Bestis luki Gerryn Ilmestyskirjan oikein

ma 17.6.2019

Tunnustan! Luin väärin Gerry Birgit Ilvesheimon Ilmestyskirjan. Tai siis luin romaanista sen, mitä itse halusin ja romaanin ydin hurahti ohi tai pyyhki yli. Onneksi on Yönsisar, bestis Raili Miettinen!

Otin Yönsisaren tuohon sen takia, koska Raili ymmärtää yöpuolen ja psykoanalyysiakin. Yönsisar on hänen esikoisromaaninsa nimi. Bestis luki Ilmestyskirjan tarkkaan, se vei aikaa, mutta kannatti:

http://railimiettinen.blogspot.com/2019/06/referaatti-ilmestyskirjasta.html

Minun Ilmestyskirja-hampsimiseni toi itselleni entistä vahvemmin esille sen, mihin älylliset resurssini riittävät. Minua kiinnostavat ihmissuhteet, tavallisen elämän kuvaus ja se, miten lammasmaisesta keskiluokasta saataisiin tiedostava luokkataistelija. Kuulemani mukaan Suomen Kuvalehden Ville Pernaakin on burniksessa, Reetta kertoi eilen ja näytti, että vt:nä on joku Raivio.

Keskiluokka on niin lapasta, kun suostuu kaikkeen globaalikapitalismin paskaan. Sitten pitää kouluttaa meitä paskasysteemin vartijoita, työnohjaajia, terapioimaan loppuunpalaneita. Ei herrajeesus sentään. Tajusin nyt, miksi aina välillä minun tekisi mieleni kirkua työnohjausopintotunnillani.

Tekisi mieleni sanoa, että vittu, lakatkaa lapastelemasta pässinpäät. Miksi olette niin kilttejä systeemille?

Ei ihme, että kirjallisuusartikkelimyyntiviestiini ei vastattu. Päätoimittaja on latauksessa. Ja sama varmaan jatkuu. Nimittäin burniksella keskiluokka osoittaa olevansa kuuliainen. Ei ole tarpeeksi ahkera, jos ei cv:stä löydy burn out. Siitä on juttua uusimmassa Suomen Kuvalehdessä.

Lähetin onnettoman kirjallisuusartikkelimyyntiviestini Ville Pernaalle, sillä Parnasson nettisivuilla oli päätoimittajan yhteystietojen - tai ylipäätänsä yhteystietojen - kohdalla vain Ville Pernaa. Vähän minä kieli poskessa oman sähköpostiviestini lähetin, joka oli oikeasti tarkoitettu niuhottavalle tilintarkastajalle. Tämä kun ei ole lukenut kupparekisteristä mitkä kaikki ovat Rakennus- ja restaurointiliike Lapiomies Oy:n toimialaa; toimittajan työt, valokuvaus, graafinen suunnittelu, taitto ja taiteilijatoiminta.

Koska meillä on rekisteröitynä taiteilijatoiminta, järjestämme työtilaisuuksia kirjailijoille ja olemme nyt vihdoin ruvenneet maksamaan kirjailijoille 250 euron palkkioita esiintymisistä. Olemme maksaneet palkkaa myös runoilijalle ja yhdelle kuvataiteilijallekin. (Tosin Matti kielsi minulta kulttuurin sponsoroinnin toistaiseksi.)

Jos me nyt tästä vähän vaurastuisimme - olenhan lukenut toiseen kertaan Kati Reijosen Lähelle on tosi paljon lyhyempi matka kuin arveletkaan ei kun miten se nyt meni? Perille on lyhyt matka ja kansikuvassa kirkkovene - niin kuin ei kun vain vaurastumista odottelemaan . Teen sille tilaa! - niin voisimme alkaa järjestää kirjallisuusmatineoita - että kutsuttaisiin jokin kirjailija ikään kuin puolisuljettuun tupailtaan - ja keskusteltaiisin kyseisestä teemasta tai jostain muusta.

Mieluummin tietysti keskusteltaisiin keskiluokan lammasmaisuudesta ja siitä, mitä luokkataistelu tänä päivänä tarkoittaa käytännössä.

Puolisuljettu tupailta olisi kuitenkin kaikille avoin. Pantaisiin jokin pieni ilmoitus lehteen. Eikä sitten petyttäisi, jos ei tule kuin sovittu piiri. Tai sitten ei ilmoitettaisi lehdessä ollenkaan. Olisi vain ilmaisilmoituksia kaupan seinällä ja Matti sekä Liisa -lehden ei tarvitsisi tietää matineoista mitään. Eihän lehteä muutenkaan kiinnosta, joten emme häiritsisi toimittajien taivaallista rauhaa mukavan kuukausipalkan nautinnan ohessa; ei tulisi ressiä heille ainakaan minun järjestämistäni kulttuuritapahtumista.

No niin. Siinä purskahti ilmoille kirpeä ripaus silkkaa katkeruutta. Vituttaa. Vituttaa se, että joillakuilla on mahdollisuus vinkua ressiä kuukausipalkalla ja täysillä eläke-eduilla. Burn outiin sairastuvat ne, joilla on mahdollisuus tehdä se veroparatiisityöterveyshuoltofirmojen jumalaisessa siunauksessa - jonottamatta rahvaan kanssa tunkkaisen terveyskeskuksen harmaan sinisillä käytävillä - ja tietenkin vingahdella täysillä sairauspäivärahoilla mitään elintasostaan tinkimättä. Olkaat hyvät vain, semmoista porukkaa sitten pitäisi työnohjaajana ohjailla takaisin sorvin ääreen, ei kiitos! Uikuttakaa, saatanat, keskiluokka vakityöpaikoillanne kolmansientoista yyteiden puristuksessa, mitäs olette suostuneet.

Tosiasiassa Kati Reijosen kirja kolahti toisella lukemalla. Pitää ihan miettiä sen ajatusta. Yksi ajatus oli, että annetaan asioiden tulla elämään. Esimerkiksi antaa vaurauden tulla. Kati Reijonen voisi kertoa blogisivuillaan, onko tullut.

Gerryn Ilmestyskirjaa lukiessa koin valaistumisen. Elämän tarkoitus on elämä itse. Se, että ihmisen on elettävä elämänsä niin, että panee toisesta päästä sisään kaurapuuroa ja toisesta päästä tulee kakkaa. Ei sen kummempaa tule tavoitella. Jos tähän nyt lisää Kati Reijosen kirjan ajatuksen - kaikki sitä enemmän on extraa, johon tulee vain antautua.

Minusta ajatukseni sisältää elämän pyhyyden. Elämä on pyhää. Krooninkkovanhuksen elämä on pyhää, vaikka hänellä ei enää olisi yhtään aivohermoimpulssia. Jumala ottaa elämän pois silloin, kun Jumala niin haluaa. Hän voi ottaa sen, elämän henkäyksen, nefeshin, pois minulta vaikka huomenna tai tänään, kun nousen tietokoneen äärestä. Aivoverisuoneni voi katketa, saatan ajaa pyörällä aivosumussani maitorekan alle Linnansalmentiellä.

(Se, mikä on äärimmäisen hyvä ja rauhoittava ajatus tässä. Minä olen elänyt. Voe pojat, todellakin! Olen elänyt. Kuolema-ajatukset tulevat oudoista tuntemuksista päässä. Lauantai-iltana unohdin ottaa beetasalpaajan ja niin verenpaine tykytti yöllä korvassa, Pyry herätti aamulla viideltä ja jaksoin olla terävänä iltapäivään, sitten jysähti päälle uni, se ei ollut virkistävä uni, vaan painava, mutainen, ahdistava. Herättyäni olin sumea kuin hätäisesti tyhjennetty piimälasi. Tuli salakavala sumeiden aivojen päänsärky ja pakokauhu koetti nousta pintaan. Sellaisten kohtausten vallassa voisin myydä firman, talon ja pakata kirjat salamavauhtia muuttolaatikoihin, loput heittelisin jätelavalle kymmenessä minuutissa ja häipyisin täältä tieheni. Se on ilmpulssi eikä intuitio. Lupaan opetella erottamaan impulssin ja intuition toisistaan vielä ennen kuin kuolen. Ja sitten! Pitää tavoittaa se, mikä tuottaa tällaisen syvän kaivon pohjakosketuksen nimenomaan silloin, kun olen pidemmän ajanjakson yksin - ts. ilman Mattia - kotona. Mihin minä putoan, mikä on se kaivo, johon putoan? Eikä resepti ole tähän se, että vältän yksin kotona olemista, vaan se, että joskus olen ja kohtaan demonini, pimeän puoleni, yöpuoleni. Vaikka aivoverisuonipussi ratkeaisi.)

