
ti 7.5.2019
Eilen Pimu, Matin 50-vuotislahja meiltä hänen uudelta perheeltään, täytti 12 vuotta. Matti lähti nyt työmaalle minun ensi sunnuntain äitienpäivälahjani kyydissään. Lahja aviomieheltäni ja hänen alkuperäiseltä perheeltään on Hilla, puolivuotias Alaskan husky-samojedi. Tai Hallahan Hillan nimi on, mutta meillä jokainen kutsuu koiratyttöä sillä nimellä, mikä nyt sattuu huvittamaan. Halla-Hilla-Inka-Lumi-Pyry-Pimu.
Viime yönä Halla nukkui alakerrassa muiden koirien kanssa. Yö meni siinä mielessä hyvin. Minä en ainakaan kuullut mitään eikä kakkaa ollut aamulla, kun laskeuduin alas, siivoamista vailla lattialla. Matti ei olisi taatusti ennen töihin lähtöä siivonnut koirankakkoja enkä minä sitä häneltä odottaisikaan. Kunhan nyt joskus siivotaan.
Itse asiassa toivoin äitienpäivälahjaksi yhteissuursiivousta. Pyykinpesukoneet pitää siirtää paikoiltaan ja kaapia alta koiran- sekä kissankarvat. Pakastimen alus tulee myös siivota ja joku saa luvan näprätä lieden koskettimet puhtaaksi. Siihen minusta ei ole. Ei yksin. Siivous on tässä talossa yksinäisintä puuhaa, mitä tiedän. Aina kun alan siivota, väki kaikkoaa, kuka minnekin ja minä huomaan kuuraavani neljää vessanpyttyä ypö yksin.
Matti on minun kanssani joutunut opettelemaan uusia juttuja, kuten ruoanlaiton. Jos meillä meinaa syödä, on parasta valmistaa ruoka itse. Jos minun ruokiani odottaa, saattaa kuolla nälkään. Vielä kun saisi jollain ilveellä aviomiehen pyyhkimään ruoanlaiton jälkeen rutiininomaisesti lieden ympärystät Sifonetilla, olisi kyllä eri hyvä!
Mutta hyvä näinkin, että minä kuljen aviomieheni perässä Sifonet kourassa ja pyyhin hänen jälkensä, joskus minulla on harja ja rikkalapiokin ja Sifonet työhaalarini takataskussa. Tänäkin aamuna päiväni alkoi lakaisulla. Tähän vuodenaikaan koiralaumasta varisee kuivia lehtiä, kuusenhavuja ja käkkäräisiä oksanpätkiä.
Illalla nostin metelin siitä, että noukkiessani yläkerran hallin lattialta työrukkasia ja vanhoja sukkia, jotka jonkin nopean reissuun lähdön vuoksi, olivat tulleet ravistelluksi ulos kassista - jotta sinne saattaisi nopeasti survoa valkoisen teepaidan ja pikku housut - minä en mieheni matkakassia prkl pakkaa - milloinkohan uskallan tunnustaa, että työrukkasia meni roskiin parisotalla - roskis on hieno pärekori ja sieltähän ne löytyvät, mutta symbolisesti - onhan se julmaa syytää työhanskoja roskiin - mutta ne olivat lattialla - olleet jo yli kuukauden - siinä vitutuksessa vitutus ei ainakaan vähentynyt, kun löysin muun sälän lisäksi lattialta lojumasta postikortin, jonka aviomieheni on saanut joltain hiekkaisen kuivalta, pienirintaiselta ja reippaasti sauvakävelevältä selkäkuntoutettavalta viimeisellä kuntoutusjaksolla. Kortissa oli selkäjumppaohjeet, jotka vaikuttivat kyllä siinä minun mielentilassani lähinnä pano-ohjeilta.
Niin.....?
Kirjoitin seuraavalla tavalla bestikselle äsken - ja nyt alan naputtaa yhtä asiantuntija-artikkelia koemielessä vihkon käsinsökerryksistä puhtaaksi:
Aijoo ja silloin Matin paistaman lohen ääressä, kun Satu, Maria ja Ernst olivat meillä syömässä, katsoin aviomiestäni ja ajattelin, että on minulla ihana mies, tosin raivostuttava, koska ei suo minulle kirjallisia rakkaudentunnustuksia. Kun kerroin Satulle, Marialle ja Ernstille, että Matti on kyllä itse asiassa maolainen eli sitä ohjaa filosofia, jonka mukaan terästä on pystyttävä tekemään kotioloissa, se lausunto aviovaimon suusta oli täynnä väreilevää INTOHIMOA.
Lisäksi Matti paistoi lohen ja teki muusin. Minä pilkoin salaatin ja katoin pöydän. Silloin kun katoin pöytää, Matti istui kiikkutuolissa ja naureskeli minun päämäärättömälle edestakaisin juoksemiselleni. Vitutti niin, että teki mieli heittää Mattia lautasella.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]