mielenkiintoista ja täysin kummallista.

Minusta lasten tekeminen on ihanata ja imettäminen on ihanata ja raskaana oleminen on raskasta, mutta ihanata. Ihanata on myös huomata, kuinka lapsen raastava epätoivo rikkoutuneen puhelimen ääressä alkaa lientyä, kun toivona pilkistää, että jokin puhelinnero herättää sen henkiin. (Rovaniemi Elisa-kauppa, onneksi Paula-sisko, Annan kummi, on sosiaalikasvattaja!).

Kun tähän liitetään vielä kansatieteen professorin vuosina 1973–1981, sosiaaliantropologian professorin vuosina 1981–1988 ja kulttuuriantropologian professorin Matti Sarmelan vuosina 1988–2000 ajatukset neitsyyden arvostamisesta - hänen raporttinsa Rakennemuutos postlokaalisessa kulttuurissa sisälsi hieman oudon vireen - ikään kuin Sarmela haikailisi takaisin talonpoikaiseen puritanismiin.

Talonpoikaisessa puritanismissa on semmoinen ongelma, että se kyllä paljolti kieltää naisen nautinnon. Nyt varmaan kuulostan Michel Houellebecqilta, jos kirjoitan taikasanat: OIkeus nautintoon!

Olen taipuvainen ajattelemaan niin kuin Yuval Noah Harari Homo Sapiensissa - ihmisen lyhyessä historiassa kirjoittaa. Meissä elää aika tiukassa metsästäjä-keräilijä-ihminen. Keräilykautta ihmiskunnan historiassa elettiin 70 000 vuotta ja maataloudessa on paikallaan pysytty vasta 10 000 vuoden ajan.

Metsästäjä-keräilijäyhteisöissä yhdellä naisella ehti olla kolmesta neljään jälkeläistä ja jokaisella lapsella oli evolutiivisesti tarkoituksenmukaista olla eri isä. Näin saatiin mahdollisimman laaja geenistö eteenpäin.

Siinähän me rimpuilemme. Seksuaalista vetovoimaa suhteen alussa on tarkoituskin kestää noin kaksi vuotta. Sitten pitäisi tulla jo jälkeläinen. Sen jälkeen kun jälkeläiset on synnytetty ja hoidettu, voidaankin keskittyä parisuhteeseen tai ne, jotka eivät ole parisuhdeihmisiä, minä olen!, voivat keskittyä sitten johonkin muuhun kivaan. Ja! Vanhan Testamentinkin mukaan aviomiehen tulee hoitaa velvollisuutensa.

Nuorena pitää kokeilla erilaisia kumppaneita ja sitten kun sopiva löytyy, ei kun vain kuksimaan ja lapsia synnyttämään. Jos kohdalle osuu elinikäinen aviokumppani, hieno juttu, siitä vain yhteisiä hautakiviä tilaamaan. Tämä oli nyt sitten todella kitkerä lause. Se oikein tihkuu sappea.

Höpsistä, eksyin Yuval Noah Harariin ja tämä lause jäi yksikseen tänne loppuun: Tosin minulla ei ollut yhtä ihana vartalo kuin Iiris Flinkkilällä, mutta jos olisi ollut, olisin tottavie julkistanut kuvia somessa, jos sellainen olisi silloin ollut.

Tämä vielä Pia Korhosen omaelämäkerrallisen kirjoittamisen gradusta: "Tulisiko omaelämäkerran olla ensisijaisesti esteettisesti miellyttävää taidetta, vai pyrkiä pelkästään antamaan tietoa lukijalle kirjoittajan elämästä? Kirjoittamisen motiivina voi olla niin terapeuttinen prosessi kuin halu tallettaa suvun tarinaa jälkipolville – tai miksei myös Gusdorfin mainitsema tarve kiillottaa julkisuuskuvaa."

Tarve kiillottaa julkisuuskuvaa, hih!

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi