Hyvä tyttö

to 4.7.2019

Onpa ollut mukava päivä. Kun aamupäivällä läksin pihasta, tulivat Annikki ja Olli tyttöjen kanssa Meijeriltä syömästä lettuja. Osku kuulema oli ollut mukana letunsyönnissä. Jos ei Pimu ole Meijerin pihassa kerjäämässä rapsutuksia ja makupaloja, on siellä meidän kissa.

Torilla syötiin Raili-bestiksen, Jouninsa ja Sirun kanssa pielavetisten muikunpaistajien konnevetiset muikut. Alunperin ajattelin tarjota bestikselle fetapiirakat ja kahvit Luovassa Puussa, mutta sitten ajoin muikunpaistajien ohi pyörällä. Tuoksui niin herkulliselta, että oli pakko kurvata pankkiautomaatille. Ehdin vielä ennen Matin kotiintuloa käydä Luovassa Puussa teekukkateellä.

Käytiin Pohjois-Savon kuvataideseurojen yhteisnäyttelyssä Tokmannin vastapäisessä kivinavetassa. Minä kävin näyttelyssä kolmannen kerran ja taas löytyi uusi juttu. Tämä moniaineksisessa ja epätasaisessa näyttelyssä on riemullista. Niin monta persoonaa, niin monta mielenkiintoista juttua. On taitavaa ja taitamatonta. Minusta kömpelöt harjoitelman tai ensiteosten näköiset sököstykset olivat tällä kertaa parhaita.

Pitää käydä näpsäisemässä kuva yhdestä kolmen taulun sarjasta, jonka muut taulut sivuutn täysin, sillä tuijotin vain kalliolammen päällä lentävää lintua ja ajattelin, onpas liian linnun näköinen yksityiskohta. Kahdessa muussa taulussa oli vaikka mitä enkä minä nähnyt kuin sen ärsyttävän linnun! Kahden muun taulun näkemisessä oli apuna bestis. Häntä lintu ei ärsyttänyt ja hän jäi kolmen taulun ääreen niin pitkäksi aikaa, että minäkin maltoin katsoa muita tauluja. Kiitos taas bestikselle. Ulkoistin ilmeisesti hermot tässä kohtaa hänelle. Tarvitsen jonkun, joka tarttuu hihasta ja sanoo tiukasti, lakkaa pörisemästä, hillitse, hillitse, hidasta.

Nyt en ala ryntäillä päin omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tehtävää ennen kuin olen saanut tausta-aineiston kasaan. Kirja Muistista odottaa Iisalmen kirjastossa. Jos Matti vain jaksaa, käymme myös Vieremällä viemässä Ulla-Maija Paavilaisen Hyvän tytön takaisin Vieremälle.

Aurinko paistaa. Ja on mukavan viileä. Mustikkasadosta on tulossa huono, mutta puolukoita kuulema on. Pitää alkaa täyttää pakastimia mansikoilla, jos mustikoita ei tulekaan. Puolukoita pitää kerätä monta ämpärillistä, sillä sokeroimaton survos maksaa K-Sittarissa melkein seitsemän euroa pikku astiallinen ja Heinolan Heiliin on aika pitkä matka ostamaan edullisemmin isompia astioita. Sitä paitsi viimeksi Heilin puolukkasurvos matkusti Marian jääkaappiin kolmeksi viikoksi, kun Saabin tehot hävisivät ja Saab jäi seisomaan Marian pihaan Vuosaareen. Puolukat lähtivät Matin mukana vasta Lapinlahdelle, kun minä matkustin Vanajalinnaan työnohjausopintojen internaattijaksolle.

Lukea hampsin Ulla-Maija Paavilaisen Hyvän tytön tiistai-iltana. Nimenomaan hampsin, sillä jotenkin mielenkiintoni herpaantui. Alku tuntui imaisevan sisäänsä, mutta sitten jotenkin, kun siirryttiin Hesarin toimitukseen Helsinkiin, ei yhtään jaksanut kiinnostaa. Romaanin alussa varsin autofiktiiviselta vaikuttava nuori Tampereen toimittajatutkinnon käynyt friikkunainen tekee rankkoja uutisjuttuja Uuteen Suomeen - ehkä Jyväskylästä käsin, arvelen, sillä toimittaja käy vuokra-autolla tekemässä juttua Lieksan kirkon palosta ja ilmeisesti Virtain vanhainkodin palosta. Virtain vanhainkodin palo on netin mukaan ollut vuonna 1979.

Wikipediaan on tehty juttu palosta Uudessa Suomen etusivulla olleen Suru Virroilla (24.1.1979) -jutun perusteella. Virtain vanhainkodin palo on Lapinlahden vanhainkodin jälkeen toiseksi eniten kuolonuhreja vaatinut tulipalo Suomessa.

Gerry Birgit Ilvesheimo on tutkimassa Lapinlahden vanhainkodin paloa. Siitä tullee jotain hänen seuraavaan romaaniinsa. Arvelen jotenkin, että romaani avaa Lapinlahden-henkeä. Tässä pitäjässä on jotain todella kummallista, vihamielistä ja kyräilevää. En tavoita sitä, mutta tunnen sen ja olen päättänyt, että en välitä siitä. Tämä päivä on ollut ensimmäisiä aktiivisia päiviä, jolloin vain haahuilen pitkin kirkonkylää ja pakotan itseni viihtymään.

En minä tosin ole vielä viihtynyt kuin hetkellisesti. Annikki, Olli ja tytöt auttoivat minut ulos meidän pihasta ja bestis Jouneineen auttoivat minua istumaan torilla ja syömään muikkua - oli ihan kuin minulla olisi siihen ollut oikeus. Seuraavan aurinkoisen päivän koitettua istun Keskeytetyn yhdynnän tai siis mitkä ne nyt ovat ne patsaat Säästöpankin edessä - Ennenaikaisen siemensyöksyn kohdattua - tämä ei ole minun keksimäni nimitys patsaille, joissa ainakin toinen osapuoli on kyykistynyt epätoivoissaan pitelemään päätänsä - taisi olla Toveri Vanhempi Huoneenrakentaja, joka joskus vinoili, että patsaiden nimi on Coitus Interruptus - istun siis patsaiden välissä olevalla penkillä ja aistin asioita kymmenen minuuttia. Se on osa omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tehtävää ja siihen liittyvän tausta-aineiston, artikkelin Hybris-lehden nettiarkistosta Muistojen värittämät maisemat luin Huovilan puistossa Kärkölän kotiseutumuseossa läppäriltä.

Kun museo ja kahvila menivät kiinni, ajattelin, että istun museon kuistilla ja aistin asioita kymmenen minuuttia. Kissankuset minä mitään maltoin aistia. Museokahvilla oli ihana (kokoomuslainen tosin) Eila-rouva ja museossa hommissa Anja Suomi, Anja-rouva oli jokin kulttuurivirkamies Kärkölän kunnassa, olisikohan ollut kulttuurisihteeri tai jotain.

Meillä oli niin rattoisaa siinä rupatellessa, että parituntinen hurahti siivillä. Keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä, Anja Suomi oli lukenut Janne Saarikiven Suomen kielen ja mielen. Kun museoalue uhkasi mennä kiinni, ajoin nopeasti Järvelän ala-asteen pihaan ja istuin helteessä kymmenen minuuttia. Olisin halunnut tehdä saman aistimuskeikan aamulla ja aistia aamuvalon. Toki Koskisen Sahan kuljettimien äänet kuuluivat illallakin. Ilmeisesti sahalla menee hyvin. Ajattelin siinä istuessa pääosin Kuokkalan Teijoa ja sitä, miten tämä oli tosi cool sahatyöläisnuorimies ja minä piinallisen kiltti lukiolaistyttö. En kelvannut Teijolle silloin.

Pah, Lapinlahden kirjasto menee kiinni. Kulkuriveli Jouni minut tänne saattoi. Halasi parkkipaikalla. Tunsin oloni turvalliseksi.