Hm. Kati Reijonen varoitti kirjassaan, että meditaatiossa saattaa alkaa kaivautua esille vaikka mitä. Minä tosin en ole tietoisesti meditoinut. Olen vain teeskennellyt tiedotonta kello viiden jälkeen aamulla, kun Pyry alkaa rapista, marhaa yläkerran portaita ylös ja alas ja sanoo wouwouwooouuu. Tietoinen meditaatio lootusasennossa ei tällaisen eläinlauman kanssa ole mahdollista. Odottakaas, elukat, saatte ruokaa sitten, kun mami on levitoinut tässä 20 minuuttia, joo-o, tunnen jo kuinka Halla hyppää reittäni vasten ja raapaisee ihooni 20 sentin naarmun koirankynsillään.

Minulla on jo käsivarret arat pitkänomaisista mustelmista. Aivoverenkiertolääke tekee semmoista. Meditoi siinä sitten.

Raili kirjoittaa Ilmestyskirjasta - totta! Ilmestyskirja on kaikenkattavan ja järjestelmällisen markkinaehtoisuuden kritiikkiä mitä suuremmassa määrin:

"Luulen, että kirjailija on kirjoittanut kirjan ennemminkin syvästä huolesta ihmiskunnan tulevaisuutta kohtaan kuin halusta kehitellä monimutkaista teknistä tarinaa maailman kehityksestä tai vielä vähemmän halusta mässäillä ihmisen riekaleilla. Kun kaikki revitään niin miksi ei ruumistakin. Tämä teos todistaa sen, että kirjailijat todella kykenevät ennustamaan tulevaisuutta intuitiollaan."

Jos nyt oikein rehellisiä ollaan, minä en pysty vielä tuntemaan kovin suurta huolta tulevista sukupolvista, kun tytöt ovat ihan vast´ikään tulleet lisääntymisikään. Olen etupäässä huolissani juuri tästä nousevasta sukupolvesta - nouseeko kumpikaan lapsi esimerkiksi tänään ollenkaan sängystä.

En ole vielä isoäiti, vaikka jos rehellinen taas olen, odotan jo pikkutöppösten kanssa hetkeä, jolloin voin postata Facebookiin pieniä ja pyöreitä vauvanpalluroita, oikeasti, tämä ei ole parodiaa eikä satiiria eikä mitään. Ja minä en sitten ole mikään vitun mummo, vaan kantaäiti, matriarkka. Isot tissit ja neuvostokommunistinaisen rintaliivit. Minulla on valtaa ja aion käyttää sitä Isoäitinäkin.

Merete Mazzarella jossain hiljattaisessa lähivuosien kirjassa, saattoi olla Aurinkokissan vuosi, kysyi, miten monen sukupolven tuolle puolelle ihmisen huoli ulottuu. Neljä sukupolvea eteenpäin? Kolme vai kaksi.

Tätä pitää ihan miettiä. En minä tunne taaksepäin yhtään mitään - etenkään isovanhempiani kohtaan, sillä kukaan ei ollut enää elossa, Ruussaa lukuun ottamatta, kun synnyin eikä meillä kotona heistä puhuttu, se on muuten kumma juttu. Ainoa oli se, että Roosa-mummo (Sorjonen, os. Smolander), nimenomaan Mummo, uuuuh, huoh, mummo, huivi päässä ja tekohampaat vesilasissa kotona, kävi meillä pesemässä astioita, kun olin ihan pieni. En muista edes hänen hautajaisiaan, mutta kauhu virsien veisuuta kohtaan on niistä peijaisista minulle jäänyt.